Vielä villeistä lampaista

Ne ovat vieläkin kiinniottamatta. Ollaan kerran päästy lähelle, mutta emä kavahtaa ihmisiä jos vähänkin liikahtaa nopeammin. Karitsa ei tule edes lähelle. Olemme yrittäneet totuttaa niitä tiettyyn paikkaan mistä saisivat herkkuja eli väkirehua, kauraa ja leipää. Paikka on rakennettu niin, että saisimme lampaat loukkuun sinne pienellä kärsivällisellä väijymisellä. Muuten menee hyvin, ovat edes vähän tottuneet meihin, mutta eilen saimme kuulla jotain aivan järkyttävää: kaksi 10-14-vuotiasta lasta ovat lähteneet jo muutamana päivänä kaksin lammasjahtiin - SUSIKOIRAN KANSSA!!! Toissapäivänä olivat päästäneet koiran irti kun olivat lampaat nähneet. Koira oli hyökännyt emän kimppuun ja purrut kiinni niskaan tai lapaan. Emä oli rimpuillut itsensä vapaaksi eli saanut samalla pahat vertavuotavat haavat. Vaimokkeeni on aivan hermorauniona nyt, koska me molemmat epäilemme että se emä on nyt mennyttä: kuolee verenmyrkytykseen tai stressiin tai verenhukkaan viikossa-kahdessa. Karitsa sen myötä kun on niin säälittävän pieni ja nuori. Eikä tuo tapahtunut ainakaan auta luottamuksen luomisessa ihmisen ja noiden lampaiden välillä. Hieno homma...olen nähnyt kaksi muutakin irrallaan olevaa isoa koiraa tuolla alueella missä lampaat ovat liikkuneet. MISSÄ ON IHMISEN VASTUU JA JÄRKI???
7427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mitä älykääpiöitä noi kakarat on!

Kenen ne lampaat ovat?

Eikö siellä saisi koottua jotain porukkaa ja menisitte kaikki yhdessä ottamaan ne lampaat kiinni?
Tahtokaa eläinlääkäri nukutuspyssyn kanssa paikalle..tai ottakaa eläinsuojeluyhdistykseen yhteyttä.

En sit tiedä, että onko mitään järkeä ottaa niitä elävinä kiinni. Vaikka tämä kuulostaa julmalta, niin koska ne lampaat ovat jo ihan villiintyneitä, ei niistä enää "lemmikkejä" saa..

Äänestä
  • Kakaroista ei ole sen enempää tietoa, paitsi että heidän vanhemmilleen on asiasta kerrottu. Ilmeisesti muksut luulivat tekevänsä suurenkin palveluksen yhteiskunnalle.

    Lampaiden omistajaa ei tiedetä, kukaan ei ole ilmoittautunut omistajaksi. Epäilyksiä on, muttei voida näyttää toteen.

    Lampaat juoksentelevat tosi isolla alueella, noin neliökilometrin kokoisella. On metsää ja pusikkoa, peltoa, ja yksi suhteellisen vilkas tiekin, mitä ylittelevät. Niitä näkee h y v i n harvoin eli jokin jahtiketju on vaikea toteuttaa. Paikallinen ympäristönvalvonta on asiasta tietoinen, samoin eläinlääkäri, mutta ovat suhteellisen voimattomia tuon alueen laajuuden vuoksi.

    Tämän puremistapauksen jälkeen ollaan mekin mietitty että onko sittenkin armeliainta lopettaa nuo rassukat...

    Äänestä

  • zoolander kirjoitti:

    Kakaroista ei ole sen enempää tietoa, paitsi että heidän vanhemmilleen on asiasta kerrottu. Ilmeisesti muksut luulivat tekevänsä suurenkin palveluksen yhteiskunnalle.

    Lampaiden omistajaa ei tiedetä, kukaan ei ole ilmoittautunut omistajaksi. Epäilyksiä on, muttei voida näyttää toteen.

    Lampaat juoksentelevat tosi isolla alueella, noin neliökilometrin kokoisella. On metsää ja pusikkoa, peltoa, ja yksi suhteellisen vilkas tiekin, mitä ylittelevät. Niitä näkee h y v i n harvoin eli jokin jahtiketju on vaikea toteuttaa. Paikallinen ympäristönvalvonta on asiasta tietoinen, samoin eläinlääkäri, mutta ovat suhteellisen voimattomia tuon alueen laajuuden vuoksi.

    Tämän puremistapauksen jälkeen ollaan mekin mietitty että onko sittenkin armeliainta lopettaa nuo rassukat...

    Suomea nämä lampaat ovat?

    Viekää ruokaa johonkin tiettyyn paikkaan(kuten kai olitte tehneetkin) ja sitten eläinlääkäri nukutuspyssyn kans mukaan.
    Yksi vähemmän mukava vaihtoehto on metsästysseura. Sieltä voisi joku tulla ampumaan ne lampaat, jos niitä ei elävänä kiinni saada.
    Talvi lähestyy uhkaavasti..

    Äänestä

Kyllä on surullista kuulla tällaisesta. Eniten ihmetyttää lampaiden omistajan käytös !
Jos teilläpäin on yhtään lampaiden paimennukseen erikoistunutta koiraa (siis OIKEAA paimenkoiraa)
niin kannattaisi ottaa yhteyttä. Tällaisessa tapauksessa tarvitaan mieluummin kaksi koiraa ja niiden tulee olla nopeita. Sitten apujoukot myös valmiina ottamaan kiinni, jos lampaat tulevat lähelle.
Toinen vaihtoehto on, että otat pienen lauman omia lampaitasi ja viet ne sinne ruokintapaikalle.
Varaudu kyttäämään paikkaa ainakin 2-3 päivää. Kun lampaat kuuluvat johonkin laumaan niin ne on helpompi saada aitaukseen lauman mukana.
Valitettavasti tällaisista villilampaista ei koskaan tule (varsinkaan siitä karitsasta) ihmiselle kesyä yksilöä.
Sinun kannattaa muistaa myös MV-statukset: siis jos sinulla on status, niin menetät sen jos otat tuntemattoman lampaan laumaasi.

Äänestä

sitten, että miten lampaiden kävi!

Äänestä

Miksi olet ottanut lampaita, kun ole päästänyt ne noin villiintymään ?

Normaalisti lampaat ovat kesyjä ja seurallisiakin eläimiä.

Tulevat jyväsangon perästä mihin vain.

Äänestä
  • Niin että MINÄ tai ME emme ole päästäneet noita lampaita "noin villiintymään"! Kerrataanpa tausta:

    Loppukesästä paikallislehdessä oli kirjoitus kahdesta tai kolmesta koko kesän vapaina liikkuneista lampaista, joita kukaan ei tuntunut kaipaavan takaisin kotiin. Koska meillä on pikkuinen katras omia (ja TODELLA kesyjä, seurallisia ja luottavaisia eläimiä ovatkin) lampaita, ja nuo villiintyneet lampaat kävivät sääliksi, yritimme parhaamme mukaan ottaa ne kiinni useaankin otteeseen. Aluksi pelkän ruuan avulla, myöhemmin erilaisilla ansoilla ja loukuilla.

    Onni ei ollut puolellamme, ja tuon alueen ihmisissäkin oli osasyynsä: yksi pariskunta ulkoilutti isoa koiraansa vapaana sillä alueella missä lampaat aluksi liikkuivat, seurauksena oli että lampaat katosivat pariksi viikoksi teille tietymättömille. Sitten kun löytyivät taas, oli pari kakaraa keksinyt metsästää niitä oman susikoiransa avulla. Tulos: Emälampaalla verta vuotava haava ja taas elikot kateissa muutaman päivän. Syksy alkoi painaa päälle ja keskustelimme eläinlääkärin ja poliisinkin kanssa eläinten kiinniottamisesta tai lopettamisesta. Lampaista ei taaskaan kuulunut mitään ja omat lomat tulivat väliin. Nyt ei tilanteesta ole sen enempää tietoa paitsi että lampaita ei ole näkynyt kai kolmeen-neljään viikkoon missään. Ovat varmaan kuolleet...rassukat.

    Mutta kyllä me eläimemme hoidamme, paremmin kuin monet muut! Niin ettei kannata syyttää kun ei tiedä koko tarinaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


zoolander kirjoitti:

Ne ovat vieläkin kiinniottamatta. Ollaan kerran päästy lähelle, mutta emä kavahtaa ihmisiä jos vähänkin liikahtaa nopeammin. Karitsa ei tule edes lähelle. Olemme yrittäneet totuttaa niitä tiettyyn paikkaan mistä saisivat herkkuja eli väkirehua, kauraa ja leipää. Paikka on rakennettu niin, että saisimme lampaat loukkuun sinne pienellä kärsivällisellä väijymisellä. Muuten menee hyvin, ovat edes vähän tottuneet meihin, mutta eilen saimme kuulla jotain aivan järkyttävää: kaksi 10-14-vuotiasta lasta ovat lähteneet jo muutamana päivänä kaksin lammasjahtiin - SUSIKOIRAN KANSSA!!! Toissapäivänä olivat päästäneet koiran irti kun olivat lampaat nähneet. Koira oli hyökännyt emän kimppuun ja purrut kiinni niskaan tai lapaan. Emä oli rimpuillut itsensä vapaaksi eli saanut samalla pahat vertavuotavat haavat. Vaimokkeeni on aivan hermorauniona nyt, koska me molemmat epäilemme että se emä on nyt mennyttä: kuolee verenmyrkytykseen tai stressiin tai verenhukkaan viikossa-kahdessa. Karitsa sen myötä kun on niin säälittävän pieni ja nuori. Eikä tuo tapahtunut ainakaan auta luottamuksen luomisessa ihmisen ja noiden lampaiden välillä. Hieno homma...olen nähnyt kaksi muutakin irrallaan olevaa isoa koiraa tuolla alueella missä lampaat ovat liikkuneet. MISSÄ ON IHMISEN VASTUU JA JÄRKI???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu