palstoilla vilahtellee syksyn tullen ihmisten alakuloa, moni on alkant puhumaa sinne päin, täällä ja muillakin juttelupalstoilla.
missäs työ ootte jotka rakastaa syksyy.:))) nyt tarvitaa teiän puhetta, huumorii ja runoja, piristämmää heitä jotka syksyl käpristyy.
minul ei ole kokemusta ,en taia tietää masennuksestakkkaa. onha sitä joskus olt mieli maassa, sillo ko yksinäin elelin jalmarin kuoleman jälkee.
sillon iltasin surumielisyys otti vallan,ei ollu vällii vuodenajoista ja sitä itkee tihhuutti,mutta ko aamu valkeni kaik näytti paremmalle ja ol toiveita täys,sitä usko just tännää tapahtuvan muutoksii.
minulle koti merkkaa ain syksyllä enemmän ko muulloin, se saap ihan oman arvonsa. vettä ko sattaa,myrskyää ja on koleaa. sillon tuntee suurta kiitosta, että on lämmin torppa, on puita mitä panna uuniin,vällyjä panna päälle ja hyvvää lihasoppaa tulella.:))
kellohame puhu tuol toisaalla, että satteellakin on mukava kävellä ulkosalla. :))niin olen kuullu sanottavan, että se on jopa mielyttävvää toisille kulkee satteessa.
minnuu taas ei saa kirveelkää satteesee kulkemaa, ainahan sateelta on suojaa mänty.:))
mutta meil on erilaisii makunautintoi, jote kannattaa sitäkii kokkeila jos se olis mielee ja piristämmää.:))
on jokkuu sanonta, että elämäs kaikkee pittää kokkeila ja site oli pari jota ei pitäs kokkeila,en nyt muista mitkä ne kielletyt oli.;)))
ihmiset puhhuu että jos mie saisin lottovoiton, saisin ystävän tai sulhasen,uuven asunnon,tai paremman terveyten, sillo mie olisin onnellinen.
mutta niin ei asia kuitenkaa ole,tiiän tämän omasta elämästä. mikkää ulkonen asia ei tuo onnee. ihminen on hakoteillä jos niin oottelee, hää haaskaa aikaa sellasilla toiveilla.
mie luulin onnen olevan, ko pääsin hyvvii naimisiin jalmarille, eikä ole ennää koskaa nälkä,saan uusii vaatteita ja olen talon emäntä.
nuoruudesta ko oli muistona ainanen nälkä ja talvella vilu. olinha mie tyytyväinen ,mutta en nyt niin onnellinen ko luulin, että näistä asioista vois tulla,jottain tuntui puuttuvan.
jalmarin isä ko ol pastori niin jumalan sannaakin sain kuulla riitämiin, mutta sekkää ei olt se, joka ois olt se lopullinen onni ja rauha.
aloin tuntee onnee vasta vuosien mentyä sillon ko , aloin tykkäämää jalmarista, talo ja tavara ei olt ennää niin tärkeä, vaan työ jota teki.
onnen hetkii oli, ko oltii jalmarin kanssa talvella puita kaatamassa. siin ko istuttii tukkien päällä ja syötii evväitä,jehu rouskutteli heinii vieressä, tuli semmonen tunne että myö ollaa mahtava porukka, joka on niin vahva ettei sitä mikkää kaada, meit ei erota ko kuolema.
syömmen pohjas tuntu myös, ko valvottii hevosen varsomista hämäräs tallissa. siin herkisty puhumaa jalmarkii tunteellissii,vaik hää ei muute puhunt,tunnelma ol niin kaunis ja altis, uuven elämän syntyessä.
kun tuli aviovelvollisuuksien aika, sen tiesi siitä ko jalmari laitto kerastase hiusvettä tukkaa, myöhemmin opin arvostammaa sitä kohteliaisuuten minnuu kohtaa.
nyt ko ei ole miestä jonka kanssa kokkee onnen hetkii, ne pittää löytää yksinää. ne on jokkaisella hyvin lähellä, niit on turha etsii muualta ko itestää.
on katsottava lähelle, onni on pienii hetkii. onnellisuutta ei voi tuntee koko ajan varmaa kukkaa,tai sitte on jonkuu huumeen vallassa. onni tullee itestää, kohan sie otat sen vastaa.
pittää aatella että mitä hyvvää minul on, ei mitä minult puuttuu. pittää pakottaa itsee aattelee positivisti, sillä ajatuksel voip tehhä ihmeitä.
ajatuksil voip kutistaa tai suurentaa huolen millaseksi tahansa, mie ylleensä kutistan sen nuppineulanpään kokoseksi,niin pääsen siihe helpommin käsiks:)))
pittää hemmotella itsee, kehuu ko on aihetta, tehhä itselle kysymyksii, seurustella itsen kanssa.
ulkosilla konstilla voip myös avittaa asiaa, kynttilöitä palamaa, lämmintä ylle, nätist katettuu ruokaa ja kaunista musiikkii.
silviisii ikkäänkuin avvaa rööriä itsee ja intuitioon. vaisto herkistyy ja onnen hippuloien on helpommi saapuu ja sie huomaat ne,niitä on jokkaisella vieressä, vaik olis surruu ja huoltakii.
tännää sateisena päivän minul tullee aurinko, ko jehu tulee hoitoo päiväks. hää on sylin täyeltä onnee.
saap heitäytyy lapseks itekkii, laulaa ja leikkii kullanmurun kanssa.:))
toivon onnen hetkii sinulekkii, niistä ko otat kiinni ei satteet, myrskyt ja syksyn apeus mittää merkkaa, ne tuntee selvemmin ohimäneviks.
rakkaudella lyyli
missäs työ ootte jotka rakastaa syksyy.:))) nyt tarvitaa teiän puhetta, huumorii ja runoja, piristämmää heitä jotka syksyl käpristyy.
minul ei ole kokemusta ,en taia tietää masennuksestakkkaa. onha sitä joskus olt mieli maassa, sillo ko yksinäin elelin jalmarin kuoleman jälkee.
sillon iltasin surumielisyys otti vallan,ei ollu vällii vuodenajoista ja sitä itkee tihhuutti,mutta ko aamu valkeni kaik näytti paremmalle ja ol toiveita täys,sitä usko just tännää tapahtuvan muutoksii.
minulle koti merkkaa ain syksyllä enemmän ko muulloin, se saap ihan oman arvonsa. vettä ko sattaa,myrskyää ja on koleaa. sillon tuntee suurta kiitosta, että on lämmin torppa, on puita mitä panna uuniin,vällyjä panna päälle ja hyvvää lihasoppaa tulella.:))
kellohame puhu tuol toisaalla, että satteellakin on mukava kävellä ulkosalla. :))niin olen kuullu sanottavan, että se on jopa mielyttävvää toisille kulkee satteessa.
minnuu taas ei saa kirveelkää satteesee kulkemaa, ainahan sateelta on suojaa mänty.:))
mutta meil on erilaisii makunautintoi, jote kannattaa sitäkii kokkeila jos se olis mielee ja piristämmää.:))
on jokkuu sanonta, että elämäs kaikkee pittää kokkeila ja site oli pari jota ei pitäs kokkeila,en nyt muista mitkä ne kielletyt oli.;)))
ihmiset puhhuu että jos mie saisin lottovoiton, saisin ystävän tai sulhasen,uuven asunnon,tai paremman terveyten, sillo mie olisin onnellinen.
mutta niin ei asia kuitenkaa ole,tiiän tämän omasta elämästä. mikkää ulkonen asia ei tuo onnee. ihminen on hakoteillä jos niin oottelee, hää haaskaa aikaa sellasilla toiveilla.
mie luulin onnen olevan, ko pääsin hyvvii naimisiin jalmarille, eikä ole ennää koskaa nälkä,saan uusii vaatteita ja olen talon emäntä.
nuoruudesta ko oli muistona ainanen nälkä ja talvella vilu. olinha mie tyytyväinen ,mutta en nyt niin onnellinen ko luulin, että näistä asioista vois tulla,jottain tuntui puuttuvan.
jalmarin isä ko ol pastori niin jumalan sannaakin sain kuulla riitämiin, mutta sekkää ei olt se, joka ois olt se lopullinen onni ja rauha.
aloin tuntee onnee vasta vuosien mentyä sillon ko , aloin tykkäämää jalmarista, talo ja tavara ei olt ennää niin tärkeä, vaan työ jota teki.
onnen hetkii oli, ko oltii jalmarin kanssa talvella puita kaatamassa. siin ko istuttii tukkien päällä ja syötii evväitä,jehu rouskutteli heinii vieressä, tuli semmonen tunne että myö ollaa mahtava porukka, joka on niin vahva ettei sitä mikkää kaada, meit ei erota ko kuolema.
syömmen pohjas tuntu myös, ko valvottii hevosen varsomista hämäräs tallissa. siin herkisty puhumaa jalmarkii tunteellissii,vaik hää ei muute puhunt,tunnelma ol niin kaunis ja altis, uuven elämän syntyessä.
kun tuli aviovelvollisuuksien aika, sen tiesi siitä ko jalmari laitto kerastase hiusvettä tukkaa, myöhemmin opin arvostammaa sitä kohteliaisuuten minnuu kohtaa.
nyt ko ei ole miestä jonka kanssa kokkee onnen hetkii, ne pittää löytää yksinää. ne on jokkaisella hyvin lähellä, niit on turha etsii muualta ko itestää.
on katsottava lähelle, onni on pienii hetkii. onnellisuutta ei voi tuntee koko ajan varmaa kukkaa,tai sitte on jonkuu huumeen vallassa. onni tullee itestää, kohan sie otat sen vastaa.
pittää aatella että mitä hyvvää minul on, ei mitä minult puuttuu. pittää pakottaa itsee aattelee positivisti, sillä ajatuksel voip tehhä ihmeitä.
ajatuksil voip kutistaa tai suurentaa huolen millaseksi tahansa, mie ylleensä kutistan sen nuppineulanpään kokoseksi,niin pääsen siihe helpommin käsiks:)))
pittää hemmotella itsee, kehuu ko on aihetta, tehhä itselle kysymyksii, seurustella itsen kanssa.
ulkosilla konstilla voip myös avittaa asiaa, kynttilöitä palamaa, lämmintä ylle, nätist katettuu ruokaa ja kaunista musiikkii.
silviisii ikkäänkuin avvaa rööriä itsee ja intuitioon. vaisto herkistyy ja onnen hippuloien on helpommi saapuu ja sie huomaat ne,niitä on jokkaisella vieressä, vaik olis surruu ja huoltakii.
tännää sateisena päivän minul tullee aurinko, ko jehu tulee hoitoo päiväks. hää on sylin täyeltä onnee.
saap heitäytyy lapseks itekkii, laulaa ja leikkii kullanmurun kanssa.:))
toivon onnen hetkii sinulekkii, niistä ko otat kiinni ei satteet, myrskyt ja syksyn apeus mittää merkkaa, ne tuntee selvemmin ohimäneviks.
rakkaudella lyyli
Vastaukset 10
Vanhimmat
Keskustelunavauksesi oli jälleen mieltä sykähdyttävä. Kun toivotit valoa syksyyn niin se toi tämän vuodenajan myötä myös meidän elämämme - me elämme syksyä, jota sävyttää monien mielestä kurjasateisen harmaa sää. Toivon meidän kaikkien kuitenkin katselevan enemmän tätä väriloistoa, jota luoja meille viisaudessaan on luonut nautittavaksemme.
Aleksis Kiven "Sydämeni laulu" soi ja muutenkin hänen lyhyt, vain 38 vuotta, elämänsä on antanut nautittavaksemme runsaasti kauniita ajatuksia.
http://www.nurmijarvi.fi/aleksis/kivi1.htm
Toivon, että saamme nauttia täällä palstalla Sinun rikkaista elämänkuvauksista, joita kaivataan kun kaikki ovat jo kyllästyneet "googleen", mutta pitänee sitä olla joku "lainakuskikin", joka ajaa toisen hevosella kun omaa ei ole !
Kuutamo yöt ja tähtitaivas syksyn pimeiden päivien vastakohta.
Rakastan syksyn, kesästä eroavaa, värikkyyttä.
Vielä ei ruska ole värjännyt pihan vaahteraa, mutta eilinen ravisteli koivuista keltaisia lehtiä vihreän ruohomaton peitoksi.
Syksyyn liittyy haikeutta kesän lämpöisiin päiviin, kukkien kauneuteen ja kaikkiin ihaniin tuoksuihin joita luonto tarjoaa.
Syksy tuo minulle mieleen kaipauksen menetetyistä omaisistani ja poltan kynttilöitä heidän muistolleen, mutta samalla pimeiden iltojen iloksi itselleni.
Joinakin päivinä tekee mieli juosta sateeseen, antaa vesipisaroiden huuhtoa ja kastella, tuulen tuivertaa hiukset pörröisiksi ja kostean hiekan kulkeutua jalkineissa eteisen lattialle.
Sytyttää tulet takkaan, lämmitellä ja nauttia rauhasta.
Ihmismieli on niin moninainen että toisena päivänä haluaisi vain käpertyä peittonsa alle omien huoliensa seuralaiseksi, itkemään ikäväänsä ja valittamaan vaivojansa.
Onnekseni olen jo löytänyt huomisen toivon ja kykenen nauttimaan elämästä, havaitsemaan ettei elämä ole niin mustaa kuin se yksin jäädessä näytti olevan.
Nyt etsin muistoista ne yhdessä eletyt onnelliset hetket ja niitä muistelemalla ilo on tässäkin päivässä läsnä, syksyn sateesta huolimatta.
Olen syksyihminen, odotan innolla syksyn kirkkaita ruskan värejä, luonto valmistautuu odottamaan puhdasta valkoista lumivaippaa.
Ilman kuulas raikkaus punertaa sopivasti posket ulkoillessa.
Tänään tosin ei ollut näillä kulmilla kovin hauskaa salamoiden välkkyessä ja ukkosen jyrähdellessä useita tunteja. Satoi niin vietävästi, säälin syksyn satoa jota ei päästä
korjaamaan pois. Kosteuspitoisuus on yli 20. Sama sää oli eilen Keski-Suomessa vieraillessani.
Marjoja on hauska kerätä, karpalot suolla saavat vielä odottaa poimijoita, kanttarellit loistavat kuin keltaiset lyhdyt metsän kätköissä. Metsässä voi todeta luonnon kauneuden ja hiljaisuuden.
Lehdet putoavat hiljaa maahan, viestittävät kesän haipumista pois.
Kotiviini, valkoisista viinimarjoista, sen valmistaminen on tosi tarkkaa hommaa, sekin näitä syksyn touhuja.
Jotenkin olen viehtynyt lukemaan "Konsta Pylkkänen etsii kortteeria",kirjaa, siinä sana sutkaukset ovat hauskoja ja ilmeikkäitä, ne ilmeisesti viehättää. Esim sanat Käppänä ja käppärä, mitä muille tulee mieleen? Kirjojen lukeminen on hyvää aivovoimistelua ja ajankulua.
Se Lyylin ehdottama kynttilä on ehdoton POP syksyssä. Sisulla ajattelen"Ilo pintaan vaikk sydän märkänis", vaikka tässä kuinka pelolla odottelen polven tähystykseen kutsua.
Minä koen kaikki vuodenajat voimakkaasti, mutta syksy on läheisin. Rakastan syksyn tuoksua eniten-tuulta, kahisevia lehtiä, syyssadetta joka ropisee kattoon. Takassa tuli, ympärillä kynttilöitä-hyvääruokaa- viiniä ja lukemista päivän päätteeksi. Tunnen itseni Onnelliseksi silloin! tunne on kuin olis itse tehnyt isonkin työn läpikäytyään kesän. Syksyllä piha kunnostetaan kevättä varten, mullan tuoksu on ihan erilainen kuin keväällä, nyt se on voimakas ja kypsä.
En koskaan ole potenut kaamosta , enkä syysmasennusta, talvimasennuksesta puhumattakaan.
Pidän "masennusta" aktiiviliikunan puutostilana.
Jäädessäni yksin, ekavuosi meni sumussa, unohdin lähteä ulos , unohdin ajatella elämää eteenpäin, mietin vaan että Miksi jäin yksin?
Onneksi lapseni huomasivat käydessään, missä mennään, sain kovat nuhteet ja kovat toivomukset piristyä itseni ja heidän takiaan.
Heräsin todella, että elämähän jatkuu silti! kävin lähellä masennustilaa, siitä huomasin , kun aloitin taas normaalit rutiinit, että liikunta on yhteydessä mielialaan.
Nyt ehtoolla lenkkeillessäni huomaa , miten päivä on lyhentynyt monia kukonaskeleita jo-syksyä kohti mennään..lenkkini sisältää monenlaisia tuoksuja- ompoista kalanraatojen lemuun:-)Vaikka kesällä pihassani onkin hommia ja liikuntaa ruohonleikkuun kanssa, sekä talvella lumenluontia liikaakin, ne ei korvaa kuitenkaan mitä kävely antaa. Lenkillä ajatus kulkee ja silmät sekä korvat nauttii näkemästään ja kuulemastaan, siitä saa hyväämieltä!
Syyskuiset päivät ne mieleeni jäivät, kun tuuli hiljaa tuuli viljaa. Muistathan silloin, kun syyskuisin illoin loi lehdet tultaan öiden kultaan!!
Sinä kun runoista pidät, niin yritän taas jotakin:
On minulle syynä palstalle tulo,
muukin kuin ainainen alakulo.
Mä "runon reunassa" hetken vietän,
kuin ennen vanhaan, muinoin - tiethän.
Ei runoratsu vaan laukkaa ei astu
ehkä siltäkin sateessa kaviot kastu,
Ei "elämän katossa" valo loista,
siit en enempää sano, en myöskään toista.
Vietä iloisna nämäkin syyspäivät
poissa kaikki murheet, huolenhäivät
Onnellisna eteenpäin tänäänkin astu,
ota saappaat jalkaan, ei varpaat kastu.
Ystäväsi Ruuneperi
Luin iltamyöhällä, luin nyt aamusella ja taidanpa lukea harvasepäivä tuon kirjoituksesi, Lyylisein, Sinä meidän kaikkien elämänkatsomukseen valoa antava. Kiitos!
Elokuussa syntyneenä luulisi olevansa syksyn lapsia, mutta valoa ja aurinkoa kaipaan suunnattomasti. Kynttilöiden polttaminen, jos mahdollista vielä takkatulen äärellä, on kyllä ihanan tunnelmallista, mutta saattaa lisätä surumielisyyttäkin. No, senkin on kuuluttava elämänkulkuun. Eli tervetuloa syksy!
Mieleniintosimpia Leino-kuvauksia on Hella Wuolijoen kuvaus kun hän Kansallisteatterissa huomaa ystävänsä kutisevan:"Tuolta tulee Eino Leino morsiamineen," mutta Hella ei päässyt tuolloin juttelemaan Leinon ja hänen morsiamensa kanssa. Taisi tapaus kuitenkin olla eräänä syynä tutustua runoilijan naisasioihin, joista Hella Wuolijoki sanoo, että uskollisempaa ystävää ei Leinolla ollut kuin L. Onerva, vaikka naisia Leinon elämässä oli paljon.
Vasta nyt alan itsekin tajuta, mitä kahden ystävän suhde merkitsee kirjalliselle luomisvoimalle kun Eino Leino kirjoittaa:
" Ääressä takkavalkean
me kaksi turvatonta
sill´aikaa kuin on ihmisillä
niin monta turvaa, monta.
Ääressä takkavalkean
me ruhtinaallista kaksi;
jos maailma ei sitä huomaakaan,
me teemme sen rikkaammaksi."
Viime päivien omat keskutelut ja kertoileminen kummallisista sattumuksista omassa ja toistenelämässä tuo tämänkin kertomani hajanaisen kuvauksen esiin.Se on luettavissa:
Tutustuin Eino Leinoon/Hella Wuolijoki/Kummituksia ja kajavia/1947
Kurkien aurat, auraavat
laineita ilmaan.
Tulensävyä kaikkiin väreihin,
on sekoittanut syksyn
väriloisto.
Tämä on syksyn maisema,
rakastan tätä yltäkylläistä
väriloistoa.
Vaikka jokainen päivä,
varistaa lehtiä puista,
ja kaamoksen reuna
yön laitoja korottaa.
Kotiin saavuin tänään ja oli se jälleen niin
hauska hetki, kun kotioven avasi.
Sadetta on täälläkin ollut, mutta minä nautin sateesta, ja se johtunee kaiketi siitä kun
ei ole mikään pakko olla sateessa.
Jos on näin lämmintä kuin nyt on ollut se on
jopa ihanaa sadetta, minulla kun on helpompi olo silloin, ei lennä mikään pölypilvi, vaan on todella raikasta.
Minulle ei tuo masennusta ilmanalat kaikissa
vuodenajoissa on oma viehätyksensä, minulle
tuottaa alakuloisuutta moni muu asia tässä
elämässä.
Niin nytkin nämä lapset jotka joutuivat panttivangeiksi, kysyy aina itseltään, miksi,
miksi lapsetkin laitetaan kärsimään aikuisten
tekosista.
Mutta sekin on sellainen asia jollekka ei tälläinen pieni ihminen voi yhtään mitään,
vaikka miten sitä miettisi.
Laitoin sinulle señora lyyli meilin, sitten
kun ehdit voit lukea, sinunkin meilisi on tullut
kiitos siitä.
Terveisin Anu.
syksyä minä rakastan, monasti siitä olen jo kertonutkin.
Mieli masentuu minullakin, mutta salin masennuksen tulla(eihän se lupaa kysy),kaiken kuolevan luonnon keskellä kuuluukin surra .Tieto kevään tulosta ,pitkänkin talven jälkeen, se varmuus,mikä on tiedossa ,siitä että elämä viriää uuteen kukoistukseen,antaa oikeuden masentua.
Tämä masennus, se tervehdyttää mielen, voi kokea ahaa elämyksiä, vaihtuvuutta luonnossa, sadon kokoamisen , kaiken valmistelun pitkää talvea varten, turvallisuuden ja lämmön luomista.
Sinäkin Lyyli ,toit ilosi esiin siitä, kun on lämpöä, "lihasoppaa" ,vällyt mihin voi kietoutua,kun ulkona myrskyää.
Minä pidän sateesta ,sopiva vaatetus ja lenkki sateessa,se puhdistaa .Ikäänkuin sade pyyhkisi rypyt kasvoilta ,ja sitten sen kodin lämpöön, villasukat jalkaan ,viinilasi tai teekuppi käteen, hyvä kirja ja ulkona voi myrskytä.
Sinä puhut niin kauniisti onnesta, minulle onnea tuo myös kaunis kuutamo, tähtitaivas,luonnon väriloisto, ihminen kokee vahvan tunteen, omasta pienestä minästään ,tässä maailman kaikkeudessa.
Niille joille masennus tuntuu pahana, toivottelen ajatuksia joulusta,lumisista, huurteisista puista,kirpeistä pakkaspäivistä, ja sitten kevään tulosta. Sehän on jo puolen vuoden päässä, sitä kohti mennään,hyviä ajatuksia mieleen , ja masennukset on tipotiessään, pioni
Mitä pitäisi tehdä masentuneen henkilön kanssa,
kun on todella masetunut.
Henkilö ei jaksa päivääkään olla itkemättä, kun masennus painaa päälle.
Hän on aivan maassa, olen jutellut hänen kanssaan antanut uusia virikkeitä.
Hän vain purskahtaa itkuun, ja kertoo ettei voi
sille mitään, hän ei jaksa nousta.
Hän nukkuu melkein puoleen päivään, ei jaksa
nousta, masennus painaa aina vain alemmas.
On hakeutunut lääkäriin ja terapeuttiin, vaan
ei minkäänlaista apua.
Nyt hän hakeutuu minun seuraani, vaikka olen
itse huonossa kunnossa, ei sydän tahdo toimia.
Mutta en voi häntä käännyttää poiskaan, ei
noin sanoisiko masennuksesta kärsivää ihmistä
sairaaksi, sitä en tiedä.Mutta kuunnella pitää
jaksaa.
Mutta olen ollut hyvä kuuntelija hänelle, siitä hän kertoo aina, kun jaksan häntä kuunnella.
Olisiko tässä syksyssä sitten osuutensa ja muutenkin vuoden ajoissa.
Mutta joka vähänkin pystyy masennusta kärsivää auttamaan, vaikka kuuntelemalla niin hyvä.
Tiedän että se on raskasta, mutta eikö lähimmäisen auttaminen tuo itsellekkin iloa.