Kaikki (kunnolliset) koiranomistajathan siis tietää, ettei koiranpentuja tai koiria yleensäkään kuulu kohdella kuin lapsia. Mutta, mitenkäs kävisi, jos lasta/vauvaa kohdeltaisiin kuin koiraa? Tuli siis tässä vaan tällainen mieleen, ei niin että itse kohtelisin lapsia niin tai tietäisin kenenkään muun tehneen niin! Mutta leikitään pientä ajatusleikkiä :)
Eli, otetaan esimerkki. Jos koira vinkuu, haukkuu tai ulvoo, esim. automatkan aikana, tämä täytyy jättää huomioimatta, ettei koira tajua käytöksellään saavansa huomiota ja oppii joskus lopettaamaan kyseisen käytöksen. Tietysti koiran annetaan ymmärtää virheellisen käytöksen loputtua, että hiljaisuus on hyväksi. :)
Mutta mitä tapahtuisi, jos käyttäisi lapseen samaa tekniikkaa? Kuvitellaan tilanne, missä lapsi itkee, huutaa tai rääkyy. Normaalisti, tällaisessa tilanteessa, lasta mennään rauhoittelemaan ja hyssyttelemään, mutta mitä jos lasta kohdeltaisiin tässä tilanteessa niin kuin koiraa? Eli jätetään hänet täysin huomioimatta, kunnes lapsi lopettaa huutamisen ja on rauhallinen. Vasta kun lapsi osaa olla hiljaa, niin tämä palkitaan jollakin tavalla, esim. hellyydellä.
Siis ihan mielenkiinnolla ajattelin, mahtaisiko tämäntapainen käytös pienten lasten kanssa toimia? Jos tällaisen kasvatustavan aloittaisi heti vauvan synnyttyä, eikä hän ehtisi kokea tai tottua minkään muun tapaiseen kasvatukseen, toimisikohan se?
Kertokaas ihmiset mielipiteitä :) Ja muistakaa, kyseessä pelkkä ajatusleikki. :)
Eli, otetaan esimerkki. Jos koira vinkuu, haukkuu tai ulvoo, esim. automatkan aikana, tämä täytyy jättää huomioimatta, ettei koira tajua käytöksellään saavansa huomiota ja oppii joskus lopettaamaan kyseisen käytöksen. Tietysti koiran annetaan ymmärtää virheellisen käytöksen loputtua, että hiljaisuus on hyväksi. :)
Mutta mitä tapahtuisi, jos käyttäisi lapseen samaa tekniikkaa? Kuvitellaan tilanne, missä lapsi itkee, huutaa tai rääkyy. Normaalisti, tällaisessa tilanteessa, lasta mennään rauhoittelemaan ja hyssyttelemään, mutta mitä jos lasta kohdeltaisiin tässä tilanteessa niin kuin koiraa? Eli jätetään hänet täysin huomioimatta, kunnes lapsi lopettaa huutamisen ja on rauhallinen. Vasta kun lapsi osaa olla hiljaa, niin tämä palkitaan jollakin tavalla, esim. hellyydellä.
Siis ihan mielenkiinnolla ajattelin, mahtaisiko tämäntapainen käytös pienten lasten kanssa toimia? Jos tällaisen kasvatustavan aloittaisi heti vauvan synnyttyä, eikä hän ehtisi kokea tai tottua minkään muun tapaiseen kasvatukseen, toimisikohan se?
Kertokaas ihmiset mielipiteitä :) Ja muistakaa, kyseessä pelkkä ajatusleikki. :)
Vastaukset 21
Vanhimmat
koska jo lähtökohta on vähän väärä. Nimittäin kenenkään sydän ei kestä katsoa pitkään itkevää vauvaa. Sama se on koiran kanssa kun se on vauva. Sen itkuun reagoidaan ja kuten vauva ei osaa puhua eikä kiroilla, ei myöskään koiravauva hauku vaan inisee joten reaktio on luonnostaan erilainen. Molempia hyssytellään ja tyynnytellään.
Sen sijaan koiraa joka räksöttää autossa, voi verrata murrosikäiseen tai ainakin esipuberteettiseen tenavaan. Tällöinhän aikuisen reaktio on erilainen ja erilaisia molemmille verrattuna vauvaikäiseen. Yksi saa penskat hiljaiseksi autossa huutamalla, samoin koirat. Toinen saa penskat hiljaisiksi huomiotta, samoin koirat. Ja kolmas taas onnistuu samassa antamalla tikkarin penskalle ja namin koiralle.
Nähdäkseni aikuinen kasvattajana pääsääntöisesti toimii samalla tavalla oli kyseessä eläin tai ihminen, mutta ottaen huomioon kasvatettavan iän ja aiemmat kokemukset asian tiimoilta.
Tosin jotkut eivät kyllä aikuisen oikeasti osaa kasvattaa kumpiakaan oikein. Näillä on yleensä juuri eniten molempia.
Oma toiveeni olisi, että kaikki ihmiset alkaisivat kohdella lapsiaan samoin kuin parhaat koiran kouluttajat kohtelevat koiriaan.
Eli rangaistukset pois, ne eivät kuulu kasvattamiseen. Mietittäisiin syytä, eikä oireiden/käytöksen deletoimista.
että vastoinkäymiset kuuluvat kasvamiseen? Ajoittaiset mielihalujen kitkemiset rangaistuksen uhalla antavat näkemystä tulevaan elämään täysivaltaisena kansalaisena. Et voi uhmata auktoriteetin käskyä ilman rangaistuksen pelkoa. Joka myös toteutuu ellei auktoriteettiä usko.
Ellet tätä usko niin mene ja vittuile huviksesi poliisille ja näet kuinka käy... Samasta asiasta kyse lasten suhteessa vanhempiin.
Meinasit, että poliisi olisi jonkinlaisessa kasvatusvelvollisuudessa minuun?
Näissä keskusteluissa ihmiset monesti sekoittavat näitä asioita... Meneppä vituilemaan poliisille ja se miten käy pitäisi tehdä myös kotona omille kasvatettaville. Miksi? Poliisin tehtävähän on ylläpitää yleistä järjestystä, ei suinkaan tukea kenenkään terveen itsetunnon kasvua, kuten vanhemman tehtävä on... Miksi järjestysmies saa poistaa baarista alaikäisen vaikka raahaamalla, mutta opettaja ei saa luokan häirikköön koskeakaan? Koska järjestysmies valvoo baarin järjestystä, eikä ole vastuussa kyseisen alaikäisen eheän minäkuvan kehityksestä, kuten opettajan tehtävä on...
Siinä miettimistä. Haluatko olla virkavaltaa vai haluatko olla vanhempi omille lapsillesi? Mikä on mielestäsi kasvatuksen tärkein pointti? Kansalaistottelevaisuus vai lapsen ehkä minäkuva ja itsetunto?
"Miksi? Poliisin tehtävähän on ylläpitää yleistä järjestystä, ei suinkaan tukea kenenkään terveen itsetunnon kasvua, kuten vanhemman tehtävä on... "
Poliisi on yhteiskunnan isänkorvike heille joita vanhemmat eivät ole kasvattaneet. Siksi tee hommasi jotta poliisin ei tarvitse opettaa kersaasi.
"Miksi järjestysmies saa poistaa baarista alaikäisen vaikka raahaamalla, mutta opettaja ei saa luokan häirikköön koskeakaan? "
Jälleen tulemme siihen että koska vanhemmat ovat laiminlyöneet tehtävänsä, ja eivät ole opettaneet jälkikasvulleen tapoja, on järjestysmiehelle annettu tehtäväksi pitää järjestystä yllä. Se on kaikkein etu. Siispä siksi.
"Koska järjestysmies valvoo baarin järjestystä, eikä ole vastuussa kyseisen alaikäisen eheän minäkuvan kehityksestä, kuten opettajan tehtävä on..."
Olet oikeilla jäljillä. Jälleen vanhempana voisit mennä itseesi ja miettiä mistä kaikesta menet rutkuttamaan opettajalle. Jos pentusi saa näpeilleen, se on oikein sille, sillä siitä se saa tietää että kun ei käsiä satu, niin silloin on toiminut oikein.
Kivusta tyhjäkin pää järjellä täyttyy.
"Poliisi on yhteiskunnan isänkorvike heille joita vanhemmat eivät ole kasvattaneet."
Ikävä juttu jollekin jos näin on. Ilman tunnesidettä pelkän viran puolesta kasvatettu... Tai siis ei kasvatettu, koska poliisin tehtävähän on valvoa lakia, eikä kasvattaa...
"Miksi järjestysmies saa poistaa baarista alaikäisen vaikka raahaamalla, mutta opettaja ei saa luokan häirikköön koskeakaan? "
Jälleen tulemme siihen että koska vanhemmat ovat laiminlyöneet tehtävänsä, ja eivät ole opettaneet jälkikasvulleen tapoja, on järjestysmiehelle annettu tehtäväksi pitää järjestystä yllä. Se on kaikkein etu. Siispä siksi."
Siis opettaja ei saa koskea oppilaaseen, koska vanhemmat ovat laiminlyöneet tehtävänsä ja eivät ole opettaneet..? Putosin kärryiltä...
Olitko siis sisäistänyt miksi se opettaja ei saa koskea oppilaaseen, kuten kysyin?
"Jälleen vanhempana voisit mennä itseesi ja miettiä mistä kaikesta menet rutkuttamaan opettajalle."
öööh... kolme vuotiaani ei ole vielä koulussa käynytkään, muita lapsia ei ole, joten msitä/milloin olen käynyt opettajalle rutkuttamassa? Olen aivan ulalla keskustelun saamasta käänteestä. Mutta kerro vain lisää, tämähän on mielenkiintoista... Toki jos tässä nyt spekuloidaan että opetajalla olisi mielikuvitusmaailmassa tuollaiset kasvatus periaatteet, joita viimeisissä lauseissasi viljelet, niin tokikaan en kävisi opettajalle rutkuttelemassa, vaan toimenpiteet olisivat tyystin toiset.
Vauvaikäiseen pitää aina reagoida, muuten seuraa vakava masennus lapselle. Sekä häiriintyminen sosiaalisissa suhteissa. Käytöstapojen kasvattaminen alkaa sitten, kun lapsella on keinoja säädellä omaa käyttämistään. Silloin toimii ihan samat metodit kuin koirankin kasvatuksessa: palkinto(huomio) toivotusta käyttäytymisestä, ei-toivottu jätetään huomiotta. Rangaistukset käyttöön sitten vielä myöhemmin, kun käyttäytymiskoodistoa aletaan kovemmin testailemaan. Kovia rangaistuksia en kannata, nuhtelu ja jonkin etuuden menettäminen lienee toimivimpia keinoja.
Kasvatus on ihan samaa ihmispennulle kuin muillekin lajeille. Nykyään katoavaa kansanperinnettä, avuttomia ovat nykyvanhemmat.
Lapsi tarvitsee ymmärrystä ja lohdutusta osakseen. Pitää puhua asioista jne. Muuten lapsi ei voi hyvin. Koiraa ei saisi lohduttaa, se kun ei ymmärrä sitä lohdutuksena vaan kehumisena. Koiralle ei voi kertoa ymmärtävänsä sitä, ja keskustella asioista. Lapsen ja koiran tarpeiden ja käyttäytymisen ero on liian suuri. Niihin ei toimi samat koulutusmetodit.
Ajattelun arvoinen tuo " Koiraa ei saisi lohduttaa, se kun ei ymmärrä sitä lohdutuksena vaan kehumisena.".
Kehu vs lohdutus. Miten eroaa ihmisen ja koiran kohdalla? Eikö kehu laukaise ihmisessäkin ihan juuri saman hormonitoiminnan kuin koirassakin. Ja eikö tämän ihan saman laukaise myös lohdutus? Hyvänolon hormonien lisääntyminen elimistöön... Ok kehussa ne eivät välttämättä ihmisellä, kuten koirallakaan (puhukaamme siis eläimsitä yleensä) syrjäytä muita hormoneja, kuten lohdutuksessa, jossa endorfiinit laimentavat korstisoni/adrenaliini ja muiden stressihormonien määrää.
Nimimerkin "Ehei, ei" sanoman voisi kai tiivistää näin: ihmislapsen hyvinvointi on merkityksellistä, siis se tunteeko se kyseisellä hetkellä ahdistavia tunteita (onko stressaantunut), siksi ihmislasta voi lohduttaa. Koiralla taas on vähäisempi arvo eläimenä, joten sen stressaantumisesta ja pahoinvoinnista kyseisellä hetkellä ei tarvitse välittää.
Tämä kai on se asian ydin, kun näitä miettii? Ihminen on jokin yliolento joidenkin mielestä, hormonitoiminnat ja kaikki ovat aivan erilaiset kuin muilla eläimillä. Ja sitten ollaan me joiden mielestä ihminen on vain eläin eläinten joukossa, aivan samanlaisine sähkökemiallisine impulsseineen. Sitten on tiede, joka tutkii esimerkiksi stressin vaikutusta elimistöön, saadakseen aikaiseksi käypähoitosuosituksia, joilla ihmisiä hoidellaan, aiheuttamalla sterssiä kaneille, hiirille, koirille ja sioille koe-eläinlabroissa...
Miettimättä ei voi olla myös Pavlovia versus nimimerkin kahta viimeistä lausetta "Lapsen ja koiran tarpeiden ja käyttäytymisen ero on liian suuri. Niihin ei toimi samat koulutusmetodit." Behaviorismin kuuluisin koe tehtiin koirilla ja behaviorismin kantavin ajatus ehdollistumisesta on perustanut koko Suomenkin lasten kasvatuksen ja oppimispsykologian monien vuosikymmenten ajalta. Ja jos ei suomessa enää niinkään niin jossain USAssa yhä edelleen lähes täydellisesti... Ja voisin veikata, että yhä edelleen maailman laajuisesti behaviorismi (ulkopuolisen palautteen antaminen) on yleisin tapa lapsia kasvattaa ja kouluttaa.
Tottakai lapsen kanssa puhutaan, kun ihmiset kieltä käyttävät. Se ei silti poista sitä, että käytöstä tulee ohjata toivottuun suuntaan muillakin keinoin.
Myötätuntoa ja lohdutusta tarvitaan, ja ennenkaikkea lapsen tunteiden kunnioittamista. Mutta ei mielestäni silloin kun lapsi vaan kiukkuaa, rääkyy ja manipuloi vanhempiaan saadakseen tahtonsa läpi.
Rajojen asettaminen ei onnistu pelkällä puheella. Näitä lässytyskasvatettuja itsekkäitä pissapäitä näkee pilvin pimein varoittavana esimerkkinä tästä.
Itse inhoan sitä kun ihmiset lohduttelevat koiriaan. Ei koskaan saisi lohdutella ja voivotella kun koira esimerkiksi satuttaa itsensä. Pahimmassa tapauksessa tämä voi aiheuttaa koiralle trauman. Esim. eräässä ohjelmassa koira pelkäsi kuollakseen "liukkaita" lattioita sen takia koska oli sellaisella kerran liukastunut, ja omistaja oli pistänyt suuren tragedian pystyyn. Ja kun ihmiset hyssyttelevät koiraansa, ja puhelevat sille, kun heidän koiransa on aloittamassa rähinän. "nohnoh fifi älä sitten hauku tuollee, eeeei, ihan kiva kiltti koira on tuo". Ja siitä se koira sitten vasta innostuukin, kun kuulee tällaisen iloisen äänensävyn omistajalta samaa aikaan kun murisee/rähisee. Täydellistä positiivista vahvistamista. Nykyään toivon mukaan ihan yleisessä tiedossa koirienkoulutuksessa, että esim. pelokasta koiraa ei saa lohduttaa. Lohduttaminen on hyvin inhimillistä touhua. Koirat eivät lohduttane toisiaan? Inhottaa myös kun ihmiset kohtelevat koiriaan kuin lapsiaan, vaikka niitä pitäisi kohdella koirina, koska niitä ne myös ovat.
Täytyy kyllä tehdä ehdoton korjaus tuohon että ajattelet minun ajattelevan näin: "Koiralla on vähäisempi arvo eläimenä, joten sen stressaantumisesta ja pahoinvoinnista kyseisellä hetkellä ei tarvitse välittää." En siis ajattele noin. Koira luultavasti tuntee aivan samanlaisena stressin ja muut negatiiviset tunteet kuin ihminenkin. Koiralle ei voi kuitenkaan tarjota samanlaista apua kuin ihmiselle. Kun ihmiset lohduttavat koiraa, heille tulee parempi omatunto. Se on meille ihmisille luontaista soveltaa ihmisispsykologiaa koiriin. Jos kuitenkaan vähääkään on perehtynyt koirankoulutukseen, niin tietää että koiria ei saa lohduttaa kun ne kokevat esim. pelkoa. En siis väheksy eläimiä ja pidä niitä huonompina kuin ihmisiä, se että ne ovat erilaisia kuin ihmiset ei tee niistä huonompia.
Näin yleisesti voi sanoa että ehdollistamista käytetään niin lapsiin kuin koiriinkin.
Koirien koulutus on kuitenkin niin kamalan mekaanista ja keinotekoista hommaa lasten kasvatukseen verrattuna. Kehutaan yli-iloisella äänellä (jota tehdään kylläkin pienille lapsillekin) ja palkataan ruoalla hyvistä asioista (tätäkin tehdään pienille lapsille esim. karkilla). Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa sitä vähemmän sitä tällaiset palkkiot kiinnostaa. Koiriin taas samat koulutusmetodit pätevät koko koiran eliniän.
Kyllä, ulkopuolisen palautteen antaminen kyllä toimii koiriin ja lapsiin. Lapset kuitenkin tarvitsevat myös ymmärrystä osakseen. Koirapsykologia ja ihmispsykologia ovat aivan eri maailmoja. Kuten huomattu, koiranomistajat jotka eivät koirankouluttamiseen ole perehtyneet, vaan käyttää siihen ihmispsykologiaa omistavat usein ongelmakoiran.
Ja vielä... Ihan pieniin lapsiin sopii melko samanlainen positiivinen vahvistaminen kuin koiraankin.
" Jos kuitenkaan vähääkään on perehtynyt koirankoulutukseen, niin tietää että koiria ei saa lohduttaa kun ne kokevat esim. pelkoa."
Heh heh... Mikähän on vähäinen määrä? Itsellä taustalla kaksi omaa toko valiota ja kymmenisen vuotta koirien koulutusohjaajana ja tuota en ole vielä ymmärtänyt.
Jos joku vähänkin kysyy mitä tehdä kun koira jo pelkää; niin ehdoton suositus; tukea ja turvaa koiralle, rakkautta ja hellyyttä siihen paikkaan niin paljon kun irtoaa ja koiralle tulee taas parempi mieli.
Mä siis väittäisin, että nyt joku muu on vähän kadottanut ajatuksen punaisen langan. Silloin kun koira on epävarma, eli se vielä miettii pelätäkö vai ei; silloin omistajan on jatkettava elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut; pörhistettävä rintaansa ja mentävä vain eteenpäin. Mutta silloin kun koira jo pelkää; en usko yhdenkään esimerkiksi suomalaisen koirankoulutusoppaan kirjoittaneen ihmisen milloinkaan kirjoittaneen, että koiraa ei saa lohduttaa, vaan nimenomaan varmasti vain päinvastoin; kaikki irti saatava tuki ja turva ja hellyys peliin.
Ikävä kyllä tuosta on hyvin monilla ihan tuo samainen hassunkurinen ajatus syntynyt kuin sinullakin. Mutta onneksi sitä näkee oikeasti viljeltävän vain keskustelupalstoilla; koskaan ole moiseen käytännössä törmännyt..
Juu, epävarmuudet kannattaa kohdata juuri noin, askelta vaan toisen eteen ja menoks, sen kummemmin ihmettelemättä ja omalla olemuksella jeesaten.
Mutta miten koiraa lohdutetaan ?
Ja miten se käsittää sen toiminnan, joka siihen sisältyy ?
Oon kyllä nähnyt vanhemmilla ihan samoja otteita kuin itsellä on koiranpennun kanssa. Jos huutaa, rääkyy, hakkaa = hepuloi, näykkii, haukkuu, lapsi/pentu otetaan syliin hyvään otteeseen ja pidetään siinä ollen itse hiljaa ja rauhallinen. Odotetaan, että lapsi/pentu rauhottuu.
Jos ei sana mene myöhemmin perille, lapsi/pentu laitetaan jäähylle. Kaikkia lapsia/pentuja ei tarvitse laittaa jäähylle ollenkaan, kun eivät ole niin temperamenttisia, että uhmaisivat huomattavasti vanhempiaan/omistajia.
Kun lapsi kerjää jotain kitisemällä ja vaatimalla, siihen ei kannata vastata myöntyvästi. Samalla lailla kuin koirankaan (negatiivisluontoisiin) vaatimuksiin ja kerjäämisiin oli se sitten herkkuja tai leikkiä. Koirahan voi pyytää leikkimään yhtä positiivisella tavalla kuin lapsikin = pyytämällä, ja silloin siihen voi vastata myöntyvästi ja vahvistaa tätä hyvää käyttäytymismallia.
Koiran lohduttamisessa puhutaan ehkä enemmän pennun tukena olemisena kuin lohduttamisena. Siinä on vissi ero, että lasta suojellaan ottamalla lapsi syliin, kun taas pentua suojellaan asettumalla itse uhan ja pennun väliin.
Eli on yhtäläisyyksiä, mutta myös eroavaisuuksia.
Kun koira pelkää, sen elimistö on täynnä adrenaliineja, eli eloonjäämishormonia. Adrenaliini on hyvä juttu, se takaa että koiran elintoiminnot jatkuvat, vaikka tilanne olisi muuten täysin lamaannuttava. Mutta se on adrenaliinin huono puoli, että koira voi keskittyä vain siihen yhteen asiaan, eli hengissä selviämiseen. Se ei siis siinä tilassa katsele esimerkiksi omistajansa reakointia, vaan se tuijottaa ja sen korvat on, se haistaa vain sen yhden asian, sen jota se pelkää.
Se mitä saadaan kun tällaiselle koiralle lyödään rakkautta peliin on täysin samanlainen fysiologinen ilmiö. Koira joka on tottunut silityksiin ja nauttii silityksestä alkaa erittää mielihyvähormoneja kun sitä silitetään. Koira joka tykkää omistajastaan haistaa väkisinkin omistajansa kun se kumartuu koiran päälle, se tuntee omistajansa kosketuksen, kuulee omistajansa äänen, kun omistaja tulee ihan siihen lähelle suojaamaan ja kaikki nämä aistikokemukset lisäävät sen mielihyvähormonien eritystä.
Kun näitä erilaisia endorfiineja alkaa erittyä elimistöön, ne laimentavat adrenaliinia. Tällä fysiologisella prosessilla koiran pelko laimenee.
Tuolla tyylillä minä ainakin lohdutan koiraani, aina kun menee pelon puolelle tai on kipuja, menen sen luokse, halaan, silitän rauhallisin vedoin, hieron, puhun hempeitä ja pussailen. Kipuhan on toinen samanmoinen elimistön fysiologinen stressitila.
Koiran ei tarvitse käsittää siitä juuri mitään, sillä sen elimistö hoitaa hormonitoiminnan koiran ajattelemattakin.
Ja muuten toimii toisinpäinkin.
Olen vuosia käyttänyt kuukautiskipuihin koirien silittämisen tuomaa mielihyvää. Mutta todelliseen testiin koiran hankaaminen pääsi supisteluissa kun synnytys läheni. Ja toimi, tokikaan ei ole kokemusta koirattomista supisteluista. Mutta ehdottomasti itse ainakin koin että koiran läsnäolo ja läheisyys toi suuren helpotuksen hirveän kivuliaaseen oloon.
Koiran oleminen hyvä jossakin koiraharrastuslajissa ei takaa sitä että koira on täydellinen/todella hyvin koulutettu myös arkielämässä. En pitäisi sitä perusteena sille että väittämä "Jos kuitenkaan vähääkään on perehtynyt koirankoulutukseen, niin tietää että koiria ei saa lohduttaa kun ne kokevat esim. pelkoa." olisi väärässä.
Hmm, miten kummassa olen tällaisen käsityksen saanut että koiraa ei saa lohduttaa? Vaikka kaiken tietoni takana ovat koirankoulutuskirjat/agilitykirjat ja koirankoulutusohjelmat. Jännä juttu.
Kysynkin. Jos koirasi pelkää ukkosta, lohdutatko sitä?
Joo ja epävarmuuden kanssa noin kyllä kannattaa toimia, samaa mieltä. Paitsi tuosta upottamista hellyyteen ja rakkauteen kun koira pelkää.
Samaa mieltä tuosta "Koiran lohduttamisessa puhutaan ehkä enemmän pennun tukena olemisena kuin lohduttamisena." Kun lapsille lohdutellaan "Ei mitään hätää, kaikki hyvin.", niin koiralle parasta olisi olla vain tukena.
Ei lasten kasvatus oikeastaan eroa koiran koulutuksesta :)
Itse olen käyttänyt lapsiini ja koiriini samoja keinoja..eli esim.kun lapsi ei anna pikkaraisena kättä käteen ulkona ollessamme olen antanut olla ja kun hiukan pelästyy ja alkaa etsimään minua huudan nimeltä ja kipittää kiltisti luokse ja käsi on kädessä. :)
Ja palkitset ja laitan rajat jokaisen kehityksen ja ymmärryksen mukaan oli koira tai lapsi..
Eli selkeät säännöt ja rauhallinen ote..
Siis samat perusperiaatteet rajoja ja rakkautta..motivointia innostamista hyvään ja huonoa käytöstä ei sallita.. :)
Niin...perushuttujutut tepsii useimpiin. Sitten tarvitaan syvempää lapsi/koirapsykologiaa, kun on kyseessä esim. tavallista temperamenttisempi/itsenäisempi lapsi/koira.
Lenkillä törmäsin kerran yksinäiseen lapseen, joka oli varmaan jotain 2-3 vuoden tietämillä. Pysähdyin ihan ja ihmettelin, että missäs vanhemmat ovat. Ei näy ketään missään! Siinä kohtaa lapsi hiukan alkoi ihmetellä ja arkaili vierasta ihmistä. Sitten bongasin kaaaaaaaukaa tulevan isähenkilön, joka tuli noutamaan ipanaa. Muksu leikki ihan tyytyväisenä vesilammikossa vaikka vanhemmat oli jo melkeenpä puolen kilometrin päässä. Ei puhettakaan, että olisi vanhempiaan kaivannut.