Nyt on jo kolmas kesä kun painin päässäni ko asian kanssa. Hyppääminen kiinnostaisi hirveästi, mutta etukäteen ajateltuna pelottaa vietävästi. Mulla on melko paha korkeanpaikankammo ja pienessä koneessa lievä lentopelko myös. Onko täällä vastaavia fobioita omistavia ihmisiä jotka ovat silti hypänneet? Varmaan asia silti kiusaa lopun ikää jos ei vaan mene ja hyppää.. Kokemuksia kehiin, niistä voisi olla rohkaisuksi muillekin! =)
Vaiheilen laskuvarjohyppykyrssille lähdön kanssa...
M35, velliperse
7194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Katsele videoita, ota selvää ja lähesty asiaa vaiheittain. Laskuvarjokerhoilla voi joskus pyöriä ylimääräistäkin porukkaa ja muutenkin siellä väki vaihtuu tiuhaan joten mene sinne sekaan muina miehinä haistelemaan tunnelmaa. Hyppyjä voi tehdä tandemina jolloin pääsee varsin nopeasti hyppäämään korkealta mestarin kyydissä. Tai voi käydä kurssin jossa opetellaan kaikenlaista ja tehdään harjoituksia ja kokeita ja sit hypitään matalammalta pakkolaukaisuhihnan avulla yksin niin että varjo aukeaa heti kun hyppäät koneesta. Itse kävin tällaisen kurssin ja parikymmentä hyppyä päälle. Minulla ei ollut erityisiä pelkoja kun olin muutenkin aikamoinen menijä. Lopulta on sitten hypättävä tai oltava hyppäämättä. Eihän tämä ole sellainen asia minkä kaikkien pitäisi välttämättä tehdä ja heitä loppuun asti avustaa.
Käy kerholla teoriakurssi. Siellä pääset juttelemaan vanhempien hyppääjien ja muiden oppilaiden kanssa. Kurssille lähtö ei ole vielä ehdoton hyppypäätös. Ei se nyt niin kamalaa ole vaikka jänistäisit juuri ennen koneeseen nousua, tai vielä koneessakin, ihmisiä me vaan ollaan.
Jos pääset niin pitkälle että olet jo koneen ovella, ajattelusi ei (kuulemma) enää toimi, vaan selkäranka reagoi automaattisesti komentoon "hyppää!"
" Mulla on melko paha korkeanpaikankammo ja pienessä koneessa lievä lentopelko myös."
Korkealla ei ole korkean paikan kammoa.
Ei kun kokeilemaan, korkeanpaikan kammo ei hyppäämisessä haittaa ellei se haittaa normaalissa reittikoneessa istumistakaan. Kannattaa mennä kerholle notkumaan, siitä sitten kipinän kanssa kurssille. Reilut 1000 kertaa olen koneesta lähtenyt ja vaikka alussa jännittikin niin ihan kivaa puuhaa :)
Älä hyppää, älä vaan hyppää.
Toivon että nimim. M35, velliperse on saanut haaveensa toteutettua kesän aikana.
Muistelen omaa aikaani kun samaa asiaa ajattelin mutta yksin ei tullut lähdettyä.
Kohtasin sitten samaa ajatelleen kaverin ja yhdessä kurssin kävimme. Kaksin se on helpompaa.
Kaverillani oli myös lentopelko ja korkeanpaikan kammo mutta jotenkin ne jäivät taivaalle jo muutaman hypyn jälkeen.
Ensimmäisen hyppynsä muistaa jokainen ikänsä. Itsesuojeluvaisto jo sanoo ihmiselle että älä hel**ti hyppää, oletko hullu! Kuitenkin on hyppyaikeistaan tullut kertoiltua kurssin aikana ja niin kaverit, tädit, sedät, äidit ja isät ovat katsomassa ekaa hyppyä. Silloin vellihousukin hyppää vaikka ilman varjoa!
Sanovat että on sitten mukavin harrastus mitä voi tehdä housut jalassa!
Onnea hypyille...
Toivottavasti vellihousu on toteuttanut haaveensa menneenä kesänä! eli hypännyt!
Itse olen mieltä,että korkeanpaikankammolla ei ole mitään tekemistä hyppäämisen kanssa.
Tunnen erään hyppääjän,jolla 2000-hyppyä,ja korkeanpaikankammo edelleen!
(Talutin hänet käsikädessä yli ylikulkusillan,eräässä kohteessa käydessämme katsomassa näytöshyppykohdetta..hän piti silmiään kiinni..!)
Itselläni hyppyura alkoi hitaasti,kurssi käytiin talvella ja kesti kuukauden muistaakseni neljänä iltana viikossa,ja taisi toisinaan olla viikonloppunakin jotain harjoituksia.
Ensimmäinen hyppy pyhäjärven jäälle Tampereelle helmikuussa! Olihan tuota pakkastakin,mut eipä eka hyppy niinkään pelottanut,kun sitä oli niin kauan jo odottanut ja siitä haaveillut.
Taisi siinä kuitenkin tajunta sekunniksi,pariksi hävitä. Seuraavat hypyt sitten jännittivätkin enemmän,kun tiesi mitä vastassa..
Hyppääminen on kuitenkin maailman paras,antoisin harrastus!