Veikkaan, että viimeistä kertaan. Tällä kertaa se 30 000 päinen apinalauma sikailee festarin hautajaiset, toivotaan niin. Mukkulan luonnossuojelualue on liian arvokas finninenien ja pizzanaamojen turmeltavaksi. Koko Mukkula kärsii näiden isien ja äityleiden pikku kakkahousujen riehumisesta.
Summer Up
Kyllästynyt!
411985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
vali, vali, Mukkulassa asuu muutenkin roskasakkia manneista pakoloisiin. Summer Up parantaa alueen mainetta paremmin kuin mannejen sukukokoukset ja muu "normaali" toiminta siellä.
Olin lauantaina menossa mukkulan rantaan rentoutumaan ja ottamaan aurinkoa niin annas olla kun bussi olikin täynnä jotain kämästä suomi-hiphoppia luukuttavista räkisteineistä. "summer up" Miksi nimi pitää olla englannin kielinen. Kaikki apinoidaan amerikasta ja sitten ollaan niin coolia.
Koko suomi hiphop gendren voisi vetää vessanpöntöstä alas. Hei mustat on jo ihan uusien musiikki lajien kimpussa kun valkoinen poika apinoi vanhoja kaavoja. Räp meni jo.
Stig dogin revin hiuksista vittuun. Ei ole edes yhtään hauska. . Notkea rotta vinguttaa samaa roskaa vuodesta toiseen. Muuta skeidaa en jaksa edes kommentoida. Koko räp skene on muutaman stadin jätkän hapatusta. Joskus teininä tuli fanitettua nyt näkee koko paskan läpi. Ja voin todeta että ihan paskaa.Taustatkin kopioitu jenkkiräppibiiseistä sekin on suomessa jotenkin ennennäkemätöntä et jengi on et "wow". . Koko porukka pitäisi tiputtaa oikeeseen ghettoon ja kattoo kuinka monta minuuttia nää kopiwritterit säilys hengissä skeittilautoinensa. Kuuntelia kuntakin koostuu laumasta finninaamoja ja muita skidejä joilta nämä pellet ottaan rahan pois koska mihinkään oikeisiin töihin näistä ei ole eikä kukaan yli 18v enää kuuntele paitsi joku 30v syrjäytynyt lökäpöksy tai muu hipsteri vasemmisto pelle.
Ja me viimeisetkin ei roskasakit vaan tav.perheelliset ja työssä käyvät suomalaiset jotka asumme omistus asunnoissamme joudumme sitten kärsimään jotta sinun räkäinen perseesi saisi joskus edes tunkkia?järjestetään toki vaikka omalla ?takapihallasi?jos sinulla sellainen joku päivä on, kunnon rytkeet vapaalla pääsyllä.joka vuosi.
Moni asuja kaupungilta kun muuttamassa - vapautuu paljon asuntoja idästä tuleville. Sekö järjestäjän perimmäinen idea ?
Hienoa että on lahdessa tälläinen tapahtuma. Kyllä jokainen jaksaa paripäivää musiikkia kuunnella. Lahdessa ei ole muutenkaan tarpeeksi valtteja joilla tänne saataisiin porukkaa. Tämä tuo paikallisille yrittäjille mukavaa lisä tuloa. Vain yksi viikonloppu vuodessa. Itse en siellä käy koska olen jo vanhempi, mutta suon sen ilon muille.
Sinä olet juuri sellainen "äiti" joka yrittää olla tyttärensä kaveri eikä äiti.
Haluat katsoa vierestä kun ahmed raiskaa tytärtäsi summer up teltassa "hyvä tytär"
Vittu no ei omena kauas puusta putoa - huora kasvattaa huoran.
Taisit taas jäädä ilman pesää?
No en nyt tiedä onko siinä mitään ihailtavaa kun karvainen perse pomppii pillun päällä
t. sivusta seurannut
Onko sinulla burkha päällä ja ystävät/sukulaiset eivät pidä yhteyttä ? Yritäpä saada aikaiseksi keskustelu ahmedin kanssa.. ei taida onnistua.
Joko sinut on viety pankkiin ? olet takaajana ahmedin pizzeria-lainassa ?
Paska säkä. No mitä tosta voi sanoa, et varmaan parempaa ansaitsekaan.
Muista sitten että Ahmed heittä happo sinu naamale jos yritä erota !
Just,sit kun jotain tapahtuu niin heti valitetaan.kuvitelkaa vaa pikku pipoissanne kuinka paljon se tuo rahaa lahteen.ai niin mutta teille sosiaalipummeille se on ihan sama kun luukulta rahaa haette.
apinat saa vettä niskaan! Ihan oikein!
kuinka monta raiskausta tänä vuonna ?
T. Ahmed, karvaperseinen raiskaaja
Mukkulassa asuu eniten Somaleita Lahdessa eli...
Perhanan Summer Up kyseisen festarin juhlijat paskoivat tuttavani pihalle oksensivat kukkapuskaan ja rusikoivat auton täyteen lommoja. Mikä siinä on niin saatanan vaikeeta yrittää käyttäytyä. kaiken lisäksi n 12-17 vuotiaat tytöt pukeutuu niin antavasti että oikein odottaisivat että tulisivat puskaraiskatuksi. joku ikäraja tolle festarille olisi hyvä. vaikka k-20 niin olisi väellä jonkin verran järkeä.
t. järjestyksenvalvoja
Järjestyksenvalvojilla oli varmasti kiva suorittaa turvallisuustarkastus näille teini-ikäisille vähäpukeisille tytöille kun tissienvälitkin kuulemma tutkittiin. Olisi ollut kivaa sellainen homma.
Seksiseuraa ja ryyppyseuraa sieltä haetaan. Ei sillä musiikilla niin väliä monelle.
Mukkula elpyy Summer up:nkin voimasta!
ei sitä tissien vääliä niin tarkkaan tutkita. se tutkitaan niin että käsi on sivuttain ja tehdään ristin merkki ensin rintojen alta ja sitten rintojen välin päältä
Lahtelaisten keskusteluja lukemalla viimeistään huomaa millaisessa montussa olette syntyneet. Lahtelaisten ajatusmaailma on rajoitteinen, koska siellä montussa ei saa laajennettua näkökulmaa tuosta minä vastaan somali -asenteesta.
Hyvät oli bleet ja musa kovaa, ja sitä sai multa kolme nuorta kiltsiä, ite halusivat ja olivat teltassa yht aikaa kun panin niitä vuorotellen. Eikä ollu kondomia siihen hätään, ja oli liukkaat billut tytöillä.
SUMMER UP ON IHA PARAS!!! MENKÄÄ VALITTAJAT VALITTAA JONNEKKI MUUALLE. JOTAIN MENOO MUKKULASKI VÄLIL, EIHÄ SE KESTÄ KU 2pv. MEINAS TULLA SEURAAVAST SUMMER UPIST 3pv PITKÄ
Summer up on yksi nistien, alkkisten ja pikkulutkien massatapahtuma.
Mitä vittuu te valitatte?! Iha naurettavaa! Summer Up on just hyvä tapahtuma, tapahtuu kerrankin Lahessa jotai kivaa xD Tosiaa sotkeeha ne nuoret aika vitusti, mut kyllähä ne sotkut on aina saatu siivottu :P Valittajat painukaa vittuu!!! Muutenkin Lahessa asuu paljo nuoria nii kiva et tollai tapahtuma iha täs lähellä, toivottavasti ei ikinä oteta tota tapahtumaa pois Lahesta ;)
tyhjähän se mukkula muuten on koko vuoden pari jotain vaunun rötisköä eksynyt
Joko R Mäki-Korvela (kok) on hoitanut SOL-areenan äänentoiston uusimisen puoluetoverilleen Martin Mustoselle ? Siitä saa sopivasti rahoitusta myös Summe Up:iin
Kirjailijakokous palaa Mukkulaan.
Tietääkö joku, voiko summer up:in telttakylästä ostaa teltan vain yhdeksi yöksi??
Kai sellasen teltan saa VUOKRATTUU yheks yöks (en tiiä)! Mut se koko leirintä alue lähtee siitä pois jossai vaihees ehk :/ ni loppuukoha summer up sitte siihe ja siirtyy jonneki toiselle paikalle.
mitä helvettiä ootko iha vitun vajaa kuka vittu vuokraa saatana telttoja yheks yöks jumalauta ja kait se tapahtuma siirtyy vittuun siitä eihä se siinä koko vuotta se näyttämö voi jököttää valoja vähä saatana ja se on telttapaikka koko tapahtumaajalle tai ei mitää voit toki hommata sen ja olla siellä vaa yhen yön
Ajattelimpa mennä perjantain iltana kannatuksen vuoksi Summer Uppiin kun kerta Lahdessa joskus jotakin tapahtuu. Viime vuonna 2013 kävin lauantai-iltana. Silloin pääsylippu maksoi 45 euroa ja se tuntui aika kalliilta kun menee vain illalla seitsemän jälkeen alueelle.
Nooooh, tänä vuonna onkin sitten riistohinnat, eli 52,50 euroa???
Ymmärrän tuon hinnan jos alueella on koko päivän aamusta iltaan, mutta jos menee vain illaksi niin on toi aivan liikaa. Miksei myöhäisiltaan voisi olla jotain 20-30 euron hintaisia biljettejä?
Loppui sitten näissäkin karkeloissa käyminen.
Tietääkö kukaan voiko telttakylään viedä omia alkoholi juomia? Mellä on teltta varattuna ja mietittiin jos otetaan omia juomia mukaan että ottavatko sit siinä turvatarkastuksessa ne meiltä pois vai saadanko roudata ne teltalle ja siellä juoda niitä...
Anna mennä vaan, kaksin käsin ja kassit täyteen, ny on summerup. Muista myös heilua, räyhätä, vongata, yrjötä, rynkyttää turva-aitaa, sekoilla, särkeä paikkoja, menettää neitsyytesi, alkaa styylaa, erota, sammua ja päätyä putkaan. Näistä on hyvä summerup tehty. Ainii, onkossiellä myös musiikkia?
Ei tietenkään omia alkoholijuomia saa tuoda alueelle. Olisitte käyneet jemmaamassa juomat alueelle viikko sitten kun siellä sai vapaasti kulkea, se on myöhäistä nyt. Tosin olen kuullut että sinne on tuotu etukäteen Viron viinoja jemmaan joita paikallinen bisnesmies kauppaa hyvällä voitolla. Jos ei niihin ole varaa niin se on oltava kuivin suin tai keksittävä joku salakuljetustapa. Vesipulloihin saa ainakin kirkasta viinaa helposti kätkettyä. Pieni reikä pulloon, vesi pois ja viinaa tilalle. Lopuksi kolvaa reijän umpeen niin on vesipullo täynnä viinaa ja pulloa kun ei ole korkattu niin...Kyllä suomalainen aina jonkin konstin keksii kun viinasta on kyse. Sitä paitsi jäjestysmiehet saa mukavan palkanlisän kun ottaa osan takavarikoiduista pulloista itselleen kuten tapana on.
Kannatttetaan järkkärin olla varuillaan. Saattaa olla että laitan tahallani "helppoon" paikkaan pullon jonka löydätte, siinä saattaa olla metanolia tmv.
Jos sitten kuitenkin juot sen, olet itse syyllinen, koska takavarikoidut juomat pitää hävittää maahan tai viemäriin kaatamalla.
Musta näytti päivällä paremminkin siltä, että pennut salakuljetti viinaa ihan vatsalaukussaan. Kätevää, mutta ei hirvittävän mieltäylentävä näky.
Tää voitais siirtää Kisapuistoon. Kaikki lähellä eikä tarvi mennä johonkin Mukkulaan. Keskustan huonokuuloiset eläkeläiset eivät häiriinny pienestä melusta.
Liikaa ihmisiä kerralla ja ensivuonna lienee pakko etsiä uusi alue. Liika on liikaa kun vielä on tuollainen historiallisesti arvokas kartanomiljöö kyseessä. Vanhan raviradan voisi kunnostaa festarikäyttöön mielummin. Kasvaneet puut pois niin siinä olisi hyvä sorapintainen aukea tapahtuimaan kuin tapahtumaan.
Lahdessa Mukkulan kartanon nurmi ei ole enää vihreä. Lähes 30 000 festivaalikävijää talloi viikonvaihteessa ruohomaton tiiviiksi ja kuolleen näköiseksi ruskeaksi pinnaksi.
– Vanha nurmi toipuu tai muuttuu vihreäksi parissa viikossa. Mutta se ei tule parhaaseen kuntoon, koska se on tiivistynyt liikaa, Lahden kaupunginpuutarhuri Hannu Neuvonen arvioi katsellessaan festivaalialueen rinteen yläosaa maanantaina aamupäivällä.
Surkeampi kohtalo on nurmikolla rannan läheisyydessä, jossa festivaalien päälava seisoi. Keväällä istutettu nurmi on muuttunut laajalla alueella multamaaksi.
– Se joudutaan uusimaan. Maapohja ei kestänyt kulkemista. Vuoden vanha nurmikkokaan ei kestä tälläista yleisömäärää. Osa raskaista ajoneuvoista ajeli tammien juristoalueella, mikä saattaa aiheuttaa puille ongelmia. Tässä on ristiriita suurtapahtuman ja kartanomilijöön välillä.
Kaupungin hyväksymän kartanon puutarhan hoitosuunnitelman mukaan puiston historiallisia arvoja korostetaan. Tulevaisuudessa puiston on tarkoitus vahvistaa alueen matkailuarvoa.
Suunnitelman mukaisia töitä tehdään Mukkulassa parhaillaan. Istutustöitä ja puiston rakentamista on ajoitettu tehtäväksi vasta Summer Upin jälkeen.
Uudistettuun puistoon kaupunginpuutarhuri ei päästäisi suurtapahtumia.
http://yle.fi/uutiset/festareiden_jaljet_nakyvat_mukkulan_kartanon_ymparistossa_pitkaan/7341645
JES!!!
http://www.youtube.com/watch?v=Ryj5snT60O0
Kokoomus on HOMO !
Kovat oli puheet Martin Mustosella festivaalien jatkamisen suhteen, mutta ilman katteita kuten paikalliseen tyyliin kuuluu.