"Herääminen on aina paras hetki vuorokaudesta."
Tunnen sisimmässäni,
"että mitä tahansa voi tapahtua.
Vaikka mitään erikoista ei tapahtuisikaan,
se ei haittaa pennin vertaa.
Mahdollisuus on olemassa. Se riittää."
Voisin kirjoittaa pitemmästikin omin sanoin. Mutta tuossa lainauksessa on tunteeni täydellisesti tiivistetty.
Onko optimisti, kauniin maailmankuvan omaava romantikko, lapsellinen typerys?
Pessimisti ja realisti fiksuja?
Tunnen sisimmässäni,
"että mitä tahansa voi tapahtua.
Vaikka mitään erikoista ei tapahtuisikaan,
se ei haittaa pennin vertaa.
Mahdollisuus on olemassa. Se riittää."
Voisin kirjoittaa pitemmästikin omin sanoin. Mutta tuossa lainauksessa on tunteeni täydellisesti tiivistetty.
Onko optimisti, kauniin maailmankuvan omaava romantikko, lapsellinen typerys?
Pessimisti ja realisti fiksuja?
Vastaukset 52
Vanhimmat
Vaan ei pölyn-imuri yksin laula, jos sen rikkoo.
H.
Rakastan Sinua.
Minulla on suuret odotukset ja kaunis maailmankuva, mutta aina tulee päin pläsiä kun kanssaihmiset ovat liian rumia ja haisevat pahalle.
Onhan se mukava herätä ja huomata olevansa vielä hengissä.
Siitä päivä sitten kivasti lähtee käyntiin ja ihan hyvä ellei mitään erikoista tapahdu.
Ainakaan joka päivä, tänään taas tapahtui ja mahdollisuus siihen on huomennakin.
Ikuinen optimisti olen, mutta en mikään typerys, joka kuvittelee kaiken menevän aina parhain päin.
Joskus menee ihan päin per....., ei kun Prinkkalaa, sijaitsee Turussa.. ;)
Heräsin eilen iloisena uuteen päivää.
Odotukset olivat korkealla, edessä oli pienimuotoinen juhlapäiväni.
Kaikki oli valmista, tarjoiltavat sekä emäntäkin hyvän näköinen pakkaus.
Avasin tietokoneen, olin saanut viestin, viesti hajoitti minut.
Minun oli koottava itseni, positiivisuus oli säilytettävä.
Onnistuin saamaan juhlafiilingin, minulla oli ihana päivä rakkaitteni kanssa, vaikka ajatukset palasivat aina uudelleen ja uudelleen saamaani viestiin.
Hyvä ystäväni oli saanut tiedon, syöpä on levinnyt.
Olen realisti.
"Munankuorijani"
Syöpäkin voi olla haaska asia.
Ainakin jos on tarpeeksi vanha.
Elämyksen kokeneena en kokenut hajonneeni, enkä usko hajoavani ihan heti, jos se iskee omaan elimistööni.
Kyllä siihen auiksi sädettä tarvitaan.
Ihan kiva kommentti, eiköhän tästä taas hyvä jankutus saada alkamaan.
Mutta älä ihan kauheesti kauneuttasi levittele, saati ympäristöösi hajoita.
H.
...aluksi...
H.
Syövän itse kokeneena ymmärtää ja tuntee syvää jopa hajoittavaa empatiaa. Petze sanoi asian kuultuaan murtuneena, miksi nuori, kaunis ja opitimistinen ihminen saa harteilleen kohtuuttoman kannettavan.
Ystäväni on optimisti.
Kaksi blondia ostoksilla, ostoskori kädessäni tyhjänä, kannoimme ostokset kassalle käsissämme.
Ystäväni katsoi minuun ja alkoin nauramaan, kaksi blondia ostoksilla.
Liian usein unohtuu, että elämä on tässä ja nyt. Paljon aikaa ja energiaa menee tulevan odottamiseen ja menneen suremiseen, näin tavallaan pinnallisesti ajatellen.
Nyt eläkkeellä on kuitenkin aikaa muistella vanhoja aikoja ja verrata nykyaikaan. Samoin hiukan joutuu miettimään myös tulevaisuutta, vaikkei se luultavasti menekään suunnitelmien mukaan.
Minusta hetki ennen heräämistä, kun jatkaa unten uinumista vieläkin, vieläkin vain, on kaikkein ihanin.
Juuri otin tupluurit, ja näin ensimmäisen kerran elämässäni unta eräästä tämän palstan miekkulista.
Miksi, syytä tiedä en, tuskin saan häneltä edes suklaasydämen.
Ihmeellisiä ovat unimaailman tapahtumat.
Välttelen tekemästä täällä kenestäkään diagnooseja. Kullakin on oma tyylinsä esitellä omia ajatuksiaan kirjallisessa muodossa. Suusta suuhun se olisi ihan erilainen, uskon.
Optimismi/pessimismi ovat syntymässä saatuja ominaisuuksia, ei niitä saa muutettua.
Kummassakin puolensa, realistina niin ajattelen. Kannattaa löytää itsestään fiksuutta, ennemminkin kuin aina aliarvioida itseään. Kukin on oman elämänsa riemumaisteri.
Hetki ennen heräämistä on yleensä painajaisen kanssa rimpuilua. Sitten kun siitä pääsee eroon ja herää, onkin kiire wessaan...
Sen jälkeen ei unesta tietoakaan oli sitten kyseessä aamu tai aamuyö. Kovin varhainen painajainen vaatii toisen puolikkaan nukahtamislääkettä, ettei unet aivan liian vähiksi jäisi.
Tällaiseksi se vain on pikkuhiljaa mennyt.
pi-ne teemme joka hetki diagnooseja toisista. Johtohahmot yrittävät olla TV:ssä mahdollisimman ilmeettömiä, siitäkin huolimatta teemme salamannopeasti diagnoosimme heidän tarkoitusperistään.
Täällä ilmeitä eikä ihmisen taustaa ja sieluntilaa ole tiedossa, diagnoosin teko on lähes mahdotonta.
"Onko optimisti, kauniin maailmankuvan omaava romantikko, lapsellinen typerys?"
Ei varmasti ole, kunhan osaa erottaa toiveet ja todellisuuden.
Itse taidan olla optimistinen pessimisti. Omassa pienelämässäni pystyn säilyttämään toiveikkuuteni vaikeuksissakin, "maailman" suhteen olen pessimisti
vai realismiako se nyt on, kun ei näe nykymenossa paljon hurrattavaa ?
Kyllä minusta on silti mielenkiintoista herätä uuteen päivään. Kun se herääminenkin on eräänlainen ihme - näillä vuosin..))
"demeter"
Myös tuska luo tunnelmaa.
Ei sitä kipeää, mikä ei muistoja mieleen tuo.
Onko optimisti hän, joka lisää kipeää haluaa?
Ja pessimisti, joka sanoo aamuisin, voi kun ei enää sattuisi.
En tarkoita tässä luita ja muita ytimiä.
H.
Niin hunksi. Taitaa olla häilyvä tuo raja itse kullakin. Pessimisti on joskus optimisti ja päinvastoin...Tuska luo "tunnelmaa" tai ainakin se vahvistaa elämäntunnetta. Nykyisin kun tuska ei ole oikein suosiossa, tarvitaan sitten muita stimulantteja tuohonkin tarkoitukseen..))
Kyllä kai itse kukin välillä häilyy optimistin ja pessimistin välimaastossa, mutta se voittaa kumpi on vahvempi.
Tuskaa tulee ja tuskaa menee, siihen sentään voi valinnoillaan jonkin verran vaikuttaa. Pitää päästää irti niistä tuskaa aiheuttavista ihmisistä ja asioista, silloin kun se suinkin on mahdollista.
Aina ei ole.
Ja ilman stimulantteja mennään.
Näin se menee, Anceli. Tuon optimismin ja pessimismin kanssa. Määrä ratkaisee, ei laatu, vaikka sitäkin kuulee väitettävän..))
Ja tuskan tuntemisen ammattilaisiakin on: masokistit ja marttyyrit muun muassa...
Kärsimyksen jalostavasta vaikutuksesta olen väitellyt paljonkin, mutta antaa nyt olla..))
Juu. Ilman stimulantteja mennään täälläkin. "Elämä on parasta huumetta" vai miten sitä viisasteltiin ?
Tuo kärsimuksen jalostava vaikutus on jäänyt minulle hieman epäselväksi. Miten, kuinka ja millä tavoin se ihmistä jalostaa.
Kun tarpeeksi on kärsinyt, on jollakin tapaa hyvinkin jalostunut, vai kuinka?
Uskonnollisten ihmisten suhteen ehkä henkistä jalostumista on havaittavissa, tai he tukeutuvat niin syvästi siihen uskon käsitykseen "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saavutat", että sisäistävät kyseisen ohjeen paremmin kuin tällainen pakana.
Itsessäni en moista jalostumista ole havainnut, kärsimystenkään, lähinnä henkisten, jälkeen. Ensin surettaa, sitten suututtaa ja lopulta pääsee siihen ettei tästä mihinkään pääse ja oppii elämään asian kanssa.
Voi toki olla niin, että jotain henkistä kasvua on tapahtunut ja sen huomaa ajan myötä.
Siinäpä se onkin Anceli. Itse ei välttämättä huomaa omaa "jalostumistaan", muut huomaavat sen paremmin ja itsekin ajan myötä, kuten sanot.
Minäkin huomasin heti täällä, että olet jalo sielu..))
Ja eikö tuo ole jo melkoinen saavutus kun surettaa, suututtaa ja sitten hyväksyy väistämättömän, ei juutu jauhamaan sitä, tule katkeraksi ?
Ei kärsimys ole uskistenkaan parissa kovin suosittua, ymmärtääkseni. Uskosta he käsittääkseni voivat saada lohtua ja oppia sen avulla tarkastelemaan asioita "korkeammalta" - ihan niin kuin Alfhild Lauri Viidan runossa:
"Äidit vain nuo toivossa väkevät/Jumalan näkevät/
heille on annettu voima ja valta/kohota unessa pilvien alta/
ja katsella korkeammalta."
Olen varmaan oppinut tuota jaloutta sinulta. :)
Kyllä näin on, ei pidä juuttua eikä jauhaa sitä mille ei enää mitään mahda. Pitää menneestä ne parhaat muistot ja yrittää antaa ikävien ja surullisten painua unhoon.
Kun vaan onnistuisi, edes joskus.
Eikä missään nimessä pidä tulla katkeraksi, ehkä siinä on hiukan kasvanut, kun ymmärtää ettei kaikelle vaan voi mitään, luovuttaa ja mennä elämässä eteenpäin.
Joskus olis tos kiva katsella korkeammalta, eikä ihan tästä vierestä, näin äitinäkään.
No opi nyt sitä "korkeammalta katselua" minulta, Anceli, kun minua on syytetty siitäkin - "yläpuolella asettumisesta"...)) Nikkinikin kuulemma sen vaihvistaa
Väki ei tiedä tai muista, että demeter on tuotemerkki, etenkin pienellä kirjoitettuna.
Pitäisköhän mun muuttaa se turunkielelle: "remetri", sanoi kirjoittajakolleega ?
"demeter"
Minä en oikein tykkää että ylen-katsomista alhaistetaan. :)
Meitä on ylen harvoja, joille ylen-katsominen on kuin toinen luonto.
Meillä on siis myös joku isonpi tarkoitus elämässä.
Elämä on kuin nyrkkeily, välillä halitaan ja välillä tulee turpaan.
Loppu-peleissä kuitenkin aina kätellään, oli kiva tavata.
Sinuna minä en luottaisi Turkulaisiin, niillä kun on se lautta, joku Föri eteen, Föri taakse.
Niistä koskaan tiedä mitä puolta ne milloinkin menee.
H.
"Meillä on siis myös joku isompi tarkoitus elämässä". Näin on, hunksi. Mutta teen pienen varauksen: "but thinking makes it so". Miten se suomennetaan oikein ?
Kyllä se ylenkatsominen voi olla joskus merkki siitäkin, että on pahasti eksyksissä,ei avaudu muille kuin omalle itselleen, ei pysty ottamaan muita huomioon... Sen sijaan joku ihme vaatimus tasa-arvosta menee minulla yli hilseen. Ihmiset nyt ovat erilaisia luonteeltaan ja lahjoiltaan, pitäisikö kätkeytyä,
tekeytyä toiseksi - tasa-arvon nimissä?
Sanotaan nyt vielä, etten missään nimessä puhu itsestäni enkä edes sinusta..))
Tuosta "samanarvoisuudesta" täällä vain joskus muistutetaan, enkä oikein ole päässyt selvyyteen, miten se täällä olisi toteutettavissa.
Turkulaisia älä mollaa. Minä tykkään heistä. Ei niissä keskisuomlaisissakaan nyt aina kehumista ole..))
"demeter"
Joku on sen niin ajatellut, meniskös se noin?
Mieli maassa, luulet vain, kaikkea sinäkin mietit, jaa, sulle tuli mieleen, niinkö? musta tuntuu...
Tuo tokaisu sopii turhan moneen mietteeseen.
Keski-Suomalaisuus on niin ylevää, että me katsomme kaikkea kuin yhtä ja haileeta.
Muiden maa-kuntien katse ei koskaan voi yltää niin ylös.
KS on kuin Olympos pahaisille Kreikkalaisille.
Kuten Siirakkina olen sanonut: Pakottaminen kielen-käytön muutoksiin ja luonnottomaan tasa-arvostukseen ja kotoutukseen on silkkaa "valtio-rasismia", koskien lähinnä pakko-muuttoja Etelän keskittymiin.
Me emme hyväksy ihmisiä ihan helposti omaan valtioomme.
Jyväskylästä Dambereelle kulkee meidän kapea jyty-ukkos-rintamamme.
Kautta Teutateksen, Zeuksen ja Thorin! :)
Minä vaan kk:lle lempeästi.
H.
Ei tuo "remetri" ollut kk:n kirjoittamaa.
"turhaan vinoilet"
Nimityksen tekijä on minulle yks hailee, koska kommenttini ei sitä koskenut.
Se koski kieli-vammaisia kaupunkilaisia, joiden kautta luotiin Pappi.
Eli Köyliöläinen kalan-tappaja.
Ymmärtääkseni kk on ruskea kuin kutuinen meri-taimen.
Eikä kutevaa eläintä saa tappaa koskaan.
H.
Ei ollutkaan -"remetri" k/k:n kirjoittamaa. Mamma5 (?) sillä nimellä kutsui, eikä se huono nimi olekaan, hyvää kotimaista (=turkulaista) laatua..))
"demeter"
Mammoja siellä, mammoja täällä, mammoja kaikkialla, joka säällä.
Joskus tuntuu kuin olisin Ludvig XIV:sta naamiaisissa.
H.
Aina voi siirtyä johonkin miehekkäälle palstalle, mikä tosin ei takaa sitä etteikö mammoja olisi sielläkin. Ehkä hiukan vähemmän.
"joskus olis tos kiva katsella korkeammalta, eikä ihan tästä vierestä. näin äitinäkään"
Tuon kirjoittamasi lauseen kun mietit uudelleen ankel niin ymmärrät mitä tarkoittaa että "kärsimys jalostaa"
Lepo vaan sullekin jälleen kerran.
Enpä tuolla lauseellani mitään suuria jalouksia ja kärsimyksiä tarkoittanut hakea, ihan vaan näitä normaaleja päivärutiineihin kuuluvia juttuja.
Tunteita ja tuoksuja, jotta silleen.. ;))
Kärsimys on jotain ihan muuta kuin pyllyn ja pyykin pesu, mutta kaikkia näitä olen kokenut.
En pane hetkiäni arvojärjestykseen. Tänäänkin on ollut hyviä hetkiä pitkin päivää, huonoja ei nyt ole kohdalle osunut. Aamuisin on hyvä kun voi ketkutella ja vetkutella ihan rauhassa. Harvoin on herätyskello sanomassa "on aika herätä".
Herään odottavan onnellisena uuteen päivään, rakkaimpani vierelläni.
Vuokrattiin kuukaudeksi mökki mukavuuksilla, saadaan olla rauhassa, ilman paineita että sukulaiset tulee yllätysvierailulle mökillemme.
Katselemme paikalliset kesätapahtumat turisteina, pienessä kirkonkylässä.
Suosittelen.
Olen aina ollut aamupohtija,ajatukseni laukkaa tehden syöksyjä ja laskuja.Nyt vanhemmiten perheen huolet nousee ensimmäisenä esiin vaikka kuinka yrittää siivilöidä välillä ne pois.
Jokaisella meillä on taakkamme kannettavana,ei sitä nuorempana osannu aatella että ne on vielä edessä.Vastuu on langennut mun kontolle,muutapa ei uuri jaksakkaan.
Tänään on ollut erityisen väsyttävä päivä.Henkinen lamaannus.Olen kuin kaatopaikka jonne lastataan aika ajoittain kasa asioita selvitettäväksi, muitakun ei ole kuka ne tekee.
Vanha kansa sanoi: "Ei kenellekään anneta suurempaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa". Ihan en ole tuosta samaa mieltä (jokapaikan höylä). Kyllä moni sairastuu ja uupuu taakkansa alle.
Tämä aika on kuitenkin sellainen, että ainakin teoriassa ihminen saa apua, jos jaksaa sitä etsiä ja ottaa vastaan Osoite voi olla vaikka paikallinen Terveyskeskus. Ehkä apu ei irtoa sieltä, mutta ainakin he tietävät ohjata muualle.
Kun taakka on suuri, ihmisellä on usein sellainen ajatus, ettei kukaani pysty auttamaan, keventämään omaa kuormaa. Minusta tuo ajatus usein estää avun piiriin hakeutumista, eikä se välttämä pidä paikkaansa. Kyllä ihmisiltä löytyy myötämieltä ja hyvää tahtoa ja käytännön apukin vie eteenpäin. Kaikki voi olla pienestä kiinni, käänne voi tapahtua yllättäen.
Ja miten menikään se tarina laivasta myrskyävällä merellä ? Hyökyaallot kohdataan ja taltutetaan yksi kerrallaan... Voimia sinulle.
"Ihmiselle ei annaeta suurempaa taakkaa mitä hän jaksaa kantaa." sanotaan.
Joskus vaan se taakka on juuri sillä rajoilla uupumiseen asti.
Jonakin päivänä kait se helpottaa.... Mutta koska?
Vastuu on kannettava kerran sellainen on annettu, eikä siitä pääse minnekään..
Pari aamua sitten oli yllättävä herääminen jollaista ei ennen ole ollut...toivottavasti ei vastaisuudessakaan. Putosin nimittäin sängystä lattialle....käännyin tyhjän päälle unissani ja kops`.....
Onneksi ei sattunut mitään olin vain niin hämmästynyt....kahvin keittoon vain ja päivään uuteen.
Minulle kävi yökylässä samoin (sushill). Syytän kyllä siitä alaspäin viettävää patjaa ja makuupussia..))
No, saithan tuossa luusi testattua. Ikiliikkuja kun olet, sillä on ansionsa...
Nyt juuri tuntuu siltä jotta nukkumaanmeno on paras hetki tästä vuorokaudesta :)
Kiitos kommenteista!
Tiedän kyllä olevani aamunvirkkuna vilkkaasti iloisia suunnitelmia juttelevana rasittava aamuntorkulle puolinukuksissa kahviaan hörppivälle töihinlähtijälle. Niin monta kertaa olen saanut kuulla "Tsyt, tsyt. Jutellaan vasta iltapäivällä. Nyt en jaksa."
Tosiaan mitä tahansa voi tapahtua, ikävääkin. Sitä en odota innolla, mutta siitäkin uskon selvittävän tavalla taikka toisella. Karjalaista verta ei ole tällä tietoa pisaraakaan mutta "Ilo pintaan vaik syän märkänis" tuntuu omalta. Onhan tuota tullut lunta tupaan välillä ovista ja akkunoistakin, mutta sieltä se usko selviämiseen on noussut korkkina pinnalle ja selvitty on.
Kyllähän tässä iässä, kun vielä saa olla terveenä ja mennä ja tulla ja hoitaa itse asiansa, on helppo herätä iloisena uuteen päivään. Millainen lie sitten jossain palvelutalossa mieli, kun joutuu olemaan toisten hoidettavana ja on kipuja ja vaivoja. Muistan vaan vuosi sitten poisnukkuneen äitini, miten hän ei ollut mistään iloinen, vaikka hyvässä vanhusten hoitopaikassa sai asua. Kotiin oli kaipuu ja siihen entiseen terveempään elämään.
Tosin tuonkin elämänvaiheen kokee joku tyytyväisyydellä riippuen luonteesta ja millaisen elämän on elänyt. Pääsy hyvään hoitokotiin voi olla helpotus ja iloinen tapahtuma.
Olen lueskellut 70 ikäryhmän juttuja ja kyllä siellä jo tulee ihan oikeasti vaikeita vanhuuden mukanaan tuomia murheita ja väsymistä esiin. Myös toisten palstalaisten myötätuntoa, tukea ja neuvoja. Elämänmakuista keskustelua.
Ihan on pakko kertoa tositarina entisestä "työkaveristani" vapaaehtoistyössä, kun niin paljon kauhistellaan tuota siirtymistä omasta kodista hoivapalvelujen piiriin.
Tämä vanharouva (85 v) hoiti itsensä ja taloutensa vanhassa omakotitalossa ihan mallikkaasti, kunnes eräänä aamuna löysi itsensä keittiön lattialta, eikä päässyt sieltä ylös. Onneksi naapuriapu toimi, eikä hän joutunut makoilemaan lattialla puolta päivää pitempään. Tapauksesta hän ei muista paljonkaan, mutta seuraava osoite oli sitten paikallinen palvelutalo.
Alkuun hän oli murheen murtama, kapinoi kohtaloaan vastaan, mutta kun pari kuukautta oli kulunut hän alkoi piristyä silminnähden ja kehui itsekin oloaan. Omaiset, jotka olivat väsyneet huolesta ja isompien askareitten hoidosta alkoivat käydä useammin ja järjestää monenlaista piristystä hänelle.
Meitä vanhoja työkavereita hän käy tervehtimässä silloin tällöin ja osallistuu palvelutalosta käsin muihinkin aktiviteetteihin.
Niin, että ei sen siirtymän aina tarvitse niin vaikea olla, se voi tosiaan olla myös "helpotus ja iloinen asia..
Vainko odotuksin, - miusta elämä pitää rakentaa joka aamu uusiksi ihan ite, mitään vain odottamalla ja haaveilemalla tapahu.., mutta olenkin ehkä liiankin realisti..
Niimpä niin,minun "taakkana" on juuri äitini Palvelutalossa asuminen ja tyytymättömyys.Jatkuvaa valitusta siitä että mikään ei ole enää niinkuin ennen.
Häneltä ei puutu mitään muuta kuin entinen toimeliaisuus joka iän myötä vähenee itsekullakin.
Altzheimerin oireet pahenee pikkuhiljaa lääkityksestä huolimatta,on sitten hyviä hetkiä jossa hän kehuu että kuin hänellä on periaatteessa hyvä olla.
Hiljattain käydessäni hänen luonaan sain kuulla raivoa siitä että minä olen tehnyt hänet hulluksi ja kiertäen saan kuulla aina että kun hänet on järjestetty tällaiseen paikkaan.
Kun muutkin sitä ihmettelee kuulemma.
Tilanne oli muutama vuosi sitten sellainen ettei ollut muuta vaihtoehtoa,isän sairastuttua hänet oltais tuotu kotihoitoon tk:sta,johon äiti itse ei suostunut.
Ainoo vaihtoehto oli tämä hänen omasta tahdostaan,isä sai paikan toisesta hoitokodista,jossa hoidettiin loppuun saakka.
Elämä on julmaa,mutta onneksi on hyviä hoitopaikkoja joissa asiat hoituu kaikin puolin.Äitini kohdalla ainakin.
Onhan hän paremmassa turvassa kuin yksin kotonaan,jossa kotipalvelu ehtis piipahtaa pikapikaa.
Voi kun me ymmärtäisimme, että hoivakoteihin nykyisin pääsee, ei joudu. Monella on nuorena haaveena oma omakotitalo Kun se haave on toteutunut, talosta pidetään kiinni kynsin hampain. Itse asuin vuokralla ihanassa paikassa kohtuuvuokralla 37 vuotta. Kiintymystä ei syntynyt, vaan pystyn joustamaan tilanteen mukaan. Ei tuo ns kotihoito aina ole paras vaihtoehto eikä se oma omakotitalo ainoa asumismuoto.
Hei, kannattaa heittäyttyä ns. kovakorvaiseksi näitten hoidettavien omaisten valituksille, muuten menee järki ja kaik ilo elämästä, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, empatiaa silti unohtamatta.
Voi Pirre kuin oikeassa olet,mulla on mennyt ilo elämästä ja mikään ei kiinnosta.
kun tuntuu että vaikka kaikkensa on yrittänyt,aina vaan syyllistetään,en ikinä olisi uskonut että joudun tällaiseen ansaan.
Tässä menee ns.oma elämä,nyt kun eläkkeellä olisi kaikki mahdollista,elää vapaata mukavaa elämää.
Sitten kaadun itse jonnekkin hoitokotiin ja kierre jatkuu...
Hmmmm... enpäs nyt tiedä. Siis, että "herääminen on aina paras hetki vuorokaudesta." En mitenkään kuunaan voisi sanoa, että AINA. Aina-sana muutenkin on mun mielestä semmonen äklö-sana.
Aamulla on aivan Fantastista herätä, jos esim. oon suunnitellut sille päivälle jotakin. Sanotaan nyt vaikka, kun tiesin herätessäni, että lähen saareen kaverin kanssa, niin olin ympätty NIIN täyteen pursuavaa Intoa, että suorastaan ponnahdin ylös ja aloin vipeltämään ympäri-ämpäri, kuin muurahainen.
Tänä aamuna oli kans purskahtavaa energiaa, kun meen illalla elokuviin.
Jos ei ole yhtikäs mitään suunnitelmia, niin sitten nousen sängystä ja laahustan (pientä liioittelua) kaffeenkeittoon.
Elikkä se hetki vuorokaudesta kolahtaa yli-mukavasti, kun on jotakin "jotakin" kivaa tekemistä tai sen semmosta. Vähän vaikea selittää.
"Onko optimisti, kauniin maailmankuvan omaava romantikko, lapsellinen typerys? Pessimisti ja realisti fiksuja?"
Optimisti ei ole se, joka ei ole koskaan esim. kärsinyt, vaan joka on kokenut epätoivon ja voittanut sen.
Vois(kohan) sen noinkin sanoa?
Koska pidän itseäni Optimistisena, niin minun mielestäni optimistit ovat fiksuja.:)
Just noin, - kun on järjestänyt itselleen jotain ohjelmaa, esim. niinkuin sie saareesi menon jne., niin on kivaa herätä, miulkii on nyt huomenna retki Kuopijjoon, ihan vaan kahtelemmaan oikkeita immeisiä he, ja oli jo nyt mukava fiilis herätä tähän päivään :)
Joo, huomenna Pirre ponnahtaa sängystä innosta puhkuen, kun tietää kohta lähtevänsä Kuopioon.:)
Toivotan mukavaa reissua.
Joo, pakkokin kun pitää ensin paketoida tuo elämäntoveri valmiiksi päivähoitopaikkaansa, ja sitten vasta omat sipistelyt, nopee jkärppä pitää olla :)
p.s. Kiitos heikunkeikun, toivotuksista :)
Levon tornista...heräillen...yksilön kolmas person....hmmm...älyltään kuten Anna Kortelainen... ja......ulkonäöltään....kuin...Cameron Diaz.. kasvoiltaan kauniimpi Cameronia... Näin yht'äkkiseltään katsottuna...ja sitten kolmanneksi.....hmmmm....hmmmm...:)