Kondyloomasta

Tilanne on se että sain entiseltä poikaystävältäni kondylooman ja kun sain kuulla siitä hoidin sen pois. Kävin kuitenkin vielä testeissä ja siellä todettiin että kondylooma edelleen. Sitä ei hoidettu uudelleen vielä mitenkään joten edelleen voin tartuttaa sen? Olen sinkkuna ollut jo pidemmän aikaa ja nyt tuntuu vaikealta ajatella uuden suhteen aloittamista, koska pelkään kertoa asiasta mahdolliselle uudelle kumppanille (jos sellaisen satun löytämään) ja hänen reaktiotaan. Seuraavaan seurantakäyntiin ja mahdolliseen uuteen hoitoon on vielä reippaasti aikaa joten ihmeitä tuskin ehtii sillä välin tapahtumaan. Muilla kokemusia tällaisesta tiltanteesta? :/
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juu. On kokemusta.
Oikeasti kannattaa käyttää sen verran harkintaa, että sille kumppanille voi kertoa myös kondyloomasta ennen seksiä.
Kyllä mua otti pattiin, kun olin yhdelle miehelle kertonut kondyloomasta. Sitten vasta muutaman viikon ja yhdynnän jälkeen hän kertoi omasta herpeksestään, kun oireet tulivat päälle.
En ole enää tyypin kanssa.

Äänestä

Moni parantuu kondyloomasta 2-3 vuoden sisällä tartunnan saamisesta. Osa jää taudin kantajiksi. Virus voi aktivoitua välillä, joista muodostuu visvasyyliä.

Osa viruksen saaneista tartuttaa partnereihinsa kosketuksen kautta vuosia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tartutettu kirjoitti:

Tilanne on se että sain entiseltä poikaystävältäni kondylooman ja kun sain kuulla siitä hoidin sen pois. Kävin kuitenkin vielä testeissä ja siellä todettiin että kondylooma edelleen. Sitä ei hoidettu uudelleen vielä mitenkään joten edelleen voin tartuttaa sen? Olen sinkkuna ollut jo pidemmän aikaa ja nyt tuntuu vaikealta ajatella uuden suhteen aloittamista, koska pelkään kertoa asiasta mahdolliselle uudelle kumppanille (jos sellaisen satun löytämään) ja hänen reaktiotaan. Seuraavaan seurantakäyntiin ja mahdolliseen uuteen hoitoon on vielä reippaasti aikaa joten ihmeitä tuskin ehtii sillä välin tapahtumaan. Muilla kokemusia tällaisesta tiltanteesta? :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu