Jymy-yllätys armeijassa

alokas tuolloin

En tiedä kuuluuko tämä muistelma oikeastaan tänne, vai tositarinoihin, mutta laitetaan nyt tänne kun kysymys on lääketieteestä.

Menin inttiin kesällä 2009. Olimme ensimmäinen saapumiserä, jonka kohdalla rektoskopiaa ei suorittanut enää sotilaslääkäri tai lääkintäalikersantti perinteiseen tapaan sormellaan koetellen vaan käytössä oli sitä varten erilliset luotaimet. Kun pituus, paino, rokotukset yms. oli mitattu ja suoritettu ja tuli rektaalitarkastuksen vuoro, komennettiin meidät mies kerrallaan lääkärin pöydän ääreen muiden katsellessa. Sitten vaan housut nilkkoihin, kunnon haara-asento ja pyllistys ja tutkimus käyntiin.

Kyseessä oli siis ensimmäinen saapumiserä, jonka tutkimiseen Suomen puolustusvoimissa käytettiin laajamittaisesti uusia Nato-standardien mukaisia rektoskooppeja. Laite laitettiin sisään ja se alkoi luodata mahdollisia haavaumia ja peräsuolen limakalvojen tulehduksia jotka voivat estää esim. marssimisen. Oli kyllä outo tunne kun tuollainen laite piipitti perseessä. Mitään yllättävää siinä ei ollut minulle, kun isoveljeni oli jo aiemmin intin käynyt ja kertonut totuuden tästä asiasta. Hänen inttiaikanaan vuonna 2004-05 tutkimus tehtiin vielä manuaalisesti.

No joka tapauksessa, yksi tupakaverini meni aivan paniikkiin kun rektoskooppi alkoi sykkiä hänellä peräaukossa, laitehan laajenee ja supistuu jonkin verran luodatessaan vaikka on vain muutaman sentin syvyydessä. Kaverilla ei ollut mitään aavistusta että hän joutuu tällaiseen testiin. Suomalaisiin inttiperinteisiin kuuluu että tutkimusta yritetään vähätellä ja jopa kieltää kokonaan sen olemassaolo, jotta se tulisi mahdollisimman suurena shokkina uusille alokkaille ja sillä tavalla "laitetaan vahinko kiertämään". Meillä muilla oli naurussa pitelemistä, kun kaveri ähki naama punaisena rektaaliluotain perseessään ja oli melkein itku kurkussa. Vähän lapsellista käytöstä se oli, mutta ei kai parikymppisiltä voi muuta odottaa. Tyyppi yleni kyllä sitten peräti korpraaliksi asti, joten ei asiasta hänelle ilmeisesti mitään valtavaa traumaa jäänyt :-).

20

18821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meill tarkempia

      Meillä tuo kuului aamutoimiin. Tuvassa jokainen vuorollaan joutui tutkimaan muut. Se saattoi kuulua myös tupatarkastukseen, jolloin alikessu suoritti tarkastuksen eli tarkisti, oliko aamuinen tarkastus ollut riittävän hyvä. Eräs kessu suoritti tutkimuksen syvemmältä kuin mitä meille oli opetettu, mutta hän olikin siinä hyvä ja aina ennen kuin hän aloitti tupatarkastuksen, riisuimme vaatteet pois. Illalla vahvuuslaskennassa vääpeli teki välillä yllätystarkastuksia ja suoritti tutkimuksen muutamalle, etenkin sille joka tutki tupakaverinsa, koska hän muutoin olisi jäänyt ilman ja olisi voinut olla vaarallista tietämättä oikeaa terveystilaa. Yksi Lars jopa ilmoittautui vapaaehtoiseksi aika usein, ja häntä käyttäen vääpeli piti meille kertauskoulutuksia ja harjoittelimme uusimpia tekniikoita. Harjoittelimme myös vääpelin kanssa, koska hän pystyi tuntemuksiensa perusteella kertomaan, että menikö tutkimus oikein.

      Meidän aikaan se tehtiin manuaalisesti ja joskus se oli kivuliasta, jos tarkastajalla eli tutkimuksen tekijällä oli paksut sormet ja ranteet.

      Tämäkin olisi voinut olla tositarinoissa, mutta päätin nyt laittaa tänne. Ja oli jymy-yllätys vaikka veli oli kertonut siitä. En vaan ollut uskonut. Kuulemma noissa tutkimuksissa ei ole löydetty mitään, mutta niitä jatketaan silti.

      • Jorma6900

        Voi v....u ! Sinun iideesi tullan skannaamaan ja joudut yllättävän nopeasti kertausharjoituksiin jossa pääset kapiaisten saunalle "morsiammeksi". Tulet saamaan rittävästi rektaaliluotausta kun paljastit maamme suurimpia salaisuuksia!


      • Anonyymi

        Älä valehtele.


    • -Z-

      Ilmeisesti pojat käyny Dragsvikissa armeijan? Ilmanko se Wallin niin kovasti sen olemassaolosta kiinni piti.

    • unelmoivaa

      oispa meilläki ollu tuollaista, harmi vaan ettei meillä alapäähän kajottu ollenkaan lukuunottamatta naishoitajan perseposkeen antamaa piikkiä, olis ollu tosi kiihottavaa muiden alokkaiden katsellessa puottaa boxerit alas ja pyllistää samalla kun lääkäri setä vetää kumihanskaa käteen. harmi ettei ole todellista

    • exalokas

      ei minusta ainakaan ollu mitenkään mukavaa tai kiihottavaa pudottaa intti-boxereita nilkkoihin levittää jalkoja ja nojautua hoitopöytää vasten samalla kun seläntakaa kuului kuinka kokelaslääkäri vetäisi kumihanskaa käteensä ja tuli taakseni suorittamaan tutkimusta lääkintämiehen kyylätessä vieressä täyttäessä papereitani, onneksi pian kuului seläntakaa valmista voit nousta ja nostaa pöksyt ylös

    • 1704

      Meillä ei -80 luvulla kylä persreikää nuohottu. Piikejä tuli moni kappaleita samalla kun jonossa käveltiin hanhenmarssia eteenpäin.

    • koittelimunia

      Eipä kyllä tutkineet meilläkään muuta kuin kivesten laskeutumisen kutsuntatarkastuksessa.

    • alokki

      itseltä tutkittiin ennakko tarkastuksessa kivekset, armeijan tarkastuksessa toinen lääkäri tutki kivekset toinen peräaukon eise mikään mailman loppu ole

      • ex-alokas

        Meillä peräaukko tutkittiin vasta palvelukseenastumispäivän jälkeen, ensimmäisessä joukkolääkärintarkastuksessa. Ensin annettiin "hikipiikki" ja sitten tehtiin tuo peräsuolen sondaus. Hyvin siellä paljastui, ketkä miehistä olivat ottaneet kalua peppuunsa, ei lääkäri toki sitä ääneen ilmoittanut, mutta huomasin kun parin kohdalla tuli muistiinpanoihin hieman enemmän tekstiä. Näillä kavereilla oli myös selkeästi vaikeuksia pitää munansa perusasennossa.

        Mielestäni nöyryyttävämpää oli se "taktisen toimivuuden koe", jossa piti vehje saada seisomaan vetämällä esinahka taakse ja eteen maksimissaan viisi kertaa. Voi niitä raukkoja, joilla oli kireä huppu! Itse sain vaaditun 70 asteen erektiokulman muistaakseni kolmen vedon jälkeen. Harmi, kun kahdesta olisi myönnnetty kuntsari.


      • Häsky
        ex-alokas kirjoitti:

        Meillä peräaukko tutkittiin vasta palvelukseenastumispäivän jälkeen, ensimmäisessä joukkolääkärintarkastuksessa. Ensin annettiin "hikipiikki" ja sitten tehtiin tuo peräsuolen sondaus. Hyvin siellä paljastui, ketkä miehistä olivat ottaneet kalua peppuunsa, ei lääkäri toki sitä ääneen ilmoittanut, mutta huomasin kun parin kohdalla tuli muistiinpanoihin hieman enemmän tekstiä. Näillä kavereilla oli myös selkeästi vaikeuksia pitää munansa perusasennossa.

        Mielestäni nöyryyttävämpää oli se "taktisen toimivuuden koe", jossa piti vehje saada seisomaan vetämällä esinahka taakse ja eteen maksimissaan viisi kertaa. Voi niitä raukkoja, joilla oli kireä huppu! Itse sain vaaditun 70 asteen erektiokulman muistaakseni kolmen vedon jälkeen. Harmi, kun kahdesta olisi myönnnetty kuntsari.

        Lienet nykyään eversti?


    • MittaritOjennuksessa

      Silloin kun minä kävin armeijaa oli muotia valittaa mahavaivoja, niillä haettiin helpotuksia. Olialkamassa suurisuuntainen metsäkeikka ja kaikki pinnarit hakemaan VP:tä.

      Niinpä lääkäri määräsi kaikki otille tulleet suolilämmön mittaukseen. Näky oli uskomaton kun kymmenittäin jätkiä makasi mahallaan alakäytävällä huovan päällä ja mittari sojotti anuksessa. Käytävän päässä olevasta ikkunasta näki sopivasti, kuinka aurinkokin nousi katsomaan tuota ihmettä.

    • alokaas

      tuskin maltan odottaa kun ensi tammikuussa pääsen tuollaseen tarkastukseen, voiko lääkäri intissä olla nainen?

    • Evertsi

      Vittu täällä on sairasta juttua.

    • Anonyymi

      tärkeä tutkimus

    • Anonyymi

      tästä samasta aiheesta on tänne tehty ainaki kolme novellia! hmm ei tämä voi olla sattumaa, epäilen että peräaukko tutkitaan armeijassa tai on ainaki joskus menneisyydessä tutkineet

      • Anonyymi

        Spedellä näköjään homon vikaa hyh hyh


    • Anonyymi

      Höpö höpö.......!

    • Anonyymi

      Jaha savottaperseensuti laajentaa repertuaariaan nyt jo halveeraten puolustusvoimia

      Pistä nyt korkki kiinni ja ota lääkkeesi.

    • Anonyymi

      Poista leikkeitä pyyhkäisemällä niitäPoista leikkeitä pyyhkäisemällä niitäPoista leikkeitä pyyhkäisemällä niitäPoista leikkeitä pyyhkäisemällä niitäPoista leikkeitä pyyhkäisemällä niitäPoista leikkeitä pyyhkäisemällä niitäPoista leikkeitä pyyhkäisemällä niitä

      Poista pöljien satuilut ja valeet pikimmiten.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10974
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5240
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2453
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2143
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1721
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1574
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1251
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1186
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe