Lapsen isästä!?!

Isyyttä ei ole tunnustettu, mutta on lasta käynyt katsomassa 3 kertaa. Lapsi on kohta 1v.

Ja kysymykseni kuuluukin, et voinko sanoa lapsen isälle ettei tämän tarvitse enään lasta tulla katsomaan?
A.) Hän ei alun perinkää ole ollut raskaus aikana lapsesta kiinnostunut.
B.) Hän on jo 3 luvannut tunnustaa isyyden "tätä kuitenkaan tekemättä".
C.) Kukaan hänen tutuistaan/sukulaisistaan ei tiedä lapsesta.

Olen itse todella väsynyt kuuntelemaan selityksiä, miksi ei voi tulla ja vaikka on sovittukkin ni perutaan viime tipassa tapaaminen.

Haluan kuulla mielipiteitä, enkä niitä "Miten törkee voit olla!!! ja kyllä lapsen tulee tavata isää." Joo tiedän!

Minulla itselläni ei ole ihmiselle mitään asiaa, mutta jos lapsi joskus kysyy niin tottakai kerron kuka isä on...
21252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Voit sanoa, mutta lastenvalvojalle asia kun menee niin tapaamisia et voi estää.

Äänestä

Voiko se siltikin mennä lastenvalvojalle, jos lapsen isyydentunnustus on kielletty?

Äänestä
  • Voi mennä tunnustamaan isyytensä. Ja vaatia sen jälkeen tapaamisia.

    Lisätietoa googlesta -isyyden tunnustaminen-

    Äänestä

  • Juu voi. Isää ei voi pakottaa muuta kuin isyyden tunnustukseen, mutta jos ei halua lasta tavata niin ei sitä myöskään joudu tekemään. Äidit sen sijaan oli tilanne mikä tahansa niin joutuu myöntämään tapaamisoikeuden isälle. Ja ei tarvi haloota tästä kaikkien nostaa, meidän tilanteessa esim olisi lapsen eduksi ettei isä olisi kulmklla mutta virkamiehet ei sitä usko vaikka todisteita on millä mitalla. Tuo ei riitä todisteeksi että ei käy katsomassa aina kun sovittu.

    Äänestä

Jos ei ole tunnustanut lasta omakseen niin miksi sinä sanot häntä lapsen isäksi?
Voit aivan hyvin jatkaa elämääsi, muuta vaikka muualle asumaan. Löydät varmasti ystäviä ja ehkä kumppaninkin itsellesi joka hyväksyy myös lapsesi.

Oletko kenties niin nuori, että luulet olevasi jotenkin sidottu tollaiseen mieheen? Sanot että sinulla ei ole mitään sanomista tolle ihmiselle, et siis edes pidä hänestä.

Äläkä vaan mene sanomaan lapsellesi, että toi ukkeli on sun isäsi. Hän ei ole sitä tunnustanut, etkä sinä näin ollen voi olla siitä varma!
Kyllä lapsellesi vielä isä löytyy, sellainen joka rakastaa sinua ja lasta :)

Äänestä
  • Jos teet näin, kannattaa muuttaa ennen isyyden selvitystä, ettei ex puutu siihen.

    Äänestä

Sehän siinä mietityttääkin, että pystyykö hän menee sanomaan lastenvalvojalle ettei voi nähä lasta mitä ei ole edes tunnustanut omakseen?

Riittääkö se kun sanon etten tunne ihmistä vai meneekö se näihin laki ja Dna-juttuihin?

Kaikissa omissa papereissa lukee "Etten tiedä kuka isä on & Isyydentunnustus on kielletty"

Äänestä
  • Jos papereissa lukee noin niin se on erittäin hyvä juttu sinun kannalta. Sinua ei siis voi pakottaa viemään lastasi DNA testiin jonkun hourupää ukkelin takia.

    Muutenhan kuka vaan voisi väittää, että olen ton ja ton lapsen isä ja vaatia testiä, ei ne DNA testit ole mitään halpoja.

    Älä suostu mihinkään mihin ET ITSE HALUA!!

    Äänestä

  • Älähän nyt mokaile kirjoitti:

    Jos papereissa lukee noin niin se on erittäin hyvä juttu sinun kannalta. Sinua ei siis voi pakottaa viemään lastasi DNA testiin jonkun hourupää ukkelin takia.

    Muutenhan kuka vaan voisi väittää, että olen ton ja ton lapsen isä ja vaatia testiä, ei ne DNA testit ole mitään halpoja.

    Älä suostu mihinkään mihin ET ITSE HALUA!!

    Tapaamista ei voi vaatia, ellei ole tunnustanut isyyttään. Mutta mies voi vaatia, että saa tunnustaa isyytensä. Jos sinä edelleen kiellät, hän voi viedä asian oikeuteen. Oikeus sitten määrää DNA-testeihin, jos silloin kieltäydyt, tulee poliisi hakemaan.

    Äänestä

  • Sossupaholainen kirjoitti:

    Tapaamista ei voi vaatia, ellei ole tunnustanut isyyttään. Mutta mies voi vaatia, että saa tunnustaa isyytensä. Jos sinä edelleen kiellät, hän voi viedä asian oikeuteen. Oikeus sitten määrää DNA-testeihin, jos silloin kieltäydyt, tulee poliisi hakemaan.

    Myös lapsen äiti voi vaatia paljonkin. Voi esimerkiksi sanoa ettei ole harrastanut seksiä kyseisen henkilön kanssa.
    Aloituksesta tulee mieleen sellainen, että tämä kyseinen mies on jo parisuhteessa tai naimisissa koska " kukaan hänen tutuistaan/sukulaisistaan ei tiedä lapsesta"!

    Siinä ei miehen kannata paljon muuta vaatia kuin pitämään suun supussa.

    Äänestä

  • Häntäheikki(kö)? kirjoitti:

    Mies ei ole naimisissa eikä parisuhteessa, tai en tiedä tänä päivä mitä tekee. Kerkesimme olee yhdessä jonkin aikaa, kunnes tajusin odottavani.

    Sain päättää joko hän tai lapsi, no tietäähän sen kumman valitsee. Joten äijä lähti kävelee. Yli vuoden oli pitämättä yhteyttä, mutta kun sai tietää "facebookista" lapsen syntyneen niin onnitteli viestein ja kysyi saako nähdä.

    Sanoin että saa tulla kahtoo poikaa ja niin oletinkin että tulisi vaan poikaa kahtoo. Mutta jostain kumman syystä luuli että ottasin avosylin hänet vastaan, tein saman tien selväksi ettein ole kiinnostunut missään määrin ja itse aikanaan päätti lähteä.

    Hän loukkaantui ja nyt ilmeisesti ei halua poikaakaan enään tulla katsomaan, siksi meinasin että ei sitten tarvitse enään ollenkaa tulla katsomaan.

    Äänestä

  • Loppu(ko)? kirjoitti:

    Se miksi ei ole kellekkään kertonut, niin en tiedä? Kysyin kyllä asiasta, mutta sain sepitykseksi että hänen siskopuoli oli just saanut keskenmenon ja ei halunnut siten loukata kertomalla lapsesta... Niin eihän poika olekkaan kun sen 1v. kohta!

    Ihme höpöjä tääl porukkaa puhuu ettei isä vou vaatia isyydentunnustusta... kuka vaan niin voi tehdä ja tosiaan oikeuden päätökseen jos et suostu ni ensin tulee uhkasakko, seuraavaks poliisit hakee teidät molemmat. Niin karulta kuin kuulostaa niin sekään ei mitäön hyödytä että muuttaisit toiselle puolelle suomea

    Äänestä

  • siimavilma kirjoitti:

    Muuttaminen hankaloittaa tapaamisia.

    Äänestä

  • lonpn kirjoitti:

    Muuttaminen hankaloittaa tapaamisia.

    Hankaloittaa mutta ei estä. Yli 100km välimatka ja äiti joutuu maksamaan puolet matkakuluista.

    Äänestä

  • siimavilma kirjoitti:

    Hankaloittaa mutta ei estä. Yli 100km välimatka ja äiti joutuu maksamaan puolet matkakuluista.

    Miksi joutuisi? Eihän kyseessä ole lapsen isä, ei lasta edes tarvitse antaa mihinkään.
    Dna-testiin ei voi pakottaa, äitihän on ilmoittanut että isä ei ole tiedossa.
    Ketä siinä sitte testaillaan;))))

    Äänestä

  • Älähän nyt mokaile kirjoitti:

    Miksi joutuisi? Eihän kyseessä ole lapsen isä, ei lasta edes tarvitse antaa mihinkään.
    Dna-testiin ei voi pakottaa, äitihän on ilmoittanut että isä ei ole tiedossa.
    Ketä siinä sitte testaillaan;))))

    Jos isä ilmoittaa lastenvalvojalle että on henkilön X isä ja haluaa tunnustaa isyyden niin kyllä hän siihen mahdollisuuden saa, nimittäin oikeuden kautta. Käräjäoikeuden päätöksellä (jonka jokainen mahdollinen isä saa), niin pystytään pakottamaan äiti ja lapsi sakonkin uhalla dna-testeihin, niin hirveää kuin se onkin joissain tapauksissa. Itse suostuin siihen vapaaehtosesti mutta tapaamiset onkin sitten jo ihan toinen asia. Niin olin minäki ilmottanut että isyyden tunnustaminen kielletään, mutta näin siinä sitten lopulta kävi. Että siinä sitten testaillaan, tiedoksesi vain. Voi kun elämä olisikin noin helppoa kuin jotkut luulevat sen olevan, että minäkin olisin voinu vinksahtaneen exäni vain jättää menneeseen. Se vaan ei ollut minun päätettävissä.

    Äänestä

Ennustan että kun vuosikin mennään eteenpäin niin mies löytää uuden naisen ja unohtaa pojan sen jälkeen. Äiti tekee viisaasti kun toimii kuten toimii, eli kannattaa yrittää tällä "isä tuntematon"-linjalla niin kauan kuin onnistuu lakia rikkomatta. Muutto tuntemattomaan osoitteeseen auttaisi myös. Siis lapsen isältä salattuun. Kun löydät kunnon miehen, olisi hyvä jos saat tuon "uuden isän" ottamaan nimiinsä myös pojan. Ei tee mahdottomaksoi biologisen isän vaatimuksia, mutta saattaa saada järjen pysymään päässä hylkääjäisukilla, ettei enää sotkeudu perhe-elämääsi.

Äänestä

NIINKKLÖ

Äänestä

Hei! Kiitos vastauksista.

Lapsen ns.isän pitänyt kesä- ja heinäkuun puolella tulla katsomaan poikaa, mutta ei ole tullut vaikka luvannut. Noh, ei kuulema ole rahaa ollut ym... Selvitin sitten että on uudessa suhteessa tänäpäivän ja ihan hyvä hänelle niin.

Eli hän on valehdellut minulle, koska ei ole voinut uuden suhteen alettua tulla enään poikaa katsomaan ja itse olen uskonut koska luullut ettei tosiaan voi tulla.

Mutta elämä jatkuu, annan asian olla kun kaksin olemme tähänkin asti pojan kanssa oltu. :)

Hyvää loppukesää kaikille!

Äänestä
  • Hyvää kesää myös sinulle ja lapsellesi!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Loppu(ko)? kirjoitti:

Isyyttä ei ole tunnustettu, mutta on lasta käynyt katsomassa 3 kertaa. Lapsi on kohta 1v.

Ja kysymykseni kuuluukin, et voinko sanoa lapsen isälle ettei tämän tarvitse enään lasta tulla katsomaan?
A.) Hän ei alun perinkää ole ollut raskaus aikana lapsesta kiinnostunut.
B.) Hän on jo 3 luvannut tunnustaa isyyden "tätä kuitenkaan tekemättä".
C.) Kukaan hänen tutuistaan/sukulaisistaan ei tiedä lapsesta.

Olen itse todella väsynyt kuuntelemaan selityksiä, miksi ei voi tulla ja vaikka on sovittukkin ni perutaan viime tipassa tapaaminen.

Haluan kuulla mielipiteitä, enkä niitä "Miten törkee voit olla!!! ja kyllä lapsen tulee tavata isää." Joo tiedän!

Minulla itselläni ei ole ihmiselle mitään asiaa, mutta jos lapsi joskus kysyy niin tottakai kerron kuka isä on...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu