Koiranomistajat hoi. Ulkoilen välillä urokseni kanssa puistossa. Se ei tule toimeen toisten urosten kanssa. Käydäänkin vain silloin kun puisto on tyhjä tai siellä on tyttökoiria. Välillä puistoon on tulossa porukkaa ja kysyn aina onki uroksia, jos on niin lähdetään pois ja annetaan toisille tilaa. Välillä olen kysynyt toisen uroksen omistajalta, voiko hän vähän aikaa antaa koirani olla vielä puistossa, jos olemme vaikka juuri tulleet. Tuntuu että Se ei tunnu kovin monille sopivan, toiset ymmärtää, toiset ei. Useimmilla hirveä kiire päästä oman koiran kanssa puistoon ja odottaminen on aivan mahdoton ajatus. Minä huolehdin turvallisuudesta, että koirani ei tappele muiden urosten kanssa ja toivoisin että voimme välillä olla puistossa vapaana. Täällä kaupungissa kun ei muita paikkoja ole, jossa urokseni voisi vapaana viilettää.
voitaisko vuorotella
9
234
Vastaukset
- MUUTA VAIKKA MAALLE!
No anteeksi julmuuteni , mutta se on voi voi, jos et ole sosialistanu ajoissa koiraasi ja koulyttanut ! katos se on niin että kiltit koirat vain on puistoon tervetulleita, vihasia ja aggreja ei sinne kaivata, ehkä sun täytyy sit vaan kukonlaulun aikaan tai yöllä puistoilla ku se on tyhjä, mua vaan nii sapettaa ku olen kuullu usein että älä tuo koiraasi ( mulla siis TOSI kiltti koira joka tulee kaikkien kanssa toimeen) nyt tänne ku urokseni ei tykkää toisista uroksista, odota vähä,
WTF??? mä en ketää odottele, sillon ku meen puistoilee ni en odottele. KOIRAPUISTOON ON TERVETULLEITA VAIN SOSIAALISET KOIRAT, PISTÄKÄÄ PÄÄHÄN SE!- Puistovahti
Huh: oletpas aggressiivinen!
Sinänsä oikeassa toki, mutta on ihme, jos noin aggressiivisella tyypillä on muita kuin tappajiksi opetettuja pitbulleja.
- epämää
Ei pahalla,mutta puiston säännötkin sanoo ettei epäsosiaalisia koiria.
- Rotikkarinsessa
Valitettava tosiasia on se, että jos sinun koirasi ei tule toimeen toisten koirien (olivat ne sitten samaa tai eri sukupuolta, sillä ei ole väliä) kanssa, sinä olet se, jonka sieltä puistosta täytyy poistua.
Toki voi kysyä, että onko mahdollista heillä tulla myöhemmin, mutta siinäkin tapauksessa sinun on varauduttava poistumaan jos se ei heille sovi. Silloin, kun puisto on tyhjillään, voit siellä koiraasi aivan huoletta käyttää, mutta jos muita on tulossa eikä odottaminen onnistu: sinä poistut. - mie oon hjördis
Valitettavasti se on niin, että sinun ja koirasi pitää poistua. Koirapuisto on koirille, jotka tulevat toimeen toisten koirien kanssa. Itselläni oli uroskoira, joka ei tullut toimeen muitten koirien kanssa, eikä mieleeni tullut vaatia omaa vuoroa puistosta. Se oli niin, että siellä käytiin silloin kun muita ei ollut tai yleensä ei ollenkaan...
- silleenvaan
Jos puistossa on pientenpuoli tyhjänä, mene sinne uroksen kanssa,siksi aikaa kun siellä ei ole ketään.
Aidan takaa kestää räyhätä ja voithan samalla opettaa koiraasi käyttäytymään fiksusti jos rähinää tulee aidan taakse.. - mieti nyt
Ei kannata tuoda edes pienten puolelle jos on tyhjillään,itteäni ottaa pähän jos joku tuo koiransa aidan toiselle puolelle turhaan uhoamaan.Eikä se koira siitä nauti vaan stressaa ihan turhaan.
- ei pienten puolelle
Eikä pienten puoli ole mikään aggressiivisten puistoilu paikka, sinne voi tulle pieniä uroksia. Itse ole täysin v***nut väistelemään jo isompia uroksia jotka omani päälle ovat käyneet useasti, on siis päästetty tuohon lähellä olevaan sekapuistoon, vaikka näkevät että olen siellä koirani kanssa, eikä heidän isot urokset siedä minun koiraani, vaan ensi töikseen suoraan päälle, vaikka istuisi vieressäni.
MILLÄ ISOMMAN OIKEUDELLA NIITÄ VIHAISIA PUISTOIHIN TUODAAN ?
- silleenvaan
En mieti,itse olen mennyt pientenpuolelle jos isojen puolella on rähisijöitä.
Se on heidän ongelmansa jos koirat räyhää,omani ei roiku aidalla rähisemässä.
Ja siinähän on oiva tilanne saada tottelemaan koira,jos menee rähiseen aidalle.
Monesti möykkä kestää vaan hetkisen ja sitten rauhoittuu,kun on muuta haistelemista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908416Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424738Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414391Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452615Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981478- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641152Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090