Hengellisistä kesäjuhlista, kristillisestä kielestä yms.

Noin paljon vihapuheita yhdellä kertaa, uskomatonta!

Tänne johonkin voisin mennä, jos menisin

http://www.hengenuudistus.fi/

Liberaaleilla ei taida olla mitään juhlia. Meneex ne vaan tangomarkkinoille ja ilosaari-rockiin kännäämään.

Ensimmäisen kerran osallistuin Herättäjäjuhlille vuonna 1993. Sittemmin olen vieraillut niillä epäsäännöllisen säännöllisesti. Tänä vuonna huomasin ensi kertaa, etten tuntenut oloani yksinäiseksi tai orvoksi, vaikka edelleenkään niissä porukoissa ei ole sukulaisiani, perheenjäseniäni tms. mukana. Jäin miettimään, mikä minut on tällaisella pitkällä aikavälillä juurruttanut tähän liikkeeseen ilman mitään sukutaustaa tms. Ja miettimään myös sitä, mistä kaikesta ulkopuolisuuden kokemus tai sen loiveneminen jossain porukassa riippuu.

Arvelen, että osittain ihminen kotiutuu sinne, missä alkaa vähitellen tuntea yhä enemmän ihmisiä henkilökohtaisesti. Mutta kyllä myös muilla asoilla on merkitystä. Omalla vanhenemisella vaikka? Enää ei ikään kuin ole niin tärkeää, ovatko ne ihmiset sitä mieltä, että kuulun joukkoon tai että olen ulkopuolinen. Riittää, että tuntee hengenheimolaisuutta ja sielun sympatiaa liikkeen uusimpien linjausten ja teologian kanssa. On vaan mukana, osana joukkoa, pohtimatta edes kysymystä sisäpuolisuudesta tai ulkopuolisuudesta. Lisäksi talkoileminen on hyvä tapa "kotiutua" juhlille.

Mulle on tärkeää esim. se, että körttiläisyys on nykyisin vahvasti profiloitunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ja ihmisarvon ja uskon puolustajana, saarnannut eheyttämisajattelua vastaan ja painottanut kaikkien ihmisten täsmälleen yhtäläistä arvoa Jumalan silmissä - ja ihmisten edessä. Kaikki ollaan syntisiä ja pyhiä eikä siinä ole eroa, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, nainen vai mies, hetero vai homo, körttiläinen vai evankelinen.

Körttiläisyydellä on oma synkkä historiansa, löytyy fasismia ja IKL:ää, jyrkkää mustavalkoisuutta ja elämänkielteisyyttä, härskiä eri tavalla uskovien suruttomaksi leimaamista jne. Mutta se suunta, mitä kohti körttiläisyys on kulkenut viimeistään Jaakko Eleniuksen ajoista lähtien, on jotakin, johon haluan sydämestäni liittyä.

Jaakko Heinimäen raamattutunnilla esittämä ajatus siitä, että kristillinen usko ei ole luonteeltaan oikeassaolemista, on minusta hieno.

Olisi muuten tosi kiinnostava kuulla ihmisten kokemuksista myös muilta juhlilta tänä kesänä!

Hei ja kiitos aloituksesta! Mulle on nämä juhlat suurelta osin vieraita, mutta Aija-papin pohtima asia eri hengellisistä kulttuureista puhuttelee. Eri seurakunnissa ja hengellisissä kulttuureissa toimitaan (rukoillaan, puhutaan, lauletaan) hyvin eri tavalla. On ollut avartavaa kulkea helluntaiseurakunnassa, vapaaseurakunnassa, Kansanlähetyksessä ja Kansan Raamattuseurakun jutuissa ja nähdä, miten kolmiyhteinen Jumala on läsnä ja toimii näissä kaikissa, vaikka tavat ovat hyvin erilaiset. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Sinikka-pappi

En ole koskaan käynyt missään tällaisissa juhlissa. Olen käynyt joskus kirkossa. En käy yleensäkään hengellisissä tilaisuuksissa muuten kuin kirkossa silloin tällöin ja sitten kuuntelen radiosta, mutta en sieltäkään säännöllisesti. Yhteen aikaan olin innostunut ja kuuntelin sekä ortodoksisen että luterilaisen palveluksen ja jos tuli katolinen, kuuntelin senkin.

Nykyään on itse asiassa aivan tolkuttomat määrät kirjallista materiaalia, ns. runsaudenpula jo netinkin takia. On oikeastaan aika vaikea selvittää, mikä mistäkin tulee, ja mitä kannattaisi lukea. Näihin voisi mennä jo koko elämä. Sitä olen miettinyt, että on hassua että ihmiset "kuolevat nälkään" näin runsaan materiaalin äärellä ja hakeutuvat paremminkin esim. new agen tai muiden uskontojen pariin, tai sitten valitsevat olla välinpitämätön tai agnostikko tai ateisti.

Minulla on taloudellinen mahdollisuus osallistua hengelliseen elämään vain polkupyörämatkan puitteissa. Siksi olen käynyt suviseuroissa, körttiseuroissa, helluntailaisten telttakokouksessa ja SLS:n lähetysjuhlissa vain, kun ne ovat kotikuntaani osuneet. Kaikissa juhlissa olen kuitenkin kokenut jonkinlaista ulkopuolisuutta vähän samaa tapaan kuin silloin, kun ystävänä ja myötäeläen osallistuin thaimaalaisen tuttavani buddhalaiseen riittiin lapsen saamiseksi pitkän lapsettomuuden jälkeen, tai silloin, kun minut kutsuttiin vieraaksi naapuriin juhlimaan Ramadanin päättymistä. Olin toki kiitollinen ja ilahtunut ystävällisyydestä, kutsusta ja mahdollisuudetta tutustua vieraaseen maailmaan, mutta silti olin sivullinen, vaikka olivathan tilaisuudet sivullisenakin hienoja kokemuksia.

En siis ole VL, körtti enkä helluntailainen. En ole edes SLS:läinen, koska olen jäsen vain seurakuntani kautta. Lestadiolaisuus, herännäisyys ja helluntailaisuus näyttäytyvät minulle vieraana kulttuurina ja SLS kai samanlaisena raudankovana ammatillisena instituutiona kuin vaikkapa erityishuoltopiirin kuntayhtymä. Lähetysseuraankaan ei siis ole ihmisenkokoista kontaktia, vaikka periaatteessa se on ihan hyvällä asialla oleva organisaatio, jota jopa pienistä rahoistani säännöllisesti tuen.

Yksi ”vieras” kesätapahtuma on kuitenkin tuntunut tutulta. Helluntailaiset järjestivät kerran hengellisten laulujen tilaisuuden paikallisessa kesäteatterissa. He onnistuivat silloin kokoamaan ihan tavallisia paikkakuntalaisia laulamaan aina seinänaapureistani työkavereihin asti vähän niin kuin kauneimmat joululaulut kokoavat tavallista kansaa kirkkoon. Siksi kai siellä oli niin kotoisaa. Se oli tavisten hengellinen kesäjuhla. Sen kokemuksen jälkeen olen alkanut ajattelemaan, että hengellisiä kesäjuhlia pitäisi järjestää ainakin kerran kesässä paikallisesti, ja seurakuntien itsensä pitäisi olla niissä aktiivisia. Tapahtumina niiden ei tarvitsisi olla massiivisia kymmeniätuhansia ihmisiä kokoavia spektaakkeleja, joihin osallistuakseen täytyy vielä olla rikas, jotta voi matkustaa ja majoittua. Jotakin paikallista ja kesäistä (=ulkoilmassa tapahtuvaa) ja tavanseurakuntalaisille suunnattua saisi jokaisessa seurakunnassa olla. Laulua kesäteatterilla tai kesäiltaa paikallisen ulkomuseon kirkolla, pelejä, leikkejä, lyhyt messu, soutamista, uimista, pullaa, kahvia, makkaraa ja kotieläimiä kosketeltaviksi.

Hei,
olen muuten kuullut että joissakin seurakunnissa järjestetään kesäisiä virsi-iltoja vähän kauneimpien joululaulujen tapaan. Joku tilaisuus on ollut paikallisen turistikohteen pihalla, joku pappilan puutarhassa, jne. Kanttori on laulattanut tuttuja virsiä ja ehkä yhtä vieraampaa, pappi on ollut mukana, tilaisuuksissa on ollut kahvitarjoilu. Näitä tilanteita voisi kehittää enemmänkin ja seurakuntien kesätoimintaa muutenkin.

Sinikka-pappi

Pääkaupunkiseudulla järjestetään joissakin seurakunnissa laulutilaisuuksia mm. siirtolapuutarhoissa ja muissakin paikoissa. Ei siis vain kirkoissa ja eri puolilla maata on metsäkirkkoja jne Kesäisin on myös retkiä yms.

Hyvä , jäi miettimään, mikä saa sinut kokemaan vierautta hengellisillä kesäpäivillä? Voiko se johtua siitä, että pääset harvoin osallistumaan niille? Millainen hengellisyys on sinulle läheisintä?

Omat kokemukseni ovat pääasiassa SLS:n eli Suomen Lähetysseuran lähetysjuhlilla käymisestä, joka on ollut itselleni tärkeää. Nuorena kävin KRS:n Suvipäivillä ja nuorten löytöretkellä. Myös Herättäjäjuhlille osallistun mielelläni, jos matka ei ole pitkä.

Tuula -pappi

Itse osallistuin tänä vuonna Suviseuroille, radiosta ja netistä olen kuunnellut ohjelmaa herännäisten juhlilta ja rauhansanalaisten viimevuoden kesäseurojen puheita. Tykkään körttivirsien kuuntelemisesta ja minusta on mukavaa vertailla eri herätysliikkeiden saarnoja vaikka olenkin vanh.lest. Tutkikaa ja pitäkää se mikä on hyvää, eikös se Raamattu sano jotenkin näin? Liekö liittyy aiheeseen.

Rauhansanalaisten kaikissa saarnoissa ei julistettu synninpäästöä Jeesuksen nimessä ja veressä, sen verran on etääntynyt vanh.lest saarnatyylistä. Mielestäni on mielenkiintoista kuunnelle saarnoihin sisällytettyjä aikaan liittyviä piiloviestejä jotka on usein suunnattu muita herätysliikkeitä tai kirkkoa vastaan.