Palstalla on hijattain ilmaistu kauhistus, yksin eläneiden vanhusten löytymisestä kuolleina kotoaan. Saattaa olla, ettei vanhus eikä omaisetkaan, ole olleet tietoisia kotona asuvan tuki ja apuverkostosta.
Ehkä ei yleisessä tiedossa ole turvarannekkeen olemassaolo. Kyseisessä rannekkeessa on painike, joka on yhteydessä 2-3 henkilön kunnalliseen apujoukkoon. Hälytin on myös mahdollista pitää kaulassa vaatteen alla.
Pelkkä napin painallus riittää, jos ei apua tarvitseva kykene ilmoittamaan asiaansa.
Sen lisäksi on muita apuvälineitä huonokuntoisille, mm. korotettu WC istuin sekä seinätukia WC ja suihkutiloihin.
Kulkua helpoittavia välineitä on kävelykepeistä sekä kyynärsauvoista rollaattoreihin, ja pyörätuoleihin.
Jos tarve apuvälineistä on olemassa, voi soittaa kunnan sosiaalitoimistoon tai kodinhoitotoimistoonkin.
Palvelunumerot löytyvät jokaisen kunnan omilta nettisivuilta, tai puhelinluettelosta. Terveyskeskuksissa löytyy myös painettuja tiedotteita, ja kysyähän aina voi henkilökunnalta:D
Ehkä ei yleisessä tiedossa ole turvarannekkeen olemassaolo. Kyseisessä rannekkeessa on painike, joka on yhteydessä 2-3 henkilön kunnalliseen apujoukkoon. Hälytin on myös mahdollista pitää kaulassa vaatteen alla.
Pelkkä napin painallus riittää, jos ei apua tarvitseva kykene ilmoittamaan asiaansa.
Sen lisäksi on muita apuvälineitä huonokuntoisille, mm. korotettu WC istuin sekä seinätukia WC ja suihkutiloihin.
Kulkua helpoittavia välineitä on kävelykepeistä sekä kyynärsauvoista rollaattoreihin, ja pyörätuoleihin.
Jos tarve apuvälineistä on olemassa, voi soittaa kunnan sosiaalitoimistoon tai kodinhoitotoimistoonkin.
Palvelunumerot löytyvät jokaisen kunnan omilta nettisivuilta, tai puhelinluettelosta. Terveyskeskuksissa löytyy myös painettuja tiedotteita, ja kysyähän aina voi henkilökunnalta:D
Vastaukset 14
Vanhimmat
Meitin kunta ainakin lähestyy kaikkia yli 70v. yksinasuvia henkilöitä. Ikä-ihmisten asioita hoitamaan on valittu niitä ymmärtävä henkilö.
Minullakin kävi sellaista yksinasuvien asumisviihtyvyyttä kartoittava virkailija. Oliko siitä nyt niin iankaikkista hyötyä...osaa sanoa!. Kävi kuitenkin.
Yli 25 C lämpötilakaudet näyttävät olevan eräs riskitekijä näin keskikesällä. Minuakin neuvottiiin sulkemaan kaikki ikkunat ja räppänät silloin kun ulkolämpötila ylittää sisäilman lämpötilan.
Tasapainon menettäminen eli asunnossa kaatuilu on paljon kriisitilanteita synnyttävä tekijä. Eli yksinasumisessa piilee omat riskinsä.
Kiva sanonta "meitin kunta", sillä niin on meitilläkin, vaikka enhän minä kaikista tiedä, koska olen asunut vasta 7-v täällä ns. vanhusten rivitalossa.
Eilen juuri kodinhoitajat etsi yhtä dementikkoa useamman tunnin, koska hänellä ilmeisesti ei ole näitä turvalaitteita. Onneksi oli aamulla kotonaan.
Toisella tuntemistani on "kaikki" vempaimet, sillä muuttaessani tänne, niin häntä kanssa etsittiin jopa "kissojen ja koirien" kanssa.
On ovi hälytin, jos menee ulos, eikä ilmoita menostaan, niin tuotapikaa on hoitsu paikalla, tai jos sinne tulee joku "vieras", niin sekin täytyy ilmoittaa. Rannehälyttimiä taitaa olla myös paljon, koska kodinhoitajat eivät turhaan juoksentele täällä.
Vaan, mistäpä minä kaikkea tietäisin, koska haluan olla yksin. Eilen illalla aivan nolotti, kun joku nainen tuli sisälle, koska minulla oli ovi sepposen-selällään näin helteellä ja minullehan ei kukaan naapureista saa/uskalla tulla.
No, kyllä nolotti, kun hätääntynyt, ilmeisesti kesäapulainen, selitti, että naapuri on kadonnut ja olenko tietoinen, missä hän voisi olla.?.
Olisihan se uljasta kuolla kuin Spede Pasanen, tai isäni! Sydän vain sanoisi stopin. Molemmilla oli kuitenkin läheisiä ruumisauton tilaamiseen, kuten veljelleni, joka kuoli autokolarissa.
Onhan "sirkkusen" informaatiossa asiaa, mutta moniko yksinäinen vanhus omistaa netin ja lukee sen? Sitäpaitsi toiset vanhukset ovat vain niin itsepäisiä, että voihan heille hankkia vaikka mitä, mutta kun eivät huoli.
Eikös meidän nyt pitäisi tukeutua siihen uskoon, että jokaisella on kohtalo edeltäkäsin määrätty?
Tottahan se on, varsinkin jos on taipumusta huimaukseen, mikä helteellä saattaa lisääntyäkin. Puhelimen pitäminen taskussa vakituisesti , on hyvä keino jo muutenkin, säästyy etsimästä mihin se on tullut jätettyä :D
Naurattaa kun kuulin monelta pudonneen WC pyttyyn kännykkänsä,...vetoketjukin on tarpeen vissiin.
mukavaa, että palstalla on tänään yksi normaali ystävällinen aloite. Varmaan kannattaa itse kunkin varautua pahimman varalle, ennen kuin on liian myöhäistä.
Kerroitkin, että sinulla kävi jo tuollainen kodin arvioija. Tuliko sinulle jo niitä ripoja kylpyhuoneeseen tai muita apuja?
Ei, minulla ei vielä ole ollut tarvetta, mutta miehelleni asennettiin tuet suihkuun ja WC ja myös turvaranneke.
Minun kun piti hoitaa kodin ulkopuoliset asiat, niin hän kaatui kaupassa käydessäni, eikä ollut päästä ylös keittiön kovalta klikkerilattialta.
Silloin hankin turvarannekkeen hänelle. Nythän nuo kivat tuet on valmiina jos tarvitsen:D ja hommaan kyllä itselleni vielä turvarannekkeen, kun sitä koen tarvitsevani.
Nuo arvioijat kahva juodessamme selvittävät kivasti kysymyksillään, mitä kukin tarvitsisi tarjolla olevasta, ja minä sain eri kontaktimahdollisuuksia järjestöjen piiriin ja infoa ateriointi mahdollisuuksista lähistöllä.
Vielä en ole käyttänyt niistä yhtäkään, mutta talvipakkasten ja pimeän aikaan aion kokeilla:D
Minullakin kävi oikein miellyttävä virkailija kertomassa kaikenlaisista vanhuuspalveluista.
Kerrottiin etukäteen että keskustelu vie noin pari tuntia.
Laitoin kahvikupit ym. valmiiksi tarjottimelle, mutta ajattelin että ei varmaan ota mitään ja oikeassa olin. Naisella oli oma limsapullo mukana.
Ymmärrän kyllä että kun menee vieraan vanhemman ihmisen kotiin niin ei tiedä pesevätkö he astiat tarpeeksi hyvin jos ovat huononäköisiä.
Täytyy sanoa että minua kyllä vähän loukkasi ettei kelvannut kahvi vaikka olin kieltäytymiseen jo varautunut, mutta kun olen mielestäni vielä niin hyväkuntoinen ja siisti.
vaikka eivät tahdo tarjoilua, SE EI KUULU heidän tehtäviinsä , pelkkä tilanteeseen tutustuminen ja tarpeitten kartoittaminen on heidän tehtävänsä,,,,,,,,
HLOOOOO;,,,
sosiaali virkailiat ei halua tarjoilua, he ovat tekemässä työtään,
pelkkä asioitten ja kaavakkeitten hoitelu on tärkeintä,
älkää hyvät ihmiset vaivautuko kahvin keittämiseen he eivät ole tukleet ravitsemaan itseään vaan tekemään pelkästään työtään,
ONK KOKEMUSTA asiasta,,,
Saattaa olla, että oli käynyt jo useamman luona, tai ei ollut kahvin ystävä ollenkaan:)
Minä taas kysyin maistuisiko heille kahvi, ..ja siinä jutellessamme laiton keittimen päälle ja katoin pöydän.
En osaisi ajatella noin, näkee ne jo tullessaan hyvänen aika siistin ihmisen, jos nyt törkyisen kupin joku eteeni laittaisi, nousisin ja pesisin sen vähin äänin itse.
Säästyihän kahvit ja cacet ainakin:D,.. myötätunnolla heippa
alotuksentekijälle !
tässä erittäin fiksu alotus,
hatun-noston arvoinen, moni ei ole tietoinen noista apuvälineistä,
Hyvä, että otit näin tärkeän aiheen esille sini-sirkku.
Näin oman äitini ja tätieni kohdalla miten paljon apuvälineet ja turvalaitteet helpottavat vanhan elämää ja antavat helpotusta myös huolehtiville läheisille.
Äitini vietti 90 vuotisjuhlat kotona, jonka jälkeen hän siirtyi laitoshoitoon ja sama on ollut tätienikin elämänkaari. Tyytyväisiä olivat, kun saivat olla kotona pitkään, vaikkakin yksin, ja jokainen heistä lähti mielellään laitoshoitoon, olivat siihen jo valmistaurtuneet.
Muistan, kun hommasin rollaattorin äidilleni hänen vastusteluistaan huolimatta.
Melkein vuoden laite seisoikin käyttämättömänä kunnes kaatuminen tapahtui ja kylkiluita murtui, niin hoitohenkilökunta otti rollaattorin puheeksi ja äitini alkoi opetella sen käyttöä. Sen jälkeen rolla oli paras mitä koskaan on keksitty, äitini mielestä.
Lattiamattojen vähennys ja jarrupaloja mattojen alle, suihkuistuin ja uusi kevyt käsisuihku, tukiottimia sängyn viereen ja kylpyhuoneeseen, kynnyksien poisto, helposti saavutettava valaisin sängyn ja telkkarin viereen, puhelin makuu- ja olohuoneeseen, myöhemmin turvapuhelin, huonekalujen ja turhan tavaran vähennys, keittiön ylimpien kaappien tyhjennys, kaikkea tätä teimme yhdessä äidin suostumuksella.
Kuulon alkaessa heikentyä tuli ovisummerin äänenvahvistus lisälaitteella tarpeelliseksi.
Kenkävarasto kävi läpi karsinnan kuten myös vaatevarsto ja monenlaisia kodin askareita helpottavia välineitä hankittiin.
Kunnon silmälasit ja suurennuslasi helpottavat myös elämää.
Kannattaa kysellä ja netistäkin on varmasti apua, sillä monin tavoin voi löytää turvallisuutta ja mukavuutta kultaisiin vuosiin.
http://www.youtube.com/watch?v=mK6RgwS1q2M
olkoon tämä surumusiikin päätteeksi,
iki-ihana Soile Isokoski,
hyvä että teit tämän.
Minäkin pidän aloituksesta sen inhimillisyyden takia.
Huh huijaa...näyttää tuo oma äidinkielenikin rapistuvan, kun tässä eilistä sepustustani lueskelin. Opitut, vieraat kielet unohtuvat vanhana ensimmäiseksi....mutta, mutta... tuo ensimmäinen kielenikin katkeilee pahasti
niin onkohan loppusuoralla mitään jäljellä, tai onkohan tarvettakaan (?).
Nautitaan suvesta.
Kyllä tuo isoäidin* kirjoitus oli aivan luettava, monine esimerkkeineen, mattojen vähentämisineen, ikäihmisen reaktioita ja apuhenkilön ohjauksessa tapahtunut *roollaattori Fordin* hyväksyminen :D --- Ihan hymyilyttää lukiessa.
Kiitos ystävällisistä palautteistanne:D