Tässä funtsailin tätä itsehallintaa, - hillintää, sopeutumista ynnä muuta. Edelleen....mutta en enää niin identtitettikriisisenä. Vuosikymmenien tulostahan se on, jos alkaa ´levoton sielu´rauhoittua. Kovaakin työtä itsensä eteen, itse omat keinot keksineenä, oivaltaneena, osuen joskus oikeaankin.Tällanen ihminen kun minä, joka on koko elämänsä hajottanut itteensä hyvinkin moneen suuntaan...on ihan ihme, että on päässyt edes tähän pisteeseen, moni tyhjänpäiväinen asia on menettänyt merkityksensä. Voi tälleenkin aamuyöstä nousta ylös sen kummemmin streessaamatta ja ahdistumatta.
Paljonkin on viime aikoina täällä kuullut kehotuksia, ettei pitäs ´liikaa´ omia asioita paljastella, mutta en minä siinä suhteessa aio miksikään muuksi muuttua. Enhän toki ilkialastomaksi riisuuntua aio, olen ihan iloinenkin, että voi huomata kehittyneensä, inhimillisenä pysyneensä. Tuolla tarkoitan, ettei yksinomaan ns. parempia puolia vain esilletuonut, vaan myös omia heikkouksiaankin, se onkin taas eri asia, mitä kukin ajattelee heikkouksiksi. Tietysti siinä on riskinsä, vielä heikommat ihmiset käyvät rekatun kimppuun hanakasti. Mitä väliä sillä, itsehän tuntee itsensä parhaiten.
Vielä vuosi sitten en olisi voinut, osannut tällaista kirjoitella, hyvinkin ahdistunut olin varsinkin yöaikaan herätessäni. Suuri osuus mielen rauhoittumiselle on siinä kilpirauhasen vajaatoiminnan parannuksen edistymisessä, Se onkin niin mahtava elin, joka monella tapaa määrää ihmisensä toimintoja, jopa tunteitakin.
No tällaisia paljastuksia kirjoitin tänä aamuyönä. Kukin lukija reagoi tietysti omien tuntojensa ynnämuitten asioiden perusteella, miten suhtautuu. Mutta mukava on sanoa kehittyneensä, täydellisyyttä ei ole olemassa eikä pidäkään olla. Sittenkin on mukavaa olla vielä elossa.
Paljonkin on viime aikoina täällä kuullut kehotuksia, ettei pitäs ´liikaa´ omia asioita paljastella, mutta en minä siinä suhteessa aio miksikään muuksi muuttua. Enhän toki ilkialastomaksi riisuuntua aio, olen ihan iloinenkin, että voi huomata kehittyneensä, inhimillisenä pysyneensä. Tuolla tarkoitan, ettei yksinomaan ns. parempia puolia vain esilletuonut, vaan myös omia heikkouksiaankin, se onkin taas eri asia, mitä kukin ajattelee heikkouksiksi. Tietysti siinä on riskinsä, vielä heikommat ihmiset käyvät rekatun kimppuun hanakasti. Mitä väliä sillä, itsehän tuntee itsensä parhaiten.
Vielä vuosi sitten en olisi voinut, osannut tällaista kirjoitella, hyvinkin ahdistunut olin varsinkin yöaikaan herätessäni. Suuri osuus mielen rauhoittumiselle on siinä kilpirauhasen vajaatoiminnan parannuksen edistymisessä, Se onkin niin mahtava elin, joka monella tapaa määrää ihmisensä toimintoja, jopa tunteitakin.
No tällaisia paljastuksia kirjoitin tänä aamuyönä. Kukin lukija reagoi tietysti omien tuntojensa ynnämuitten asioiden perusteella, miten suhtautuu. Mutta mukava on sanoa kehittyneensä, täydellisyyttä ei ole olemassa eikä pidäkään olla. Sittenkin on mukavaa olla vielä elossa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mietteitä aamukahvin aikaan,...
Tuo monesti käyttämäsi sana identtiteettikriisi, ollakseen todellinen, ei varmaan olekaan mikään helppo asia sen kokijalle.
Olisiko suomeksi vertauksenomainen käsite:--- pallo hukassa? jonka joudumme kokemaan ennen ratkaisun löytymistä.
Vaatii ajattelua, eikä anna kuitata kintaalla ongelmaa:D Tuttuja kaikille varmaan
Epävarmuutta oman persoonallisuuteni suhteen, ei minulla ole ollut. Selviönä olen sen kokenut. Sellaista en tiedosta taakse katsoessani nuoruudessakaankaan.
Muoti-ilmiönä koin ennen tuon ilmaisun, kunnes eräs mieheni sukulaismies siitä sanoi kärsivänsä, ( kirjailija) jonka esikoiteoksen Claes Andersson arvosteli vuoden kirjaksi, Ongelmallinen personallisuus sinänsä, taustansa ymmärtäen.
Nyt on jo vanha ja sopeutunut, aikanaan lääkkein kirjoittaminen tukahdettuna.
Jokainen tekee tuo työn mielessään,...etsien ja analysoiden omia tuntemuksiaan/kontra tapahtumia ympäristössään.
Usein juuri päiväkirjat sisältävät näitä itseanalyysejä, jolloin pabeutuessa kirjoittamiseen, on helpompi sekä hahmottaa ja purkaa tuntojaan.
Tulihan sitäkin, joskus vuosikymmeniä sitten tehtyä, joka paljon auttoikin jäsentämään omat tarpeeni ja odotukseni elämältä:)
Kyllä siinä rakentaa itseään, saaden ajatusten kypsyttämää tukevaa pohjaa, josta käsin saa rohkeutta kestämään tulevatkin haasteet.
Jatkuvaahan tuo itsekritiikki on läpi elämän,...jos on
Vuosia sitten eräs tapahtuma vei minut katsomaan vain eilisiin.
Silloin ei ollut huomisia, ei minuutta, oli vain ihminen joka oli, ei elänyt.
Tein suuren elämänmuutoksen, ensiksi työn, sittemmin jo useamman kerran asumisenkin suhteen. Etsin itseäni, minuuttani ja sitä, että minä olisin nimä, en joku menneisyyteeni liittyvä jolta katosi jossain tilanteessa elämän kokemisen riemu.
Voin sanoa ettei koko perheen menettäminen ole helppoa.
Ei ole helppoja päiviä ollut, mutta olen lakannut välittämästä. Elän vain itselleni, koen asioita nyt ihan eri tavalla, kun olen oppinut olemaan joissain asioissa itsekäs entisen kaiken anteeksiantavan ja muille helpon elämän tarjoava ihminen jota opittiin käyttämään hyväksi kaikessa.
En kanna kaunaa, en muistele kokemiani asioita, koska unohtamalla on armelias itsellensä ja muille.
Enempää on turha sanoa, ei asiat muutu selittämällä, eikä vieras ihminen voi ymmärtää kokemaani tuskaa.
Näin on hyvä. Kun on tasapainossa itsensä kanssa, kun on tyytyväinen täähän tilanteeseen ja hetkeen ei mikään kaipaa muutoksia, eikä kukaan voi loukata puheillaan. Menneisyys on täynnä muistoja joista pahat asiat on kitketty pois, kuin valokuvasta josta on leikattu pois "pahat ihmiset" joita ei halua edes omiin valokuviinsa.
Itsesyytökseni olen antanut itselleni anteeksi, muiden syytöksistä en kanna murheita.
Kaikkien elämä kun ei ole tasaista tallaamista.
Omalle kohdalleni on sattunut polku jossa on hiertäviä kiviä ja suuria kalliota joista selvittyäni tunnen löytäneeni minuuteni ja itsetuntoni.
Miksi pitää itseään hillitä? Eikö parempi ole että luonto toimii kuten toimii.
Jos päässä surisee, siitä on parempi olla tietoinen, niistä jotka sen aiheuttaa... kuin että tukahdutat jotakin oleellisinta ihmisyyttäsi.
saa kyllä apua .
Jos pelkkään pään surinaan pitäisi terkkariin mennä niin alvariinsa veikkoset, siskoset siellä sai ravaa. Tälläkin hetkellä tinnitus tillittää hyvin monella taajuudella.
Joskus pääkoppaan tulee aisteista piittaamatonta dataa, myös kokonaisia lauseita. Ei niist kantsi muuta kuin anonyymisti kellee puhuu tai kirjoittaa. Joku on mennyt lääkärille kertomaan, huonoin seurauksin.
Oli ensimmäisena tarjolla mielenkiintoinen ketju onhan toki oma osuus tarjottava minunkin.
Edellinen kirjoittaja kertoi voimakkaista kokemuksista näin ymmärsin ja voin kertoa ettei ole ruusun terälehdillä koristeltua ollut elämänipolut.
Ensimmäinen nuoren poismeno tuli kuin kivi pakkapäivänä ikkunasta sisälle vei kaiken lämmön, ajatukset katkesivat koko sielu jäätyi, vaikka oli kaunis lämmin aurinkoinen kevätpäivä.
Vastaavia tapauksia kuin hengityskatkoja riitti, aika, ystävät ja sukulaiset elivät myötä sanoisinko kaikessa, ja kaikesta on päästy yli vielä kohtuullisen ehjänä.
Isommin en ole itsehillintää tai ihmisyyttäni menettänyt, voin vain jatkaa omaa elon polkuni kulkua sellaisena kuin miksi kaikki kokemukseni ovat hioneet.
Eikä elämän haluni ole kärsineet vaan päin vastoin voimaa olen saanut ja paljon oppinut.
Enkä luonnettanikaan moiti, herkästi tunnen pahat ja hyvät elän ja annan vastakaikua molemmissa tapauksissa.
En ole toisten maalitauluna tai vietävissä mukaan kaikkeen, mutta kilpenä voin toimia useinkin tarvittaessa.
Mutkia ei voi suoristaa eikä koskipaikkoihin jäädä kellumaan aina on suunta eteenpäin.
Nyt on oma käsitykseni kehittynyt tapahtumiin, mutta kovan koulun olenkin selvittänyt sekä henkisenä että ruumiillisina kipuiluna.
Tämä palsta on vain ajankulua.
Tänään toivon sadetta se huuhtoo ja puhdistaa!
Vettä ei olla saatu moneen päivään kun taas länsirannikolla päin kertovat tulleen reippaita vesikuuroja. Lähes helteinen iltapäivä oli. Reippasti lähti viilenemään iltaa kohti.
Nyt yöliikkujalla tarvii olla jo pusero paidan päällä niin on lämpö laskanut kuin loppukesän tyyliin.
Noista Lapin alueen hirmuisista hillasadoista riittää turistipololla ihmettelemistä. Ammattipoimija noukki 1500 kg lakkaa myyntiin pitkän päivärupeaman saldoksi. Kun hillasta saa 8€ kg, siitä tulee jo palkkaakin.
Sus'n aihe hukkui. Lukee vain...
lääkkeitä löytyy äänien kuulemiseenin skitsofreniaan jotka helpottaa
Sinulle; kyllä mimimerkki.
Olet aikamoinen asiantuntija jos täällä kykenet jopa diagnoosin antamaan.
Kuuleeko joku ääniäkin?
Kerrohan mitä lääkkeitä suosittelet ja oletko itse niitä kokeillut.
Ellet, voisi olla paikallaan hakea diagnoosi omienkin oireiden mukaan.
Itse en koskaan ole mitään lääkkeitä käyttänyt, mutta en kyllä muillekaan niitä suositellut. Pitäisi pidättäytyä antamasta lääkitystä ellei sairautta ole ihan oikeasti edes olemassa.
Tai, onhan täällä lääkäreitä joka lähtöön ja diagnoosi joka oireeseen.
Ihmeellistä tämä lääketiede nykyisin.
Lääkäri löytää potilaat suomi24 palstojen kirjoittajista.
Mekosia ihmetohtoreita keskusteluista tosiaan löytyy. Löytyy kirjoittajia, jotka diagnosoivat sinut psykopaatiksi, jota on viisasta varoa. Ihmetohtori soitti poliisille, että naapurin on nähty putsaavan Jatimatic asetta.
Jepethän tulivat pihaan kysymään, minkälaista ase-arsenaalia pidät.
Veitsiä, kirveitä, rautakankeja löytyi eli nauruksi meni. Jatkoja toivottelivat valkovuokot.
Pikkusen inhimillisyyttä -- ei olisi ollenkaan ihme vaikka "ihan aikuisenoikeesti" joku puhuu avoimesti omasta sairaudestaan . . En huomannut että jokuolisi täältä minkäänlaista läkehoitoa edes hakenut .
Onko jollakulla oikeus edes halveksivasti vastailla näihin
Menee sinne Jossa kaikki on terveitä ja nuoria
. Niitäkin Tällaisille ihmetteliöille täälä Suomi 24 kyllä on.
Samaa mieltä aloittajan kanssa, inhimillisyys ennen kaikkea. Ai, mutta nyt tuli hyvät naurut, kuten eräs pidetty kirjoittajamme aikaisemmin ilmaisi hyvää oloaan...terkkuja vaan sulle. Niin siitä tuli naurut, kun huomasinkin omaksi aloitukseksi. Päästä näkkyy viiraavan näin aamuhämärässä, se onkin vakava tauti tuo identiteettikriisi.
Ai aseittenkin kolistelua kuuluu, harvalle ne ovatkin niin tuttuja kuin minulle. Riittäs siitäkii juttua jos kuinka.Mutta jos kysäsisin vaan, että kuinka moni on Kalasnikovin edes nähnyt, saatikka käsissään pidelly. Taikka käsimiinan, sellasen ison kävyn muotosen, kätöseensä ottanut, no minäpä oon....aina sitä jottain kehumisenaihetta löytyy. Niin että sen Kalasnikovinhan omistajatuttu on minulle luvannut perinnöksi, katotaan nyt kumpi meistä kupsahtaa ensimmäiseks. Mahoton asearsenaali onkin tällä tutullain, se Pirkkalassa asuva.
Jaa, ettäkö ääniä kuulevat jotkut, on se varmasti kiusallista sekin, liekkö siihen parannuskeinoo lainkaan. Lokit pirulaiset täälpäin pitävät taas metakkaa, luuseri pullukkapulu tuohon parvekkeen reunalle tuli kukertamaan ja päätään pyörittelemään.
No nyt virkistyinkin mukavasti tässä aamutervehyksii kirjoittassain, antakaahan tulla alotuksia, että pääsee taas viisauksii kirjoittelemaan.
Ei oo jepet valko -, vaan sinivuokkoja lempinimitykseltään, jos pakosyytti jeppejä tarkoitit.
onhan tähän huomenta toivotettava; Huomenta. Naurattaa tämä miina-asiantuntija. Oli Korialla oppitunti, v -55. kävynmuotoista käskranaattia myös käsiteltiin. Väline oli varustettu pienellä ilmaisupanoksella jos joku väärinkäsittelee ja väärinkäsittelihän Puustinen vaikka oli sanottu miten kranaatti toimii kun sokan nykäsee, Puustinenhan nykäsi sokan irti.
Suuret silmät oli ainoat valkoiset kohdat mustalla Puustisen naamalla joka oikeastaan piti siinä tilanteessa olla kokonaan valkoinen.
Kotiuduttiin mökiltä ja herätessäni luulin oltavan edelleen mökillä, siitä innostuin tulemaan jo koneelle muuatta pankkiasiaa kun pitäisi oikaista, e.lasku oli hoitamatta vaikka luulin sen olevan maksettu, se kun ei heti toimi sopimuksen tehtyään vaan pitää vielä käsilläoleva maksu hoitaa normaalilla tavalla.
Vanhan ihmisen pitää jatkuvasi olla ajantasalla näissä pankki ymmä muissa asioissa, muutosta tulee jatkuvasti. Tuolla pankissa kun vähiä rahojaan yrittää säästää niin eipä ole helppoa, sanon vaan.
Eikös mitä, nauru tekkee hyvää, suurinpiirtein sama meikäläiselle onko miina vai kranaatti. Jäikin jatko kertomatta, tietysti halusin mahollisimman nopeesti hyppysistäin sen päästää, joten heitin sen lumihankeen, oli nääs talvi. Jekkua yritti tuttavain, mutta entäpä jos ois se sokka nykästy valmiiks, ois se ollut mahtava jyssäys. Harmi, kun tuli ilmi tietävyyteni asseista, tyhjää kuin Turusen pyssy.
Minä en uskaltaisi edes heittää, jos sellaisen käteeni laittaisit kurillasi:D Hiljaa asettaisin sen tasaiselle alustalle ja juoksisin niin lujaa kuin pääsisin ja kiljuisin: Korjatkaa pois tuommoinen, ennenkuin lapset sen löytää! Tirskuttaa ihan kun aattelenkin, enhän ikinä ole sellaista nähnyt, ja mistä tietäisin jos vahingossa painaisin jotakin laukeamiskohtaa,..huiii kamala ase!
Ne kuorenko sirpaleet räjähdyksessa vahingoittavat? vai syntyykö siitäkin paineaalto?
Muistelisin että olen nähnyt niitä useankin, sellainen muistipätkä on mielessäni kun isäni veli oli ollut tarkastamassa välirauhan tultua että voisimme jotenkuten siellä liikkua.
Käsikranaatteja oli yhden kaapin päällä ne oli tehty vaarattomaksi silti minulla ei ollut lupaa koskea niihin.
Ihailin niiden väriä kun aurinko paistoi sopivalta kantilta, jotain pronssia muistelisin.
Löytyi sieltä miinakin lattian alla oli maakellari johon oli raput ja juuri kun oli astuttava maahan se oli sijoitettu niin, tämä sotajermu huomasi sen, teki sille jotain mutta ei tupaa oltu käytetty kuin leipomusten paistamisessa.
No se oli minulla vaistomainen liike, se heitto. Kyllä sellanen kuulemma olis voinut jymäyttää Pirkkalan lähitienoot matalaksi. Ihan oikeestihan en tiiä aseista sen kummempaa, vaikka oonhan varuskunnissakin asunut lähes kolmasosan elämästäni. Vain kerran ampunut haulikollakin, ja se riittikin.
No nyt kepsuttelemaan Duo:lle. On tästä välittömyydestä jutella vieraitten ihmisten kanssa paljonkin iloa, jänniä ihmisiä saattaa tavata, niinkuin toissapäivänä lähes ikäiseni naisihminen. Biologian joku tutkija oli ollut, asunut mm. Papualla, Singaporet ja Hongkongit...jne hyvin tuttuja, monet muutkin maailman kolkat.
Mukava sääkin taas täällä nyt, heippa!
Tiedän aseista jotain, mutta en ole koskaan halunnut tehdä lähempää tuttavuutta. Meille ei kotiinkaan saanut tuoda minkäänlaista pyssyntorrikkaa silloin kun lapset olivat pieniä. Vilkkaat pojat olisivat saattaneet saada sen käsiinsä ja kuten pikkunassikoilla asiaan kuuluu, kokeilleet tietenkin.
Kalasnikov on on silloisen neuvostoliittoliitolaisen saman nimisen miehen suunnittelema.
Ukkoni sanoi panneensa merkille, että useimmilla afrikkalaisilla sotilailla, tai puolisotilailla on tuo ase,
Alussa poikkesin vähän totuudesta, olihan meillä ilmakiväri kotona silloin kun pojat olivat pieniä, eivät tosin aivan pieniä, mutta lapsia kuitenkin.
Aloittaja funtsasi itsehillintää ja itsensä hallintaa, siitä ketju alkoi, mutta edetessään muuttui jopa aseista puhumiseksi..
Poliisi ei ollut aamuun mennessä saanut epäiltyä kiinni, mutta hänen henkilöllisyytensä on tiedossa. Teosta epäillään 41-vuotiasta oululaismiestä. Poliisi ei pidä häntä vaarallisena sivullisille.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288581732081.html?ref=rss
Jotenkin en liikaa luottaisi miehen vaarattomuuteen joka on juuri haulikolla mäjäyttänyt jonkun hengiltä...
Aloittajakin hillittömässä hillittömyydessään heittelee kranaatteja pitkin Pirkkalaa.
Eihän otsikkoa olekaan, joten sama se mitä puhutaan. Aika pöljä aihehan tuo hallinta ja hillintä !!!
Ihan hyvä aihe. Puhutaan vaan hallinnasta ja hillinnästä. Kerrotaan, aainakin minä omakohtaisesti voin sanoa, että itsehillintää on tullut nuoruusvuosien jälkeen. Onko se hillintää vai piittaamattomuutta?
Lähes kaikesta ei välitä, ei toisten pahoista sanomisista, teoista ja ilmeistä. Viimeksimainitutkin koin nuorena merkittäviksi. "Katsoi pahasti", saatoin sanoa. Jospa itsekin katsoin "pahasti", edes huomaamattani sitä
Kirjotin sulle ihan arvokkaan vastauksen, mutta hävis. No jottain muistelen, mitä sanoin. Niin, kyllähän hilittömyyskin on luonteenpiirre, kytee pinnan alla, mutta tietysti pitänyt oppia elämän myötä laimentamaan sitä. Ja tuo identiteettikriisihän kuuluu nimenomaan murrosikään, olen aikaisemmin sanonut olevani ikuinen murrosikäinen. Tahallaankin joskus olla vastaan ja vastoin yleisiä käyttäytymisssääntöjä, tapoja ja etikettejä. Lapseni ennen sanoivat, että milloinkahan meiänkin äiskästä tulee aikuinen, nyt ei ole kuulunut enää tällaista, joten alkaakohan tässä hissutella vanhuutta kohti.
Olemme kypsiä, mutta aina lapsenmielisiä, avoimia ja kuitenkin realistejä. Eläköön, ikäisemme ladyt!