Ajattele nyt miten helppoa on elämä, jos suhtautuu kaikkeen skeptisesti ja epäilee kaikkea kaunista ja hyvää. Inhorealismissa on ehdottomasti enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Häissä voi naureskella itsekseen, että katsotaan nyt, kestääkö tuo puolta vuottakaan ja kirkossa voi ajatella, että sano sinä pappi mitä tahansa, helvataan joudut lopulta itsekin.
Ristiäisissä voi ajatella, että kuinka joku voi olla niin typerä, että antaa lapselle trendinimen, josta tämä saa kärsiä ja tulla koulukiusatuksi vain tuon nimen takia.
Elokuvissa voi funtsata rauhassa, että happy end on kaikkein halvin tapa lopettaa muuten laadukas elokuva ja tässä valuu koko hyvän ohjaajan valtava vaiva katuojaan.
Ota neuvosta vaari ja ryhdy inhorealistiksi, niin ei tarvitse kaikkia niin kamalasti rakastaa.
Ristiäisissä voi ajatella, että kuinka joku voi olla niin typerä, että antaa lapselle trendinimen, josta tämä saa kärsiä ja tulla koulukiusatuksi vain tuon nimen takia.
Elokuvissa voi funtsata rauhassa, että happy end on kaikkein halvin tapa lopettaa muuten laadukas elokuva ja tässä valuu koko hyvän ohjaajan valtava vaiva katuojaan.
Ota neuvosta vaari ja ryhdy inhorealistiksi, niin ei tarvitse kaikkia niin kamalasti rakastaa.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Olen ollut optimistinen realisti jo vuosia, mutta en ole vielä aivan valmis tuolle tasolle. Tämä nykyinen taso ei kyllä juurikaan helpota elämää.
Kyllä täällä on niin hauskaa, että kannattaa kokeilla.:-)
Realisti olen aina ollut. Voin kai vielä ehtiä inhoksi asti.
Totta kai, astu laivaan vaan rohkeasti. Täällä on tilaa ja kivaa.:-)
Inhorealismi on onnen avain.
Kun oikein ängistää realismia, ei lopputulos voi koskaan olla oletettua pahempi.
Eli siis, jos ajatellaan, sehän on optimistista piiloteoriaa.
Olet oivaltanut sanomani tasan oikein. Inhorealismi on positiivinen käsite! :-D
Onpa aika ankea ohje. Ei varmaan mene kauan aikaa, kun alkaa soveitella köyttä kaulaan, jos noin negatiiviseksi asenne menee.
Ei ole ankea ei, vaan positiivinen ja inhorealistinen.:-)
"Tarvitse rakastaa"? Onko elämäsi sellaista, että et juuri oikeasti rakasta muita kuin itseäsi?
Kun oikeasti rakastaa itseään, läheisiään ja monia muita asioita - ei se ole "tarvitse" -sanan alla, vaan luonnollista ja itsestääselvää!
Katkeruudelta tuo "positiivinen asenteesi" kyllä ainakin näin lukemalla vaikuttaa!
Tuollaiset asiat, kun mielessä pyörivät - ei ole kaikki kotona!
Jos joku ei satu huomaamaan, että tämää aloitus oli huumoria, niin sille mä mahda mitään.
Haa - olet inhoskeptikko!
Kaltaistasi en ole koskaan "tavannutkaan" ... ;DDD
Pessimistikin putoaa korkealta pahojen vastoinkäymisten kohdatessa, vaikka pessimisti olisikin - kannattaa siis olla optimisti?
Uskotko mihinkään - mitä et näe...ai niin, ne teoriathan saavat Sinut elementtiisi...
Et varmaankaan ole kuitenkaan henkilökohtaisesti kokenut näitä "alkuräjähdyksiä" ym - toivot vain tiettyjen asioiden olevan totta?
Avaruus on toki äärettömän kiehtova ja varmasti ihan tarkoituksenmukainen systeemi - Jumala...krhm!
Eivätkös uskovaiset ole ihan samankaltaisia - asiat vain erilaisia?
Mihin uskot?
Itse uskon siihen, että kuoltuani muutun joko tuhkaksi tai möyheäksi mullaksi - riipuen, mihin läheiset tahansa laittavat ;D
Sitten värähtelen eri taajuudella?!
Mä oikeasti kuulun Skepsis ry:een ja siinä asiassa olen tosissani. Sitä paitsi koko Skepsiksen porukka on mulle tuttua jo pitkän ajan takaa.:-) Sen lisäksi olen uskonnoton ja tässä kannattaa olla tarkkana, sillä ateistiksi en tunnustaudu. En kummarra mitään yliluonnollista, vaan olen sitä mieltä, että jos jotain selitämätöntä tapahtuu ja sille ei ole olemassa vielä selitystä, niin tiede sen kyllä aikanaan selvittää.
Parast'aikaa luen Esko Valtaojan kirjaa Kaiken käsikirja. Kannattaa tutustua.
Niin, että se piti vielä sanoa, että en ole tällä palstalla mikään uusi tulokas, vaan olen ollut täällä joskus muinoin hyvinkin paljon kirjoittava tyyppi. Nyt vain on käynyt niin, että muut somen muodot, kuten FB ja Twitter vievät tämän keskustelutavan museoon.
Valtaoja on todella kiinnostava! Television kautta käsityksiään kuunnellut. Kun nyt puheeksi tuli - etsin tuon "Käsikirjan" ja luen sen.
Kyllä muistan nimimerkkisi vuosien takaa - itse täällä kirjautuneena vasta 2005...sitä ennen Ellien koukeroissa muutaman vuoden.
En twiittaa, enkä käytä enää FBtä - jäi profilointi kesken, kun ymmärsin, että tahdon kommunikoida "nokatusten". Muille varmasti ok - miehenikin siellä keskustelee.
Olen "kommunikoinut" työssäni niin paljon, että nyt relaan kaikesta jonkin aikaa.
Mukavaa kesän jatkoa!
Samoin sulle ja kaksi viikkoa tässä saa vielä lekotella ja sitten töihin.:-)
Toistan.
Skepsismi ja inhorealismi ovat kaksi täysin eri asiaa.
=DW=
Inhoskepsismi ja inhorealismi...
Olet niin fiksu, että en keksi tuohon mitään vastinetta.:-D
kamalasti ne kieltääkin rakastamasta, tästä esimerkkinä väkivalta niin henkinen kuin fyysinenkin..
joo.
Sitä epäilee onko joku kaunista ja hyvää.
Pirun hyvä keskustelunavaus jokatapauksessa,haet aitoutta ehkä.
Mutta tarvitseeko aina mennä päinvastaiseen suoraan?
Kait sitä saa epäillä,kait saa tykätä ja välillä inhota, vaihtaa suuntaa kun tarve on.
Mutta jonkinlainen kurinalaisuus tuo myös turvaa itselle, omatunto sanelee paljon, sitä on koetettava pitää jotenkin terveenä jotta tasapaino säilyy.
Hyvin monihan on sitä mieltä lapsenkin kohdalla että jonkinlaiset säännöt tuo tasapainoa ja turvantunnetta elämiseen.
Olin tarkoittanut tämän huumoriksi. Näitä olen tänne kirjoitellut jo vuosia, nyt tosin vähän harvemmin kuin sanotaan vaikka ennen tätä nykyistä nimimerkkiäkin, jonka otin käyttöön noin viisi vuotta sitten. Mä olen vain sellainen tyyppi, että en oikein jaksa kysellä ihmisten päivän ruokareseptejä tai muuta jonninjoutavaa.:-)
Jep, tuo "kamalasti" rakastaminen oli myös huumorilla :)
mutta toki muuten useasti minulta menee ohi toisen tarkoitus eli en ymmärää sisältöä kun toisinaan voin sen ymmärtää jo viikonkin sisällä, tutumpien kohdalla aikasten välittömästikin ,ainakin luullakseni... kait .... höh...
Siinä on juuri tämän kommunikaatiomuodon suurin ongelma, puuttuu kehon kieli ja ilmeet, jotka ovat olennainen osa henkilökohtaisen kommunikoinnin psykodynamiikkaa.
Täytyy myöntää, että noin minä olen joskus ajatellutkin. Niin häissä kuin muuallakin. :))
Elämä on karsinu pois turhat vaaleenpunaset hörhöt silmiltä.
Loistavaa mii-su, sulla on oikea asenne! :-D
Jaa, eipä taida sopia meikäläiselle. Ei tuo naurattaisi, jos häissä sellainen ajatus sattuisi mieleen juolahtamaankin, liikaa empatiaa. Ja josko sittenkään kukaan ei sinne helvataankaan joudu, sen kummemmin kuin taivaaseenkaan, jospa pelkkää tyhjää vaan.
Ei nimi miestä pahenna. Sitäpaitsi erikoisesta nimestä voi olla iloa ja hyötyäkin.
Happy end pitäisi olla kaikissa elokuvissa, niin kaikille jäsi hyvä mieli.
Mieluummin sitä kaunista ja hyvää, jos sitä joskus vielä sattuisi löytämään;)
Tuosta happy endisstä olen ainakin eri mieltä. Taiteen olennainen tarkoitus ei ole miellyttää, vaan herättää ajatuksia ja elokuvateollisuus on ainakin joskus tadetta, joka pohjaa käsikirjoitukseen. Käsikrjoitus taas on kirjallisuutta ja siksi minä luen harvoin kirjoja, joista tiedän, että happy end on tulossa.
Jos hankin kotiini taidetta, sen yksinomainen tarkoitus on miellyttää. Myös elokuvan on tarkoitus miellyttää, miksi muuten sitä katsoisin. Kyllä elokuva voi herättää ajatuksia happy endinkin kanssa, esim. Billy Elliot (ei äkkiä tullut parempaa esimerkkiä mieleen). Vaikkapa kellopeliappelsiinikin varmasti herätti ajatuksia, mutta tuskin tulee epämiellyttävyytensä vuoksi toistamiseen katsotuksi.
No en minäkään Kellopeliappelsiinia toitamiseen aio katsoa, se oli niin kamala. Tätä taiteen tehtävää ja olemusta olen joutunut pohtimaan erittäin perusteellisesti, sillä olen toiminut vuosia kulttuuritoimittajana, vaikka sitä ei täällä kukaan uskokaan. Kun haastattelen taiteilijoita, ovat he sitten kuvataiteiljoita, kirjailijoita tai liikkuvan kuvan taiteilijoita, kaikki vastaavat samalla tavalla: emme tee tätä työtä miellyttääksemme yleisöä, vaan tahdomme sanoa sanomamme tällä tavalla.
Vähän tuohon tapaan vastasi myös eräs tuntemani kuvataiteilijaheppu. :) He vähän ku "vääntävät sitten rautalangasta".. :))
Joidenkin taiteilijoiden työt saattavat olla hieman vaikeasti aukeavia ja toisen taas helpommin. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, enkä usko, että kukaan kaikkea ymmärtääkään. Tunnen muutaman kirjallisuuskriitikon, joiden arviot samasta kirjasta saattavat olla hyvinkin erilaisia. Sen selittää näkökulma, jonka kriitikko teokseen ottaa ja koska tunnen useamman kirjailijan ja heistä kirjoittanutkin, varon ottamasta kriitikon roolia, sillä siihen minun ammattitaitoni ei riitä.