moi.oon 16v tyttö.oon pitämässä välivuotta koulusta (mut oon jo kuiteski tammikuussa menos johki kouluun..).oon ollu muutamia viikkoja nyt yksin päivät kotona kun äippä on töissä.asutaan syrjäkylällä eli ei oo mitään mahollisuuksia lähtee päivällä mihinkään ihmisten ilmoille ja en nää kavereita.pari ekaa viikkoo meni siis ihan hyvin yksin ollessa kotona mut olin viimme viikon kummin luona mut sit oli pakko tulla kotiin kun mua rupes hirveesti ahistaa kun jäin sinne vähäks aikaa yksin kun aikasemmmin päivällä siellä oli enemmänki porukkaa.nyt mua on ruvennu ahistaa kotonakin,esim. tänä aamuna kun kuulin joskus kuuden aikaan ku äiti lähti töihin mua rupes taas ahistamaan kun tiesit et jäin yksin,(en tiiä oisko ruvennu muuten mut rupesin miettii et rupeekohan mua taas ahistaa kun jään yksin mut onneks sain sit nukuttua..)ja nyt päivälläkin meinas ruveta ku mietin et vielä pitää olla pari tuntia yksin kotona ennenku äiti tulee töistä..eli siis miten mä selviä vielä n.kuukauden yksin päivät kotona ku veli tulee armeijasta lokakuussa..eli mun isä on töissä toisella paikkakunnalla ja sisko koulus muualla.ja nään näitä vaan viikonloppusin.aika menis tietty paremmin jos asuttas keskustassa kun vois harrastaa kaikkee mut ei..nyt haluisin lähtee kouluun mut ei oo paikkoja vapaina..oonko tulos hulluks vai mitä kun aina tulee tuommonen olo?ei oo ennen ikinä tullu mut nyt..=( ..onko kellään muulla ollu samallaista..?mut joo toivottavasti joku saa selvää tost.
mikä mul on?
minä
6582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ehkä ahdistus on seurausta jostain nuorempana kokemasta asiasta ja nyt yksinjääminen muistuttaa siitä alitajuisesti. Et siihen ahdistukseen kuole, joten anna sen tulla. Pelot ja ahdistukset kannattaa aina kohdata vaikka se voi vaatia vähän rohkeutta. Yksinjääminen on melko yleinen pelko, ja ennen 2 vuoden ikää tapahtunut muutaman päivän ero vanhemmista voi jo aiheuttaa ahdistusta vanhempana.
Hmmm, mun pikkusiskolla on sama tilanne. Sekään ei ole koulussa ja on samanikäinen ku sä. Se kyllä meni töihin ku pääs, mutta sitä ahdistaa lähinnä se ettei se tiedä mitä tekis tulevaisuudellaan ku ei oikein tiedä mitä haluaa tehdä koko loppu elämänsä. Pelottaako sulla yhtään se? Pelottaako esim. että näät miten muut on aktiivisia koulussa ja töissä ja kukaan ei vedä vain lonkkaa niinku sä? Kukaan ei tavallaan ole samanlaisessa tilanteessa ja yksin et osaa selviytyä jos poikkeat joukosta. Mun pikkusisko vähän pelkää sitä mitä muut ajattelee ku ei ole koulussa kun kaikki tuntuu akateemista koulutusta kauheasti arvostavan ja se saa melko paljon haukkuja mm. sen sukulaisiltaan ku se ei kouluttaudu eikä suunittle tulevaisuuttaan järkevästi. Ja täytyy myöntää että mullakin ahdisti tosi paljon sillon kun lopetin koulun vähäksi aikaa kesken masennuksen takia, ja varsinki silloin ku jäin yksin. En voinu turvautua keneenkään sillon ku olin yksin ja tajusin että kukaan ei mua oikeastaan tue vaan kaikilla on omat elämänsä elettävänä. mÄ yritin saada niitä jäämään kotiin, koska en halunnu olla epänormaali, halusin, että se olis ihan normaalia ja hyväksyttävää vaan olla ilman että tekee mitään. Tietenki se on hyväksyttävää, mutta ei sitä tajua jos kukaan muu ihminen ei anna sille konkreettista hyväksyntää. Sitä oli kyllä aika hankala tajuta mutta kun sen tajusin niin elämästä tuli odottamattoman ihanaa (= Jaksamista sulle!
1. Soita kavereillesi ja mene niille yökylään. Vuokratkaa leffa, jutelkaa, syökää popcornia ja semmosta.. Tosi kivaa!
2. Hanki lemmikki. Jos haluat paljon tekemistä, niin hanki koira. Siinä on tosi paljon työtä ja varmasti tulet nauttimaan koiran kanssa lenkkeilystä(kuntokin kasvaa!) ja semmoisesta..
Voit tietysti myös hankkia jonkin pienemmänkin eläimen vaikka jonkun jyrsijän. Ne eivät tule niin kalliiksi kuin koira, eikä niissä ole niin paljon työtä kuin koirissa, mutta on niittenkin kanssa kiva olla!
3. Keksi itsellesi jokin kiva harrastus jota voit tehdä siellä syrjäkylällä ja joka on mahdollista siellä. Esim lukeminen, kaikenlainen musiikki, käsityöt, hiihtäminen, lenkkeily, uintija semmonen
4. Hanki itsellesi jokin skootteri tai semmonen jolla voit mennä sinne keskustaan harrastamaan ja tapaamaan kavereita. Ja mikset vaikka menisi pyörällä? Jos matka ei ole hirveästi yli 20km niin kyllä tuollaisen matkan voi ihan hyvin pyöräillä.
Joo no heippa vaan! Toivottavsti oli apua. :)
oli nuista teijän vastauksista jonki verran apua,kiitti.vaikka ei nyt enää viikonlopun jälkeen tunnu niinkään pahalta..ehkä sekin sit vähä ahistaa kun ei yhtään tiiä mitä haluis tehä ja mihin kouluun hakis.ja oon vielä semmonen ihminen et mun pitää aina vähintää kirjottaa johonki paperille et mitä pitäs tehä,ostaa tai muuta semmosia suunitelmia,ärsyttää..joo silli hyviä ehotuksia.harmi vaan kun mulla on vaan uks kaveri jääny yläasteelta mut se kun on lukios nii jos kysyn siltä et voinko menä käymään nii silhän on aina niin paljo läksyjä ja muuta et..sit rupee tuntuu et eihän sekään oo enää mun kaveri mut pitää vaan yrittää jaksaa..oon kyl nyt ajateluu et ois pitänyt lähteesinne lukioon niin ois saanu olla viel ainaki kolme vuotta kotona kun isi on viikot töissä ja äiti on aina yksin niin oispahan sil ollu ainakin seuraa mut sit siellä ois vaan ollu samat vanhat tyypit yläasteelta ,eikä ois tutustunu uusiin ihmisiin.ajattelin sit hake tammikuus alkaviin kouluihin nii vois ainakin saaha enemmän uusia kavereita..jos se mun siskokin vaihtas sitä koulua samalle paikkakunnalle..meillä on ollu kissa mut sekin hävis pari kuukautta sit ja en usko et äiti antaa ottaa mitää koiria =(..ja eipä tonne keskustaankaan pahemmin kehtaa lähtee ku matkaa on n 30 km ,valitettavasti..mut jospa mä selviäisin viel 4 kuukautta kotona ja sit kouluun, toivottavasti.rupee vaan välillä pelottaa kun haettiin se mun sisko viikonlopuks kotiin ni se vaan sano et vaikutan jo ihan syrjäytyneeltä et kannattas äitin olla vähä huolissaan musta mut viikonloppuna pyöri niin paljo kaikia asioista mieles et mietin vaan kaikkee..=)
piti vielä lisätä et mua kyl varmaan rupee vanhempana kaduttaa se kun en lähteny lukioon mut en haluu et joutusin 3 vuotta vielä roikkuu joittenki 'kavereittten' perässä vaikka ne ei välttämättä haluis.et toivottavasti saan sit uudest koulust oikeita kavereita.nyt on jo onneks vähä 'normaalimpi' olo mitä viime viikolla.onneks mun ei senkää tarvi olla 4 kuukautta ihan yksin kotona kun se mun veli tulee armeijasta ja sisko tulee tänne työharjotteluun.pitää sit yritää lähtee harrastaa jotain jos kysys siltä kaverilta jos se lähtis mun mukaan nii näkispähän ainakin kerran viikossa sitäkin..nyt ärsyttää ku oon ruvennu miettii kauheena kaikkee tulevaisuutta ja sitä kun joskus mul on perhe kaikkee et minkähänlaista sit on..mut siihen kyl on viel monta vuotta jos kun nyt oon vasta 16.
Oletkohan puhunut äitisi kanssa tunteistasi? Ajattelin että siitä voisi olla apua myös.