Tuntuu, että kaikki voivat pahoin. Mietiskelin tätä ja jotenkin se ihmetyttää. Me naiset olemme saavuttaneet tasa-arvoa jo kohtuullisesti. Ja vapauden päättää, vaikuttaa.. Olemmeko oikeasti silti onnellisia? Olemmeko hämmentyneitä uudenlaisesta roolistamme?
Ja äitini jaksaa muistuttaa kuinka helppoa on tänä päivänä olla vanhempi, kun on koneet ym. helpotukset. Miksi sitten vanhemmatkin voivat huonosti, myös minä jollain tasolla.
Hirveä kiire on kaikilla. Mihin? Olemme saavuttaneet paljon, mutta ei taida riittää.. Ajattelin, että ihminen voi huonosti, jos elää luontonsa vastaisesti.. Pitäisikö jo oppia ja palata kotiäidin rooliin? Auts, älkää hyvät naiset hikeentykö. Minä vain ajattelin..
Älkääkä miehet kuitenkaan aloittako sovinismipuheita, se ei jotenkaan uppoa.. :)
Ja äitini jaksaa muistuttaa kuinka helppoa on tänä päivänä olla vanhempi, kun on koneet ym. helpotukset. Miksi sitten vanhemmatkin voivat huonosti, myös minä jollain tasolla.
Hirveä kiire on kaikilla. Mihin? Olemme saavuttaneet paljon, mutta ei taida riittää.. Ajattelin, että ihminen voi huonosti, jos elää luontonsa vastaisesti.. Pitäisikö jo oppia ja palata kotiäidin rooliin? Auts, älkää hyvät naiset hikeentykö. Minä vain ajattelin..
Älkääkä miehet kuitenkaan aloittako sovinismipuheita, se ei jotenkaan uppoa.. :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
On paljon ihmisiä, jotka voivat hyvin vain silloin, kun voivat pahoin.
mä ymmärrän ton niin että tässä yhteiskunnassa voidaan hyvin sillon kun voidaan pahoin. suurin osa populaa.
saavuttaakseen ulkoisen hyvinvoinnin, tulleensa sitä kautta hyväksytyksi on revittävä paljon sisäistä hyvinvointia. esim. urakeskeisyys velottaa yksityiselämää jos sitä naisilla enää edes on ollenkaan, lapset jää todella vanhalle iälle tehtäväksi.
ei tässä ole mitään järkeä. lukekaa juha siltalan juttuja, just kirjoitti kirjan näistä. ei ihmiset jaksa. kohta suomessakin on mielenterveyslääkkeiden jäänteitä juomavedessä jne.
Miten ihmeessä voi voida hyvin vain voidessaan pahoin?
Yleinen trendi kuitenkin tuntuu olevan, että pitää mennä huonosti eikä hyvistä kokemuksista saa puhua. Jos erehtyy mainitsemaan iloisen asian, saa taatusti kylmää vettä niskaansa. On aika vaikeaa silloin tuntea elävänsä hyvää, tyydyttävää elämää..
"Olemmeko hämmentyneitä uudenlaisesta roolistamme?"
Sanoisin, että kyllä. Muutos on ollut niin nopeaa, että kaiken sen sulattelu on vielä kesken.
"Ja äitini jaksaa muistuttaa..."
Niin jaksaa. Vaikka mitään muuta ei jaksaisi, niin ainakin tuomita ja väheksyä. Tai sitten vaatia loputtomiin parempaa, enemmän, nopeammin... "Silloin, kun minä olin sinun ikäisesi, minä...." ja sitten seuraa piiitkä luettelo uljaista suorituksista, jotka tehtiin ihan ilman koneapua.
"Hirveä kiire on kaikilla. Mihin?"
Pakoon pahaa oloa. Kun on tarpeeksi kiire, ei ehdi ajatella väsymystä, vitutusta ja epäonnistuneita ihmissuhteita. Noidankehä, josta ulospääsy vaatii yleensä henkilökohtaisen katastrofin tai täydellisen loppuunpalamisen, jolloin on pakko pysähtyä.
"Ajattelin, että ihminen voi huonosti, jos elää luontonsa vastaisesti.."
Ajattelen samoin. Elämästä voi tehdä siedettävää, vaikka olosuhteiden pakosta joutuisikin toimimaan luontonsa vastaisesti. Onnellinen voi olla vasta sitten, kun saa elää sellaista elämää, joka on sopusoinnussa oman arvomaailman kanssa.
Kiitos asiallisista mielipiteistäsi. Minä olen koittanut elää nyky-yhteiskunnan asettamissa normeissa. Olen halunut itse oppia esim. vaihtamaan auton renkaat. Olen todistellut, etten ole miestä huonompi.. Ja siinä kai se sudenkuoppa onkin. En kuitenkaan koskaan voi täydellisesti muuttua mieheksi. Ja pitääkö minun, sitä olen alkanut ajattelemaan. Olen nainen ja luontoni mukaisesti minun ei kaiketi sittenkään pitäisi vaihtaa renkaita..
Olen onnekseni löytänyt jonkinlaisen suunnan oman elämäni parantamiseen. Vielä kun jaksaisi/ pystyisi olemaan välittämättä muiden puheista, lannistamisyrityksistä...
>>"Hirveä kiire on kaikilla. Mihin?"
>Pakoon pahaa oloa. Kun on tarpeeksi kiire, ei ehdi ajatella väsymystä, vitutusta ja epäonnistuneita ihmissuhteita. Noidankehä, josta ulospääsy vaatii yleensä henkilökohtaisen katastrofin tai täydellisen loppuunpalamisen, jolloin on pakko pysähtyä.
Kommentti: Katselen juuri tällaista tapausta vierestä. Rakastamallani naisella ei ole enää aikaa minulle. Olen jo tarjonnut apuani arjen pyörittämiseen, mutta ilmeisesti liian myöhään. Minut on rationalisoitu pois, tarpeettomana. Tavallaan toivon rakkaani nopeaa loppuunpalamista, että hän huomaisi tarvitsevansa minua. Saisin olla nostamassa hänet jaloilleen. Olenpa itsekäs...
Sinä et varmaan ole itsekäs, toteutat vain sisäistä tehtävääsi: haluat huolehtia naisestasi. Ja niin se pitäisi luonnonlakien mukaan ollakin, vai? Mutta kun me naiset edelleen taistelemme luontoa vastaan, emmekä halua mieheltä apua..
Miksi meidän naisten pitää sitten kilpailla miesten kanssa? Ollaksemme arvokkaita meidän pitää yltää miesten tasolle?? Täten emme siis pysty näyttämään heikkouksiamme.. Toisaalta odotamme, että uljas prinssimme tulisi, pelastaisi ja veisi linnaan..
suomalaista sisua, ja naisten tapa ilmaista se. Työ ennen kaikkea, ja mieluummin kaikkien hyväksymä ja kunnioittama työ. Kotiäidin työtä kovin harvat osaavat arvostaa. Vaikka äidin kotona oleminen olisi kai lasten kannalta kaikkein onnellisinta.
Sama ongelma on ollut miehillä kautta aikojen. Perheen elättäminen on pitänyt poissa kotoa niin tehokkaasti, että omat lapset ovat jääneet yllättävän vieraiksi.
Ehkä suomalaisille niin tavalliset ihmissuhdeongelmat ovat osittain lähtöisin tästä enemmän omistamista kuin omistautumista arvostavasta kulttuurista?
Ja mihinkäs linnaan neitosi viet, jos et ole palkallasi sellaista pystynyt ostamaan?
- tarpeeton ja tyhjätasku -