Isää ikävä

Hei, ajattelin näin nyymisti kysyä apua, että miten saisin paremmat välit isääni?

Taustasta sen verran, että omilleni muutin 16-vuotiaana syynä riitaiset välit äitipuoleni kanssa, ja jotenkin tuntuu, että isä-tytär-suhde meni siinä samalla. Alussa isä kävi luonani säännöllisesti kyselemässä kuulumisia ja kävi ruokakaupassa yms, mutta ajan myötä nämä vierailut ovat hiipuneet. Itse pyrin käymään vähintään kerran kahdessa viikossa heidän luonaan, jos se siis sopii äitipuolelleni. Viimeisen kolmen kuukauden aikana aikaa ei ole kuulemma löytynyt, ja puhelimessakin isä on kovin vaisu. Mitään raflaavaa ei ole tapahtunut, mikä olisi voinut vaikuttaa perhesuhteisiini. En kehtaa sanoa isälleni, että olisi ikävä ja että haluaisin nähdä useammin. Asiaan olen jo yrittänyt vaikuttaa itse järjestämällä perheenkeskeistä aikaa, mm. olen tarjonnut, että he voisivat tulla syömään luokseni tai että lähdettäisiin yhdessä käymään kalastamassa, ulkona tekemässä jotain. Mutta kun ei vaan ole aikaa. Minulla on isääni todella kova ikävä, ja itkenkin tämän asian vuoksi aina vähän väliä.
187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Varmaan voisi tehdä hyvää isälles myös. Jos hän vaikuttaa surulliselta niin, hänellä täytyy olla jotain murheita: En halua että alat karsastaa äitipuoltas, mutta onko hän jotenkin hallitseva.
Kyllä sinun kannattaa ihan rohkaista iseäs ja ilmaista sanoin, että isä on sinulle tärkeä ja voi kun olis mahdollista pitää yhteyttä enemmä. Isäsi voi mielessään toivoa samaa, mutta iäkkäimmille miehille on vaikeaa alkaa puhumaan tunneasioista. Kannattaakin olla maltillinen ja aloittaa jutustelu maltillisesti, ettei tule liian voimakasta tunnelatausta yhdellä kertaa isän mielessä.
Nyt teillä on aika olla yhdessä.
Itse olen kiinnostunut saamaan tietoja jo kaun sitten eläneistä esivanhemmistani. Harmi vain kun omat vanhempanikin ovat jo kuolleet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isääikävä-94 kirjoitti:

Hei, ajattelin näin nyymisti kysyä apua, että miten saisin paremmat välit isääni?

Taustasta sen verran, että omilleni muutin 16-vuotiaana syynä riitaiset välit äitipuoleni kanssa, ja jotenkin tuntuu, että isä-tytär-suhde meni siinä samalla. Alussa isä kävi luonani säännöllisesti kyselemässä kuulumisia ja kävi ruokakaupassa yms, mutta ajan myötä nämä vierailut ovat hiipuneet. Itse pyrin käymään vähintään kerran kahdessa viikossa heidän luonaan, jos se siis sopii äitipuolelleni. Viimeisen kolmen kuukauden aikana aikaa ei ole kuulemma löytynyt, ja puhelimessakin isä on kovin vaisu. Mitään raflaavaa ei ole tapahtunut, mikä olisi voinut vaikuttaa perhesuhteisiini. En kehtaa sanoa isälleni, että olisi ikävä ja että haluaisin nähdä useammin. Asiaan olen jo yrittänyt vaikuttaa itse järjestämällä perheenkeskeistä aikaa, mm. olen tarjonnut, että he voisivat tulla syömään luokseni tai että lähdettäisiin yhdessä käymään kalastamassa, ulkona tekemässä jotain. Mutta kun ei vaan ole aikaa. Minulla on isääni todella kova ikävä, ja itkenkin tämän asian vuoksi aina vähän väliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu