Olenko harvinainen tapaus?

totaalisinkku

Olen 47v lapseton nainen enkä ole koskaan ollut avo- tai avioliitossa enkä kihloissa. Olen asunut kimppa- ja soluasunnoissa nuorempana mutta pääasiassa kuitenkin aina yksin. Seurustelusuhteita on ollut useita, pisin yli 8v ja joitakin 1-5v. Nyt olen ollut 5v yksin. Seurustellessa asuttiin aina omissa asunnoissamme.

Onko muita kaltaisiani? Välillä törmään ihmettelyihin etenkin miesten taholta. En ole mitenkään suunnitellut elämää näin, se vain meni näin. En kylläkään ole mitenkään erityisesti kaivannut ns.normimeininkiä ja lapsiakaan en ole koskaan halunnut.

Joskus tulee mieleen, että millaistahan se yhdessäasuminen kumppanin kanssa on ja millaista perhe-elämä. Sitä toki koin lapsuuden perheessä mikä oli tavallinen perhe. Onko muita samanlaisia? Vai olenko ainoa Suomessa ikäluokassani? Lisäksi olen vielä ainoa lapsi.

Jos on muita niin oletteko tälläinen vastentahtoisesti vai omasta halusta?

3

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xkässäri

      No et ole ainut.Se elämä vaan menee rataansa,ei sitä loputtomiin pysty suunnittelemaan.Meitä yksineläjiä on paljon.Osa varmaan on omastakin halustaan,minä jo kaipaisin kaveria vierelle.
      Sitä ei vaan jaksa enää baareissa pyöriä.
      tv.m45

    • ParisuhdeKene

      Itse olen myös 47-vuotias (mies), ja en ole koskaan ollut missään vakavammassa suhteessa. Minulla ei ei ole lapsia. Nautin täysin rinnoin sinkkuudesta, enkä edes haaveile minkäänlaisesta parisuhteesta. Luonteeltani olen hyvin dominoiva, joten sekin lienee jo este toimivalle ja tasavertaiselle parisuhteelle, jollaista ihmiset kaiketi yleensä etsivät suhteestaan. Tosin, jos joku haluaa tulla parisuhteessa alistetuksi (ei seksuaalisesti) ja mukautetuksi ajattelumaailmaani niin mikäs siinä...

    • On meitä

      "En ole mitenkään suunnitellut elämää näin, se vain meni näin. En kylläkään ole mitenkään erityisesti kaivannut ns.normimeininkiä ja lapsiakaan en ole koskaan halunnut."

      Samat sävelet täälläkin. Olen 45v. mies, enkä minäkään ole koskaan ollut avo- tai avioliitossa kihloista puhumattakaan. Olen ollut jo 7v. yksin ja en ainakaan tällä hetkellä osaa ketään sen kummemmin kaivatakaan elämääni. Pärjäilen näinkin.
      Mutta mistä sen tietää, kuinka kohtalokkain seurauksin tulen vielä johonkin naiseen törmäämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe