onks se lopputyö millanen eli kuinka pitkä sen pitää olla, tehdäänkö se yksin esitetäänkö se luokalle?
heippa
henrietta
3342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lopputyön laajuus ja esitystapa riippuu aivan koulutasosta:
Ammattioppilaitoksen lopputyö on minimissäään erittäin suppea ja sitä ei juuri esitellä.
Amk:ssa lopputyötä tehdään tavallisesti jo kuukausia ja sen pituus on muutamasta kymmenestä sivusta eteenpäin, mutta sitä ei edelleenkään yleensä esitellä.
Yliopiston graduja ja vastaavia saatetaan valmiiksi yleensä puoli vuotta tai pitempään, niiden pituus on alasta riippuen viidestäkymmenestä sivusta ylöspäin ja niistä pidetään yleensä lyhyt esitys seminaarissa.
Yliopistollisia väitöskirjoja tehdään useita vuosia ja niitä käsitellään varsin tiukasti väitöstilaisuudessa yleensä pari kolme tuntia. Väitöskirjojen pituus riippuu sitten alasta: matematiikon väitöskirja voi olla minimissään kymmenen sivua, kun taas historian väitöskirja voi olla viisisataasivuinen kirja.
Siinäpä nyt lyhyt vastaus kysymykseen.
"Amk:ssa lopputyötä tehdään tavallisesti jo kuukausia ja sen pituus on muutamasta kymmenestä sivusta eteenpäin, mutta sitä ei edelleenkään yleensä esitellä."
Korjaisin hieman ettei tule väärää käsitystä. AMK:ssa on aihe-, suunnittelu- ja raportointiseminaarit, jossa työ ja sen etenemistä esitellään.
Kun Suomessa on noita ammattikorkeakouluja joka niemessä, notkossa ja saarelmassa ja niissä erilaisia opetusaloja, niin niissä on varmasti myös hyvinkin erilaisia käytäntöjä. Tuo edellä sanottu oli tilanne parin kolmen amk:n osalta. Hyvä, että teillä on tuollainen käytäntö, mutta ei silti yleinen ole.