Eturauhassyöpä ei ole ainakaan vielä uusiutunut. Löytyi vahingossa 2008. Tänään kuulin tuloksen.
Hyvältä tuntuu
Ukko Utra Unteloinen
5184
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tänne lupaa tarvitse kirjoittaa,Kukas sinä olet
Onneksi älysi lähteä. ei tänne tarvita yhtän miestä lisää. On mukavampi kirjoitella ilman miesten älyttömiä kannanottoja.
Kyllä tänne kummatkin voivat kirjoitella niin miehet kun naisetkinMiten sinä voit noin ajatella
Olen syvästi pahoillani, että olet joutunut noin raskaasti miesten taholta kaltoin kohdelluksi!
Onnitteluni arvoista on olotilasi vakiintuminen!
Elin itse pelon hetkiä kymmenisen vuotta sitten kun toimintahäiriön yhteydessä otettiin ko. rauhasesta 7 koepalaa ja tulokset olivat kateissa samat 7-viikkoa.
PSA-lukema 12,7 johtui tulehduksesta mutta sitähän en silloin tiennnyt.
Nyt popsin päivittäin rauhaseeni supistavan ja rentouttavan pillerin.
Suolisyöpäni kanssa olin pettynyt koska olin asennoitunut siten, etteivät 2011 tehtyjen leikkausten jälkimainingit enää heijastuisi suolessa liikakasvun muodossa.
Epävarmuus jatkuu ja kontrollit tihentyvät.
Toivon itse pääseväni suoleni kanssa sinun kaltaiseesi olotilaan.
Onnitteluni!