Nivelrikko/lonkkadysplaksia

Tulevaisuus??

Hei.

Olisin kiinnostunut teidän kokemuksistanne yllä olevista sairauksista.

Minkä ikäisenä ja millaisilla ensi oireilla sairaus on ilmennyt?
Millaisia lääkkeitä ja hoitoja olette käyttäneet, millaisin tuloksin?
Oletteko joutuneet käymään leikkauksissa, millaisin tuloksin?
Onko sairaus vaikuttanut käyttäytymiseen esim.aggressivisuutena tai masetuneisuutena?
Oletteko harkinneet tai päätyneet eutanasiaan?

Meillä on nuori uros, vasta reilu 7 kk.
Aika kuvauksiin varattu mutta en saa mielen rauhaa.
Aktiivista Harratus koiraa tästä kaverista tuskin koskaan tulee, mutta jos saisi edes
Maan päällä pitää.
Koiramme on niin nuori että tekee tuskaa ajatella mahd. Nivelrikko epäilyä.
Elämä edessä ja koira luonteeltaan täysi kymppi.
Mahdollisuuksia vaikka mihin ja nyt ei meinaa ylös päästä lattialta.
Lenkille ei voi lähteä, ei pysty suoriutumaan fyysisestä rasituksesta, edes pienestä.
Pihalla saa onneksi vapaana mennä niin paljon kuin jaksaa.
Pelkoni on että järki ja tunteet eivät kohtaa, kun tulisi se oikea hetki päästää koira ikiuneen. Siksi kaipaankin kipeästi kohtalotovereiden omia kokemuksia näistä sairauksista.

Hevillä ei tästä kaverista luovuteta, on tämä niin täydellinen, kaikinpuolin.
Kultaakin kalliimpi..

5

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huppelis3

      Ekalla uroksellani oli D.lonkat ja alkoi oireilla jo 6kk iässä, kun liukastui talvella. Tuon kun piti hyvässä lihaskunnossa, niin aika hyvin pärjäsi ja kisattiin sillä pk.kokeissa ja pelastuskoirailtiin.. eli melkeen 11 vuotiaaksi.

      Toinen uros olikin sitten kyynäristä risa 2/2 ja aloitti kans oireilun 6kk iässä. Oireet helpotti kun laitettiin niveliin kortisoonia ja samalla kaavalla, kun edellisen kanssakin mentiin... tuli tuostakin käyttövalio ja toimi hälyryhmässä 8 vuotta, lopetettiin 12 vuotiaana...

      • AP..

        Kiitos positiivisista kuvista!
        Kaikki muut palstat läpi lukeneena tuli jo aika toivoton olo.
        Tietysti tapauskohtaista mutta on sentään toivoa, että vielä tästä noustaan.
        Aika pitkälti ovat päässet sateenkaarisillalle, ne mistä olen lukenut.

        Aika pahalta vaikuttaa tällä hetkellä, kipulääke auttaa jonkin verran, mutta on silti kivulias.
        Toivottavasti saisimme kuvauksen jälkeen jonkin täsmälääkkeen tms..


    • rusettirinta

      Saattaa olla pennuilla toisinaan esiintyvä panostiitti, joka paranee itsestään, kun kasvu loppuu. Voisit mitata onko lämpö koholla. Googleta.

    • big girl

      Tilanteesi on jo selvinnyt varmaankin. Mulla 5.5v rottis tyttö. Alkoi ontumaan oik, etutassua ja aristeli vas. takatassua. Ajattelin olevan rasitusta ja lyhensin lenkkejä minimiin. Kävimme kuvissa ja keski vaikee nivelrikko. Lääkkeeksi sain itselaitettavat kipupiikit viikon välein, 4kpl, ja tarvittaessa kipuun lääkettä. Nyt huomenna annan toisen piikin ja toivon sen asettuvan ettei menisi pahemmaksi. Lääkäri sanoi että ei se elin ikää lyhennä mutta lenkit jää lyhyemmiksi ja ylipainoo ei saa olla. Koirani on aika tuhti 47 kg joten tiputtamista riittää. On kesän aikana kyl laihtunut 4 kiloo.

    • rusettirinta

      Aloittajan pentukoira sai surullisen lopun. Terveyspalstalta siitä luin.

      Keskivaikea on siis D-lonkka. Tuossa on huomioitavaa jo ikä, sekä lihavuus. Nuorena kuvaustulos on saattanut olla parempi. Ei kannata pitkäkestoisesti alkaa lääkitsemään, jos koira ei osoita kipua. Lääkkeiden käytössä on aina myös haittavaikutukset. Laihdutus noin 35kg, niin askel kevenee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe