Tylsistynyt kissa

20+6

Viiden vuoden ikäinen leikattu poikakissani on mielestäni ihan selvästi tylsistynyt. Koko alkuvuoden olen joutunut tekemään tosi pitkää työpäivää ja ehtinyt lähinnä käydä kotona nukkumassa, tokihan siinä tulee katille tylsää. Onneksi työtilanteeseen tulee helpotusta pian.
Kissa on myös alkanut hyökkäilemään, saattaa tulla nukkumaan mennessä puskemaan ja silittettäväksi kunnes yhtäkkiä tarraa kiinni ja puree. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta? Eläinlääkäri oli sitä mieltä että purkaa vain tylsistymistään, pitäisi hankkia kissalle kaveri. Pienen asunnon vuoksi se ei tällä hetkellä ole mahdollista ja epäilen, että tuo edes tulisi kenenkään toisen kissan kanssa toimeen.

Kaipailisin vinkkejä tai ideoita siitä, millaista puuhaa kissalle voisi jättää yksinolon ajaksi. Miten leikitätte kissoja kotona ollessanne, onko kukaan kokeillu esim. sellaista "taskulamppua", jonka valoa kissa voisi metsästää?

7

2407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kissa kaveriksi

      Kyllä se toinen kissa on usein paras aktiviteetti. Minkä ikäisenä kissa on luovutettu? Tuollainen hyökkäily on usein liian nuorena luovutettujen kissojen ongelma. Leikkiä se vain on mutta kukaan ei ole sille opettanut että missä menee raja. Niinhän ne kissat leikkivät, puremalla ja hyökkäilemällä toistensa kimppuun.
      Kissa ei niinkään tarvitse sitä lattia tilaa vaan sille on helppo rakentaa lisää tilaa ylöspäin. Miten pienessä asunnossa asut? Itse asuin 30 neliön yksiössä kahden aktiivisen kissan kanssa ja joittan myös mieheni asui siellä. Olihan se vähän turhan ahdas kun kissat ei oikeen päässyt rallia vetämään mutta hyvin siellä n. vuosi pärjättiin.
      Kissat harvemmin oikeasti viihtyvät yksinään. Tottakai aluksi voi olla kireä tunnelma kun kissat tutustuvat toisiinsa, tätä saattaa kestää jopa kuukausia, mutta ne ystävystyvät silti.
      Omat elukat ei oikeestaan osaa edes leikkiä yksinään. Olen ostanut niille leluja jotta voisivat keskenään leikkiä mutta ehei. Ihmisen pitää olla leikittämässä tai sitten riehuvat keskenään.
      Olisiko mahdollista ulkoiluttaa kissaa? Se tekisi varmasti hyvää. Meillä myös toinen kissa opettelee mielellään temppuja naksuttimen avulla. Hyvää aivojumppaa ja kissa väsyy nopeasti.

    • 20+6

      Kiitos vastauksestasi! Kyllä, kissa on todennäköisesti luovutettu liian nuorena. Olin hyväuskoisesti siinä luulossa että se oli 12 viikkoinen, mutta mennessäni rokottamaan sitä aikoinaan, ell sanoi että kissa on liian pieni vielä. Kissa on hyvin vahvasti leimautunut minuun, tuntuu että on välillä mustasukkainenkin.

      Ulkoilutusta olen kokeillut, mutta kissa vain kyyhöttää paikallaan ja mielestäni sitä pelottaa. Voisin kokeilla nyt kesällä toki uudestaan, kunhan saan ensin punkkijutut kuntoon.

      Naksutinkoulutus on kiinnostanut minua jo pidempään mutta tuo katti on niin ronkeli ettei lämpene mistään herkkupalasta jonka siinä yhteydessä tarjoaisin.

      Sain paljon uutta ajateltavaa, kiitos vielä kerran :)

    • 8+8

      Tyypillisiä ongelmia sisäkissoille. Turha hakea syytä jostain menneisyyden luovutuksesta, sillä nuo edellä esitetyt asiat eivät ole muuta kuin uskomuksia. Sen sijaan on tutkitusti todettu, että sisäkissoilla on enemmän käytöshäiriöitä kuin vapaasti ulkoilevilla.

      Kissasi ongelma on se, että sillä ei ole mahdollisuutta harjoittaa lajityypillistä käytöstä, eli saalistaa jne.

    • Kissa kaveriksi

      Tai sitten niitä käytöshäiriöitä on pikkuisen vaikea havaita jos kissa viipeltää pihalla? Ja vaikka kisu käyttäytyisikin hiukka hassusti niin se on vain huvittavaa ja taas kissa ovesta ulos.
      Menneisyyden luovutus on aika oleellinen osa sitä loppuelämää. Kissa ei ole saanut pentuna opetella rauhassa kissojen tapoja sisarusten ja emon kanssa niin tottakai se on hämmentynyt ja toimii miten toimii kun ei tiedä muuta.

      Sinuna ehkä hankkisin jonkun vähän vanhemman kissan kaveriksi joka voisi sitten opettaa tälle nuoremmalle niitä kissojen tapoja, juurikin että milloin leikkiminen menee liian rajuksi ja mikä käytös on ok ja mikä ei.
      Minulla oli aluksi vain yksi kissa ja se oli oikeastaan rasittavaa.. Kissa oli jatkuvasti roikkumassa minussa ja tuntui että se on suorastaan riippuvainen minusta. Tilanne helpotti paljon kun hankin toisen kissan. Nyt nuo telmivät keskenään eikä kumpikaan ole niin tuhottoman riippuvainen minusta. Tottakai on kivaa että kissa on sosiaalinen ja tykkää olla siliteltävänä mutta se oli silti liikaa kun tuntui ettei kissa osaa olla hetkeäkää ilman minun seuraani.
      Kyllähän kaikki uudet jutut on aluksi pelottavia mutta jos pentu on kuitenkin suht rauhallinen pihalla niin suosittelen jatkamaan ulkoilua. Tuo paikoillaan oleminen on ihan normaalia, kissa ei lenkkeile kuten koira vaan tykkää enempi istuskella, katsella, vaania ja katsella vähän lisää, kenties välillä vaihtaa paikkaa. Omat kisut on vasta tässä 2,5v kieppeille ruenneet hölkkäilemään lenkillä kanssani sen kyhjöttämisen sijasta.

      Joo kyllähän se herkku tietty motivoi aika kovasti mutta tuon toisen kisun kanssa kun ollaa naksuttimen kanssa jo jonkun aikaa leikitty niin sille en edes anna joka kerta herkkuja vaan joskus palkintona saa käydä rapsuttelu.
      Onko kissasi yleensäkkään kovin ruuan perään? Meillä ei toisen kissan kanssa onnistu tuo naksutin koulutus koska sitä ei muutenkaan kiinnosta syöminen.. Jos yritän saada sitä tekemään jotain ruuan eteen niin se yksinkertaisesti poistuu paikalta. Kun taas tämä toinen elukka hyppii vaikka päällään että saa sen herkun..

      Mutta joo, suosittelelisin vieläkin sitä toista kissaa ja tosiaan kenties joku vähän vanhempi, jo aikuinen kissa olisi hyvä vaihtoehto.

    • 20+6

      Ottamatta sen suuremmin kantaa siihen, mistä käytöshäiriöt todellisuudessa johtuvat, siitä, että kissa on sisäkissa vaiko esim. liian aikaisesta luovuttamisesta, niin tässä tapauksessa kissaa ei ole missään tapauksessa mahdollista päästää vapaana ulos. Asun kaupungissa ja ison moottoritien läheisyydessä ja ihmettelen suuresti kaikkia jotka uskaltavat läheisellä omakotitaloalueella pitää kissojaan vapaana kuljeksimassa. Käsittääkseni se on virallisesti kiellettyäkin.

      Päätin, että alan käyttämään kissaa tuossa viereisellä nurmikentällä tepastelemassa, ensin vain tosiaan ne punkkihommat ja kunnon valjaat hankintaa jotta homma on varmasti turvallista.

      Kissani ei tosiaan ole juurikaan ruoan perään, paitsi ehkä juuston :) Naksutinkoulutukseen täytyy perehtyä vielä syvällisemmin.

      Voi olla että täytyy alkaa puhumaan poikaystävää ympäri toisen kissan ottamiseen. Toistaiseksi asutaan vielä erillään mutta on ilmoittanut hyvin ykskantaan että yhteiseen kotiin ei kahta kissaa tule :/

    • 17+4

      Käytöshäiriöitä ja muita ongelmia voi tosiaan ilmetä myöhemmin, jos pennun luovuttaa alle 12-viikkoisena.
      Minulle kävi myös samoin, että eläinlääkärissä ilmeni, että 12-viikkoinen pentuni olikin 4 viikkoa nuorempi. Sen jälkeen todellakin ymmärsin, miksi se oli niin peloissaan, miksi se teki tarpeitaan muualle kuin hiekkalaatikkoon, miksi se sähisi ja niin pois päin. Nyt kissa on jo täysikäinen, rakkaudella hoidettu, ja luojan kiitos siitä tuli maailman kiltein kisu! =) Mutta kissa tykkäsi purra ja raapia todella paljon leikkiessään ja se meni mielestäni yli rajan. Myöhemmin otimme kissalle kaveriksi kissanpennun ja nykyään kissa ei enää pure eikä raavi ihmisiä eikä leiki enää liian rajusti pennun kanssa. Näköjään vanhempikin kissa voi oppia hyviä tapoja nuoremmalta =)

    • 8+9

      Eläinlääkäri on aivan oikeassa. Kissasi elämä on tylsää. Sisäkissoilla on tutkitusti enemmän käytöshäiriöitä kuin vapaasti ulkoilevilla. Tämä on kerrottu kirjassa Matka kissan mieleen. Jos sinulla on mahdollisuus mennä mökille tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan, jossa voit antaa kissan olla vapaana viikon-pari, niin tulet näkemään, kuinka käytösongelmat katoavat ja kissasi on onnellisempi kuion koskaan. Luovutushöpinät voi jättää omaan arvottomuuteensa. Se on vain näiden fanaatikkojen omasta päästään keksimää satuilua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      215
      7684
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      3033
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      195
      2429
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1883
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      182
      1795
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      24
      1532
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1301
    8. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      28
      1202
    9. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1183
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1039
    Aihe