Miten teillä maistuu juomat kesällä? Pysyykö kohtuus? Mikä se sitten lieneekin?
Maistuuko?
Ratki
17155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Yleensä viinaa ottava arvelee pysyvänsä kohtuudessa. Toiselle se kohtuus on pullo kirkasta päivässä ja jollekin toiselle puoli pulloa keskaria on kohtuus.
Vain harva uskaltaa tunnustaa itselleen juovansa liikaa. Sen asian sitten kertoo Lääkäri, jonkun hassulta kuulostavan verikokeen tuloksia kertoillessaan.
Asiasta itse kuultuna voin kertoa, jos et juorua asiasta eteenpäin, jotta usein kippaan jopa yhden naukun päivässä, tai viikossa. Joskus kaadan paukun lasiin ja unohdan sen ottaa, joten kippaan sen aamusella lavuaariin. Auto on sellainen kapine, joka rajoittaa huomattavasti elämän pikku nautintoja tuolla rintamalla. Kaljaa en ole rakastanut koskaan, joten se ei maistu. Hyvä rypälemehu n. 12 vuotta vanhana maistuu hyvältä, silloin kun naukkaan.
Sitä en osaa sanoa, onko se kohtuukäyttöä, vai pitäisikö lisätä.
Lavuaariin?
Juomathan pitää dekantoida. Mutta tossa olet oikeassa, kohtuus on suhteellinen käsite. Kovin moni esittää absolutistia tai nauttii lasin punaviiniä ruuan kanssa. Totuus yleensä jotain muuta. Jostain syystä pahvilaatikot viiniä käy oikein hyvin kaupaksi viinakaupassa ja tallinan lautoilla kuljetetaan pakettiautollisia "synttäreitä" varten.
Enpä tiedä, rehellisyys kakspiippuinen juttu. Ite dokaan rehellisesti kun dokaan, mutta sitten kun en dokaa, en dokaa. Kesäisin tulee dokailtua paljon. Nytkin maukasta "kotiviiniä". Noit Hikiän uskikset ottaneet mut kiitollisina vastaan. Kerrankin juoppo, jota voi paheksua :D
Mutta toi totta, auto on aika ratkaiseva asia ottamisessa. Joku valopää oli soittanut kytille, että ajelen kännissä ja kortti pitää ottaa pois. Joopajoo, juorujen perusteellahan ne kortit otetaan pois. Mulla ollut politiikkana, ei maistissa rattiin ja etenkin olen ollut tarkka siitä, että ei lähde aamulla ajelemaan, jos illalla ottanut.
Muistui mieleen hupaisa juttu. Kundit oli ajelleet ajettavalla ruohonleikkurilla ruohoa. Kaljat oli loppuneet. Siis Hikiän paariin ruohonleikkurilla. No ei siinä kovin valopää poliisin tarvitse olla, kun näkee paarin edessä ruohonleikkurin parkissa.... Tolle ois jatkoakin, mutta mainitaan vaan, kukaan "ei tiedä", minne ne poliisimoottoripyörän avaimet poliisiaseman edestä joutuivat :D
=DW=
Kyllä maistuu---Ranskassa on oma alkomittari pakollinen autossa.
Tosin toisena päivänä ei maistu.
Ai pakollinen.
Kiintoisa asia, onko olemassa jokin hyväksyttyjen lista, tai kalibroidaanko niitä ikinä? Muistelen lukeneeni, suurin osa halpisalkometreistä voi näyttää ihan mitä sattuu. Suomessa puuhattu alkolukkoja autoihin. Joissain koulukuljetuksissa ja muissa ne kai on/tulevat olemaan. Mutta kaikissa autoissa se pitäisi olla.
Ja muttien mutta. Kaikki on ohitettavissa tai manipoloitavissa. eI alkolukoista ole hyötyä tapajuoppojen kohdalla. Toisekseen, ne kalliita, jos tulevat pakollisiksi, oletettavati vain uusiin autoihin. Typerää näpertelyä, kunnon rattijuoppo ajaa vanhalla ladalla ja ryystää kossua samalla.
=DW=
DW - Alkolukko onkin sitä varten, että rehdistä kuskista ei tulisi vahingossa rattijuoppoa.
Tapajuoppo aina konstinsa keksii, jos haluaa ajaa maistissa. Haluaahan se, kun kaljat on loppu ja kaverit sammuneet. Jonkun sitä kaljaa on pakko lähteä hakemaan.
Mainitsit nuo aamukrapulassa ajavat, jotka luottavat niihin kolmen kympin alkometreihin.
Vieläpä niin, että tietävät mittarin virheelliseksi.
Krappiksessa velatkin muuttuu saataviksi. Jos kerran on virhettä, niin kai se on sitten näytössä enemmän kun veressä.
Tuo kuuluisa Alkolukko. Viime vuonna rekisteröityihin alkolukkoihin puhallettiin yli 20.000 kertaa rattijuoppouslukemat, jotka estivät auton käynnistymisen. Siis noin monta "olenhan ajokunnossa - arvelen" kuskia oli pois maantieltä.
Niin vaarallinen on usko omasta ajokunnosta ryyppyillan jälkeisenä aamuna. Ammattikuskeillakin, koska näitä Alkolukkoja on yleensä vain ammattiajossa olevassa kalustossa.
Nämä 60 tonnin rekat ja 65 paikkaiset linjurit, tai koulutaksit eivät olekaan mitään ruoste-Ladoja, joilla tuhoaa lähinnä naapurin postilaatikon ja oman nokkansa tuulilasiin lyöden. Näillä kun rysäyttää, on jälki myöskin sen mukaista.
Maistuu kahvi ja teetäkin menee näin iltaisin. Alkoholia en juo. Korkeintaan lasi pari viiniä hyvän ruuan kanssa ja onnittelushampanjaa. Ei siis mitään humalahakuisuutta.
Ei erityisemmin maistu - ja siinä se ongelma sitten onkin. Jos sattuu olemaan porukassa ainoa jolle ei maistu saa kuulla ilkeitä kommentteja "ilonpilaaja" "tiukkapipo" "toi yrittää olla parempi ku muut" jne. Liiankin usein jotuu selittelemään että se ei vaan mulle sovi.
Ratki
Kyllä maistuu ja aina on uskomus, että silloin kun haluaa soitella johonkin, niin kuinka ne voivat tietää, että taas se on kännissä ja soittelee`?
Sitten kun menee kännit "ristiin" kuten viime yönä, kun minulle soitettiin, niin se on paha, paha!
Olen itse ihmetellyt, kuinka lapsenlapseni vaistoavat heti, jos olen ottanut vaikka ne "pari" viinilasillista?
Heti kuuluu, että olet juovuksissa?
Nykyaikana, kun kaiken voi tallentaa vaikka videoille, niin olisi hyvät mahdollisuudet katsoa, kuinka "älykäs" sitä olikaan ja mitä viisauksia tulikaan ladeltua?
En oikein ymmärrä nytkään (todella ymmärrän), kuinka veljeni sanoi, että olen todella ärsyttävä juovuksissa?
En muista, mistä meille aina tuli tällainen mittelöimis halu, mutta ilmeisesti minä uskoin voimaani, koska olin häntä 10v-vanhempi, vaikkakin näitä kaljoitteluita sattuikin minun ollessa jo melkein nelikymppinen. Siitäpä vain veljeni vetäisi minut kerran "kanveesiin", tai ei vetänyt, kun pudotti minut saaressa veteen, koska olin huomaamatta "mennyt" liian liki????
Toki minä uida osasin, joten ei mitään ongelmaa siitä, mutta niin juovuksissa olin, että mitään muistikuvaa ei ole siitä, kuinka kotiin tultiin?
Kysyt mikä on kohtuus? Itse voisin vastata, että jos joka kolmas´päivä tekee mieli taas juoda, niin silloin on aika pitää todellakin pidempi tauko.
Tässä tietenkin kirjoittaa vain "henkilö", joka on ne "viinankirotkin" käynyt ja hoitolassa ollut.
En jaksa läpikäydä mitä kirjoitin, joten tulkoon se selväksi, siis, eikun epäselväksi, mitä tarkoitin?
yksi kolmosolut päivässä, onko jo riippuvuutta..
Heh.
Tuolla alkoholsmi-palstalla on nimimerkki "Nuori lääkäri", joka kommentoi kaikkiin aloituksiiaan aina samankaltaisen vastauksen:
"Suositeltava alkoholimäärä vuorokaudessa on 17 annosta"
Mun mielestä, saa sitä kaljaa ottaa miten haluaa, mutta jos menee liiallisuuksiin, se ei sitten ole kohtuukäyttöä. Onko kohtuutupakointia polttaa yksi tupakka päivässä? Tästä kyse. Suomessa aina mennään äärimmäisyyksiin. Kieltolakia kieltolain jälkeen. Kaikkeen puututaan rajoituksilla ja ihmeohjeilla. Ei ihmiset silleen elä, että laskevat kaloreitaan, kolesterolejaan, hiilihydraattejaan, vitamiinejaan, tupakoitaan, kahvittelujaan, kaljapullojaan, lenkkikilometrejään, verenpaineitaan.... Listahan on täysin loputon. Ihminen jos elelee, niinkuin hyvältä tunttuu, se paras "yleismittari". Täällä on vain tapana luterilaiseen tapaan paheksia ihan kaikkea ja aina tehdä sääntöjä ja rajoituksia ihan kaikkeen.
Jahas, pitääkin lähteä tupakille :D
=DW=
Heikustelevan keikustelun jankutuksella on aina paikkansa.
Muistaisi vain aikansa, jolloin tästä keskusteltiin viimeksi.
Viinan aloitin 1964.
Kuten aikanaan mainitsinkin.
H.
Maistuu tietenkin, mustaviinimarjamehua ja kivennäisvesiä juon paljon jos on kuuma ja hikoilen, seassa ei tarvia olla prosentteja.
p.s. melkein loukkaannuin kun tuttava rouva kysyi kerrottuani että kaaduin kalareissulla ranta kivikkoon ja kosketin käteni, että olitko humalassa :(..koko juhannuksena meillä ei ollut yhtään kaljatölkkiäkää, - mieheni niitä joskus haluaa, mutta nyt ei ollut hänelläkään.
Tais olla vakuutusetsivä.
Ihmeen paljon katkotaan raajoja kalreissuilla "selvinpäin". Muutamakin omituinen tapaus ollut, että ihan "selvinpäin" olleille tutuille sattunut jotain ja nyrpeä vakuutusyhtiö alkanut kuulustelemaan tarkemmin.
Omituiseksi asian tekee, että jotkut on saaneet korvauksia, jotkut ei. Eihän sitä humalatilaa voi todistaa muutenkuin viranomaisen mittaamana. Liika rehellisyys ei kai vakuutusrahoja hakiessa kannata laisinkaan.
Nyt muuten tullut suuri buumi rikotuista, varastetuista jne tavaroista. On taas lama.
En ole vakuutusalalla, enkä paljoakaan vauutusasioissa ollut asioimassa. Mutta periaatehan on niin, että kun on ottamassa vekuutusta, ollaan mettä ja mirhamia. Kun menet ilmoittamaan vahingosta, vastassa on SS, inkvisiittori, CIA, Supo, KGB, ties mitä, jotka valmiiksi asennoituneet, että asiakas on väärässä :D
=DW=
Kylläpä se noinkin on, - muutamasta kokemustakin, mutta onneksi vakuutusyhtiön vaihto on melko kivutonta, jos yhtiö ei ole "puheittensa" takana.
Yksi pieni kolmosolut, se on siinä ja muuta en tarvii, en juo ruuan kanssa, vaan vaikka lenkiltä tultua.
Ja krapulaa ei ole koskaan :))
Kyllähän sitä juoda pitää kun on hellepäiviä. Kivennäisvesiä, vissyjä, muita virvoitusjuomia, tuore- ym mehuja menee ja tietysti lisäksi teetä... Kohtuudessa olen kai pysynyt koskapa en ole alkanut hölskymään liikkuessani...
Lupasivat lähipäiviksi hieman viilenevää, joten kai se sitten vähentää vastaavasti kulutusta...