Kertokaa juniorille

Olen 17 vuotias rahtarin alku ja haluaisin näyttää jo nyt oikealta rahti karjulta, eli mitä ulkonäöksisiä seikkoja pitää ottaa huomioon, jotta mua luultaisiin ihan oikeaksi kilometrinnielijäksi?
8231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sitä rekkamiehen hymyä kannattaa alkaa harjotteleen heti !

Äänestä

Ehdottomasti kasvatat ison läskimahan ja öykkäät kovaäänisesti ABC asemilla. Iso plussa on tuo rasvaisen ruuan ahmiminen, eli syöt pelkkää makkara perunaa tuplilla höyräreillä. Muista, että höyrymakkara otetaan aina tuplana.

Äänestä
  • Jep, lihis höystettynä kahdella rahtarin porkkanalla, kaikki mausteet mukaan mitä kuppilassa on tarjolla. Sulla ei vielä ajokorttia ole, mutta opettele mielessäsi jo kuviot baarin pihaan tullessa eli auto mahdollisimman lähelle ovea, ja nimenomaan niinpäin että kuskin ovi on kuppilan ovelle. Bussiparkki on oikein hyvä, vielä parempi ahtaassa pihassa on tukkia se viimeinen läpiajoreikä jotta varmasti seuraava joutuu peruuttamaan pois. Lappeenrannassa Abc Viipurinportin rahtiparkin järjestelyjen vuoksi myös 'pussitus' on tehty äärettömän helpoksi. Siinä onnistuu tyhmempikin rahtijulli.

    Äänestä

  • Näillä alkuun kirjoitti:

    Jep, lihis höystettynä kahdella rahtarin porkkanalla, kaikki mausteet mukaan mitä kuppilassa on tarjolla. Sulla ei vielä ajokorttia ole, mutta opettele mielessäsi jo kuviot baarin pihaan tullessa eli auto mahdollisimman lähelle ovea, ja nimenomaan niinpäin että kuskin ovi on kuppilan ovelle. Bussiparkki on oikein hyvä, vielä parempi ahtaassa pihassa on tukkia se viimeinen läpiajoreikä jotta varmasti seuraava joutuu peruuttamaan pois. Lappeenrannassa Abc Viipurinportin rahtiparkin järjestelyjen vuoksi myös 'pussitus' on tehty äärettömän helpoksi. Siinä onnistuu tyhmempikin rahtijulli.

    Totuttele olemaan pesemättä alkajaiseksi vaikka viikko,möykkää kovasti huoltiksella ja aja pöydässä suurilla ylikuormilla ja pahoissapaikoissa,kyllä se siitä lähtee ura urkenemaan,muista möykätä.

    Äänestä

Et pese käsiä koskaan kusella käydessä ja vessa jätetään aina vatämäti, tuli sinne mitä tahansa. Plussaa on roiskia nokkatipat housulle ja jättää vetoketju auki.

Äänestä

harjoittele mylvimistä jossakin niityilla ja pelloilla kuin oikeat sonnit konsanaan. Myös kovalla äänellä karjahtelu kuuluu asiaan.

Äänestä

ja lehmän nahka puukengät pitää ostaa

Äänestä

Abc:n jonossa kaivelet muniasi ja röyhtäilet kova äänisesti ja pisteenä iin päälle olisi kovaääninen lihapiirakka pieru. Myös epätoivoinen kahvila myyjän iskuyritys rasvaisella alapäätyylillä kuuluu asiaan. Ostat myös kovsäänisesti kondoomeja, jotka sitten nakkaat roskiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Innokas junnu!!! kirjoitti:

Olen 17 vuotias rahtarin alku ja haluaisin näyttää jo nyt oikealta rahti karjulta, eli mitä ulkonäöksisiä seikkoja pitää ottaa huomioon, jotta mua luultaisiin ihan oikeaksi kilometrinnielijäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu