HERKKUJEN YÖ VIIHTEETÖN KESÄTAPAHTUMA

Vain syömingit

Hämmästelen muutamien muiden tavoin ja olemme pettyneitä, ettei heinäkuussa hauholla järjestettävässä herkkujen yössä ole koskaan tarjolla syöminkien lisäksi muuta viihdettä, kuin tämä syöminen.
Tapahtuma painottuu nimensä mukaan todellakin vain syömiseen.
Vaikka tälläiseen kesäillan ja yön tapahtumaan sopisi huipennukseksi vaikka tanssit elävänmusiikin tahdittamana.Tai edes, joku tasokas musiikista vastaava viihdyttäjä, esiintyjä.
Ruokakin sulaisi paremmin tanssinpyörteissä.Mutta nyt, syödään itsensä ähkyyn ja ajellaan kotiin ajatellaan, tässäkö tämä nyt sitten oli?
Tai katsotaan jälkkäriksi yönäytöksenä joku kesäteatterinäytelmä.
Tanssittoman tanssilavan pihalla.

Yksikään tapahtuvaan osallistunut ei ole kiinnostunut tarjoamaan muuta tasokasta viihdettä syömisen lisäksi.
Vihavuodessa on villisian syönnin lisäksi tarjolla kyllä elävää musiikkia.
Joka tarkoittaa aina, vain sitä yhtä trubaduuria yhden soittimensa kanssa.
Isompi musiikista vastaava kokoonpano ehkä veisi sielläkin tapahtumaan osallistuvan yhdistyksen vararikkoon.Vai romahtaako esiintymislava?

Vitsiälän lavalla oli joskus aikaisemmin herkkujen yön yhteydessä tanssitkin.
Lava tuli aina täpötäyteen ja pääsymaksuistakin kertyi varmaan mukava summa.Siitä huolimatta, ettei tanssiorkesteri koskaan mikään kuuluisa ollut.
Mutta nykyään lavan ympäristöineen on vallannut kesäteatteri ja se on menettänyt täysin tanssilavatunnelmansa ja tarkoituksensa.
Hämmästyttävää, ettei hauhon kokoisessa paikassa ole mitään muuta paikkaa kesäteatterille, kuin tanssilava!
Miltähän tuo teatteritouhu näyttäisi esim.kapakanmäellä?Ei taitaisi tanssikansa tykätä.

Herkkujen yön järjestäviltä tahoilta, haluamme nyt viimeinkin kysyä.
Onko viihdyttävät artistit todellakin niin kalliita, ettei sellaisia ole varaa hankkia esiintymään tälläiseen tapahtumaan?Vai onko kyse siitä, että tapahtumasta halutaan vain voittoa?Onko kyse siis vain saituudesta?Maalaisuudesta, vai mistä?
Mistä johtuu, ettei tähän kesätapahtumaan tuleville tarjota koskaan mitään muuta, kuin nämä syömingit?
Aterimien ja astioiden kilinää ja kalinaa ja puheensorinaa?Röyhtäilyä?
Siinä on herkkujen yön viihde!
Pistäkää sana kiertämään.

10

618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kiinnosta enää

      Samaa mieltä.Herkkujen yö on köyhä tapahtuma.Syötävät on lisäksi ylihinnoteltuja.
      Syödä voi muuallakin.Kesätapahtumia on monenlaisia.Kuten niiden järjestäjiäkin.

    • Herkuttelija yössä

      Kivaahan siellä oli ja perinteeksi on muodostunut.Mutta mielipiteitä varmaan jakaa tämäkin tapahtuma.

    • Soppa sekameteli

      Jos joku viitsii järjestää tanssit seudulla samaan aikaan niin siitä vaan, ei ole keltään pois... Lieneekö vaan talkooväestä vai mistä puute, ettei innosta.
      Sen sijaan en kaipaa joka tapahtumaan sitä tanssia ja mökää, moni tapahtuma on pilattu nykyään tekemällä niistä viihteen sekametelisoppaa.

    • Piiu Pks

      Kiva idea, mutta olisi ollut kiva tietää hieman, minkä hintaluokan tarjoamisia eri kohteissa on. Menimme Vihavuoden tapahtumaan, mutta 25€ annoshinta oli mielestämme niin ylihinnoiteltu, että jäi syömättä. Kuvittelin etukäteen, että tapahtuman tarkoitus olisi se, että ihmiset kiertelisivät eri kohteissa ja maistelisivat tarjolla olevia herkkuja useammassa paikassa. Tuolla hinnoittelulla retki jää aika lyhyeksi.

      Jos ensi vuodeksi järjestäjät saisivat hintatiedot näkyviin etukäteen, niin voisi jättää suosiolla ylihinnoitellut kohteet väliin, eikä tulisi hukka-ajoa.

    • Silmään kustaan

      No täähän on joku maataloustukiaispummien tukiaisvedätys koko homma. Keksitään joku tapahtuma ja saadaan yhteiskunnalta hyvät rahat. Kun kulupuoli pidetään pienenä, niin jäähän siitä junteille helppoa rahaa. Kusetus mikä kusetus.

    • nyyhnyyh ja mumsmums

      Syökää suruunne!

    • käynyt

      Vihavuosi-yhdistys toimii hyvin pienellä budjetilla ja vielä pienemmällä talkooporukalla. Ison orkesterin varaaminen on iso kustannus. Jos vaikka kansaa ei tulekaan syömään niin persnettoa tulee.
      Tervetuloa juhannustansseihin. Ja lättyjonoon vaan, ei ole kallista.

    • halpa pitää olla

      Uusi idea. Russian naisia tarjolle.

    • hölmöläinenmaalainen

      niin ja miksei Helsingissä taiteiden yössä ole tansseja taidenäyttelyissä?

    • Meille_jo_perinne

      Kyllä siellä herkkujenyössä tanssiakin on ollut, vuolteen kartanon pihalla ollut karaoketeltta siellä on tanssittu. Vihavuodessakin on voinut tanssia terassilla haitarimusiikin säestyksellä. Lautsiassa on ollut joskus rannassa se rantaravintola avoinna, tanssilava on sielläkin ja nythän on taas vitsiälän lavakin viimeisenpäälle tanssikunnossa, se jos mikä on tunnelmallinen kesäillan tanssipaikka.
      Tänä vuonna ei vaan sää taida suosia tapahtumaa. Aika usein tapahtuman aikaan ilta on ollut aina todella kaunis, lämmin ja niin kesäinen. Herkkujen yön väkimäärää onselvästi tuplannut kaunis sää, huonompi sää on karsinut sitä. Kesällä on mukavaa olla ulkosallakin, etenkin tässä tapahtumassa, joka on järjestetty kauniissa hämäläismaisemissa. Tänä vuonna ehkä koleahko sateinen sää ei ulos houkutele. Meidän perheelle herkkujen yöstä on tullut kesäperinne. Säistä huolimatta, pidämme tästä perinteestä kiinni ja nautimme tunnelmasta ja herkuista ja tanssimaankin mennään, jos jaksetaan. Kiitokset kaikille tapahtuman järjestäjille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      122
      1701
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      16
      1402
    3. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      982
    4. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      980
    5. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      81
      833
    6. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      66
      831
    7. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      770
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      46
      741
    9. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      671
    10. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      62
      658
    Aihe