Nää vaihdevuodet on tosi ikävää aikaa. Yht äkkiä tulee niin hemmetin kuuma että mikään puhuri ei tunnu riittävän viilentämään ja mikä pahinta, sitten kun viilenee viileneekin totaalisesti. Saa panna vaatetta reippaasti ylle jonka jälkeen tulee sitten vaihteeksi taas kuuma.
On minulla hyvä keino olemassa oireisiin, ihan luonnollinen mutta kun olen niin laiska etten aina viitsi keitellä keitoksiani.
On minulla hyvä keino olemassa oireisiin, ihan luonnollinen mutta kun olen niin laiska etten aina viitsi keitellä keitoksiani.
Vastaukset 55
Vanhimmat
vaihdevuosia vai onko vain meitä naisia taas kerran rangaistu pahimman päälle.
kun naiset saa kaiken maailman vaivat ja miehet senkun vaan porskuttelee mukavasti kohti aikuis-ikää.
mahakin aina vaivana vaan miehilläpä usein litteä vatsa. Minä en ainakaan ole päässyt mahastani eroon vaikka olen kuinka vatsaliikkeitä tehnyt.
On se niin hassun näköistä kun on laiha muuten mutta maha ihan karmea.
Hei!
Kyllä pömppävatsasta pääsee kun laidduttaa ja samalla tekee niitä vatsalihasliikkeitä.
Eihän se kivalta näytä, jos on muuten hoikka, mutta vatsa pullottaa kuin odottavalla äidillä.
Taidan olla niin arkista ihmistyyppiä, ettei minua pienet ulkonäköseikat häiritse.
on tehty tuhansia vatsaliikkeitä mutta TURHAANNNNNNNNNN.
tuttavallani on kamalan paksut olkavarret. Hän on siis nainen ja hänellä on hurjan pulleat käsivarret, muuten hoikka mutta nämä käsivarret eivät laihdu.
sekin jo mahakin.
on miehilläkin, minulla ainakin.
Joten kertoisitko!
Vain lääkärille. Mutta karkeasti samantapaista kuin teillä.
sillä johan järkikin sanoo, että vähenee se hormoonituotanto miehelläkin ikääntyessä.
Hormooneista tässä elämässä on niin paljon kiinni.
Miesten vaivoista ei vaan niin paljon puhuta ja niinkuin sinunkin vastauksestasi voi huomata, niin ei niitä sillätavoin "hehkutelle" niinkuin naiset tekevät.
Naisethan puhuvat kaikille, kuka nyt vaan jaksaa kuunnella:"Väsyttää, hermpostuttaa, hikoiluttaa jne."
Miehet voivat lähteä suoraan saunasta viihteelle mutta mites on naisten laita. Pitää meikata jotta kelpaa ja föönata tukka.
Miehillähän on noita "etuisuuksia."
En minä ainakaan heitä kadehdi, enkä tahtoisi olla mies.
Tahtoisitko sinä?
mutta silti ottaa päähän nämä vaihdevuodet, taidat olla vielä niin nuori että et tiedä moisista mitään tai sitten sinulla niitä ei ole.
huomannut mitään vaihdevuosivaivoja, mutta myötätunnosta muita naisia kohtaan valitan joskus.
Täytän huomenna 46, joten eikö pitäisi alkaa jotain jo tuntua.
Vaihdevuoteni alkoivat 48 vuotiaana pikku hiljaa ja nyt kun olen 51, ovat tulleet täyteen mittaansa joten kyllä se kuumuus sinullekin koittaa, otan osaa jo etukäteen.
Onnea huomisen synttärisi johdosta.
Onnea huomisen synttärisi johdosta.
kuukautiset ovat takana päin niin että jotakin hyvää tässäkin iässä. Vaikka onhan tämä ikä muuten ihan kivaa.
Kertokaa nyt mitä teillä on sydämellänne ja millaisia ongelmia, vai onko niitä ollenkaan.
Rohkeutta...............
sillä monet miehet ovat keskivertotallaajia.
Kun joku on runollinen ja toinen arkinen ja arkipäiväinen, niin miehethän eivät tälläisiä ääripäitä ymmärrä.
se juttu taitaa olla. Ovat kait aika raukkoja.
Kyllä ne osaa toisaalta retostella mutta tosipaikan tulle lymyävät piiloon kuin jänikset.
Mutta haastellaan huomenna lisää.
salille. Tahtoisin saada takapuoleni ja reiteni kapenemaan. Nähdään,kun palataan kuntoilemasta!
toivon että saat tuloksia aikaiseksi minun mahalleni kun ei voi mitään.
voi mahallekin jotain.
Minun kuntosalini on nurkan takana ja laitoin hikinauhan päähän ja nyt minulla on jotenkin valmiiksi kuuma ja hiki. Ehkä sittenkin jotain vaihdevuosiin viittaavaa, sillä eihän ilmakaan ole tänään kovin lämmin!!!!!
luontaistuotekaupasta hakea noita soijapapuja ym
että ehkäisee niitä oireita ja liikuntaa pitää lisätä vain entisestään, se auttaa parhaiten ,näin on sanonu pari ystävätärtäni kokemuksensa mukaan.postiivista ajattelua ja huumoria pitää olla myös ja muuta mielekästä tekemistä
Kyllä s e siitä jos ei muu auta niin sitten pitää hakee tohtorilta hormoonikorvaushoito
Turhaa sitä kärsii jos apua on olemassa .Elämä pitä olla mielekästä loppuunasti .
Jos ei ole niin sama sitten kuolla pois .
kun kohtalaisen rankan(ei kovin rankan)treenin jälkeen suihkussa käytyään rentoutuu television ääressä, tai näppäilee keskustelupalstalle muutaman sanan.
Oikeassa olet, että liikuntaa ja positiivista attelua, sekä prosaistin realiteettien tajua:Aika aikaa kutakin.
auta yhtään kun vesi valuu solkenaan sotaten meikit ja paita kastuu kuin sateen jäljiltä.
Lenkkeilykään ei auta sillä kokeilin jo sitäkin laihoin tuloksin. Tuntui siltä että muutaman kilometrin lenkin lälkeen hikipuuskat olivat lisääntyneet.
Meillä 50miehilläkin on vaihdevuodet. Ikävä kyllä täytyy myöntää että kunto ei ole nuoren miehen. Mielialan ailahteluja on myös enemmän ja halu olis mutta kyky puuttuu.Hikoilua runsaasti ja akti jos onnistuu kestää kauan tai loppuu alkuunsa ;-) Moni vaihtaakin nuorempaan uskoen että kunto nousee ja nouseehan se, kokeiltu on,vaan taas on sama rumba edessä tämän kanssa.
Välillähän oli kovasti tapetilla noi miesten vaihtarit. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan tämä väite on taas kumottu. Mikä lie sitten totuus. Oot varmasti oikeassa, että vaikka sen nuoren naisen petikaverikseen löytääkin, niin samat ongelmat ne aikaa myöten tulee. Ja onhan se aika tylsää, jos joka kuukausi täytyy etsiä "uutta verta" ;).
usein, että seksipartnerin vaihto auttaa lähes kaikkeen.
Se on ansa, mihin ei pitäisi koskaan mennä.
Vanheneminen sen tutun turvallisen mummutautia potevan kumppanin kanssa korvautuu kyllä vuosien kuluttua ja käänteisesti "haihattelemaan" lähteminen ja vaivoihinsa apua hakeminen nuoremman naisen luota kostautuu aikanaan.
Näitä tapauksia on nähty.
Me naisetko olemme saaneet ukko parat luulemaan, että seksuaalinen suorituskyky on se ainoa tai tärkein miehen mitta?!!!
Voi, ei, ei ja vielä kerran ei.
Hiki kulkee paita valuu
pois nuoruuteen on paluu.
Hermot reistaa päätä särkee
onko tässä mitään järkee.
Kuuman jälkeen kylmä koittaa
ja pian taas hiki voittaa.
On osa vanhenevan naisen paha
kun siihen auta ei edes raha.
Mä mitä oikein tekisin
kun jo pankissakin hikoilin.
Kun kestä en lasten pauhua
ja vedän yhä enemmän sauhua.
Otsan rajasta se aina alkaa
ei auta vaikka polkis jalkaa.
Punaiseksi naaman värjää
ei sen kanssa enää oikein pärjää.
Mun hermot repee paukkuu
ja suu joskus kaverin haukkuu.
Kun en kestä mitään hullutusta
onkohan heikkohermoinen tullut musta.
Vois verrata vaihdevuosia kinkkiseen murrosikään.
Kun olen vaikea tyhmäkin eikä kiinnosta oikein mikään.
Mutta onneksi sentään en hulluna hyöri
idioottina seilaa ja pyöri.
Onnea sulle kun vuosia täytät
uskon että sä vielä hyvältä näytät.
Kun sun järkikin pelaa niin ei huolta häivää
sen kun vietät ihanasti syntymäpäivää.
T. Miss runoilija*
onnitteluista!
Tänään on niin lämmin ilmakin, että vaikka en kovin romanttinen ja runollinen olekaan, niin aion tarjota ystävilleni parvekkeella(isolla)iltapalaa kyttilän valossa. Jos taas sataa, niin juhlimme sisätiloissa.
Sinulta sujuvat nuo runot niin luontevasti. Olisin iloinen jos pystyisit, tai ehtisit vielä väsäämään jotain parvekekutsuihin viittaavaa!
Minä olen muuten tähtimerkiltäni neitsyt, niinkuin varmaan huomasitkin. Mikä sinä olet?
Juhlat.
Nämä juhlat jotka teille tein, ovat iloa suurta suloista lämmintä yhteisen elon,
enkä välitä iästä, se ei tule kera pelon.
Teille tahdon ma tarjota viintä ja ruokaa,
ja vannon, en ikääni koskaan huokaa.
Ny on päiväsi sun siksi onnittelen
vaikka sinua ystävä tunnekkaan en.
Päiväsi olkoon parasta aikaa
hämärästi kuulen kuinka...naurusi raikaa.
Onnea juhlaa*
Kun vaihdevuodet on vielä edessä sulla
niin anna vapaasti vielä sä naurun tulla.
Sillä tulee aika kera tuskan ja hien
aika vaivalloisen tien.
Onni on.
Joskus saattaa tuntua että
meikäläinen on pelkkää vettä.
Mutta huumorin kanssa kun koetan liitää
niin mun aikani onnen keralla kiitää.
ja totean taas kerran, että runoheposi laukkaa
joka tilanteessa ja tilaisuudessa.
Kadehdittava lahja!
Kun meikäläinen joskus yrittää saada edes runon tapaista syntymään, niin tulosta tulee vain pitkän, raskaan aivotyön tuloksena, jos sittenkään.
Nyt alan valmistaa katkarapusalaattia ja katan pöydän parvekkeelle.
Kiitos sinulle vielä hyvistä mieltä lämmittävistä onnittelurunoistasi!
Sä oot nainen aikuinen lempeä
siks olkoon elämäsi onnellinen hempeä.
Juhlat sun ovat uskon, täydelliset, hienot,
siks täältä Tampereelta tuli onnittelut vienot.
Vaik on mulla vaihdevuodet, oon kiinni elämässä,
mikäs on meikäläisen olla tässä.
Vaikk´virtaa hiki, vaikka hermot soivat,
silti viiskymppisetkin elää voivat.
Iki ihanasta ja nuorekkaasta Aira Samulinista. Kerrassaan mahtava tyyppi vaikka onkin jo ikää.
Lekenda jo eläessään.
Aira.
Sä oot meille esikuva suuri
noinhan kaikkien pitäis elää juuri.
Niin valoisa ja nuorekas oot sinä
kunpa saman saavuttaisin joskus minä.
Mä tiedän oivan lääkkeen vaihdevuosiin jee
mut se vaatii, juomaa aina tee.
Kerkkä maistuu pahalta vaikka tehoo
eikä vesi enää liota koko kehoo.
Mun pitää juoda juomaa kolme mukia aina
muuten ei sen teho paljoo paina.
Kai sitten kohta taasen pitää koitta
jotta voi, vaihdevuodet voittaa.
Kerkkä juomaa pitää juoda noin kolme lasillista joka päivä. Kolmannen päivän koittaessa oireet alkavat vähetä, sen olen jo kokeullut.
Tuloksena on hiettömät päivät mutta lisä oireina jatkuva vessassa ravaaminen.
Valitse siitä sitten. Itse olen valinnut tällä kertaa hikipuuskat, jotenkin olen kuitenkin taas kyllästynyt niihin ja palaan kerkkäkuuriini.
jos joku on kiinnostunut kokeilemaan kerkkäjuomaa. Itse huomasin sen tehon ihan vahingossa juodessani sitä yskään ja flunssan oireisiin. Olen juonut kerkkäjuomaa terveyden ylläpitämiseen jo pitkälti yli kymmenen vuotta ja näin välttynyt lääkärissä käynneiltä.
Olen elämäni(aikuis) 51v. aikana käynyt vain kaksi kertaa lääkärissä.
kotiin täältä kirjastosta ja palajan vasta maanantaina.
Hyvää viikonloppua.
tänne runoja. Ihan mistä vain tulee mieleen ja yritän sitten vastata samalla mitalla takaisin.
KIITTI.
Voi mami, mami
ota nami
vaikk´paremmin auttaa pami!
runoja, mutta en kertakaikkiaan osaa, sillä minulla ei ole sitä lahjaa(runoilijan)
Työnikin on proosallisista prroosallisin. Olen "hoitsu."
Vaikutat kiltiltä ihmiseltä ja luulen ,että ymmärrät kun kerron kuinka joskus olen läpi uupunuyt työssäni, enkä kovinkaan runollisella tuulella.Sinä voisit näin keskustelupalstalla piristää minua. Olisit ystävällinen, jos kirjoittaisit rohkaisevan runon hoiturin arjesta.
Olen huomannut, että osaat sepittää runon aiheesta, kuin aiheesta.