Tradenomitutkinto loppuun vai avoimeen taloustieteitä?

Hei,

Kyselisin teidän mielipiteitä asiasta, kun itse en oikeen osaa päättä.

Olen lukenut vuoden tradenomiopintoja ammattikorkeakoulussa ja saanut n. 60 op ensimmäistä harjoittelua suoritan parhaillaan. Jäin kauppikseen varasijalle, muutaman pisteen päähän rajasta. Ongelmana on siis se, että en osaa päättää jatkanko tradenomitutkinnon loppuun vai haenko ensi keväänä uudelleen yliopiston puolelle? Viime vuosi tuntui todella tuskattuttavalta ja välillä ''ruohonjuuri'' tasolla käyty opetus ei motivoinut opiskelemaan. Laskentatoimen suuntautumisvaihtoehto oli välillä todella tylsää ja samoja asioita toistettiin jatkuvasti ja kirjanpitäjän ammatti ei välttämättä ole se, mitä elämältäni haluan.


Mitä mieltä olette? Kannattaako lukea vuosi avoimessa yliopistossa kauppiksen kursseja vai suorittaa tradenomitutkinto loppuun?
3226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suosittelisin suorittamaan traden loppuun, sen tutkinnon saa kasaan kyllä 2,5-3 vuodessa ja kun sinulla on jo nuo pinnat kasassa, niin maksimissaan menee enää kaksi vuotta. Oppari kannattaa aloittaa heti kuin vaan saat, esim. ensi keväänä ja tehdä kesän aikana esim. 2. harjottelun kanssa. Tradepapereilla voit hakea kauppikseen maisteriksi.
nim. kokemusta on (tradeksi opiskelu kesti 2,5 vuotta ja nyt suoritan maisteria, yksi vuosi takana)

Äänestä

tradenomi loppuun

Äänestä

Samoin ajattelisin. Tradenomi loppuun. Jos on niin tuskattuvan helppoa, suorita lisäksi siinä sivussa tarpeeksi vaativia kursseja avoimessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedoton2 kirjoitti:

Hei,

Kyselisin teidän mielipiteitä asiasta, kun itse en oikeen osaa päättä.

Olen lukenut vuoden tradenomiopintoja ammattikorkeakoulussa ja saanut n. 60 op ensimmäistä harjoittelua suoritan parhaillaan. Jäin kauppikseen varasijalle, muutaman pisteen päähän rajasta. Ongelmana on siis se, että en osaa päättää jatkanko tradenomitutkinnon loppuun vai haenko ensi keväänä uudelleen yliopiston puolelle? Viime vuosi tuntui todella tuskattuttavalta ja välillä ''ruohonjuuri'' tasolla käyty opetus ei motivoinut opiskelemaan. Laskentatoimen suuntautumisvaihtoehto oli välillä todella tylsää ja samoja asioita toistettiin jatkuvasti ja kirjanpitäjän ammatti ei välttämättä ole se, mitä elämältäni haluan.


Mitä mieltä olette? Kannattaako lukea vuosi avoimessa yliopistossa kauppiksen kursseja vai suorittaa tradenomitutkinto loppuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu