Kertokaahan kokemuksia fm:n alanyan matkoista. onko totta että oppaat eivät ole bussissa mukana (lentokenttä-hotelli)? ensimmäistä kertaa lähdössä turkkiin joten olisi mukavaa jos oppaat olisi heti alussa kertomassa vähän paikoista :/
FINNMATKAT
kjrp9
351446
0Äänestä
Vastaukset 35
Vanhimmat
Meillä ei valitettavasti ollut kuin turkkilainen opas kun lähdimme lentokenltä kohti hotelleja... Istui hiljaa bussissa! Kun kotimatka alkoi ei ollut opasta lainkaan..bussikuski tuli hotelliin ja tarkisteli sukunimiä onko kaikki paikalla!
Opas ei ole mukana bussissa, lentokentällä kyllä on Finnmatkojen opas. Mielestäni Aurinkomatkoilla on paremmin järjestetty opastoiminta.
Eipä ole enää juuri koskaan millään matkatoimistolla opasta mukana. Ehkä aluksi joku käy muutaman minuutin selvittämässä asioita, sitten häiypyy. Tai sitten voi olla puolet matkasta hypätäkseen toiseen bussiin taukopaikan jälkeen. Näin säästetään. Lähes kaikki ovat bussissa aina jo monetta kertaa mukana, joten tavallaan sitä opasta ei edes tarvita. Sitä varten on info-tilaisuus. Toukokuun Aurinkomatkojen matkallamme oppaat päivystivät 3 kertaa viikossa tunnin kerrallaan muutamassa hotellissa, ei meidän. Että vähiin on mennyt.
En ihmettele ettei oppaat noissa busseissa aikaa vietä on meinaan melkoista surmanajoa kentältä kohteisiin!
Ajavat kilpaa ja niin paljonko vehkeet kulkee.
Ainakin Deturilla oppaat ohjaavat matkalaiset hotelleihin. Deturilla on uudet bussit, joissa on turvavyöt ja kehoitus käyttää niitä ajon aikana. Kilpa-ajot eivät oikein tunnu todellisilta, tie on koko matkan nelikaistainen ja nopeusrajoitus on 90 km/h, jota jandarma valvoo useilla paikoilla tutkilla ja olen nähnyt, että myös bussikuskeja sakotetaan ylinopeudesta.
No enpä tiiä siitä kilpaa ajamisesta... Meidän kuski pysähty rukoushetkelle kesken kyydin. Aamulla klo 05 ku pärähti päivän eka rukouskutsu, niin siihen pysähty bussi moskeijan kupeeseen ja ukko mänt sisäl rukoileen. KAUHEEN kiva!!! Ja asiasta mainitsin oppaalle kyllä, kun seuraavan kerran hänet näin. Tjären toimiston kautta!
miten sitä sitten osaa jäädä pois oikeassa paikassa ? :)
Kyllä kuljettaja tai paikallinen finnmatkojen turkkilainen työntekijä sitten aina jokaisen hotellin kohdalla sanoo mikrofoniin mikä hotelli on juuri milläkin hetkellä,niin osaa jäädä kyydistä pois.
Viime lokakuun matkamme oli Alanyaan Finnmatkojen ja viimeiseksi jäi ,oppaaita sai etsiä Antalyan kentältä ,samoin bussia ,opastar oli torkkumassa bussissa mykkänä muutaman kilsan ja sitten hyppäsi toiseen bussiin!
Maksamme matkastamme myöskin oppaan palvelusta ja kaikki eivät ole olleet useita kertoja matkalla ,joten kaikille esim.hotelliin sisäänkirjoittautuminen ole itsestäänselvyys ,olen käyttänyt paljon matkustaneena vaan ja ainoastaan viimeisen Finnmatkojen kokemuksen jälkeen Aurinkomatkoja ja olen erittäin tyytyväinen :) Samaa olen kuullut Deturilta :)
Juuri kotiuduttu finnmatkoilta ja suomalaista opasta näimme tosiaan lentokentällä tullessa ja lähdössä. Samoin bussi, joka vei lentokentältä hotelliin (2,5h) oli aivan kamala, ei ilmastointia ja lämmintä oli keski päivällä, siihen bussiin meinas paistua.
Opas tosin kävi hotellilla pari kertaa viikon aikana ja kerran kävin juttusilla, mutta eivät kyllä liian usein ole paikalla.
Ensi kerralla tuskin matkaamme finnmatkoilla!
Olimme huhtikuussa Alaniassa fm-matkalla.Menomatkalla oppaita oli kaikilla kielillä, mutta paluumatkalla lentokentällä ei ollut vastaanottamassa suomenkielistä opasta. Bussi haki aikataulun mukaisesti hotellilta ja jätti terminaalin eteen. Bussissa oli ilmastointi mennen tullen, mutta opasta ensikertalaiselle olisi kyllä tarvittu. Menomatkalla kuski oli ehkä väsynyt, kun hän ajeli kaistalta toiselle vähän holtittomasti. Reissu muuten ihan o.k.
elikkäs nyt alan miettimään että kannattaako maksaa bussi kuljetuksesta vai ottaako taksin alle niin hotelliin pääsis ehkä hiukan nopeammin kuin yhteis kuljetuksella. mutta osaako joku sanoa kuinkas paljon taksi mahtaisi maksaa?? :)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11535194
Jos on useempi kuin yks henkilö, niin suosittelen taksia ja sen etukäteen varaamista. Sillon ei kokonaishinnaksi pitäis tulla kuin noin 50-70e, ja on varmasti nopeampi ja leppoisampi kyyti, kuin täysi turistibussi. Finnmatkoillahan bussi on 17e/hlö menopaluu, ja Tjäreborgilla 24e menopaluu (tästä en ole varma veloittavatko erikseen valmismatkan varauksen yhteydessä, mutta ainakin jos ottaa pelkät lennot hinta on tämä).
Jaa, mä kyllä maksoin 15e/ aikuinen finnmatkoilla, lapsesta 7e.
No huh huh! Tähän asti olen pitänyt ilmastointia bussissa itsestäänselvyytenä (ainakin matkanjärjestäjän järkkäämissä kuljetuksissa). Me ollaan varattu lentokenttäkuljetus ja kyl ketuttaa, jos ei ilmastointia ole. Silkkaa rahat pois meininkiä! Suunnitelmissa oli myös lähteä finnmatkojen retkelle, jossa kuljetus bussilla. Jos noin on, ettei hotellille mentäessä ole ilmastointia, niin sitten ei varmasti mennä retkelle heidän järjestämänä.
Onko kukaan tullut ajatelleeksi että kun palvelut huononee, niin oppaita myös otetaan busseista pois, jotta kansalla ei ole ketään jolle purkaa huoliaan? Bussin kuljettaja on ehkä Turkin kielen hallitseva, ja asiakkaat suurin osa vain suomen kielen taitoisia, ainakin TV -sarja Matkaoppaat antoivat sellaisen kuvan meistä suomalaisista. Eli tieto ei mene Finnmatkoille perille mitä asiakkaat kokevat puutteellisena, mikä olisi tärkeä keskustelun aihe,jne ja siksi saa tarjota vaikka bussin jossa ei ilmastointia, olen itse lähtemässä vielä tämän syksyn nimiin FM-matkoille, ja nyt kun tiedän mitä siellä tarjoillaan meille, niin aion mahdollisimman pian ottaa FM-matkoihin yht. ja kysyä onko väittämä tällä palstalla totta,ja jos niin olisi, niin lentokenttä kuljetus heti pois, muullakin tavalla pääsee Alanyaan, palataan asiaan!
Viikko sitten Alanyasta kotiutuneena fm-matkalta. Hotellille mennessä opas oli mukana bussissa melkein loppuun, oli yöaika ja jäi pois sillä alueella, missä asui. Kuljettaja ilmoitti hotellin nimen, kun saavuimme hotellille. Kotiin päin lähtiessä kuskin lisäksi oli turkkilainen opas, eikä siinä suomalaisia tarvittukkaan.
Lentokentällä oli oppaat vastassa heti bussin vieressä ja tiskillä yksi opas vielä neuvomassa, jos jollakin ongelmia kielessä tai muuten.
En voi moittia Finnmatkoja kyllä tässä asiassa ja varmasti myös "kielitaidoton" pärjää myös bussireissulla. ilmastointikin oli hyvä bussissa.
Parin viikon päästä takaisin, Alanyaan ihastuneina. :D
Suosittelen tuota taksia lentokentältä hotellille jos teitä on useampi. Taksilla sen matkan taittaa hetkessä. Me oltais tehty niin, jos oltaisiin etukäteen tiedetty tuo bussi. Hotellilta takaisin lentokentälle matka kesti 3,5h, koska meidän haettiin ensimmäisenä ja sen jälkeen pyörimme yli tunnin etsien muita hotelleja. Ja kesää kohti lämpötilat sen kun nousee...
Onko finnmatkoilla tervetulotilaisuus hotelleissa ?
Meillä ei ainakaan ollut... kotiuduttiin pari viikkoa sitten!
Laittelin finnmatkoille viestiä koska täällä ollaan kahdessakin eri viestiketjussa annettu aika kovaa palautetta opaspalvelusta.
Sain vastauksen, jonka mukaan kentällä on aina vastassa suomenkielisiä oppaita. Toki siellä on samaisen firman henkilökuntaa myös Ruotsista ja Tanskasta. Välttämättä bussissa ei aina ole opasta hotellille saakka, johtuen useista lennoista viikossa.
Vastauksen mukaan, tervetulotilaisuuksia on 6 kappaletta viikossa
kahdella eri hotellilla. Tämän lisäksi heillä on maanantaisin ja perjantaisin
basaarikävely, joka toimii myös minitervetulotilaisuutena.
Ja esim. meidän tulevalla hotellillamme huoneistohotelli Margaritassa oppaan tapaa kuutena päivänä viikossa.
Joten eiköhän tuollainen opaspalvelu riitä kaikille.
Itselläni on kokemus niin että nykyään pakettimatkat on vähän niinkuin omatoimimatkoja jossa myydään yhdessä lento hotelli.
Busseissa ei opasta ja bussikyytikin pitää maksaa erikseen.
Ei sillä, itse en opaspalveluja tarvitsekaan, mutta mielestäni on outoa että nykyisin ei enää busseissa ole opasta mukana, aikoinaan menomatkalla kerrottiin kaikki tarpeellinen ja paluumatkalla kerrottiin lentokentän toimenpiteistä.
Tosin siinäkin ilmeiseti jotkut yhtiöt heränneet uudelleen kun esim. aurinkomatkat mainostavat nykyään että myös bussikyyti kuuluu hintaan.
Voisiko olla, että bussikyydin hintaveloitus erillisenä johtuisi siitä, että ilmeisesti on enenevässä määrin matkailijoita, jotka haluavat ostaa vain lennot. - Oma asunto kohteessa tai oma kuljetus valmiina taihaluaa nopeammin perille ja ottaa taksikyydin.
Kustannukset bussikyydistä kohdentuu nyt tässä tapauksessa heille, jotka oikeasti bussikuljetuksen haluavat.
Ei pelkkiin lentoihin koskaan ole kuljetus kuulunut vaan on ollut mahdollista ostaa erikseen, mutta paketimatkan hinnan pitäisi minun mielestäni sisältää koko paketti.
Tai sitten se pitäisi olla niinpäin että se on hinnassa mukana ja saa alennuksen jos ei halua sitä.
Itseäni ei häiritsisi se että jos haluan mennä kohteeseen omin avuin että hinta on sama kuin muillakin, ärsyttää vaan kun nykyään hinta jota mainostetaan ei kata kaikkea, aina joka hintaan tulee kaikenmaailman lisiä, helpottaisi vertailua kun hinta olisis se mikä on ilman että täytyy arpoa mitä lisiä siihen lopulliseen hintaa sitten vielä tulee.
Tosin itselläni on asunto ja järjestän muutenkin matkani itse, mutta silti toimintatapa on mielestäni väärä.
Kohta ne rupee varmaan mainostaa hintoja ilman veroja tai lentokenttämaksuja yms.
Katselet hintoja ja löydät sopivan ja sitten niihin tuleekin yhtäkkiä vielä sata tai pari kaiken maailman maksuja ja veroja mukaan.
edes allinclusive ei ole kaiken kattava, ja sitä nimeä ei mielestäni pitäisi käyttää, muulloin kuin silloin kun se todellakin kattaa kaiken.
Finnmatkojen all inclusiven kohteessa Kreikassa juuri olleena näin oppaan vain lentokentällä sekä mennessä että tullessa. Online guide numerot yhteydenottoa varten sain kännykkääni. Finnmatkojen all inclusive hotelli vesipuistolla oli 4*F, mutta selvästi heikompitasoisempi kuin Nazarin saman luokituksen all inclusive hotelli vesipuistolla. Nazarin all inclusiven ruoka oli erittäin hyvää ja vaihtoehtoja oli runsaasti. Finnmatkojen hotellin ruokatarjonta oli surkeaa. Nazarin hotellissa tuotiin iso vesipullo päivässä huoneistoon, mutta Finnmatkoilla olisi pitänyt vesipullot ostaa itse hotellin kaupasta. En aio enää tulevaisuudessa varata Finnmatkoilta ainakaan all inclusive matkaa.
Tulin pari viikkoa sitten Alanyasta. Olin finnmatkojen matkalla. Finnmatkat käytti turkkilaista free bird lentoyhtiötä, ennen matkaa oli hankaluuksia kun olisi pitänyt hoitaa lastenrattaista chekkausasiaa, vaikka ostin matkan finnmatkoilta, en saanut hoidettua asiaa heidän kauttaan, olisi pitänyt soittaa free birdille ties minnepäin maailmaa ja englanniksi, ei onnistunu minulta.
Bussissa ei suomalaista opasta, nuori turkkilainen poika jonka englanti surkeaa. bussikuski vanha käppänä jonka selkä niin kipeä ettei jaksanut nostaa laukkuja bussiin! turkkilainen poika teki ne hommat sitten.
Mielestäni finnmatkojen palvelu kauttaaltaan huonontunut ja hinnat kuitenkin samoissa kuin muillakin matkanjärjestäjillä. Täytyy oikeesti miettiä käyttääkö finnmatkoja enää, jos eivät paranna palveluitaan.
Suomalaiset tarvitsevat suomalaista palvelua!
tosi heikko palvelu, meillä ei ollut minkäänlaista opasta bussissa..vaan turkkilainen bussikuski pysähtyi hotellin kohdalle ja huitoi että tuonne vaan..lopuksi meidät ahdettiin väärän firman bussiin ja siihenkin oppaat oli vaan että joo meette te kait samalle kentälle, ehitte hyvin.. just joo?
ei ollut opasta mukana kun lähdimme hotellin ja sama kun lähdimme hotellilta kotiin päin.muutenkin suomen oppaat paikan päällä ei antanut hyvää kuvaa kun heiltä jotain kysyi.en suosittele.ensi kerralla aurinkomatkat.
Mennessä oli opas ohjaamassa bussiin, mutta mukaan ei tullut. Bussikuski ei edes kertonut, että mikä hotelli kyseessä kun bussi pysähtyi! Ihmisten piti olla tarkkana, että jää omalla hotellilla pois ja joutuivat kyselemään kuskilta. Meidän porukan ja toisen pariskunnan kuski jätti kauas hotelleista, jos olisin ollut ensimmäistä kertaa, en olis tiennyt minne päin pitää lähteä! Neuvoin pariskunnan niiden hotellille, koska olivat ensimmäistä kertaa, eikä heidän hotelli ollut edes näkyvissä kun bussista jäimme.
Takaisin tullessa bussikuski haki, opas oli kentällä, mutta sielläkään ei auttanut ketään, puhui nurkassa puhelimeen. Minusta huonoa palvelua!
Minulle on päivän selvää, että lentokenttäkuljetus on vaan se kuljetus eli ilman opastusta. Jos opastuksen haluaa nii menkööt sitten opastetulle retkelle tahi tervetulotilaisuuteen.
Käsitykseni mukaan jokaiselta lennolta tulee ainakin sen 6-8 linja-autollista porukkaa, nii oishan se oppaiden ajanhaaskausta laittaa ne kaheks tuntia busseihin istumaan. Mieluummin minä niitä oppaita näen hotellilla mukavasti jutustellen kuin että siellä bussissa höpöttäis jotain pitkän lentomatkan jälkeen kun ei oikein jaksa kuunnella mitään.
Kunhan jokainen viittis siihen hotellikirjaan vilkasta suomenkielisille sivuille niin huomais että niitä opastapaamisia on aika monta kertaa viikossa ja vielä tervetulotilaisuudet ja hienot basaarikävelytkin useamman kerran viikossa.
Jos oppaat ois busseissa jorisemassa, nii eihänne ehtis hotellitapaamisille tai tervetulotilaisuuksiin tai basaarikävelyille tai retkille ollenkaan!!! Ja käsittääkseni niitä oppaita ei edes kovin montaa siellä ole, neljä puhelinpalvelussa ja neljä hotelliopasta.
Ps. Vesan baari Mai cafe on huippu mesta!!
Ens kesänä jälleen finnmatkojen kanssa alaniaan!! Minulta oppaille täys kymppi ja papukaijamerkki!!
Huh huh Paavo!!!
Jos sinulle on päivänselvää ,että opas ei tule bussiin niin monelle muulle se ei ole,eikä oikeastaan kuulu ollakkaan!
Maksamme matkastamme myös opas palveluista ,joka on piilotettu sinne matkan hintaan ,joten oppaan kuuluu olla bussissa mukana sekä vielä sisäänkirjautumisvaiheessa hotellissa ,ei meille maksaville asiakkaille kuulu se ,kuinka monta Finnmatkojen opasta on heidän palkkalistoillaan ja vielä Finnmatkoista noin yleisesti kallis matkanjärjestäjä ja nks:t "oppaat" hyvinkin nenu pystyssä kulkevia ,kyllä ei voi verrata Aurinkomatkoihin eikä Deturiin :))
Kolme kertaa Finnmatkojen matkalla ollut Turkin eri kohteissa ja neljä Aurinkomatkojen ,ihan kuin eri planeetalta oli AM ja oppaat todella ystävällisiä ,kentällä vastassa ja bussissa mukana ,näin se vaan menee :))
Jep.
Niin totta Finnmatkoista ,ei mitään palvelua oppailla kentällä eikä bussissa ole ,jos tuo Paavo olikin eri firman matkalla??Vaikuttaa siltä.
Just palattiin kylläkin Kanarialta ja harmittaa nii hiivatusti kun kuulimme Tjären matkan olleen kahdelle viikon matkasta melkein parisataa ekua halvempi ja hotelli oli ihan eri tasoa,kyllä Finnmatkat osaa rahastaa ja palvelusta ei hajuakaan,siellä Alanyassa oltiin kerran ja toiste ei mennä :((
Kyllä kun alanyan pakettimatkojen hintoja katsoo niin finnmatkoilta saa halvimmat matkat. Tälleen nuorena matkustajana kun en tarvitse mitään neljän tähden hotellia vaan riittää kattopään päällä, sänky, toimiva suihku, parveke ja uima-allas niin kolmella viime reissulla finnmatkoilla mennyt ja kaikkein halvimmalla päässyt.
Tietenkin jos opaspalvelut ja oppaan bussiin haluaa niin kannattaa mennä jollain muulla matkanjärjestäjällä,