äitini haukkuu minua raivospäissään läskiksi, norsuksi, mitättömäksi ja sanoo että ei olisi toivonut minun syntyvän ja että vetäisin itseni hirteen. Joka päivä hän valittaa jostain ja kun hän raivoaa hän haukkuu yms. Siihen joka päiväiseen haukkumiseen ja valitukseen olen jo tottunut, mutta haukkumiset tuntuu titenkin ikävältä. Pikkusiskolle samaa vauhtia hän huutaa ja haukkuu. Äiti on mukavalla päällä aivan ihana ja silloin kaikki haukkuminen unohtuu. Mutta kun taas alkaa haukkuminen ja valitus tekisi mieli läpätä häntä namaan. Jokapäiväinen valitus on jatkunut siitä asti kun olen ollut pieni ja väkivaltaakin on ollut joskus mukana. Samaa hän tekee minulle, isoveljelleni, pikkusiskolleni ja isälle. Niin ja äiti ja isäkin riitelevät koko ajan, en ymmärrä miksi he ovat edes yhdessä. Väkivaltaa heilläkin on, tulee turvaton olo. Parin päivän kovan riitelyn jälkeen he saattavat olla taas väleissä ja taas kohta riitelevät muutamasta päivästä jopa viikkoihin ja meinaavt erota ja taas ovat väleissä. Mihin tässä pitäisi uskoa? Talous tilanne meillä on ihan kunnossa, isä on töissä ja äiti kotona. Kaikki tavara on hienoa, mutta koko perheen henkinen puoli on rikki. Sydämet on rikki. Taas kuului haukkumista oven takaa. Joskuspuran murheeni juomiseen ja tupakka rauhoittaa, he eivät siitä tiedä. Tiedän sen että pitäisi pyytää apua mutta en voi. En vaan voi. Pyydän, mitä teen kun oma pää on sekaisin?
mitätön läski
sydän rikki
488
0Äänestä
Vastaukset 4
Vanhimmat
apua, pyydän..
Soita HETI sossulle! Haleja täältä etelästä!!!
Itelläni oli sama tilanne omien vanhempieni kanssa ja ainoana lapsena en oikeastaan voinut puhua siitä kenellekkään. Loppujen lopuksi kaiken sen itkemisen jälkeen päätin ryhdistäytyä ja sanoa suoraan vahemmilleni miltä itsestäni tuntui ja sen jälkeen asiat paranivat kyllä pikkuhiljaa(: mutta juomiseen ja tupakkaan ei kannata turvautua koska kostat vain itsellesi ja kymmenen vuoden päästä on varmaan kiva maata tuolla puiston penkillä koffi kädessä ilman mitään kotia?
Sydän rikki
Äitis on lähinnä hullu ja hänen pitäis mennä kallonkutistajalle so psykiatrille. Todellinen vika mun mielestä on hänessä, taikka sitten hän kerjää turpiinsa isältäsi.