"Miksi aina mennyttä mietitään, kun se tahtomattakin palaa"
Eli, varsinkin meidän lesbojen keskellä...Mitä ikinä taakses jätätkään sen edestäs löydät, jollain tavalla. Tuntuuko kenestäkään siltä, että kiertäisi kehää, vai kärsinkö 30 kriisistä?
Kiitokset ajatuksistanne!!
Eli, varsinkin meidän lesbojen keskellä...Mitä ikinä taakses jätätkään sen edestäs löydät, jollain tavalla. Tuntuuko kenestäkään siltä, että kiertäisi kehää, vai kärsinkö 30 kriisistä?
Kiitokset ajatuksistanne!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla oli joskus yks filosofian ope 100v sitten, joka toitotti, että elämä on korkkiruuvikierre. Nyt ajattelen, että siinä on sekä hyvää, että huonoa. Sitä palaa siihen, mikä on tärkeää, mutta ehkä siitä aina myös huomaa jotain uutta.
Toisaalta elämä on sellainen sinfoniateos, joka on soitettava, mutta harjoitella ei saa. Otan ylimääräisenä hyvänä, jos saa uuden mahdollisuuden.
"Kriisi" eli ristiriita on liikkeellepaneva voima. Eikö se ole niin, että kun kelaa, sitä matkustaa johonkin, mutta jos vain makaa ja syö hernesoppaa, niin silloin ainoastaan lihoo.
..ainakin minä olen toistanut niin monta kertaa elämässäni, että vähitellen alan oppimaan..;)
Minä olen epäilevyydessänikin varsin luottavainen ihminen ja hoivaviettisenä ihmisenä olen ajautunut suhteisiin, joista ei ole ollut itselleni kuin pelkkää haittaa.
En kaipaa yhtäkään mennyttä suhdetta. Olen kylläkin ollut tavattoman hämmästynyt monta kertaa, kun koko tämä elonlaivani on pätkähtänyt karille ja vesi tunkeutunut laivani kyljestä sisään ja meinannnut hukuttaa minut.
Mutta aina olen löytänyt jonkun ajopuun, jolla jatkanut matkaa ja löytänyt lopulta ohi kulkevan vierasveneen tai muuten vain ajelehtinut rantaan.
Selvitty on ja opittu, mutta matka on ollut vaivalloinen, karmaisevakin jälkikäteen ajatellen.
Eli en todellakaan koe palaavani menneeseen. Mitä lie sitten menneeseen paluulla tarkotitkaan. Jos tarkoitit juuri saman virheen uudelleen toistamista, niin sitä juuri oma elämäni on hyvin pitkälti ollut.
mitä tuon kysymyksen takana on.
Minä en tunne kiertäväni kehää, vaikka sitähän tämä varmaan on, kun olen jotenkin kuin eksyksissä... Tuttuja maamerkkejä näkyy siellä täällä muistuttamassa siitä, että kauas en ole päässyt. Menneisyys muistuttaa itsestään, ei siitä mihinkään pääse. Minulla se tapahtuu siten, että löydän aina uudestaan ne samat kompastuskivet, joita en sellaisiksi heti tunnista. Virheistä pitäisi oppia, mutta jos ei heti opi, niin sitten kerrataan. Hyvähän se vain on, jos ihmiselle annetaan uusi mahdollisuus.
Uusi mahdollisuus kuulostaa jotenkin niin hienolta. Siltä että loppu on ollut lähellä ja uusi mahdollisuus on saatu. Koulutenteissä on oppilas saatu kiinni lunttaamisesta ja sitten hän on saanut tehdä uuden kokeen. Uudet kysymykset, uudet vastaukset. Joku opettaja olisi nuhdellut oppilasta ennen uusintakoetta ja joku toinen olisi korrektisti vain antanut uudet kysymykset.
Pikkukiviäkin on, joihin voi iskeä varpaansa tosi kipeästi. Ei silloin aina ole loppu lähellä, vaikka kuinka kovasti koskee ja itkettää. Ei kannata säntäillä sinne tänne, vaan joskus kannattaa harkita ja katsoa, mihin jalkansa laskee.
Kerran juoksin laudankappaleessa olleeseen ruosteiseen rautanaulaan ja sain jalkaan pahan kipeän haavan. Tämä tapahtui pimeässä autotallissa. Silloinkin minua nuhdeltiin. Se oli onnettomuus, joka kylläkin oli oma vikani, mutta silti. Muistona on arpi.
Lunttaamalla ei opi muuta kuin lunttaamaan, mutta hyvä taito sekin. Kaikkea ei kannata opetella kantapään kautta.