Burn

katse tuntui
pistelynä selässä,
vyön solki
kimalsi kuin
vuoroveden kohahdus

kuilu tuntui
aukeavan sisällään

kohtaamalla
raiteet, jotka
vievät elämää
ilmana keuhkoihin

puutuneiden käsien
vaistonomaiseen haluun
täyttää pieni
ilmatila
itseään vasten

ruumiin
ääriviivat jättivät
tumman vanan
viedessään huolet ja
menneisyyden mukanaan

tyhjentäessään mielensä
astian
antaessaan padon
murtua

vangiten
tyhjän tilan,
vain puhdas ja
salaperäinen aaltoili
välissään

kaikki maailman
ylilyönnit koskettivat
voimallaan
törmäten järkiperäisyyden
maahan ja yrittävät
kaataa tasapainottomuuden

työntämällä kielen suuhun
kuin rullatun pyyhkeen
tai sukeltajan syöksyessä
syvään veteen

joka johtaa
suut yhteen,
huimaten ja tehden
mahdolliseksi
kalpeuden täyttymyksen
punastumiseen

lämmön noustessa
valtimoa pitkin
päähän ja saaden
kaikki turhat
ajatukset haihtumaan

tiukasti käsivarsien
puristuksessa
turvallisesti
kaukana päätöksenteon
mekanismeista

veden piiskatessa
ikkunaan kuin
pelastava sade
haki uomaansa

painamalla pään
kaulan ja olkapään
väliseen kuoppaan

ja riisuessaan
liikkeillään kaiken
luottavaisena
aseita,
lupauksia täynnä
olevaan pehmeyteen

sulkien silmänsä
imien huuliaan
aivan kuin niihin
olisi jäänyt
osa ihanaa makua
ja naisellisuutta

etsien rohkeutta
ruumiilleen,
pyörivälle liikkeelle,
joita vaistot ohjasivat

naisen hikinen
iho yllä
ja lakanan
raikas tuulahdus
alla

lumen viileys ja
mausteen sähäkkyys
samassa koktailissa

sykkien pyytääkseen
armoa ja samalla
tahtoen lisää
sähköiskujen leimahduksia
merkityksellisten muistojen
valtamereen

jättäen avaimet
lukkoon ja
oven raolleen,
odottaen merkkiä
jatkosta
kosketusten törmäyskurssista

hyväilyjen jatkokurssiin

jotta todellisuudella
olisi aikaa löytää
huulien välistä rako

hellyyden kohde
johon tarttua ja
kiinnittyä

etsimällä oikeaa
asentoa,
paikkaa, jossa
tyydytys asustaa

sitä jota ikuiseksi
rauhaksi kutsutaan,
joka toisiinsa puetaan
ja on kielletty
meiltä

meiltä, jotka
maistamme pitkitettyä
nautintoa

jättämällä sateen
ja pisaran,
kaikkeuden syliin
nukahtavan onnen

avaamalla suut,
jumalallisen solumme
suudelmien vallalle

kuten rakkaus
jää pintaan ja
haihtuu pois

ollakseen syvä vako,
ei tarttuakseen
ei vangitakseen

vaan ollakseen
rakkauden voimaa
heikompi liekki,
joka polttaa ikuisesti
minussa ja sinussa

meissä,
olemalla
kutsu ja vastaus

hintaa kysymätön
elämän sietämättömyys

sinun sisäinen
elämän lähteesi
ja minun polttavan
suloinen kuolemani


http://www.youtube.com/watch?v=bMUJkauJ-mM
496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jahas, eipä ollutkaan viileä ilta tiedossa.... :)

Tämäkin runo on ihana, kuuma ja hellä, intohimoinen ja rakastava. Kohtaamisesi mustan lesken kanssa, vai miksi loppu oli niin traaginen :)))

Äänestä

Runosta tuli mieleen passionhedelmä. Kärsimyshedelmä, jota myös intohimohedelmäksi jostain syystä kutsutaan. Maistoin molempia makuja.

Mitenhän oppisin kuuntelemaan tuollaista musiikkia saamatta näppylöitä? Miten mun aivot tulisi virittää, jotta sisäinen pieni enkelini ei muuttuisi piruksi? Siedätyshoito ei taida tässä tapauksessa tehota.

Kiitän ja lähden ihmettelemään..

Äänestä

Kiitos miina ja ihku.

Mulle se seiska ja kasarihevi on sisäänrakennettu juttu ja ei hävinne koskaan, jalka vipattaa aina yhtä vilkkaasti ja tuo väristyksiä pintaan. Mulla on sama juttu liian vaikean jazzin ja oopperan suhteen, sidätyshoitokaan ei auta, korkeintaan hypnoosi ;)

Loppu on aina traaginen, hyvässä ja pahassa ;)

Täytynee loman kunniaksi tehdä mini rundi luonnonkeskelle ja hiljaisuuteen, jotta palo pääsee rauhoittumaan...

Äänestä
  • Juu en mene Savonlinnan oopperajuhlille tänä(kään ) kesänä, vaikka niin mielelläni antautuisinkin ranskalaiselle suudelmalle..

    Kirjurinluodolle voisin jopa mennäkin, mutta tämän kesän musiikkielämys koetaan kuitenkin Pälkäneellä Juicen musan parissa.

    Loput lomasta kuluu mökillä möksöttäessä..

    Nautinnollisia kesälomapäiviä sinne!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

katse tuntui
pistelynä selässä,
vyön solki
kimalsi kuin
vuoroveden kohahdus

kuilu tuntui
aukeavan sisällään

kohtaamalla
raiteet, jotka
vievät elämää
ilmana keuhkoihin

puutuneiden käsien
vaistonomaiseen haluun
täyttää pieni
ilmatila
itseään vasten

ruumiin
ääriviivat jättivät
tumman vanan
viedessään huolet ja
menneisyyden mukanaan

tyhjentäessään mielensä
astian
antaessaan padon
murtua

vangiten
tyhjän tilan,
vain puhdas ja
salaperäinen aaltoili
välissään

kaikki maailman
ylilyönnit koskettivat
voimallaan
törmäten järkiperäisyyden
maahan ja yrittävät
kaataa tasapainottomuuden

työntämällä kielen suuhun
kuin rullatun pyyhkeen
tai sukeltajan syöksyessä
syvään veteen

joka johtaa
suut yhteen,
huimaten ja tehden
mahdolliseksi
kalpeuden täyttymyksen
punastumiseen

lämmön noustessa
valtimoa pitkin
päähän ja saaden
kaikki turhat
ajatukset haihtumaan

tiukasti käsivarsien
puristuksessa
turvallisesti
kaukana päätöksenteon
mekanismeista

veden piiskatessa
ikkunaan kuin
pelastava sade
haki uomaansa

painamalla pään
kaulan ja olkapään
väliseen kuoppaan

ja riisuessaan
liikkeillään kaiken
luottavaisena
aseita,
lupauksia täynnä
olevaan pehmeyteen

sulkien silmänsä
imien huuliaan
aivan kuin niihin
olisi jäänyt
osa ihanaa makua
ja naisellisuutta

etsien rohkeutta
ruumiilleen,
pyörivälle liikkeelle,
joita vaistot ohjasivat

naisen hikinen
iho yllä
ja lakanan
raikas tuulahdus
alla

lumen viileys ja
mausteen sähäkkyys
samassa koktailissa

sykkien pyytääkseen
armoa ja samalla
tahtoen lisää
sähköiskujen leimahduksia
merkityksellisten muistojen
valtamereen

jättäen avaimet
lukkoon ja
oven raolleen,
odottaen merkkiä
jatkosta
kosketusten törmäyskurssista

hyväilyjen jatkokurssiin

jotta todellisuudella
olisi aikaa löytää
huulien välistä rako

hellyyden kohde
johon tarttua ja
kiinnittyä

etsimällä oikeaa
asentoa,
paikkaa, jossa
tyydytys asustaa

sitä jota ikuiseksi
rauhaksi kutsutaan,
joka toisiinsa puetaan
ja on kielletty
meiltä

meiltä, jotka
maistamme pitkitettyä
nautintoa

jättämällä sateen
ja pisaran,
kaikkeuden syliin
nukahtavan onnen

avaamalla suut,
jumalallisen solumme
suudelmien vallalle

kuten rakkaus
jää pintaan ja
haihtuu pois

ollakseen syvä vako,
ei tarttuakseen
ei vangitakseen

vaan ollakseen
rakkauden voimaa
heikompi liekki,
joka polttaa ikuisesti
minussa ja sinussa

meissä,
olemalla
kutsu ja vastaus

hintaa kysymätön
elämän sietämättömyys

sinun sisäinen
elämän lähteesi
ja minun polttavan
suloinen kuolemani


http://www.youtube.com/watch?v=bMUJkauJ-mM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu