ollaan pohdittu onko mitään eroa toimia sijarina niin että sijoittaja pidättää veron vai niin että itse hoitaa verot,eli y-tunnuksella.Vaikuttaako asia mitään mihinkään?
y-tunnus?
sijäiti minäkin
17280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mekin ollaan ajateltu tätä bisnestä kun näyttää että mollemmilla loppuu työt syksyllä. Lapset on jo lähteneet maailmalle ja kolme makuuhuonetta olisi vapaana. Tulijoita varmaan riittää mutta miten verottaja suhtautuu asiaan (jos tekee firman nimissä kuten edellä kysyttiin)
Otatte vanhuksia. Vanhuspalvelulaki turvaa vanhuksille perhesijoitusta nyt laitosten sijaan. Lapsia syntyy vähemmän eikä niille tarvita sijoitusta entiseen malliin kun nuoret ovat raittiimpiakin kuin ihin on totuttu. Vanhukset lisääntyy ja hoivan tarve, joten bisneksenne on tuottavampaa vähemmällä vaivannäöllä. Vanhusten perhesijoitusia voitte kysyä kuntanne sosiaalityöntekijältä. Pyydä hyvä korvaus, koska vanhustenhoito on yhteiskunnassamme erittäin arvostettua työtä, arvokkaasta työstä tulee saada arvoisensa korvaus. Vanhukset saavat hoitotukea ja ties mitä tukia, palvelusopimusta tehdessäsi vaadi nämä korvaysket itsellesi muun korvauksen lisäksi.
Ja voit ilmoittautua ammatilliseksi, vaikkei sinulla juuri koulutusta olisikaan. kaikki firmat ja kunnat eivät ehkä ymmärrä kysyää papereita. Saatte näin sitten enemmän rahaa. Eli "ammatillinen perhehoito" vaan mainoksiin - koulutuksesta viis.
oho
oko totta ??
Vanhukset on toki tervetulleempia kuin hmm. no niin - pahimpaa murkkuikää elävät
.
Alkoi kiinnostaan myös toi mahdollisuus.
Paljons vanhuksista maksetaan ?
Jos jäätte kiinni. Sanotte, että ei mutta se "ammatillinen perhehoito" tarkoittaa sitä, että toinen on koko ajan kotona, ei muualla töissä.
Näin voi huiputtaa ja leikkiä sitten ikään kuin tietämätöntä, että tuo ammatillinen - termi vaatiin jonkun tason koulutuksen (ymmärtääkseni vähintään opistotasoisen).
Vai onko joku eri mieltä?
Ite miettinyt kanssa tota y-tunnusta. Onko kuinka paljon haasteellisempi tapa toimia? Eihän y-tunnuksella olevat ole mitään ammatillisia sijaisperheitä, aivan tavallisia, ainoastaan verotus on hoidettu erilailla. Molemmat ihan laillisia ja tosta y-tunnuksesta ohimennen mainittiin PRIDE-kurssilla. Miten se käytännössä toimii? Toisi mahdollisesti vähän turvaa työttömyyden varalta. Mitä etua ja mitä haittaa siitä on?
Luulisi, että kunnatkin haluavat sanoa, miten palkkansa maksavat. Vai onko "ammatillisen vanhemman" päätettävissä?
Mielestäni tuo y - tunnus on jollain tavalla epäilyttävä, jollei ole AITO AMMATILLINEN.
Ikään kuin yrittää esittää jotain muuta, mitä onkaan.
Olen kuullut, että niitä on sellaisia sijaisvanhempia, jotka haluavat pelleillä ja pelata järjestelmissä. Eivät halua kuulua samaan luokkaan kun kunnan muut sijaisvanhemmat. haluavat hankkia itselleen aseman, jonka turvin ovat sitten muka jollain lailla parempia.
He ovat PERSOONIA, jotka eivät alistu systeemin armoille. Heillehän ei sanelle asioita. ja he haluavat paljon enemmän hynää, mitä todellisuudessa ansaitsevat.
Olen myös kuullut, että on sijaisvanhemman härskiydestä kiinni, miten paljon palkkaa voi saada. Siitä vaan sosiaalitoimeen ruikuttamaan kaikkia mahdollisia menoja ja matkoja ja lasten vaikeutta. Niin rahan tuloa ei voi estää. Ne jotka hiljaa tyytyy siihen, mitä maksetaan, saavat elää edellä esitettyjä paljon niukempaa elämää.
Tuollaiseen lapsia eriarvoistavaan - monella muotoa - peliin tulisi saada stoppi.
Ensimmäisen ryhmän lapset kierrätetään takkuvarmasti lastenpsykiatrioiden yms. läpi - jotta saadaan glamouria ja rahaa paljon.
Härsekimmät aloittavat kiristyksen vuoden - parin kuluttua sijoituksesta: "Jos en saa sitä sun tätä, en pidä tätä lasta...." "Jos omaiset sitä sun tätä, luovumme lapsesta..."
Kehotan kaikkia sijoittajia ottamaan heti lapset pois, jos joku "ammatillinen vanhempi" aloittaa tuollaisen pelin.
Todella törkeää ja epäammatillista. Lapsen etu on se, että välittömästi pois tuollaisesta leikkipaikasta.
Päättäisi pitääkö lasta vai ei ja olisi hiljaa.
Perhehoitaja voi toimia toimeksiantosopimussuhteessa myös toiminimellä. Perhehoitoa määrittävät siinäkintapauksessa Perhehoitajalaki ja Sosiaalihuoltolaki asetuksineen. Perhehoitajan tulee hakea maistraatilta y-tunnus
sekä maksaa veronsa ennakonpidätysrekisteriin ja eläkevakuutusmaksunsa itse. Perhehoitajan tapaturmavakuutuksen ottaa kunta myös toiminimellä toimivalle perhehoitajalle. Hän voi liittyä työttömyyskassaan, jonka kautta muodostuu oikeus ansiosidonnaiseen päivärahaan. Ottaessaan toiminimen perhehoitajan kannattaa tiedustella TE-keskuksesta mahdollisuutta starttirahaan ja investoin
tiavustuksiin.
Saako y - tunnusta käyttävä sijaisvanhempi (jolla ei ole paljoa koulutusta) itsestään nimeä ammatillinen?
Antaako y - tunnus tällaisen oikeuden?
Siis käyttää nimikettä ammatillinen?
Ei ole noilla kahdella tekemistä toinen toisensa kanssa. Eli y -tunnuksen voi saada, vaikkei ole koulutusta.
Ammatillisuus ja y-tunnus ei liity mitenkään toisiinsa!!!!
Voi jukolauta, että siinä taas sijari-paskiaiset puntaroivat, miten tehdä eniten rahaa ihmisten kustannuksella.
ENKÄ ole mikään huostaanottovanhempi, joita te täällä jaksatte haukkua. Oksettaa koko ammattikuntanne, ei voi muuta sanoa.