Saako tota aloitusnäyttöä millään muutettua,että näkyis vain työpöytä.Perseestä tommonen laatikkokasa.
Windows 8
mlkoiuyh
30261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Joidenkin ennakkoarvailujen mukaan Windows 8.1 tuo sen mahdollisuuden ja se olisi maksuton "päivitys" niille joilla on Windows 8. En ole seurannut asiaa että mikä se lopullinen tilanne on....
Jokunen ulkopuolisen tahon "apuohjelma" on saatavilla joilla sen saa muutettua myös mutta tarkistaisin ensin tuon Win 8.1:n.
olisin todella kiitollinen että saisin Windows 8.1 maksuttoman päivityksen Ostin uuden kalliin tietokoneen Mustasta Pörsistä, Helsingin Kampista. Kahden viikon kuluttua kaikki Mustan Pörssin asentamat ohjelmat katosivat, VAIKKA OLIN MAKSANUT ERIKOISESTI ASENTAMISETA. Menin kysymään mistä se johtuu, siellä oli kaksi "laihaa" myyjää. He eivät tienet yhtään mitään Windows 8. Vanhenpi myyjä sanoi EMME ALA OPETTAMAAN SINUA. Tokkopa heillä oli tietokonetta ollenkaan, nuorenpi työnsi minule käteen. Maksullisen kotokäynti asentajan. Tällaista kuulemani mukaan tapahtuu jos windows 8 ei käytä viikkon. Sanon windows 8 on toivoton ohjelma. Onneksi minulla on myös windows 7.
Se päivitys tulee varmaan lokakuun lopulla.
Se sitten on kokonaan uusi käyttöjärjestelmäversio, että se saattaa särkeä nyt hankittuja ohjelmia ja lisälaitteita.
Jatkossahan Windows sitten menisi vuosi- tai kuukausimaksulliseksi, työpöytä poistuu ja kaikki ohjelmat asennetaan vain sieltä Microsoftin ohjelmakaupasta. MS Office 365:n menestys viitoittaa esimerkkinä sitä millaiseksi Windows muutetaan.
onko se nyt ylivoimainen tehtävä siinä näytössä painaa Win näppäintä. Siitä saa näkyviin työpöydän. Olipa sinulla sitten kosketusnäyttö tai ei, sama näppäin kuitenkin ajaa tuon asian. Minua ei ärsytä yhtään. Kun kone avautuu, siinä näkee onko sähköpostia tullut tai näkee sään. Sitten voi vaihtaa työpöytänäkymään. Tosin minä tykkään enemmän siitä laatikkokasasta!
Miksi sitä "win" näppäintä pitäisi painaa jokakerta ? Ei se ole kuin yksi näppäimenpainallus mutta se on TURHA näppäimenpainallus, onko Microsoftin tavoite tehdä tietokoneen käytöstä tarpeettoman hankalaa pakottamalla TURHIIN näppäimenpainalluksiin ja jatkossa ehkä muutamaan lisää pari turhaa hiiren klikkausta ?
Ei se voi olla niin vaikeaa lisätä asetuksiin kohta jossa käyttäjä valitsee käynnistetäänkö kone siihen palikkaleikkiin vai työpöydälle. Ja nimenomaan käyttäjäkohtaisesti eli jos taloudessa on joku siitä palikkaleikistä pitävä niin hänen käyttäjätunnuksellaan aukeaa se palikkaleikki.
Ilmeisesti tuollainen yksinkertainen asia on liian vaikea Microsoftille ?
"Miksi sitä "win" näppäintä pitäisi painaa jokakerta ?"
Siksi että oppisit olemaan käyttämättä työpöytää kun se on tarkoitus poistaa Windowsista.
Siinä on ihan yhtäpaljon painamista luin vanhassakin, hiirisormi on todella väsynyt kun joutuu painamaan Windows7 käynnistävalikon päälle, sama asia on painaa win nappia jolloin päästään käynnistä valikosta pois, onhan se roki raskasta mutta sama asia se on, toisin päin vain.
Win8 ollaan valmiina käynnistävalikossa.
Win7 pitää erikseen mennä käynnistävalikkoon.
Tommonen ois:
http://aleksijohansson.net/artikkeli/2012/10/nä-palautat-windows-8n-käynnistä-valikon
Ei järkevästi.
Eikä ole tarkoituskaan kun se työpöytähän ollaan poistamassa Windowsista (tai ennemminkin se jää Enterprise version ominaisuudeksi mitä saa vain volyymilisensseillä), että jos Windowsia haluat käyttää jatkossakin niin käytä vain sitä laatikkokasaa.
Lokakuun lopussa tulee uusi Windowsversio maksutta jossa saa vielä sitä työpöytää käytettyä. Sitä odotellessa.
Ei sItä W8:a ole mikään pakko käyttää. Kuukauden sisään kasasin kaksi uutta PC:tä, molempiin asensin nimenomaan W7:n, uusilla lisensseillä ja tämä siis nyt eikä esim. vuonna 2012!
Windows 7 vanhenee tämän vuosikymmenen aikana. Jos haluaa käyttää Windowsia jatkossakin, sitten pitää alkaa käyttää laatikkokäyttöliittymää kun työpöytä väistyy pois Windowseista.
Ei sitä Windowsia kuitenkaan ole pakko käyttää.
Niin vanhenen minäkin, toinen jalka on jo haudassa.
Mutta Windows 7 versiota voi käyttää vielä turvallisesti vuoteen 2020 alkuun asti. Eli kiirettä sen vaihtoon ei ole.
Mitä nyt kolmen vuoden kuluttua lisälaitteiden, yhteensopivien tietokoneiden ja ohjelmistojen saatavuus heikentyy rajusti ja viiden vuoden kuluttua se on jo niin vanha, että muutostyöt pitää aloittaa että ehtii tehdä sujuvasti ennen kuin päivitykset loppuu.
Viiden vuoden kuluttua myös Windows Server 2008 R2:n tuki päättyy ja tätähän sitä yleensä käytetään Windows 7:n kaverina palvelimessa. Siihen mennessä AD ympäristö pitäisi olla purettuna.
Et nähtävästi ymmärrä sitä, että Windows 7 on jo 4v vanha rutku ja tuen loppumispäivä ei tarkoita sitä, että sinne saakka käytetään vaan siihen mennessä pitää olla muutostyöt tehty että ne ehtii tehdä ennen kuin päivitykset loppuu.
Muutostöihin kuuluu tietysti myös ohjelmien ja lisälaitteiden uusimiset ja käytön uudelleen opettelut. Tämä pitää ymmärtää näiden vanhojen järjestelmien kanssa.
Windows 7 on jo sellainen, että sitä asennellaan poikkeustilanteissa. Itse asennan sitä opastusjärjestelmiin ja yritysverkoissa käytetään Windows 8 -> Windows 7 downgradea vakiointisyistä.
Yleensä Windows 7:n asentaminen on vain typeryyttä kun se on vanhennettua tekniikka. Microsoft uusi sovellusrajapinnat Windows 8:ssa joten Windows 7:n ei kannata investoida aikaa eikä rahaa.
Seiska kuitenkin on käyttis kasiin verratuna. Uusi ei missään asiassa ole välttämättä parempi.
Xp ja seiska on winukan parhaimpia.
En vaihtaisi 4v vanhaa Meseäkään uuteen koppimopoon.
Minkään toiminnon paremmuus jossain vanhassa rutkussa ei ole merkityksellinen. Käyttöjärjestelmät on suunniteltu kestämään käyttöä tietyn ajan ja sitten ne uusitaan. Ainoa minkä paremmuudella on merkitystä on joko nykyisen Windows 8:n tai tulevan Windows 8.1:n paremmuudella. Ne osoittaa sen suunnan mihin Windowsia viedään ja vanhat rutkut jäävät nopeasti lähes joka tilanteeseen käyttökelvottomiksi.
Vanhalla Mersullakaan ei tee mitään jos siihen ei saa tankattua yhteensopivaa polttoainetta, renkaita ei voi vaihtaa, ei mene katsastuksesta läpi uusien päästönormien tms. takia.
Toisin sanoen, jos nykyisestä ja tulevasta Windowsista ei pidä niin sitten tietysti vaihdetaan merkkiä. Sama se on Mersullakin että jos uusi ei ole omasta mielestään hyvä ja vanha mätänee kelvottomaksi niin sitten voi vaihtaa vaikka Audiin.
Minusta Windows 8.1 vaikuttaa oikein hyvältä kun ajetaan vain yhtä sovellusta kerrallaan tai käytetään taulutietokoneelta sisällön kuluttamiseen. Samoin rajapinta 3D tulostukselle ja eleohjaukselle mahdollistaa kivoja asioita.
Työpöytäkäyttöön se ei tietenkään ole hyvä, eikä tietotyöhön. Ei sitä siihen ole suunnattu. Siihen käyttöön on ihan muut käyttöjärjestelmät, kuten vaikka CentOS, Debian, Mac OS, Red Hat Enterprise, Solaris, Suse Enterprise Desktop ja Ubuntu LTS.
"Viiden vuoden kuluttua myös Windows Server 2008 R2:n tuki päättyy." Ota kuule ja tulosta vaikka paperille alla olevat linkit. Pistät ne vaikka seinälle, että huomaat ne kun seuraavan kerran kirjoitat.
Windows Server 2008 R2:
http://support.microsoft.com/lifecycle/search/default.aspx?sort=PN&alpha=Windows Server 2008 R2
Windows Server 2008:
http://support.microsoft.com/lifecycle/?p1=12925
Windows Server 2012:
http://support.microsoft.com/lifecycle/search/default.aspx?sort=PN&alpha=Windows Server 2012&Filter=FilterNO
Windows 7:
http://support.microsoft.com/lifecycle/search/default.aspx?sort=PN&alpha=Windows 7&Filter=FilterNO
Windows Vista:
http://support.microsoft.com/lifecycle/search/default.aspx?sort=PN&alpha=Windows Vista&Filter=FilterNO
Windows 8:
http://support.microsoft.com/lifecycle/search/default.aspx?sort=PN&alpha=Windows 8&Filter=FilterNO
M-kar tykkää provoilla, sen selitykset kannattaa jättää omaan arvoonsa. Mies kyllä tietäisi aika paljon mutta usein esim. "unohtaa" kertoa oleellisia tietoja ja välillä tekee hurjan pieleen meneviä arvioita.
Oho, Microsoft on näköjään kaikessa hiljaisuudessa jatkanut Windows Server 2008 R2 tukea parilla vuodella.
Se oli vielä muutama kuukausi takaperin vuoteen 2018.
Eipä siinä mitään, Windows 7:n hyödyllinen elinkaari vakioiduissa yritysympäristöissä jatkuu siis tyypillisesti vuoteen 2018 asti. Viimeiset vuodet käytetään muutoksen läpiviemiseen.
Muilta osin aikataulut pätee. Kolmen vuoden kuluttua on Windows 7:lle ei oikein uusia ohjelmia ja lisälaitteita saa eikä se ole oikein yhteensopiva silloin myytävien tietokoneiden kanssa.
1.5v kuluttua Microsoft lopettaa uusien toimintojen (kuten esim. uudet selaimet, DirectX:t yms. tuomisen Windows 7:n sekä bugikorjaukset. Vain turvapäivitykset jatkuu siitä 5v eteenpäin.
Eiköhän tässäkin ns. Vistakoneessa, tule olemaan nyt käytössä oleva seiska viimeinen käyttis.
Niin, Olen paljon oppinut, muunmuassa että Linux ei ole käyttöjärjestelmä eikä ydinvaan se on kerneli, Ubuntu ei ole Linux.ä
"Oho, Microsoft on näköjään kaikessa hiljaisuudessa jatkanut Windows Server 2008 R2 tukea parilla vuodella.
Se oli vielä muutama kuukausi takaperin vuoteen 2018."
Ei ole.
Windows Server 2008 R2 ja Windows 7 on ollu aina tuettuna 14.1.2020 asti. Ne kun on julkaistu 2009 vuoden lopussa.
Windows Server 2008 (vistan kaveri) tukea on jatkettu 2020 asti. Se oli aikaisemmin 2018.
Nuo vanhenee nyt samaan tapaan kuin Windows Server 2003 ja Windows Server 2003 R2 eli yhtä aikaa. Windows Server 2003 ja Windows Server 2003 R2 vanhenee 14.7.2015.
"Ei ole."
Miksi sitten muutama kuukausi takaperin Windows Server 2008 R2:n tuen loppumisen päivämäärä oli vuodessa 2018 tuolla Microsoftin sivustolla?
Olet mahdollisesti katsonut windows server 2008 tietoja. En ainakaan itse muista, että R2 tiedot olisi joskus olleet väärin tuolla ms sivulla.
Onhan se mahdollista, että on olleet hetkellisesti väärin.
Tuskin sinä missään Windowsissa käynnistävalikossa kokoajan olet ja valitat siitä.
Se laatikkokasa jota kaikki muut kutsuu jäynnistävalikoksi tai aloitusnäytöksi on käynnistävalikko, hieman erinnäköinen kuin aikaisemmin mutta sama periaat.
Hei, asennappa tämä niin ei tarvitse tuijotella enään tuota aloitusnäyttöä enään koskaan! siis käynnistää koneen suoraan TYÖPÖYDÄLLESI.
http://www.iobit.com/iobitstartmenu8.php
Iobit tuotteet eivät ole olleet kovinkaan hyviä..
Aijaa :DD hahahaaaaaaaa.... taas tuli hyvin perusteltu vastaus vapuselta.. mitäs jos laittasit faktoja kehiin etkä vaan puhuis sitä p_SkAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
nimim. nevö had any problems with iobit's products ... yli 5v iobitin sovelluksia käyttäneenä...
Kun lukee keskusteluja ja itselläni ASC on sotkenut kerran koneen
Tuossa esim yksi keskustelu
http://keskustelu.afterdawn.com/t.cfm/f-151/iobit_softat-901938/