Mikä saavuttamaton salaperäinen Pelle tätä Porvoon KELAa oikein johtaa , kun siellä yhteiskunnan varoilla lusmuilevat ikävirkailijat loisivat veromaksajien ja rahoilla aiheuttavat ongelmia sekä asiakkaille , terveyskeskukselle että aluesairaalle .
Tämän päivän esimerkki :
Toimitin KELAan terveyskeskuksesta saamani lääkärintodistuksen ,ei otettu käsiteltäväksi koska ei ollut B todistusta ,ja sitä taas terveyskeskuslääkäri ei voinut kirjoittaa koska hoito siirtyi sairaalasta terveyskeskukseen ja ao. paperit tulevat yleensä jälkikäteen , lääkärin kirjoittamassa todistuksessa oli maininta että B-todistus seuraa tarvittaessa , mutta se ei kelvannut kyseiselle ikäneidolle , johtui todennäköisesti siitä että edellisessä vastaavassa tapauksessa talvella jouduin laittamaan oikeusaputoimiston asialle samaisen ”harpun”takia , silloin lakimiehen yhteydynotto korjasi tilanteen kerralla.
Eli Suomeksi : Jos joudutte tekemisiin kyseisen (mielestäni täysin epäpätevän) yhteiskunnan loisen kanssa antakaa lakimiesten hoitaa asiat. Ja kertokaa miten saadaan epäpätevät esimiehet poistettua meidän veronmaksajien palkkalistoilta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
No joko sä olet saanut ne B-paperit? Jonkin aikaa kuitenkin mennyt jo ensimmäisestä viestistä.
On siellä asumistukihakemuskin roikkunut jo pari kuukautta , ei niitä tunnu kiinnostavan töidensä hoitaminen .
Jos ja kun siellä hoidellaan asioita tähän tyyliin , alan ymmärtää miksi ryöstöt ja varkaudet lisääntyvät ,jollakin on sairaiden ja työttömienkin elettävä.
Mulle täysin suomenkielisenä on joskus tullut mieleen asioidessani porvoon kelassa että toimiskohan ne ripeämmin jos puhuisin ruotsia(borgå svenska)? Ja sitten niiden virkailijoiden olisi syytä pitää mielessä että ovat asiakaspalvelu ammatissa! Ihmiset eivät todellakaan ihan huvikseen, heidän kiusakseen siellä juokse vaan tarvitsevat tosissaan apua. Heidän olisi myös syytä päivittää tietojaan etteivät puhuisi parin vuoden vanhoja asioita asiakkailleen! Kele!
Meillä oli pojan kanssa asuntolaina. 12 vuotta sitten korot olivat korkealla. Sain eläkeläisen asumistukea. Sittemmin korot alenivat. Aloin maksaa omaa osuuttani lainasta 300 mk enemmän kk.
Mutta KELA alensi asumistukeani huomattavasti, koska korot aleni! Eihän tämä talouttani mitenkään kohentanut, ainoastaan laina-aika lyheni. Tämä ei mahtunut kelalaisten järkeen mitenkään!
He eivät edes hallitse lukemansa tekstin ymmärtämistä! Eipä ihme, että työskentelevät turvaporttien takana...!
Vammainen kävi KELASSA. Palasi tuohtuneena! Virkailija kyseli asioita, jotka olivat paperilla hänen edessään. Kelalaisella olisi ollut ilmeisesti "parempaakin tekemistä", kuin väkinäisesti palvella. Ja ikäänkuin vammaiselle myönnetty etuisuus olisi poissa hänen pussistaan...