Vaasalainen kirjailija Harri V. Hietikko, joka muutama vuosi sitten väitteli myös tohtoriksi aiheenaan valta ja johtajuus Tolkienin Taru sormusten herrasta teoksessa, on myös tuottelias dekkarikirjoittaja.
Hietikon uusi teos Lausukaa paranoid (Johnny Kniga 2013) on todellinen täysosuma ja merkkiteos suomalaisessa jännityskirjallisuudessa. Hietikko marssittaa näyttämölle nimettömän moottoripyörämiehensä, joka saa Varekset ja Kalliot kalpenemaan. Kommentoimatta itse kirjan juonta, joka on luettavissa kustantajan esittelyssä, totean, että Lausukaa paranoid on kirjoitettu ns. sähkösanomatyylisesti. Ellroyn ja Lapiduksensa lukeneet löytävät siis tiettyä tyylillistä samankaltaisuutta, mutta myös Hietikon oma ääni ja vahva, persoonallinen ja läsnä. Tapa, jolla hän käyttää kieltä, jää mieleen pitkäksi aikaa itse lukukokemuksen jälkeen. Lausukaa paranoidin sivuilla yhdistyvät lyyrinen kauneus ja naturalistiset törkeydet kiehtovalla tavalla. Kirjan etusivulla mainitaan teoksen olevan biker-trilogian ensimmäinen osa. Nähtäväksi siis jää, millaisiin hulluudenvalssin pyörteisiin hän sarjan jatkuessa lukijansa johdattaa. Tanssiinkutsu on kuitenkin Lausukaa paranoidissa jo esitetty ja siihen kannattaa vastata. Lukekaa ihmeessä!
Rammstein-trilogian avausosa eli Lausukaa paranoid
1
305
Vastaukset
- Kärppämies82
Tällainen arvio Jaatisen arvio eilisessä Kalevassa.
Testosteronia huokuva kertojahahmo on yksityisetsiväpalveluja ja muutakin tarjoava turvallisuusalan toimija. Hänen markkinarakonsa muodostuu nyky-yhteiskunnan velttoudesta. Laki on, mutta ei oikeutta. ”Senaatintorin muumitalossa on vedetty pimennysverhot ikkunoiden eteen jo ajat sitten”, Hietikko kirjoittaa. Kertojahahmo auttaa vääryyttä kokeneita. Sekä rahasta että ilman. Lähipiiriin kuuluu toimijoita hämärästä. Mukaansa tempaavan alkusykäyksen jälkeen päähenkilö saa toimeksiannon etsiä laajennetun itsemurhan Tampereella tehneen nuorukaisen tyttöystävä. Toimeksiantajallakaan, suomalaisvenäläisellä naisella, ei tunnu olevan puhtaat jauhot pussissa. Kertojahahmon kipupisteet tulevat esille tarinan edetessä. Teksti muodostuu lyhyestä lauseesta, kappaleesta ja luvusta. Luvut asettuvat draaman kaarelle teoksen kolmessa osassa, jonka jokaisen aloittaa siteeraus Rammsteinin sanoituksista. Hietikko lisää vastavoimaa oikeissa kohdissa ja yllättävän käänteen ennen loppua. Osa luvuista esittäytyy päähenkilön tekemiksi muistiinpanoiksi, osa on kerrontaa. Kaksitahtinen poljento vyöryttää loppuratkaisua kohti. Sana- ja lauseparit sisältävät vastakohtaisuuksia, jotka sytyttävät assosiaatioita. Roihun suuruus riippuu lukijan kompetenssista. Muodon niukkuus on sisällön syvyyttä. Kuiva huumori naurattaa. Tohtorismies kirjoittaa varsin uskottavasti väkivallasta, jonka osoittaa kirjassa olevan ainoaa toimivaa kommunikaatiota maailmassa, missä seurauksista aina vain tulee syitä, tärkein jää pimentoon ja mikään ei ole pyhää. Tarinan keskiössä on tiedon hankkiminen, suunnitteleminen ja toimiminen näiden pohjalta. Ajattelemisen ja päättelemisen kuvaus on myös onnistunutta. Harri V. Hietikko on kirjoittanut yhteiskuntakriittisen jännitysromaanin, joka pistää lukijansa ajattelemaan ja viihtymään. Seuraavaa osaa odotellessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2382699- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221098Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63841
- 41807
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238805- 126788