Tabletti ja puhelin

Miksi ihmeessä ihmiset jotka omistavat tabletin vielä hankkivat puhelimen, jossa näytön koko on tyyliin 5 tuumaa? Tabletilla näkee kuitenkin paremmin ja netin selailu on sillä sujuvampa...
17152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jokainen tallaa tyylillään..!

Äänestä

Sepä ja sitten vielä erilliset nettiliittymät molempiin sen sijaan että yksinkertaisesti jaettas se puhelimen oma sille tabletille.

Äänestä

Puhelin kulkee paremmin mukana kuin tabletti ja sen näytön koko on tällöin myös eduksi.

Itsekin en voi aina ottaa tablettia mukaan.

Äänestä

mielestäni ne täydentävät aika hyvin toisiaan. onhan toki mahdollista hankkia FonePad tyyppinen ratkaisukin mikäli haluaa all in one tyyppisen ratkaisun.

Äänestä
  • En ole pitkään aikaan pitänyt mukana muuta laitetta kuin Samsung Galaxy Tabia. Se käy puhelimestakin ihan samoin kuin viisituumaisetkin.
    Käytän Samppaani joko ihan vain kädessä tai bluetoothin kautta. 7 tuumainen on niin kevyt että sitä pitää kivasti yhdelläkin kädellä.
    Naisille se ehkä on liian iso, siksihän niitä viisituumaisiakin paljon tehdään, laite on kooltaan kompromissi miehelle että naiselle.

    Äänestä

  • 7" jesh! kirjoitti:

    En ole pitkään aikaan pitänyt mukana muuta laitetta kuin Samsung Galaxy Tabia. Se käy puhelimestakin ihan samoin kuin viisituumaisetkin.
    Käytän Samppaani joko ihan vain kädessä tai bluetoothin kautta. 7 tuumainen on niin kevyt että sitä pitää kivasti yhdelläkin kädellä.
    Naisille se ehkä on liian iso, siksihän niitä viisituumaisiakin paljon tehdään, laite on kooltaan kompromissi miehelle että naiselle.

    eikös niitä isompi tuumaisella näytöllä varustettuja kännyjä tarvita lähinnä pelaamiseen?

    itse haluan pitää laatan ja kännyn erillään.

    mikäs siinä. käyhän se noinkin. ei vaan toimisi minulla. en oikein tiedä mikä se on sitä kompromissia kun kännyjen näytöt ovat edelleen suurenemassa...

    Äänestä

Tosin turhan iso puhelimeksi etenkin jos ei käytä siinä handsfreetä.

Äänestä
  • Eipä se 7 tuumaa ole minusta iso. Sirokätiset ja neidot voivat ostella viistuumaisia edelleen ja kanniskella pussukoissaan ihan niin montaa laitetta kuin haluavat. Minulle riittää kyllä yksi hyvä.

    Äänestä

  • TabMan. kirjoitti:

    Eipä se 7 tuumaa ole minusta iso. Sirokätiset ja neidot voivat ostella viistuumaisia edelleen ja kanniskella pussukoissaan ihan niin montaa laitetta kuin haluavat. Minulle riittää kyllä yksi hyvä.

    sinänsä 7 ei olis liian iso puhelimeks jos näitä leveitä kehyksiä ei olis mikä suurentaa kokoa kolmanneksen, puhelimissa ei ole näin leveitä kehyksiä mut nää on kuiteski hyvät olemassa tabissa sillä täs saa hyvin lepuuttaa sormia ja saa hyvän otteen eikä tu turhia kosketuksia

    Äänestä

  • tabisti 7 kirjoitti:

    reunattomat näytöt ovat varmaan jo lähitulevaisuutta. Huawei esitteli tuossa taannoin 6.1" näytöllistä luuria jota pystyy käsittelemään täysin yhdellä kädellä pienempikätinenkin koska näppäimistöä voi siirtää kätisyyden mukaisesti.

    Äänestä

  • TabMan. kirjoitti:

    Eipä se 7 tuumaa ole minusta iso. Sirokätiset ja neidot voivat ostella viistuumaisia edelleen ja kanniskella pussukoissaan ihan niin montaa laitetta kuin haluavat. Minulle riittää kyllä yksi hyvä.

    Jep, eikä ole sitten yhtään koomista puhua pitelemällä tuollaista korvalla.
    http://tinyurl.com/narutru

    Äänestä

  • PPAP2 kirjoitti:

    reunattomat näytöt ovat varmaan jo lähitulevaisuutta. Huawei esitteli tuossa taannoin 6.1" näytöllistä luuria jota pystyy käsittelemään täysin yhdellä kädellä pienempikätinenkin koska näppäimistöä voi siirtää kätisyyden mukaisesti.

    http://www.youtube.com/watch?v=MvxM5MoRDgo

    Äänestä

Joissakin tableteissa reunoja on jo saatu pois.

Äänestä
  • Kalakukko, siron ja muodikkaan mediatrendin voi säilyttää käyttämällä sellaista ihmettä kuin handsfree, niin kaverit ei naura liian isolle puhelimelle.
    Muotiturhakkeet voi kaivaa edelleenkin näyttävästi esiin korvalle läiskäistäviksi.

    Äänestä

Josku tuntuu 4" näytökin liian suurelta puhelimessa ,siis peukalo ei aina ylety kunnolla toiseen reunaan vaan joutuu ponnistelemaan, tuntuskin että joku 3.8" olis aika optimaalinen täysin yhdellä kädellä operoitavissa oleva puhelimen näyttö koko..vaikka näihin vaikuttaa tietysti kouran kokokin ja sehän vaihtelee yksilöittäin paljonkin

Äänestä
  • itselläni on 3.7" näytöllä varustettu luuri. pidän sitä juuri sopivana koska haluan voida käsitellä luuria yhdellä kädellä.

    olen kyllä kokeillut isompiakin kaupoilla, mutta eipä nuo ole napanneet ainakaan vielä. tosin seuraava luurini lienee isompinäyttöinen "pakostakin" :)

    Äänestä

4" tuuman näyttö on minusta jo turhan pieni. Itse olen tottunut pitämään puhelinta toisessa kädessä ja toisella painelen kosketusnäyttöä. Harvoin käytän puhelinta ainoastaan yhdellä kädellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nimimerkkii kirjoitti:

Miksi ihmeessä ihmiset jotka omistavat tabletin vielä hankkivat puhelimen, jossa näytön koko on tyyliin 5 tuumaa? Tabletilla näkee kuitenkin paremmin ja netin selailu on sillä sujuvampa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu