Kuinka moni korkeakoulu opiskelija asuu vielä opintojen alkaessa kotona? Sain opiskelupaikan kotikaupungistani ja mietin kannattaako minun vielä muuttaa omilleni koska a) asunnon saaminen on hankalaa suuressa kaupungissa b) veisin asunnon sellaiselta jolla ei ole mahdollista asua esim kotona opiskelujen aikana ja c) minua ei kuitenkaan olla ajamassa pois kotoa, koska osallistun ruoka yms kustannuksiin. Mietin vain että saanko "oudon" tai "pappa betalar" -ihmisen leiman jos en asu omillani. Onko AMK:ssa aloittavat yleensä omillaan asuvia. Pääsin sisään heti ensi yrittämällä eli olen vasta 18
Asuminen
kotirotta1
7561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No ainakin meillä yliopistossa kotona asuvia pidettiin poikkeuksetta pikku kakaroina, joita he kyllä juttujen perusteella olivatkin. Ota huomioon, että jos et asetu asuntojonoon, tulee sen saaminen viimästymään. Itse en näe kotona asumisessa ainoatakaan positiivista puolta. No ehkä vuokran puuttuminen.
Kyllä mä siis olen jonossa opiskelija-asunnon saajaks mutta vasta joku 300. Niin sitä mietin että pitäskö sitä asuntoo ettii oikeen tosissaan jostain muualtakin, kun ei se jono niin nopeesti etene että saisin asunnon nyt syksyks tai edes tänä vuonna.
Varmaan jotkut epäkypsät myöhäisteinit voivatkin pitää kotona asuvia kakaroina, mutta voin luvata, että se itsenäisesti asuminen ei pelkästään tee kenestäkään aikuista. Jos nyt itse olisin tuossa tilanteessa asuisin ehdottomasti kotona ensimmäisen vuoden. Keväällä asuntotilanne on yleensä huomattavasti parempi ja voit käyttää säästyneet rahat moneenkin hyödylliseen asiaan.
Kyllä tuollainen toisten arvostelu kakaroiksi kertoo enemmän arvostelijoiden itsensä kyvyttömyydestä kypsään ajatteluun.
Jos ei ole mikään suuri sisäinen tarve päästä muuttamaan kotoa pois, niin pidän erittäin hyvänä ajatuksena kotona asumista ja rahan säästämistä. Omillaan asuessa niitä rahareikiä on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi ja olisi hyvä olla jonkinlainen turva siellä omalla pankkitilillä. Tuossa tilanteessa voi myös tosiaan jäädä odottelemaan, jos joku kiva asunto sattuu kohdalle, eikä tarvitse tyytyä siihen ensimmäiseen jonka sattuu saamaan.
Voithan sitten kertoa näistä syistä niille, joiden kanssa asia sattuu tulemaan puheeksi, mutta en usko, että ihmisiä kovin paljon kiinnostaa, missä ja kenen kanssa kukakin asuu.
Esim. Helsingissä tuskin saa HOAS:lta asuntoa ennen kevättä, jos olet kirjoilla Helsingissä (asut täällä/muualla pk-seudulla vanhempiesi luona). Syynä on yksinkertaisesti pitkät asuntojonot ja hakujonossa eteesi kiilaavat kauempaa muuttavat. Ei ole mitenkään outoa, että samasta kaupungista kotoisin oleva asuu vanhemmillaan ensimmäisen vuoden ajan - sitten jos asuu vielä joskus viidennen opiskeluvuoden aikana, on se jo harvinaisempaa (ellei sitten ole jotain "syytä", esim. vanhemmilla sairauksia, joten tarvitsevat apua päivittäisissä asioissa).
Tietty kotona asuminen opiskeluaikana voi olla rankkaa, sillä korkeakouluopiskelu on aika erilaista kuin vaikka lukiossa. Itsenäisiä tehtäviä on enemmän (oma rauha), ryhmätöitä tehdään jonkin verran (tapaamiset koulun ulkopuolella) ja toisaalta myös muu opiskelijaelämä voivat aiheuttaa ongelmia kotona asuessa. En kuitenkaan kannata esim. yksityisiltä vuokraamista ihan vain siksi, ettei ole "cool" asua vanhemmillaan. Odota opiskelija-asuntoa, kyllä se sieltä tulee :)
Ei ole mitenkään epätavallista asua kotona. Itse asustelin amkin huoletta vanhempien luona sillä koulumatka oli inhimillinen ja en nähnyt mitään etua siitä, että kelan täytyy ruveta kustantamaan minun vuokrani. Lisäksi säästyneilllä rahoilla pystyin pitämään omaa autoa joka on aikalailla välttämätön.
Viimeisenä vuonna muutin kirjat toiselle paikkakunnalle, missä oli työpaikka valmiina ja kesät tein hommia ympäri suomea, joten ne tietysti olin vuokralla.
Kiitos näistä vastauksista. Oon oikeesti stressannu kauheestitätä, vaikkei mitään oikeeta syytä siihen oo ollukkaan. Nyt kun mietin nii tosi harva kaveri on muuttanu omilleen. Lähinnä ne jotka lähtee toiselle paikkakunnalla(selkeesti kauemmas) on aikeissa muuttaa. Muut vaan jonottaa HOAS:ssa. :)