Ei kaipuuta menneeseen. Lempeätä kaipuuta, joka on vahvasti luona koko ajan.
Haaveet ovat aivan eri asia, ne ovat enemmän haihattelua, mutta kaipuu säilyy iäti.
Tämä Itämeri-ohjelma jaksaa edelleen koskettaa ja tuoda lempeän olon, voi katsoa useammankin kerran uudestaan. Löytää aina jotain uutta. Meripihkan, helisevien kivien kerääjä, meren äänien kuuntelija, 70.000:n tuhannen kurjen tanssien seuraaja, siinäpä heitä, jotka täyttävät kaipuutaan.
Vaikka ihminen tavoittaisikin joskus ajoittain kaipuunsa täyttymystä, jää käsittämätön kaipuu taas kohta tavoiteltavaksi, ei sen välttämättä tarvitsekaan toteutua.Ei kaipuun vietti häviä koskaan.
Onnellisia aikoja silti kokee vastaanottavainen, mutta kumma on ihmisen kaipuu johonkin saavuttamattomaan, nimettömään kaipuuseen.
Onko se kaikissa hmisissä, kaikki eivät ehkä sitä huomaakaan. Täytyy myös olla elämänhalu, jotta pystyisi jotain odottamaan. Kaipuussa on aina myös mukana jotain surumielisen, lempeän kiehtovaa, eteenpäin elämää vievää.
Sitä intohimoakin, kuten Itämeren pohjoistuulessa, silloin haavin kanssa meren tyrskyissä kulkvalla löytyy aarteita haavin pohjalta, hänelle itselleen.
Pessimisti, todellisessa todellisuudessa elävä, ymmärtääkö hän näitä kaipuita, kiireissään unohtamalla elää. Löydettävissä ne silti olisivat jokaiselle, jos ymmärtää antaa itselleen aikaa, ottaa vastaan elämän sykkeitä. Vaikka Itämeren aaltojen sykkeellä. Vaikkei itse siellä fyysisesti olisikaan.
Vieläkin näen ja kuulen ne kymmenettuhannet kurjet Virossa ikkunani ohi kulkeneet. Sekin täytti kaipuuden aukkoa ja jota en koskaan unohda.
Haaveet ovat aivan eri asia, ne ovat enemmän haihattelua, mutta kaipuu säilyy iäti.
Tämä Itämeri-ohjelma jaksaa edelleen koskettaa ja tuoda lempeän olon, voi katsoa useammankin kerran uudestaan. Löytää aina jotain uutta. Meripihkan, helisevien kivien kerääjä, meren äänien kuuntelija, 70.000:n tuhannen kurjen tanssien seuraaja, siinäpä heitä, jotka täyttävät kaipuutaan.
Vaikka ihminen tavoittaisikin joskus ajoittain kaipuunsa täyttymystä, jää käsittämätön kaipuu taas kohta tavoiteltavaksi, ei sen välttämättä tarvitsekaan toteutua.Ei kaipuun vietti häviä koskaan.
Onnellisia aikoja silti kokee vastaanottavainen, mutta kumma on ihmisen kaipuu johonkin saavuttamattomaan, nimettömään kaipuuseen.
Onko se kaikissa hmisissä, kaikki eivät ehkä sitä huomaakaan. Täytyy myös olla elämänhalu, jotta pystyisi jotain odottamaan. Kaipuussa on aina myös mukana jotain surumielisen, lempeän kiehtovaa, eteenpäin elämää vievää.
Sitä intohimoakin, kuten Itämeren pohjoistuulessa, silloin haavin kanssa meren tyrskyissä kulkvalla löytyy aarteita haavin pohjalta, hänelle itselleen.
Pessimisti, todellisessa todellisuudessa elävä, ymmärtääkö hän näitä kaipuita, kiireissään unohtamalla elää. Löydettävissä ne silti olisivat jokaiselle, jos ymmärtää antaa itselleen aikaa, ottaa vastaan elämän sykkeitä. Vaikka Itämeren aaltojen sykkeellä. Vaikkei itse siellä fyysisesti olisikaan.
Vieläkin näen ja kuulen ne kymmenettuhannet kurjet Virossa ikkunani ohi kulkeneet. Sekin täytti kaipuuden aukkoa ja jota en koskaan unohda.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meren äärellä syntyneenä tiedän tuon tunteen, meren suolainen tuoksukin merituulten puhaltaessa on jo huumava. Kuin eleginen runous, kuuluu äänesi.
Tule rannalle kuuntelemaan.
http://www.youtube.com/watch?v=OdV2oVLbt5g
Taidan pitkästä aikaa siteerata Uuno Kailaan runoa
Ihmisen määrä
" Ei ole ihmisen hyvä,
jos hän on heikko,
tuntea, nähdä ja elää
kaikkea: kuilu on syvä,
siellä on vaaniva peikko.
Inhimillisen luota
on moni mennyt
- inhimillisen tähden.
Hukkunut, harhaten suota
viekkaita virvoja nähden.
Toinen on - veljeni, tiedä -
ihmisen määrä:
kaikessa ihminen olla,
suostakin polkunsa viedä
vuorille, hyljätä väärä.
Matkalla voi moni täällä
langeta, nousta.
Mutta jos itsesi hukkaat
sielusi näännyttämällä,
on sinun mahdoton nousta.
Matkaan, veljeni, loiton
määräsi nähden !
Ihmisen ylpein arpa:
tietäen turhaksi voiton
taistella turhan tähden.
Kauneus, untemme sisar,
on opas meillä:
laulaen kuoleva joutsen,
lehdellä kasteen pisar,
myös tomu kultainen teillä."