Joko kokkolassa alkaa mustikat olla kypsiä? Uutena kokkolalaisena en hyviä mustikkapaikkoja tiedä, mutta jokuhan voisi ystävällisesti vinkata mistäpäin kannattaisi käydä katsomassa.
mustikat
56
3381
Vastaukset
- Kiertämällä löytyy
Ei ne nyt vielä ole kypsiä. Tällä viikolla jostain Etelä-Suomesta tulleessa uutisraportissa todettiin, että viikon tai kahden päästä. Täällä päin siis joskus heinäkuun puolivälin jälkeen. Mitään erityisiä mustikkapaikkoja ei ole olemassa, tuoreissa mustikkatyypin kangasmetsissä ne kasvavat.
- TOSIrealisti Kokkola
Ei vielä. Odotetaan kaksi viikkoa. Tiedän noin 10 takuuvarmaa "mustikkapalstaa". Joka vuosi mustikkaa ei tule samaan paikkaan, kuten ei muitakaan luonnonmarjoja.
Parhaat paikkani sijaitsevat kaukana maanteistä ja lähimmät tehtaat ovat kymmenien kilometrien päässä. Joten sato on tosi luomutuotetta. Poiminnan voi aloittaa suoraan autosta lenkkitossuin. Hyttysmyrkky on tosin ehdoton.
Parhaalta paikalta ja samoilta mättäiltä poimin mustikat, sienet, puolukat, variksenmarjat ja myöhemmin syksyllä ammun samoille mättäille myös hirven-kaksi... Vinkataan. - ei varmaan oo
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Ei vielä. Odotetaan kaksi viikkoa. Tiedän noin 10 takuuvarmaa "mustikkapalstaa". Joka vuosi mustikkaa ei tule samaan paikkaan, kuten ei muitakaan luonnonmarjoja.
Parhaat paikkani sijaitsevat kaukana maanteistä ja lähimmät tehtaat ovat kymmenien kilometrien päässä. Joten sato on tosi luomutuotetta. Poiminnan voi aloittaa suoraan autosta lenkkitossuin. Hyttysmyrkky on tosin ehdoton.
Parhaalta paikalta ja samoilta mättäiltä poimin mustikat, sienet, puolukat, variksenmarjat ja myöhemmin syksyllä ammun samoille mättäille myös hirven-kaksi... Vinkataan.Vitut Perhossa oo mittäää marjoja, et osaa metästä hirviä, se on miesten laji se
- TOSIrealisti Kokkola
Odotapa 10 minuuttia niin käyn tarkastamassa. "Takanaapurillamme" on noin 50 aaria lunnontilaista mustikkametsää. Siinä on "merkki" vähän liiankin lähellä...
- korkki kiinni
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Odotapa 10 minuuttia niin käyn tarkastamassa. "Takanaapurillamme" on noin 50 aaria lunnontilaista mustikkametsää. Siinä on "merkki" vähän liiankin lähellä...
Älä ota viinaa, eksyt sinne halkokariin mehtiin, kallista on ettiä sitten
- TOSIrealisti Kokkola
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Odotapa 10 minuuttia niin käyn tarkastamassa. "Takanaapurillamme" on noin 50 aaria lunnontilaista mustikkametsää. Siinä on "merkki" vähän liiankin lähellä...
No niin. Kävin tarkastamassa. Mustikkavarpujen ylimmät marjat olivat juuri ja juuri kypsiä, eli vasta noin neljäsosa ovat kypsiä. Joten aion poimia ensimmäiset mustikkamme aikaisintaan ensi sunnuntaina 14.7.
Jos joku "uusi Kokkolalainen" haluaa oppia tuntemaan alueemme mustikkamaita ja sienimetsiä, niin voin ottaa hänet/heidät mukaani - mukaan mahtuu lisäkseni max 6 - tila-auto.
Olen ollut aiemminkin oppaana ja asiantuntijana mm lukuisilla sieniseuramme retkillä. - transsitanssi
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
No niin. Kävin tarkastamassa. Mustikkavarpujen ylimmät marjat olivat juuri ja juuri kypsiä, eli vasta noin neljäsosa ovat kypsiä. Joten aion poimia ensimmäiset mustikkamme aikaisintaan ensi sunnuntaina 14.7.
Jos joku "uusi Kokkolalainen" haluaa oppia tuntemaan alueemme mustikkamaita ja sienimetsiä, niin voin ottaa hänet/heidät mukaani - mukaan mahtuu lisäkseni max 6 - tila-auto.
Olen ollut aiemminkin oppaana ja asiantuntijana mm lukuisilla sieniseuramme retkillä.mitähän sieniä oikein syöt?
Voimistuuko värit? - Turpaan vaan
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
No niin. Kävin tarkastamassa. Mustikkavarpujen ylimmät marjat olivat juuri ja juuri kypsiä, eli vasta noin neljäsosa ovat kypsiä. Joten aion poimia ensimmäiset mustikkamme aikaisintaan ensi sunnuntaina 14.7.
Jos joku "uusi Kokkolalainen" haluaa oppia tuntemaan alueemme mustikkamaita ja sienimetsiä, niin voin ottaa hänet/heidät mukaani - mukaan mahtuu lisäkseni max 6 - tila-auto.
Olen ollut aiemminkin oppaana ja asiantuntijana mm lukuisilla sieniseuramme retkillä.Nytkö sulla onkin ne mustikat siinä "takapihalla"?
Oot sä kyllä sekaisin!!
Näkyikö meimarjoja entä kantarellejä? - TOSIrealisti Kokkola
ei varmaan oo kirjoitti:
Vitut Perhossa oo mittäää marjoja, et osaa metästä hirviä, se on miesten laji se
Perhossakin on tiedossani 4 erinomaista mustikkapaikkaa, muista marjoista, sienistä ja hirvi- ja riistametsistä puhumattakaan:
Tapahtui muutama vuosi sitten. Oli hyvin kuiva kesä, niin mustikoita löytyi ainoastaan Perhosta, eräältä kuivettuneelta käkkärämäntysuolta (n 4 ha).
Mutta kun joki kiemurtelee suon ympärillä ja maasto on louhikkoista, olivat mustikat saaneet hyvän pölytyksen ja pohjavesi oli riittävän pinnassa. Ihana paikka. Poimimme vaimoni kanssa kumpikin täpötäydet kaksi sankoa. Lähestyessämme metsätien varressa olevaa autoamme, vastaan tuli lähitalossa asuva kokenut aviopari. Molemmilla oli kädessään 0,5 litran peltimuki. Olivat menossa etsimään piirakkamustikoita. Eivät olleet uskoa nähdessään "saaliimme".
Että niin sitä voi asua aarteen "päällä" sitä tietämättä... - Vain Perhossa

Että niin sitä voi asua aarteen "päällä" sitä tietämättä...Kuivettuneelta suolta mustikoita? Oliko susia myös?
- TOSIrealisti Kokkola
Vain Perhossa kirjoitti:
Kuivettuneelta suolta mustikoita? Oliko susia myös?
Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan...
- mustikkapiirakka1
Ajattelin vaan, kun tuolla regiolinessa jo mustikoita kaupattiin. En kyllä itse maksaisi 40e ämpärillisestä. TOSIrealisti vois ihan kiltteyttään vinkata paikan, kun olen arka kulkemaan oudoissa paikoissa. Tai, jos joku on marjakaveria vailla, niin voisin lähteä kaveriksi.
- TOSIrealisti Kokkola
Kuulepa hyvä mussukka. Ne mustikat ovat Hollannista tuotuja pensasmustikoita. Älä vaan erehdy niitä moottoriteiden pientareilla kasvatettuja pölyisiä myrkkypalloja ostamaan. Siksi kerron TOSItarinan:
Tapahtui pari vuotta sitten Prisman edessä. Kävin palatessani mustikkametsästä (en kerro mistä) ostamassa hiukan "mustikanpainiketta" - mustikkaviiniä. Tullessani ulos A-valinnasta eräs mielestäni "tervejalkainen ja -päinen" keski-ikäinen nainen osti Hollantilaisia pensasmustikoita. En malttanut olla sanomatta, että tulepas rouva katsomaan autoni takakonttiin, niin näet juuri poimittuja kotimaisia luomumustikoita kuusi sankoa a`10 litraa. Saat yhden sankoineen sadalla eurolla. Niin tiedättekö mitä. Turpiini olin saada. Ja rouva osti niitä hollantilaisia myrkkyjä 5 litraa - 12 €/ litra... Yök...!!!
Jk Otan mielelläni mukaani juttuseuraa kaveriksi, kun anopista ei enää ole marjastamaan ja jos kämppäkaverini sattuu olemaan työvuorossa... - Turpaan vaan
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Kuulepa hyvä mussukka. Ne mustikat ovat Hollannista tuotuja pensasmustikoita. Älä vaan erehdy niitä moottoriteiden pientareilla kasvatettuja pölyisiä myrkkypalloja ostamaan. Siksi kerron TOSItarinan:
Tapahtui pari vuotta sitten Prisman edessä. Kävin palatessani mustikkametsästä (en kerro mistä) ostamassa hiukan "mustikanpainiketta" - mustikkaviiniä. Tullessani ulos A-valinnasta eräs mielestäni "tervejalkainen ja -päinen" keski-ikäinen nainen osti Hollantilaisia pensasmustikoita. En malttanut olla sanomatta, että tulepas rouva katsomaan autoni takakonttiin, niin näet juuri poimittuja kotimaisia luomumustikoita kuusi sankoa a`10 litraa. Saat yhden sankoineen sadalla eurolla. Niin tiedättekö mitä. Turpiini olin saada. Ja rouva osti niitä hollantilaisia myrkkyjä 5 litraa - 12 €/ litra... Yök...!!!
Jk Otan mielelläni mukaani juttuseuraa kaveriksi, kun anopista ei enää ole marjastamaan ja jos kämppäkaverini sattuu olemaan työvuorossa...Niin että sun 9 l ämpärissä jossa on oikeasti maks 8 l roskaisia mustikoita ois pitäny maksaa 12,5 € / litra?? Ei ihme jos valveutunut kansalainen meinas vetää sua lättyyn!
- TOSIrealisti Kokkola
Turpaan vaan kirjoitti:
Niin että sun 9 l ämpärissä jossa on oikeasti maks 8 l roskaisia mustikoita ois pitäny maksaa 12,5 € / litra?? Ei ihme jos valveutunut kansalainen meinas vetää sua lättyyn!
Jos saat sadalla eurolla sangollisen maailman arvostetuimpaa marjaa, niin ole hemmetin tyytyväinen. Sinulle en myisi vaikka maksaisit 500 €.
Ja tiedä se, että olen polttanut bensiiniä pari tankkia (150 €) pelkästään etsimällä mustikkapaikat ja toiset kaksi tankillista noutamalla ne...
Luuletko sinä s...... kakara, että ruoka tulee pöytään kun vain sormia napsauttaa... Lienet siihen tottunut. "Kyllä äiti ruokaa laittaa eikä se maksa mitään". Voi s...... Tässä nähdään nykyajan "vapaan kasvatuksen" tuotosta, joka alkoi 1970-luvun lopulla...
En ole koskaan ansainnut niin paljon kuin koulupoikana keräämällä marjoja, käpyjä ja ravustamalla - päivässä kymmeniä litroja marjoja, käpyjä ja satoja rapuja vuorokaudessa. (esim 200 rapua yössä a 1 markka 10 penniä = 220 mk verotonta tuloa 1970-luvun alkuvuosina). Olisi todellakin suuri ihme nähdä nykynuori noissa "ansiotöissä"...
Metsät, joet ja järvet tarjoavat tänäkin päivänä samoja ansiomahdollisuuksia kuin 1960-1970- luvuilla... - Ravut haisee
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Jos saat sadalla eurolla sangollisen maailman arvostetuimpaa marjaa, niin ole hemmetin tyytyväinen. Sinulle en myisi vaikka maksaisit 500 €.
Ja tiedä se, että olen polttanut bensiiniä pari tankkia (150 €) pelkästään etsimällä mustikkapaikat ja toiset kaksi tankillista noutamalla ne...
Luuletko sinä s...... kakara, että ruoka tulee pöytään kun vain sormia napsauttaa... Lienet siihen tottunut. "Kyllä äiti ruokaa laittaa eikä se maksa mitään". Voi s...... Tässä nähdään nykyajan "vapaan kasvatuksen" tuotosta, joka alkoi 1970-luvun lopulla...
En ole koskaan ansainnut niin paljon kuin koulupoikana keräämällä marjoja, käpyjä ja ravustamalla - päivässä kymmeniä litroja marjoja, käpyjä ja satoja rapuja vuorokaudessa. (esim 200 rapua yössä a 1 markka 10 penniä = 220 mk verotonta tuloa 1970-luvun alkuvuosina). Olisi todellakin suuri ihme nähdä nykynuori noissa "ansiotöissä"...
Metsät, joet ja järvet tarjoavat tänäkin päivänä samoja ansiomahdollisuuksia kuin 1960-1970- luvuilla...Turpa tukkoon, et tiedä ravustamisesta yhtään mitään
- Turpaan vaan
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Jos saat sadalla eurolla sangollisen maailman arvostetuimpaa marjaa, niin ole hemmetin tyytyväinen. Sinulle en myisi vaikka maksaisit 500 €.
Ja tiedä se, että olen polttanut bensiiniä pari tankkia (150 €) pelkästään etsimällä mustikkapaikat ja toiset kaksi tankillista noutamalla ne...
Luuletko sinä s...... kakara, että ruoka tulee pöytään kun vain sormia napsauttaa... Lienet siihen tottunut. "Kyllä äiti ruokaa laittaa eikä se maksa mitään". Voi s...... Tässä nähdään nykyajan "vapaan kasvatuksen" tuotosta, joka alkoi 1970-luvun lopulla...
En ole koskaan ansainnut niin paljon kuin koulupoikana keräämällä marjoja, käpyjä ja ravustamalla - päivässä kymmeniä litroja marjoja, käpyjä ja satoja rapuja vuorokaudessa. (esim 200 rapua yössä a 1 markka 10 penniä = 220 mk verotonta tuloa 1970-luvun alkuvuosina). Olisi todellakin suuri ihme nähdä nykynuori noissa "ansiotöissä"...
Metsät, joet ja järvet tarjoavat tänäkin päivänä samoja ansiomahdollisuuksia kuin 1960-1970- luvuilla...No en mä sulta mitään ostaiskaan. Meillä kasvaa omallakin pihalla mustikoita ja vadelmia, mansikat ostetaan Porkolta, puolukoita jos haluaa niin joutuu kävellä vähän kauemmaksi.Puolukat kun tuppaa kasvamaan hieman erityyppisessä metsässä kun mustikat. Meillä ei kyllä kasva samalla mättäällä poimittavaksi asti puolukat ja mustikat niinko sun marjapaikoissa.Olet kuitenkin ilmeisesti todella tyhmä jos et löydä mustikoita tuon lähempää halkokaria!!!
Vai käpyjä keräämällä tienasit enemmän kuin oikeusupseerina (no ei senkään palkka häävi ole)?
Muutin omaan talouteen 17 vuotiaana (ja siitä on jo yli 20 v.), toki silti olen joskus senkinjälkeen käynyt äidin tekemiä ruokia syömässä. - kneraali väh.
Turpaan vaan kirjoitti:
No en mä sulta mitään ostaiskaan. Meillä kasvaa omallakin pihalla mustikoita ja vadelmia, mansikat ostetaan Porkolta, puolukoita jos haluaa niin joutuu kävellä vähän kauemmaksi.Puolukat kun tuppaa kasvamaan hieman erityyppisessä metsässä kun mustikat. Meillä ei kyllä kasva samalla mättäällä poimittavaksi asti puolukat ja mustikat niinko sun marjapaikoissa.Olet kuitenkin ilmeisesti todella tyhmä jos et löydä mustikoita tuon lähempää halkokaria!!!
Vai käpyjä keräämällä tienasit enemmän kuin oikeusupseerina (no ei senkään palkka häävi ole)?
Muutin omaan talouteen 17 vuotiaana (ja siitä on jo yli 20 v.), toki silti olen joskus senkinjälkeen käynyt äidin tekemiä ruokia syömässä.Äskenän se elvistele 3 donan eläkkeellään, aika saatanan korkea kneraali on täytyny olla
- TOSIrealisti Kokkola
Sinä ykköspiirakka. Osaatko leipoa kunnon mustikkapiirakan. Jos osaat, niin saat taatusti tutustua mustikkapalstoihini. Se oikeus sallitaan vain harvoille ja valituille.
- TOSIrealisti Kokkola
Älä koskaan lähde metsään tai merelle yksin. Hyväkin suunnistaja voi joskus eksyä. Tämä ohje koskee jokaista kansalaista. Eksymisiä tapahtuu lähes päivittäin marjastusaikana, kuten viimeksi muutama päivä sitten. Eräs nainen oli eksyksissä useita vuorokausia Hämeen Tammelan laajalla suoalueella. Ehdottomasti on pukeuduttava kirkkaisiin väreihin ja mukana on oltava ainakin täyteen ladattu kännykkä vara-akkuineen, tulitikut, puukko, kompassi ja juomapullo. Joka tapauksessa on aina kerrottava jollekin (omainen, tuttava, naapuri..), mihin on lähdössä ja miksi ja koska aikoo palata.
- Omamustikka
Ei ole vielä ihan mehuisia,vaikkakin sinisiä osa.Metsästä löytyy aika hyvin,mut jos ei niin Vitsarin suoralta peltoaukealta voi katsella tarkemmin:)
- Junkkariii
Mee töihin
- TOSIrealisti Kokkola
Ketä sinä käsket menemään töihin?
- .............
Lyhyt kävely metsän poikki paljasti, että kyllä nyt alkaa jo olla mustikoita. Kourallisen poimin ja söin. Että oli hyviä. Mutta ihan kunnolla metsään en mennyt, että en tiedä, ovatko kaikki kypsyneet.
- Sormi olio
Jokos Harjun leipomosta saa sitä erittäin herkullista ja hyvää mustikkaleivosta.
Jos joku ei tiedä millainen se leivos on, niin siinä on viineri pohja, mustikkahilloa murotaikinakuori päällä ja vaniljakreemiä.
Viimeksi taisin kyseistä leivonnaista syödä joskus 10 vuotta sitten.
Olen sitä kysellyt, mutta eipä ole ollut myynnissä.
Mahottoman hyviä ovat, mutta ei niitä uskalla syödä montaa, koska ovat aika rasvaisia ja ei hirveän terveellisiä sydämelle.
Mutta kai sitä kerran kesässä voi muutaman mustikkaleivoksen nauttia. - mustikkamaitoa
Varpujen ylimmät marjat ovat kypsiä aurinkoisilla paikoilla. Konetta ei kannata vielä käyttää, lähtee mukaan myös raa'at marjat. Piiraaseen jaksaa käsin poimia....
- TOSIrealisti Kokkola
Totta. Kävin juuri Lohtajalla parhaimmilla mustikkamaillani. Poimin käsin pari litraa piirakkaa varten. Poimin ensimmäiset koneella ensi viikonloppuna.
- TOSIrealisti Kokkola
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Totta. Kävin juuri Lohtajalla parhaimmilla mustikkamaillani. Poimin käsin pari litraa piirakkaa varten. Poimin ensimmäiset koneella ensi viikonloppuna.
Mustikat ovat myös lasten herkkua. Lapsenlapsemme syö mustikat jäisinä. Vain hieman sokeria pinnalle, niin kyllä maistuvat. Ovat kuulemma parempia kuin karkit. Kun aamupuuro alkoi maistua "pakkopullalle", laitoimme jäiset mustikat puuron pinnnalle. Ja kas kummaa. Siinä meni puurokin samalla.
- TOSIrealisti Kokkola
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Mustikat ovat myös lasten herkkua. Lapsenlapsemme syö mustikat jäisinä. Vain hieman sokeria pinnalle, niin kyllä maistuvat. Ovat kuulemma parempia kuin karkit. Kun aamupuuro alkoi maistua "pakkopullalle", laitoimme jäiset mustikat puuron pinnnalle. Ja kas kummaa. Siinä meni puurokin samalla.
Kuka lähtee mukaan? Lähden huomenna mustikkametsään Lohtajalle.
Mukaan mahtuu muutama ahkera poimija. Jos on useampi kuin autooni mahtuu, niin tulkaa perässä kimppakyytinä.
Olen VesiVeijarin edessä klo 09.00.
Jättäkää vastaus tälle sivulle. - Laatu reissu?
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Kuka lähtee mukaan? Lähden huomenna mustikkametsään Lohtajalle.
Mukaan mahtuu muutama ahkera poimija. Jos on useampi kuin autooni mahtuu, niin tulkaa perässä kimppakyytinä.
Olen VesiVeijarin edessä klo 09.00.
Jättäkää vastaus tälle sivulle.En tule vaikka hakisit kotoa!
- TOSIrealisti Kokkola
Laatu reissu? kirjoitti:
En tule vaikka hakisit kotoa!
Älä nyt suutu rakas ystävä.
Laatu reissu on takuulla tulossa. Ja tämä ei ole pelleilyä.
Sori vain ettet kykene osallistumaan. Olisin toki hakenut sinut kotoa, en kuitenkaan "Pirilöstä tai Kåtölandetista"...
Rullatuolissa on hankala liikkua mustikkamättäillä. Valitettavasti.
Mutta jos LUOMUmustikoita kaipaat, niin voin myydä muutaman litran. - TOSIrealisti Kokkola
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Älä nyt suutu rakas ystävä.
Laatu reissu on takuulla tulossa. Ja tämä ei ole pelleilyä.
Sori vain ettet kykene osallistumaan. Olisin toki hakenut sinut kotoa, en kuitenkaan "Pirilöstä tai Kåtölandetista"...
Rullatuolissa on hankala liikkua mustikkamättäillä. Valitettavasti.
Mutta jos LUOMUmustikoita kaipaat, niin voin myydä muutaman litran.Ei näköjään kelvannut kenellekään luontoretkeily. Omapa on tappionne...
Mustikoita oli aivan tuhottomasti, mutta vielä 2 kymmenestä oli raakiletta, eli kartteja kuten Perhonjokilaaksossa sanotaan. Siis noin 80%:a on valmiita.
Paras ajankohta poimia mustikoita on tuleva viikonloppu 20.-21.7.2013.
Olen poiminut mustikoita jopa hirvenmetsästyksen ohessa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Joten mitä vanhempi "marja" sitä parempi "tarja"... - joo, joo mies
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Ei näköjään kelvannut kenellekään luontoretkeily. Omapa on tappionne...
Mustikoita oli aivan tuhottomasti, mutta vielä 2 kymmenestä oli raakiletta, eli kartteja kuten Perhonjokilaaksossa sanotaan. Siis noin 80%:a on valmiita.
Paras ajankohta poimia mustikoita on tuleva viikonloppu 20.-21.7.2013.
Olen poiminut mustikoita jopa hirvenmetsästyksen ohessa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Joten mitä vanhempi "marja" sitä parempi "tarja"...Joo ja oma haivaintoni on. Mustikkaan ei vielä kiire. Epätasaisen kokoisia ovat. Kymmenen päivän päästä mustikat ovat parhaimmillaan, ovat kasvaneet isommiksi, niihin tulee makua ja aromeita ja vitamiineja ja muita arvokkaita yhdisteitä. Joo ja ihmettelen, miksi monilla on hinku mennä poimimaan mustikoita, kun ne siitä vielä kasvavat ja mehustuvat. Mustikkaa riittää kaikille. Turhaa hätäilette, mustikkaa riittää.
- joo, joo mies
joo, joo mies kirjoitti:
Joo ja oma haivaintoni on. Mustikkaan ei vielä kiire. Epätasaisen kokoisia ovat. Kymmenen päivän päästä mustikat ovat parhaimmillaan, ovat kasvaneet isommiksi, niihin tulee makua ja aromeita ja vitamiineja ja muita arvokkaita yhdisteitä. Joo ja ihmettelen, miksi monilla on hinku mennä poimimaan mustikoita, kun ne siitä vielä kasvavat ja mehustuvat. Mustikkaa riittää kaikille. Turhaa hätäilette, mustikkaa riittää.
Joo, ja tähän vielä jatkaisisin. Poimikaa ihmeessä mustikat käsin. Ja miksi. Ei tule roskia. Koneella poimittaessa tulee roskia ja mustikka reissun jälkeen on ikävä perkata niitä koneella poimittuja rikkoutuneita mustikoita. Mustikat pysyvät ehjinä käsillä poimittuna. Ei se määrä mustikkareissulla ratkaise, vaan laatu. Joo ja muistakaa, jos mustikoita menette kerämään, ettehän te roskia kerää vaan mustikoita. Konepoiminta ei sovellu mustikoiden keruuseen, ainoastaan puolukoiden keräämiseen. Roskaisia mustikoita on työläs perkata.
- Laatu reissu?
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Ei näköjään kelvannut kenellekään luontoretkeily. Omapa on tappionne...
Mustikoita oli aivan tuhottomasti, mutta vielä 2 kymmenestä oli raakiletta, eli kartteja kuten Perhonjokilaaksossa sanotaan. Siis noin 80%:a on valmiita.
Paras ajankohta poimia mustikoita on tuleva viikonloppu 20.-21.7.2013.
Olen poiminut mustikoita jopa hirvenmetsästyksen ohessa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Joten mitä vanhempi "marja" sitä parempi "tarja"...Olipa ihme että kukan ei lähtenyt kanssasi??!!! Luuletko etteivät ihmiset osaa marjoja poimia ilman sinun mukanaoloasi? Jopa thaimaalaisia tulee 4200 poimimaan eivätkä ole sinusta kuulleetkaan!
Enkä ole mikään sinun rakas ystäväsi enkä muutenkaan ystäväsi.
Mikä on rullatuoli? Onko se joku tuoli missä on rullat alla vai mikä? mikä se on sitte se tuoli jossa on pyörät? Sinäkö sillä rullatuolilla liikut kun noin hyvin tiedät? No oli mikä oli minä liikun metsässä kävellen kesät talvet. Talvella on yleensä moottorisaha mukana. - TOSIrealisti Kokkola
Laatu reissu? kirjoitti:
Olipa ihme että kukan ei lähtenyt kanssasi??!!! Luuletko etteivät ihmiset osaa marjoja poimia ilman sinun mukanaoloasi? Jopa thaimaalaisia tulee 4200 poimimaan eivätkä ole sinusta kuulleetkaan!
Enkä ole mikään sinun rakas ystäväsi enkä muutenkaan ystäväsi.
Mikä on rullatuoli? Onko se joku tuoli missä on rullat alla vai mikä? mikä se on sitte se tuoli jossa on pyörät? Sinäkö sillä rullatuolilla liikut kun noin hyvin tiedät? No oli mikä oli minä liikun metsässä kävellen kesät talvet. Talvella on yleensä moottorisaha mukana.Joo, joo mies ei ilmeisesti osaa poimia mustikoita koneella eli poimurilla. Eiliset mustikat poimin koneella ja siivosin ne etupihalla kauniissa auringonpaisteessa. Yksikään mustikka ei ollut rikki.
Käsin poimitut mustikat ovat "hikisiä ja limaisia"...
Tosin ne raakileet (n 10 %) "ottivat mukaansa" palan varpua.
- mustikkapiirakka131
Minä olisin lähtenyt mukaan TOSIrealisti harmi kun nyt vasta huomasin. Laittele ilmoitusta, kun olet menossa, niin änkeän mukaan. Minä kun en ole metsissä liikkunut en uskalla yksin mennä ja voihan olla, että siellä peräti karhuja liikkuu. Onhan realistilla sitte pyssy mukana, jos karhu vastaan tulee?
- TOSIrealisti Kokkola
Pyssy ja kaksikin on mukana aina ja vähän muutakin...
Kävin poimimassa tänään ensimmäiset mustikat koneella. Vielä on liian aikaista konepoimintaan. Noin 80 %:ia ovat kypsiä.
Tuleva viikonloppu on paras aika.
Olen poiminut mustikoita jopa syyskuun lopulla, jolloin alamme metsästää hirviä. Mustikoita ja puolukoita poimin siinä hirvien "tappamisen" ohessa... - TässäSullePiirakkaa
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Pyssy ja kaksikin on mukana aina ja vähän muutakin...
Kävin poimimassa tänään ensimmäiset mustikat koneella. Vielä on liian aikaista konepoimintaan. Noin 80 %:ia ovat kypsiä.
Tuleva viikonloppu on paras aika.
Olen poiminut mustikoita jopa syyskuun lopulla, jolloin alamme metsästää hirviä. Mustikoita ja puolukoita poimin siinä hirvien "tappamisen" ohessa...Ai Vattajallako kävit? Täytyy olla todella ruuvit löysällä, että uskaltaa poimia mitään marjaa TNT-laskeuman alta. Kävitkö samalla täydentämässä haaskaa? Eikö olekin jännää houkutella petoja lampaiden kimppuun ja odottaa kunnon verilöylyä? No nyt voit aloittaa ilkkumisen siitä, kuinka suuri ja mahtava herra olet. Tietääkseni et omista plänttiäkään maata Lohtajalta, mutta jos niin onnettomasti olisi asian laita, kävisin kusemassa jokaisen metsässäsi kasvavan marjan päälle erikseen.
- Kannattaa varoa
Varoitus siltä varalta, että olet oikea henkilö, että vain Realistin keksintöä. Armeijan heput eivät tee koskaan mitään hyvää hyvyyttään. Kaikkein viimeiseksi he järjestävät ilmaisia marjastusreissuja. Maksat mukanaolostasi jossain vaiheessa - tavalla taikka toisella.
- HaluatkoTietääLisää?
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Pyssy ja kaksikin on mukana aina ja vähän muutakin...
Kävin poimimassa tänään ensimmäiset mustikat koneella. Vielä on liian aikaista konepoimintaan. Noin 80 %:ia ovat kypsiä.
Tuleva viikonloppu on paras aika.
Olen poiminut mustikoita jopa syyskuun lopulla, jolloin alamme metsästää hirviä. Mustikoita ja puolukoita poimin siinä hirvien "tappamisen" ohessa...Hyvä, että laitoit hirvien tappamisen lainausmerkkeihin, sillä teidän armeijan mätisäkkien hirvenpyynti ei ole metsästystä, vaan härskiä ja raakaa teurastusta.
- Varoitus!!!!!
TässäSullePiirakkaa kirjoitti:
Ai Vattajallako kävit? Täytyy olla todella ruuvit löysällä, että uskaltaa poimia mitään marjaa TNT-laskeuman alta. Kävitkö samalla täydentämässä haaskaa? Eikö olekin jännää houkutella petoja lampaiden kimppuun ja odottaa kunnon verilöylyä? No nyt voit aloittaa ilkkumisen siitä, kuinka suuri ja mahtava herra olet. Tietääkseni et omista plänttiäkään maata Lohtajalta, mutta jos niin onnettomasti olisi asian laita, kävisin kusemassa jokaisen metsässäsi kasvavan marjan päälle erikseen.
Älkää hyvät ihmiset poimiko marjoja ja sieniä Vattajan alueelta, vaikka houkutus olisi kuinka suuri. Maaperä on siellä niin trinitrotolueenin kyllästämää, että altistutte valtavalle syöpäriskille.
- TOSIrealisti Kokkola
Varoitus!!!!! kirjoitti:
Älkää hyvät ihmiset poimiko marjoja ja sieniä Vattajan alueelta, vaikka houkutus olisi kuinka suuri. Maaperä on siellä niin trinitrotolueenin kyllästämää, että altistutte valtavalle syöpäriskille.
Älä sinä naurata varoituksilla. Myrkyt ovat meressä ei metsissä. Joten älkää vain ostako Lohtajan edustalta pyydettyjä kaloja. Ne ovat täynnä elohopeaa ja räjädysjätteitä. TNT, eli trinitrotolueeni häviää täysin räjähtäessään samoin kuin muutkin räjähdysaineet. Toisin sanoen ne palavat ja haihtuvat savuna ilmaan. Jos jotain jäämiä myrkyistä olisikin, niin ne suodattuvat varpukasvien juuristoon, oksiin ja lehtiin. Lohtajan metsämarjat ovat täysin puhtaita.
Sienet keräävät raskasmetalleja kuten lyijyä kasvaessaan valtateiden varsilla. Joten älkää kerätkö niitä teiden läheltä (< 50 m). Myös sienien kerääminen tehdasaluiden lähistöltä, kuten Hopeakivenlahdelta ei ole suotavaa.
Lohtajan leirialueen sienet ovat putipuhtaita, ellet kerää niitä ampumavallilta...
Terveisin räjähdeasiantuntija/aseopettaja, "kasvi- luonnontieteilijä" sekä kalastuksen ja metsästyksen harrastaja. - Varoitus!!!!!
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Älä sinä naurata varoituksilla. Myrkyt ovat meressä ei metsissä. Joten älkää vain ostako Lohtajan edustalta pyydettyjä kaloja. Ne ovat täynnä elohopeaa ja räjädysjätteitä. TNT, eli trinitrotolueeni häviää täysin räjähtäessään samoin kuin muutkin räjähdysaineet. Toisin sanoen ne palavat ja haihtuvat savuna ilmaan. Jos jotain jäämiä myrkyistä olisikin, niin ne suodattuvat varpukasvien juuristoon, oksiin ja lehtiin. Lohtajan metsämarjat ovat täysin puhtaita.
Sienet keräävät raskasmetalleja kuten lyijyä kasvaessaan valtateiden varsilla. Joten älkää kerätkö niitä teiden läheltä (< 50 m). Myös sienien kerääminen tehdasaluiden lähistöltä, kuten Hopeakivenlahdelta ei ole suotavaa.
Lohtajan leirialueen sienet ovat putipuhtaita, ellet kerää niitä ampumavallilta...
Terveisin räjähdeasiantuntija/aseopettaja, "kasvi- luonnontieteilijä" sekä kalastuksen ja metsästyksen harrastaja.Kun trinitrotolueeni leviää ympäristöön, se ei valikoi laskeutumisalustaansa.
TNT:n ja muiden räjähdeyhdisteiden tiedetään olevan myrkyllisiä ja mutageenisiä lukuisille organismeille, myös ihmisille (Fernando & Aust 1994). Ne myös estävät monien mikrobien kasvua. TNT on myös erittäin pysyvä yhdiste, sen hajoaminen on usein vähäistä ja sen hajoamistuotteet ovat myöskin toksisia ja pysyviä (Major 1998). Niillä on taipumus muodostaa sidoksia ja komplekseja saven ja humuksen kanssa maaperässä, jolloin niiden biosaatavuus vähenee huomattavasti eikä mikrobitoiminta pääse niitä hajottamaan (Hawari ym. 2000). Räjähteet ovat maaperässä yleensä myös kristalloituneessa muodossa, joka edelleen vähentää yhdisteiden biosaatavuutta (Fritsche ym. 2000a).
Luonnossa TNT:n hajoamista havaitaan yleisesti, mutta prosessit ovat usein hitaita ja tehottomia. TNT hajoaa nopeasti erilaisiksi nitroso-, hydroksyyliamiini- ja aminoyhdisteiksi, kuten nitroso-disitrotolueeneiksi (NsT:t), hydroksyyliamino- dinitrotolueeneiksi (OHADNT), aminodinitrotolueeneiksi (ADNT) ja diaminonitro- tolueeneiksi (DANT) (Hawari ym.2000, Pointing 2001, Van Aken ym. 1999). Näiden yhdisteiden vesiliukoisuus on huomattavasti suurempi kuin alkuperäisen yhdisteen, joten ne ovat potentiaalisia pohjaveden saastuttajia (Major 1998).
Eli nosta kerrankin katseesi navastasi, jonka ympärillä maailmasi pyörii, ja näe todellisuus sellaisena kuin se on. - TOSIrealisti Kokkola
Varoitus!!!!! kirjoitti:
Kun trinitrotolueeni leviää ympäristöön, se ei valikoi laskeutumisalustaansa.
TNT:n ja muiden räjähdeyhdisteiden tiedetään olevan myrkyllisiä ja mutageenisiä lukuisille organismeille, myös ihmisille (Fernando & Aust 1994). Ne myös estävät monien mikrobien kasvua. TNT on myös erittäin pysyvä yhdiste, sen hajoaminen on usein vähäistä ja sen hajoamistuotteet ovat myöskin toksisia ja pysyviä (Major 1998). Niillä on taipumus muodostaa sidoksia ja komplekseja saven ja humuksen kanssa maaperässä, jolloin niiden biosaatavuus vähenee huomattavasti eikä mikrobitoiminta pääse niitä hajottamaan (Hawari ym. 2000). Räjähteet ovat maaperässä yleensä myös kristalloituneessa muodossa, joka edelleen vähentää yhdisteiden biosaatavuutta (Fritsche ym. 2000a).
Luonnossa TNT:n hajoamista havaitaan yleisesti, mutta prosessit ovat usein hitaita ja tehottomia. TNT hajoaa nopeasti erilaisiksi nitroso-, hydroksyyliamiini- ja aminoyhdisteiksi, kuten nitroso-disitrotolueeneiksi (NsT:t), hydroksyyliamino- dinitrotolueeneiksi (OHADNT), aminodinitrotolueeneiksi (ADNT) ja diaminonitro- tolueeneiksi (DANT) (Hawari ym.2000, Pointing 2001, Van Aken ym. 1999). Näiden yhdisteiden vesiliukoisuus on huomattavasti suurempi kuin alkuperäisen yhdisteen, joten ne ovat potentiaalisia pohjaveden saastuttajia (Major 1998).
Eli nosta kerrankin katseesi navastasi, jonka ympärillä maailmasi pyörii, ja näe todellisuus sellaisena kuin se on.Teoriasi (varastetut sellaiset) eivät koske millään tavalla Lohtajan leirialueen "kristallinpuhtaita" jäkälikkökankaita. Johan leirillä vuosia viettäneet ja marjoja ja sieniä syöneet olisivat kuolleet "kymmeniä" vuosia sitten sukupuuttoon...
"Satavuotiaat" upseeriukkelit sen kuin ovat ja porskuttavat kuin teinipojat konsanaan. Siinä sinulle napaa kerrakseen, ja herää sinä itse noista harhakuvitelmistasi nykytodellisuuteen. - Varoitus!!!!!
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Teoriasi (varastetut sellaiset) eivät koske millään tavalla Lohtajan leirialueen "kristallinpuhtaita" jäkälikkökankaita. Johan leirillä vuosia viettäneet ja marjoja ja sieniä syöneet olisivat kuolleet "kymmeniä" vuosia sitten sukupuuttoon...
"Satavuotiaat" upseeriukkelit sen kuin ovat ja porskuttavat kuin teinipojat konsanaan. Siinä sinulle napaa kerrakseen, ja herää sinä itse noista harhakuvitelmistasi nykytodellisuuteen.Ketä mahdat huiputtaa muita vai itseäsi? Ensinnäkin tieteelliset tutkimukset ovat kaikkien käytettävissä. Varastaminen tarkoittaisi tässä tapauksessa sitä, että esittelisin jonkun toisen tutkimustyön omanani. Toisin sanoen minun ei tarvitse väitellä tohtoriksi, rakentaa teoriaa atomista alkaen, että pystyn vastaamaan täysin utopistisiin väitteisiisi. Sinun ja muiden tyhmien onni tai onnettomuus on se, ettei ihmissilmä kykene näkemään sitä, mitä puhtaalta vaikuttava luonto kätkee sisäänsä. Varmasti olet kuitenkin joskus miettinyt, että miksei niillä "kristallinpuhtailla" jäkälikkökankailla ole enempää marjastajia. Elä toki jatkossakin harhojesi vallassa ja jatka marjastamista Vattajalla. Kehota kaikkia upseeritovereitasikin tekemään samoin. Se olisi minulle erittäin suuri ilon aihe.
Ota toki myös yhteyttä trinitrotolueenin ominaisuuksia tutkineisiin tiedemiehiin (nimiä löydät sulkujen sisältä) ja kerro heille, että heidän tutkimuksensa ovat humpuukia. Varmaan hekin uskovat, kun tarpeeksi kauan jankutat ja esittelet maneereitasi - Mitä vastaat?
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Teoriasi (varastetut sellaiset) eivät koske millään tavalla Lohtajan leirialueen "kristallinpuhtaita" jäkälikkökankaita. Johan leirillä vuosia viettäneet ja marjoja ja sieniä syöneet olisivat kuolleet "kymmeniä" vuosia sitten sukupuuttoon...
"Satavuotiaat" upseeriukkelit sen kuin ovat ja porskuttavat kuin teinipojat konsanaan. Siinä sinulle napaa kerrakseen, ja herää sinä itse noista harhakuvitelmistasi nykytodellisuuteen.Ne kapiaiset jotka siellä ovat "vuosia viettäneet" ovat kyllä syöneet "tuonti ruokaa"! Mustikkakeitokin on tuotu VALIOn litran purkeissa. He eivät ole syöneet paikallisia marjoja ja sieniä ollenkaan. Jokunen kourallinen on voinut mennä suuhuun niin kapiaisten kuin varusmiestenkin toimesta (ei sieniä kuitenkaan)!
Ettekai te siellä marjassa ollu vai mitä?? - Oh-hoh!
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Älä sinä naurata varoituksilla. Myrkyt ovat meressä ei metsissä. Joten älkää vain ostako Lohtajan edustalta pyydettyjä kaloja. Ne ovat täynnä elohopeaa ja räjädysjätteitä. TNT, eli trinitrotolueeni häviää täysin räjähtäessään samoin kuin muutkin räjähdysaineet. Toisin sanoen ne palavat ja haihtuvat savuna ilmaan. Jos jotain jäämiä myrkyistä olisikin, niin ne suodattuvat varpukasvien juuristoon, oksiin ja lehtiin. Lohtajan metsämarjat ovat täysin puhtaita.
Sienet keräävät raskasmetalleja kuten lyijyä kasvaessaan valtateiden varsilla. Joten älkää kerätkö niitä teiden läheltä (< 50 m). Myös sienien kerääminen tehdasaluiden lähistöltä, kuten Hopeakivenlahdelta ei ole suotavaa.
Lohtajan leirialueen sienet ovat putipuhtaita, ellet kerää niitä ampumavallilta...
Terveisin räjähdeasiantuntija/aseopettaja, "kasvi- luonnontieteilijä" sekä kalastuksen ja metsästyksen harrastaja.Tällaista tasoako on räjähdeasiantuntemus puolustusvoimissa? Eli kun pommi posahtaa, kaikki häviää savuna ilmaan. Ei tule laskeumia, eikä jäämiä käytetyistä aineista. Kun esim. 100 kiloa TNTtä jysäytetään ns. "taivaan tuuliin", laskeuma on sellainen, että siitä riittää nautittavaa vielä monelle sukupolvelle.
- TOSIrealisti Kokkola
Kannattaa varoa kirjoitti:
Varoitus siltä varalta, että olet oikea henkilö, että vain Realistin keksintöä. Armeijan heput eivät tee koskaan mitään hyvää hyvyyttään. Kaikkein viimeiseksi he järjestävät ilmaisia marjastusreissuja. Maksat mukanaolostasi jossain vaiheessa - tavalla taikka toisella.
Tulin juuri Vattajalta ja kaikki tuliasemiin johtavat tiet olivat lähes täpötäysiä ajoneuvoista. Lahdenkroopin valvontatornillakin oli autoja lähes 10 ja nuorisoa iso joukko. Mustikoita riittää vaikka lampaiden ja karhujenkin syödä...
Jk Ei TNT:tä eikä muitakaan "pommeja poksautella" pitkin metsiä, vaan tuliasemissa lähellä rantaviivaa ja siten kaukana mustikka- ja sienimaista. - EiSeIhanNoinMene
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Tulin juuri Vattajalta ja kaikki tuliasemiin johtavat tiet olivat lähes täpötäysiä ajoneuvoista. Lahdenkroopin valvontatornillakin oli autoja lähes 10 ja nuorisoa iso joukko. Mustikoita riittää vaikka lampaiden ja karhujenkin syödä...
Jk Ei TNT:tä eikä muitakaan "pommeja poksautella" pitkin metsiä, vaan tuliasemissa lähellä rantaviivaa ja siten kaukana mustikka- ja sienimaista.Kun hävitetään TNTn kaltaisia aineita, hajoamistuotteet leviävät ilmanvirtausten mukana ympäristöön. Se on vähän sama asia, kun pitäisit tulta takassasi. Savua ja nokea leviää ympäristöön ja puhutaan ns. pienhiukkasista.
- TOSIrealisti Kokkola
EiSeIhanNoinMene kirjoitti:
Kun hävitetään TNTn kaltaisia aineita, hajoamistuotteet leviävät ilmanvirtausten mukana ympäristöön. Se on vähän sama asia, kun pitäisit tulta takassasi. Savua ja nokea leviää ympäristöön ja puhutaan ns. pienhiukkasista.
No miten ihminen voi asua ja elää Kokkolan ydinkeskustassa ja sen lähiöissä. Ykspihlajan tehdasalueelta on syötetty vuosikymmenten ajan vähintään tuhatkertainen määrä ja satoja kertoja vaarallisempia myrkkypäästöjä tuulten riepoteltaviksi, kuin konsanaan Vattajanniemen ampuma-aluuelta. Joten nyt vähän pienempää ääntä Vattajanniemen maa-alueen saasteista.
Sen toki tiedän ja tunnustan, että myrkkyjä kuten dioksiinia, lyijyä, elohopeaa ym ym on meressä sellaisia määriä, ettei sitä määrää kykene kukaan selvittämään ja lisää tulee...
Jk Pientä on meidän rupattelu tällä sivustolla, sillä joka sekunti "syötetään" maailman meriin kuusi tonnia, siis 6000 kiloa jätettä, josta valtaosa on muovisaastetta. Mutta väliäkö sillä. Tulevat sukupolvet syövät "muovisilakoita" ja juovat kuravettä päälle... - TNT saastuttaa
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
No miten ihminen voi asua ja elää Kokkolan ydinkeskustassa ja sen lähiöissä. Ykspihlajan tehdasalueelta on syötetty vuosikymmenten ajan vähintään tuhatkertainen määrä ja satoja kertoja vaarallisempia myrkkypäästöjä tuulten riepoteltaviksi, kuin konsanaan Vattajanniemen ampuma-aluuelta. Joten nyt vähän pienempää ääntä Vattajanniemen maa-alueen saasteista.
Sen toki tiedän ja tunnustan, että myrkkyjä kuten dioksiinia, lyijyä, elohopeaa ym ym on meressä sellaisia määriä, ettei sitä määrää kykene kukaan selvittämään ja lisää tulee...
Jk Pientä on meidän rupattelu tällä sivustolla, sillä joka sekunti "syötetään" maailman meriin kuusi tonnia, siis 6000 kiloa jätettä, josta valtaosa on muovisaastetta. Mutta väliäkö sillä. Tulevat sukupolvet syövät "muovisilakoita" ja juovat kuravettä päälle..."No miten ihminen voi asua ja elää Kokkolan ydinkeskustassa ja sen lähiöissä. "
Etkö ole kuullut savupiipusta? Jos joskus oikeasti käyt jalkalenkillä halkokarin rannalla niin voit huomata että tehdasalueella on pystyssä semmoisia tolppia joiden yläpäästä tuee savua, höyryä jne.
Tämän tolpan tarkoitus on viedä "tuotos" niin korkealle että se ilmavirtausten mukana leviää niin laajalle alueelle ettei paikallisia tuhoja synny (eli ei kusta omille kintuille)!
Kuitenkin kun tuprutellaan tarpeeksikausn niin vaikutus alkaa näkyä.
Nykyään piipuista tulee senverran puhdasta kamaa pääsääntöisesti että sitä vois vetää vaikka kirkossa! - TOSIrealisti Kokkola
TNT saastuttaa kirjoitti:
"No miten ihminen voi asua ja elää Kokkolan ydinkeskustassa ja sen lähiöissä. "
Etkö ole kuullut savupiipusta? Jos joskus oikeasti käyt jalkalenkillä halkokarin rannalla niin voit huomata että tehdasalueella on pystyssä semmoisia tolppia joiden yläpäästä tuee savua, höyryä jne.
Tämän tolpan tarkoitus on viedä "tuotos" niin korkealle että se ilmavirtausten mukana leviää niin laajalle alueelle ettei paikallisia tuhoja synny (eli ei kusta omille kintuille)!
Kuitenkin kun tuprutellaan tarpeeksikausn niin vaikutus alkaa näkyä.
Nykyään piipuista tulee senverran puhdasta kamaa pääsääntöisesti että sitä vois vetää vaikka kirkossa!Tässä maijaliisa4:lle marjastuksesta.
TNT:lle: Miten on sitten mahdollista, että tehdasalueen (Outokummun) lähimetsikkö paloi poroksi muutaman kilometrin säteeltä, vaikka oli "satametriset" piiput. Joten älä sekoile teorioittesi kanssa...
Ajelin eilen tehdasalueen "vanhaa" tietä Ykspihlajan kautta ja kuinkas ollakaan. Lähipenkereen puut ovat taas alkaneet kellastua varastosäiliöiden ja Ykspihlajan liikenneympyrän välillä...Käykää katsomassa!
- Anonyymi
Kohta kypsyvät, saavi mukaan
- Anonyymi
Harvassa on kypsiä, vielä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvassa on kypsiä, vielä
Pilalla ovat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127