Peukut, plussat, miinukset, epäilyt ja luulot

Olen aina liputtanut selkeän nimimerkin puolesta näissä palstakirjoituksissa. Nyt muutin mieleni. Mieltään ja käytäntöjään voi muuttaa, eikö niin? Tästä lähtien käytän vakinikkiäni vain harvoin. Tämä Matamimimmi on kuitenkin varattu minulle, eikä sitä voi kukaan muu käyttää kuin minä, mutta jos, tai kun kirjoitan palstalle jotain, niin "nimimerkkini" on jokin parin sanan"asiaa seurannut" tai vastaava.
Tahtoisin haastaa muutkin palstalaiset tähän sokkoleikkiin, aivan vain mielenkiinnosta kuinka muut puskikset ottavat vastaan. Siis lehtevään puskaan kakki ja sieltä kunnon keskustelua!
Nimittäin rekatulla, tai muuten samalla nikillään kirjoittajia on vähän. Olen ollut yksi vähemmistöön kuuluvista, sillä riviäkään en ole aikaisemmin kirjoittanut muulla kuin omalla nimimerkilläni, ja tiedoksi vielä kertauksen vuoksi: Matamimimminä ei kukaan muu voi kirjoittaa kuin minä, niin että revitäänpä siitä!
40135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

No hyvät sulle. Näinhän se menee!

Äänestä

Jos nimimerkkisi on rekisteröity, toiset eivät sitä saa käyttöönsä. Jos joku toinen rekisteröin nimimerkkisi, niin tämän pöllimisen kyllä ylläpito hyväksyy. Minulle puskajoonaksena on usein niin käynyt. Ja asia sillä sipuli.

En kuitenkaan loukkaa toista puskanikillä. Se kolahtaisi vaan oman nilkaan ennen pitkää. Samaa mieltä näistä tai - merkeistä. Olisivat vaan väliaikainen keino vaikuttaa.

Äänestä
  • Hih!
    Ensimmäinen virhe. Yritä nimimerkin pöllijä uudestaan! en koskaan kirjoita nimimerkkiäni pienellä alkukirjaimella:)

    Äänestä

  • Natamimimmi kirjoitti:

    Hih!
    Ensimmäinen virhe. Yritä nimimerkin pöllijä uudestaan! en koskaan kirjoita nimimerkkiäni pienellä alkukirjaimella:)

    Mielenkiintoinen aloitus. vai puskaan nyt sitten kaikki;

    Äänestä

näinhän se menee onnea vaan nimimerkillesi

Äänestä
  • Kiitos!

    Äänestä

  • Hitsi kun en huomannut että isolla se mimmi kirjoitti!

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Hitsi kun en huomannut että isolla se mimmi kirjoitti!

    Nyt sitten tiedät! Hän taitaa olla perfektionisti, joka ei siedä hutiloimista.
    Minäkin näen, että hosut. Pieni kirjain taas Mimmi-sanassa.

    Äänestä

Nyt ei kannata ainakaan tukkaansa repiä päästä, joten menköön tuo päivän lehti aluksi ja sitten vaikka rikkaruohoja lisäksi, mutta revitään, revitään.

Äänestä
  • Sinä olet yhtä hauska kuin aina:-D

    Äänestä

  • mimmi vaan kirjoitti:

    Sinä olet yhtä hauska kuin aina:-D

    Muhoksen Mimmiä aina muistellessa syömmeni väräjää
    mä vieläkin muistan sen sekajunavaunun kuinka se täräjää.
    Täähän on sitä taattua Repe Helismaan sanoitusta

    Äänestä

Siis ei ne rekatut tähän mennessä, eikä lauseenpätkät vaan jälleen uusi .
Komia on nimike vaan silkkoa on sisältä, se on tultu huomaamaan

Äänestä
  • Ovela olet ja niin olen minäkin

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Ovela olet ja niin olen minäkin

    Nyt kyllä olen eri mieltä, etteikö toisen rekattua nikkiä voi ottaa käyttöön.
    Minulla oli Matamimimmi, mutta sen pölli joku. Yrittäköönkin jäljitellä minua. Aika vaikeaa.
    Olen siis aito ja alkuperäinen, mutta ehkä uhosin liian aikaisin, ettei nikkiäni voi kukaan muu käyttää. Näköjään voi, mutta eikö totta, että hän vaikuttaa kaikin puolin ...hm...eritasoiselta kuin minä.
    Terveisin: Se oikea Matamimmi, joka nyt luovutan suosiolla nikkini tuolle köyhemmälle.

    Äänestä

Hohhoijaa, kirjoitinkin tänään, ettei täällä kehtaa aikuinen olla, tätäkin ketjua lukien sanon uudelleen.
Sinulle, aloittaja, kiitos mukavista ja reippaista kirjoituksista.
Samat ajatukset tuntuvat nousevan meillä mieleen, jopa samanaikaisesti.
Heipä hei!

Äänestä

Paahtavan kuuma oli iltapäivä eilen Sipoossa! Suuren lehmuksen varjossa istuessamme, minä tauolla, siinä katselin yli peltolaakson, joka aiemmin kuului päivittäiseen elinympäristööni.
Kauniit näkymät ilahduttaa niin silmää, kaukana naapurien tutut talot, uusinekin omistajineen. Sireeni antaa nyt varjoa tuvan ikkunaan, niinkuin suunnittelin.
Talo on kummulla, peltojen ympäröimä, joten paahde on melkoinen heinäaikaan tuvan sisällä, missä talkooväen ruoka valmistettiin. Tuo varjoisa vaahterakin saunapolun varrella, on valtava, paljon on isännällä haravoimista, mutta siisti ja kaunis oli pihanurmi auringossa.



Jaa, pensaikon varjoon pujahtaa matamimimmikin vaihteeksi!
Tiedä häntä, liekö siellä kauan viihtyisi,...eikö se lisää vain arvailuja kuka kukin on, josta näkyy täällä paljon polemisoitavan!

Enpä tiedä, tuntuu kuin köyhtyisi palstan alkuperäinen tarkoitus, jos ei yhtään tuttua nimimerkkiä näkyisi.

No, leiki sinä sitten puskakeskustelua, jos mielit, itse en koe osaavani/haluavani kiivetä takaisin oksiston suojaan sieltä kerran päästyäni Afrikan savanneilla:D
No, leijonia pakoon voin kipaista lähimpään tiheikköön, kaipa niille ohjeita/komennuksia yrittelen sieltä niille hihkua ja hihitellä!

Illan lempeyttä!

Äänestä
  • Tänään oli taas pitkästä aikaa rekattu, kauan unholassa ollut,,,,uusiokäytössä
    tarkoitan -sinikynää.

    Ihan samaa lempeyttä vaan sinisipulillekin

    Äänestä

  • Matamimimmi kirjoitti:

    Tänään oli taas pitkästä aikaa rekattu, kauan unholassa ollut,,,,uusiokäytössä
    tarkoitan -sinikynää.

    Ihan samaa lempeyttä vaan sinisipulillekin

    Sinikynä oli kirjoittanut ketjuun vuonna 2005.

    Äänestä

Ketjuun, höh palstalle tarkoitat, matamimimmillä on ketju.

Äänestä
  • Eihän tähän ketjuun ole kukaan Sinikynä kirjoittanut??

    Etusivulla on Sinikynän ketju vuodelta 2005 nostettu arkistosta.
    Mikä sinulla on epäselvää??

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Eihän tähän ketjuun ole kukaan Sinikynä kirjoittanut??

    Etusivulla on Sinikynän ketju vuodelta 2005 nostettu arkistosta.
    Mikä sinulla on epäselvää??

    Toisen rekattua nikkiä on täysinmahdotonta ottaa käyttöön.
    kerran yritin, tietämättä, että nimimerkki oli jo rekisteröity.
    sain vastauksen, että nimimerkki on rekisteröity toiselle henkilölle.

    Äänestä

  • tarkkailija3 kirjoitti:

    Toisen rekattua nikkiä on täysinmahdotonta ottaa käyttöön.
    kerran yritin, tietämättä, että nimimerkki oli jo rekisteröity.
    sain vastauksen, että nimimerkki on rekisteröity toiselle henkilölle.

    Ei tietenkään voi, senhän nyt on sanomattakin selvä.
    Mitä tuo tähän kuuluu?

    Äänestä

Ihan sama tänään vai vuosisata sitten, sama ukkeli, ja tämä on kyllä ketju niinkuin tuo joka oli nostettu nhistoriasta.

Onnistuuko? arvatkaapas? sienetkin jo kasvaa ainakin ryypätkääpä

Helppoo ku heinänteko

Äänestä
  • Paljastat itsesi kerta kerralta enemmän nikkivarkaaksi. Siitä vaan!
    Lapsikin näkee, ettet ole muuta kuin mitä olet, mutta jatka, tosin toivoisin sinun kirjoittelevan selvin päin, sillä vaikutat juopuneelta. Oletko "Matamimimmi" juonut? Laita korkki kiinni , huomenna on uusi päivä, ja kaikki saattaa näyttää paremmalta, toivoo alkuperäinen Matamimimmi.
    PS. Älä tuota häpeää minun upealle entiselle nimimerkilleni, vaan kirjoita hauskasti, fiksusti ja pilke silmäkulmassa!

    Äänestä

Tyhyjästä on hyvä nyhyjästä! Plussaa tästäkin.

Äänestä

Hohhoijjaa, vai entinenmmmmmm on hauska, se hauskuus on vain sinun omaasi, pelkkää höpötystä ja itsesi kehumista.

Äänestä
  • Olin hauska, olen edelleenkin. Sinäpä et ole, et fiksu liioin. Ikävää, kun et omaa edes mielikuvitusta. Pölliä nyt toisen nimimerkki!
    Usko tai älä, mutta en voisi Matamimimmi-nikkiä enää käyttääkään, sillä olet liannut sen . En koske mihinkään mihin sinä olet koskenut. Koen sinut jotenkin hyvin likaiseksi. Tämä on toteamus. Näin koen.

    Äänestä

pahaa varsinkin naiselle. Kyllähän miehellekin, liika on liikaa vaikka kaurapuuroa syödessä. Siitäkö hurahtaneisuus johtuu?

Äänestä
  • Voi kilin kakkakikkare, kyllä nyt on hauskaa lukea arvosteluja ammattilaiselta.

    Äänestä

Zot zot, määrättyä älyllistä näppäryyttä lötyi aikanaan *mimmin* kirjoituksista m.v:lle. Huomioitu on!

Kaikilla on pilkkunsa, minulla taas ruohikossa"""""" raidat!

Äänestä

Joko tuli ne sämpulät tehtyä joita vähänaikaa sitten olit tekemäsä -- ja sanoit että pärjät niidenteossa vaikka olisit "ryypännytkin 2 kuinkas sen uskon kanssa nyt on . ihanko ilman syntiä elelet .

Äänestä
  • "sämpulät"

    Ihmettelen, onko ihmisten ilkeydellä rajoja?

    Äänestä

  • tuskin----- kirjoitti:

    "sämpulät"

    Ihmettelen, onko ihmisten ilkeydellä rajoja?

    Kun helteet helpottavat leivon jotain. Eihän se syntiä ole, vai onko. No, on silloin jos ahmii niitä, tai mitä tahansa. Ainakin itsekurin puutetta.

    Äänestä

Oi, ne kun tuoksuukin niin hyvälle, koko kodissa:D
On se ihanaa istahtaa aamiaispöytään silloin ja voidella lämmin sämpylä voilla:D
Ollaanhan se koettu monet kerrat, ja mieli on ollut niin hyvä nähdessään niiden maisuvan.

Äänestä
  • Totta, ja voidella nimenomaan voilla.
    Voi on parempaa kuin mikään lähes vastaava tuote. Muikkuja en voisi öljyssä paistaa, en liioin margariinissä. Tämä ei ollut Valion mainos, vaan minun makumieltymykseni ilmaisu:)

    Äänestä

Ei ilkeillä muille 70 , kävely hautausmaalla on suositeltavaa monelle suomi24 palstoilla.

Tänään ja myös jatkossakin on lämmintä niin myös minun kaktuksilla 5 yön kuningatarta avautuu kukkaan täysillä öyllä, kaikenkaikkiaan noin 40 kymmentä eri aikoina alussa oli lähes 30 kymmentä yhtä aikaa.

Äänestä

Wau, mitkä ihanat tuoksut! Onneksi olkoon, ei varmaan ilman hoitoa tuotakaan saavuteta! Expertti-Vilma taidatkin olla:)))

Äänestä
  • En taida sittenkään osata piileskellä puskassa. Hajupoika vei minun nikkini, joten olen nyt Entinen Mimmi . Sitten kun hän vie tämän, niin saatan olla vaikka Sitruuna, tai joku muu hapan. No katsotaan!
    Toisaalta, vaikka ovelaksi itseään sanoi, niin ei minua pysty jäljittelemään.
    Hoksasin juuri, että tyyppi tahtoi näyttää kuinka hän tuosta vaan tekee mitä tahtoo.
    Jos joku nyt sanoo, että luulottelen , ei se Hajupoika ollut, niin sanon vastaväittämänä, että kukaan muu ei olisi niin ilkeä.
    Tai miksipä ei, oikeastaan... minun erikoisalaani kun on epäily ja arvailu, niin seuraavaksi epäilen yhtä palstan naista. Onpa mukava epäillä ja luulla kun ei tiedä. Joka tapauksessa joukossamme on hyvin ilkeä henkilö. Tämä ei ole epäily, vaan todeksi koettu.

    Äänestä

*Strunt i det* sanoo ruotsalainen,...jaa oisko se savoksi:D *anna palttua moiselle*,-- mitäs me pienistä *jujuista* mitä joku harrastaa ilokseen.

Eipä ne maailmaa kaada,...mutta niin hauskaa, kun on ollutkin taas osallistua, niin alkaa se raittiin ilman vaikutus tuntua.

OIkein hyviä yötä kautta Suomemme maan!

Äänestä
  • Siinäpä hieno loppukaneetti tälle - ai jaa pian siirrytään tiistakille. On mukava remeltää ja ajella laitamyötäsessä. Senkään 8 tuntia kärsin ilman rommihuuhtelua. Oli pakko, liikenteessä on oltava tiptop.
    Mukavaa tiistakia kaikille hyville ja huonoille ihmisille kuten iltalypsy-sketsissä ammoin toivoteltiin.

    Pidetään lippu korkealla - sen väristä niin välii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matamimimmi kirjoitti:

Olen aina liputtanut selkeän nimimerkin puolesta näissä palstakirjoituksissa. Nyt muutin mieleni. Mieltään ja käytäntöjään voi muuttaa, eikö niin? Tästä lähtien käytän vakinikkiäni vain harvoin. Tämä Matamimimmi on kuitenkin varattu minulle, eikä sitä voi kukaan muu käyttää kuin minä, mutta jos, tai kun kirjoitan palstalle jotain, niin "nimimerkkini" on jokin parin sanan"asiaa seurannut" tai vastaava.
Tahtoisin haastaa muutkin palstalaiset tähän sokkoleikkiin, aivan vain mielenkiinnosta kuinka muut puskikset ottavat vastaan. Siis lehtevään puskaan kakki ja sieltä kunnon keskustelua!
Nimittäin rekatulla, tai muuten samalla nikillään kirjoittajia on vähän. Olen ollut yksi vähemmistöön kuuluvista, sillä riviäkään en ole aikaisemmin kirjoittanut muulla kuin omalla nimimerkilläni, ja tiedoksi vielä kertauksen vuoksi: Matamimimminä ei kukaan muu voi kirjoittaa kuin minä, niin että revitäänpä siitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu