Talouselämä: teollisuus -6,1%

Jokohan alkaa ikivelkainen muuli uppoamaan omaan baskaliemeen. Talous kyykkää nyt niin pahasti, että asuntojen hinnat romahtaa pohjalukemiin.
394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

alamäkeä mennään yhtäkkiä. Moni tosiaan on suunnitellut taloutensa kestämään vain täysimittaisen nousukauden huuman. Näihin aikoihin on varautunut yhteensä noin kolme velallista. Tämä näkyy velkaneuvonnan totaalisena tukkeutumisena.

Äänestä

Asumistukea saavien määrä on nyt noussut 180 tuhanteen. Nämä ovat lähes kaikki vuokralla asuvia. Mutta jos vaikka omistusasujiakin olisivat niin ei se sen paljon parempi olisi, pikemminkin päinvastoin, kun se kertoisi siitä että ei edes omistusasunto auta pärjäämään asumiskuluissa.
Kun talous taantuu niin siinä sitä myös verokertymät tulee alas samassa suhteessa. Ja kun vielä BKT laskee niin julkisen velan suhde BKT:hen kasvaa vaikka ei yhtään uutta velkaa otettaisi, mitä sitä kuitenkin päädytäneen ottamaan niin kauan kuin sieltä on nettorahaa saatavissa. Sieltä on saatavissa nettorahaa niin kauan kuin jo olemassaolevien velkojen korkoihin menee vähemmän kuin mitä velkaa voidaan vielä kasvattaa. Velan osuutta BKT:hen ja budjettivajeita luottoluokittelijat seuraavat, ja kun luottokelpoisuus laskee niin korot nousevat, eikä sieltä siksi pitkään ole enää mitään nettorahaa saatavissa kun velan osuus BKT:stä on jo yli 50%, ja se siis kasvaa BKT:n laskiessa vaikka ei yhtäänkään uutta velkaa otettaisi.
Jos talous edelleen taantuu niin ensimmäiseksi meillä aletaan leikata sosiaalimenoista ja n.s. hyvinvointipalveluista. Mutta kyllä sitä viellä näitä meillä usein turhiakin julkisen puolen palkannauttijoita pitää niitäkin pakosta alkaa pöllyyttä pihalle.
Kuka sitten kustantaa tämän kasvavan työttömien sakin elatuksen ja asumiskustannukset. Ei niitä kukaan kustanna jos julkisen pulen varat loppuvat. Asunnoistakin on aina maksettava vähintäänkin pakolliset hoitokulut ja pienemmät remontit vaikka isompia remontteja lykättäisiinkin ja annettaisiin asuntojen rapautua.

Äänestä
  • Olen kanssa sitä mieltä, että turha näistä järkyttävistä luvuista on kenenkään illakoida. Se käy kuitenkin omaan nilkkaan ja voittajat ovat vähissä. Se on V.iddumaista kun rahat loppuu! Siinä juustohöylätään eläkkeitä, sossutukia ja as.velkaisetkin saa osansa arvonalenemisina, ehkä jopa työttömyytenä. Kaikki siis kärsii, toiset enemmän toiset vähemmän. Kaikista paras on vahäosaiselle sossupummillekin se että maan talous pysyy vakaana. Nyt näyttää vähän uhkaavalle ja työntekokin on täältä tapettu. Oleskelioita on aika paljon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suttura! kirjoitti:

Jokohan alkaa ikivelkainen muuli uppoamaan omaan baskaliemeen. Talous kyykkää nyt niin pahasti, että asuntojen hinnat romahtaa pohjalukemiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu