Meille on tulossa yhteishuoltajuus viikko/viikkosysteemillä, tai siis se on jo aloitettu, vaikka ero ei ole vielä tullut voimaan. Kummallakin on pienet palkkatulot eli paljon alle keskitulon ja asumismenothan ym nousi eron myötä, koska teinin kanssa on pakko olla kaksio. Voinko tällaisessa tilanteessa saada elatusmaksua ja millä perusteella?
elatusmaksut?
erotettu1
5181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No molemmathan sen kaksion tarvitsevat teinin vuoksi. Eli miksi sinulle tulisi elaria maksaa, kun asumismenot nousevat toki molemmilla?
Molemmilla pienet palkkatulot= yhtäläinen elatuskysy?
Se, kumman luona lapsi on kirjoilla, saa kuitenkin asumistukea SEKÄ lapsilisään yh-korotuksen, että eiköhän se jeesaa jo toista teistä. Toisaalta, tässä tapauksessa,jos tulot ovat yhtä alhaiset, joutuisi minusta se LÄHIvanhempi maksamaan etälle jotain, koska LÄHI saa kuitenkin Kelalta tukea, mitä taas etä ei välttämättä saa ja siltikin elättää lapsen luonaan jo sen 50%.
Nimenomaan, lähi kenen luokse teini jää kirjoille saa asumistuet kahden hengen mukaan, saa lapsilisät yh-korotuksella, saattaa saada osittaista työmarkkinatukea riippuen kuinka pienet tulosi ovat. Etälle kaikki nämä etuudet lasketaan niin, että hän asuu yksin yli-isossa kaksiossa eikä näin saa yhtään mitään tukia. Yleensä viikko-viikko tapauksissa, kun tulot ovat lähes samanlaiset laitetaan lapsilisä puoliksi ja elareita ei makseta kumpaankaan suuntaan, isoista hankinnoista päätetään yhdessä. Tämä vaatii hyviä välejä vanhemmilta.
No ei työssäkäyvälle ihmiselle mitään työmarkkinatukea makseta vaikka miten olisi yh.
No eikö tuo viikko-viikko-systeemi ole vähän nuoremmille muksuille toimivampi? Eikös ne teinit jo mene omia menojaan, kotona käyvät vain nukkumassa. Mitä järkeä siinä on ruveta enää mitään jakoja tekemään? Ja jos olette niin persaukisia ettettä pysty kaksion vuokrista selviytymään, niin pysykää yhdessä. Erotkaa sitten kun se teini on lentänyt pesästä.
Juuri näin. Jos kakara on jo teini, niin kyllä sitä vielä pystyy kitkuttamaan siihen, että 18 vuotta tulee täyteen. Helpoin ratkaisu.