oon ihastunu...

Tiedän tunteen.

Itse olen jo parikymppinen nuorimies, ammattikoulussa kuitenkin vielä. Viime syksynä tutustuin sitten uuteen luokkakaveriini, ystävystyttiin pikkuhiljaa. Olemme jo jonkin aikaa olleet parhaita ystäviä. Näin minä ainakin tunnen, ja tiedän että olen hänelle vähintään myös tosi hyvä ystävä, ellen myös ihan paras. Samaan aikaan kun siinä tutustuttiin ja yst'ävystyttiin niin minulla nousi pintaan myös toisenlaiset tuntemukset. Joulunaikaan viimeistään tajusin olevani ihastunut. Siitä on tunteet vielä tasaisen varmasti koko ajan suuremmiksi muuttuneet. Nyt kesälomalla, kun me emme ole paljon nähneet. ne ovat yltyneet jopa ihan mahdottomiksi ja hallitsevat lähes kaikkea ajatustoimintaani. Olin siis pitänyt tunteita jo hyvän tovin sisälläni, kunnes kesäkuun alkupuolella tapasimme ja sain viimein ihastukseni, kauheasta jännityksestäni huolimatta, tunnustettua. Sen jälkeen emme ole nähneet, emmekä edes pitkään aikaan tekstanneet toisillemme. Sitten hän ottikin yllättäen yhteyttä. No eihän hänellä tietenkään vastatunteita ollut, mutta hän vaikutti kuitenkin hyvin ymmärtäväiseltä. Tämän tapahduttua olen vielä viesteissäni lisää avautunut, ja tuonut ilmi paljon suuremmat tunteeni, kuin tavatessamme annoin ymmärtää. Pelkäsin todella, että hän säikähtää jopa niin paljon, että sanoo ystävyytemmekin irti. Olin ja olen häneen niin ihastunut ja rakastunut etten kuitenkaan välittänyt vaikka hän ajattelisi minusta mitä sen jälkeen, minun oli pakko saattaa kaikki tunteeni hänen tietoonsa. En vain voinut pitää niitä enää sisälläni, eikä kenellekään muulle avautuminen olisi ajanut samaa asiaa, kuten ei todellakaan myöskään anonyyminä Suomi24-palstalla avautuminen. Mutta olisihan minun pitänyt se tietää että pelkoni olivat täysin turhia. Hän otti asian kyllä ihan hyvin. Enkä usko että asia mitenkään meidän väleihimme vaikuttaa. Minun olisi kyllä pitänyt luottaa tässäkin asiassa tosiystävään.

Tässä oma avautumiseni.

Neuvoksi voin antaa seuraavaa:

Ajattele sitä että kuinka paljon häneen luotat. Tiedätkö kuinka hyvänä ystävänä hän sinua pitää? Jos hän olisi tosiystäväsi, niin hän ymmärtäisi, ja olisi sitä jatkossakin, vaikka sitten kuinka paljon hänelle tunteistasi avautuisit. Sinun ystävyytesi laadusta en voi ulkopuolisena sanoa mitään, enkä osaa sanoa kuinka yleistä nuorilla sellainen tosiystävyys on tai kuinka yleistä se on kellään. Minulla on vain oma kokemukseni asiasta. Olemme myös molemmat aikuisia, vaikkakin nuoria ja kokemattomia sellaisia, ja kuten sanoin todella hyviä ystäviä. Tämän perusteella ei voi siis päätellä mitään. Ystävyys on aina ainutlaatuista, ja voi olla täysin erilaista eri ihmisten välillä. Ja kuten kerroin, niin itsekin epäilin hieman hänen reaktiotaan asiaan ja olin siitä myös todella jännittynyt ja hermoissani. Muuten kylläkin luotan häneen täysin, ajattelin vain että jos hän niin pelästyisi sitä tykytystä mitä sydämmessäni hänen lähellään tunnen.

Jos häneen todella luotat, niin sinulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin kertoa. Jos tunteesi ovat todella vahvoja ja uskot niihin itse, niin sinulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin kertoa. Jos itse epäröit tunteitasi, niin sitten en ole varma onko se sen arvoista. Sinun on otettava tosiaan sekin vaihtoehto huomioon että hän ei välttämättä ainakaan samalla tavalla pystyisi enää olemaan ystäväsi, jos hänelle tunnustat. Mutta pelkkä pelko ja jännitys ei saa olla syy jättää kertomatta. Jokainen varmasti jännittää, jos pitää toiselle sellaista tunnustaa. Jos oikeasti tunnet häntä kohtaan jotain vähänkään suurempaa, niin sinun kannattaa jo itsesi takia se tunnustaa. Kuten kuvailet ja kuten itsekin olen saanut kokea, se on todella raastava fiilis pitää ne tuntemukset vain itsellä, ja jo olla parhaan kaverin seurassa, ajatellen häntä kuitenkin koko ajan muutenkin kuin vain ystävänä. Ja sitten vielä se entä jos? -kysymys: Entä jos hän tunteekin samalla tavalla kuin sinä? Parhaassa tapauksessa teille voi kehittyä vuosisadan rakkaustarina ja varmaan ainakin vietätte todella mukavia hetkiä tutustuen toisiinne monella uudella tavalla. Sinulla on mahdollisesti edessäsi viettää, jos ei muuta, niin paras mahdollinen nuoruus. Ja entä jos, et kuitenkaan koskaan rohkene tunnustaa? Jäät jokatapauksessa ilman häntä. Et saa koskaan tietää tunteeko hän sinua kohtaan myös jotain. Voit pahimmassa tapauksessa jossitella asialla loppuelämäsi, menetinkö elämäni rakkauden? Ja vielä omaa tyhmyyttäni?