Pääsetkö ojan yli vielä vai painaako kumpparien varsi liikaa paksuja pohkeitasi. Se on marja-aika nyt. Minulla lakkoja pakkasessa 40 kg, mustikka-aika lähestyy samoin kuin vadelmien poiminta. Tietooneet kiinni ja hyötyliikuntaan!!!
No miten on?
jaska jonkunlainen
2354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Saahan niitä kaupastakin, mennä nyt soille rämpmimään:D Ulkona on oltu koko kaunis päivä, osallistuttu porukan kanssa ruokapuuhiin, kannettu tarjottimia ja muuta kesäistä seurustelun lisäksi.
Tietsikka sai nukkua työhuoneessa ihan rauhassa. Ei kesällä malta niin paljon osallistua muutenkaan kuin talvella,...ehkä.
Kaupassakin vielä kävin 20,30 tankkaamassa jääkaapin tyhjiöön Alepassa, joten liikuntaa on saatu ja raittiinilman huumaa!
Minä menisin rämpimään suolle ja kiipeäisin vaikka rotkojen yli jos täällä päin olisi lakkoja. Mustikkametsässä ukkoni kanssa oli puhetta siitä kuinka kateellisia ja pahantahtoisia me suomalaiset osaamme olla. Tarkoitan sitä kun Thaimaasta tai Vietnamistako ne marjanpoimijat rantautuvat loppukesällä maahamme. Siitäkö jotkut ovat vihaisia! Metsiimme jää joka vuosi valtavat marjasadot poimimatta. Antaa ihmisten yrittää ansaita rahaa! Eivät nuo "vinosilmäiset" kaukomaan asukkaat rikastumaan ole tulleetn, vaan ansaitsemaan pienten tulojensa päälle lisäansiota.
Aikapula. Jos olisi tarvetta ja tilausta isolle marjamäärälle niin reissuunhan sitä olisi pitänyt lähteä. Naapurinmies kun oli vielä vetreässä kunnossa lähti itse Lapin soille keräämään. Osti hillaa vielä pakun täyteen ja myi ne etelässä.
Nyt sakki on pienentynyt ja entisiäkin pakasteita vielä jäljellä.
Kyllä sitä nyt selitellään, mutta toreille tulevilta automyyjiltä kyllä marjat ostan jos tarvin. Lomasta kyllä haaveilen. Nekin toiveet jäävät toistaiseksi toteutumatta. Harmittaa, että niin hieno marja kuin lakka jää soille jossakin poimimatta.
Siitä kun se kypsyy, pitäisi kolmen päivän aikana poimia, muuten se alkaa pehmenemään. Mustikka ja puolukka kyllä säilyy viikkoja maastossa.
tulee kalliita lakkoja.
Mutta ainahan lakot tappioita tuottavat.
Aika aikaansa, sano..... Eipä ole enää tarvetta, himoa eikä kyllä kykyäkään soille rämpimään. Hullun hommaa olisi vielä paarmojen syötäväksi hortoilemaan jonkun marjan perässä, kun ehkäpä jo viiden vuoden ikäisestä noin kuuskymppiseksi sitä on tehnyt. Ne olikin mahtavat marjapaikat Itä-Suomessa, tärkeimpiä asioita oli niiden lukuisien paikanvaihdosten takia jo seuraavana päivänä muutosta lähteä tarkastelemaan lähiseudun marja- ja sienipaikat.
Nyt, useimmiten, tuttava tai ystävähän sellainen on, tuo Outokummun mökillään käydessään, puolukoita ja karpaloita ehkä mustikoitakin tullessaan, ja jos tarve on, voi ostaa vähäisen määrän torilta lissää.
Kun on jonkin homman aikoinaan kunnolla itte tehnyt, ei siihen suurta himoa enää ole. Muuten vaan vois piällysmiehenä ja muonittajana olla kyllä mielellään, istuskella sammalmättäällä kattellen ja kuunnellen metsää. Kyllä luonnosta voimaa saa eritavalla kuin asvalttiviidakosta.
Ah, mitä herkkua oli lapselle aikoinaan mehustumaan yöksi jätetty lakkasankko sokereineen, pitihän siitä napsasemassa käydä sillon kun isän silmä vältti.
Eylön tein ensimmäisen mustikkapiirakan...tai torttuhan se, kun murotaikinaan tekkee, namia on tänään valijakastikkeen kanssa , kun yks tyttöin tulee käymään Alexandra Maria Anastasian, 9v. kanssa.
Mustikkaa olisi tarkoitus itse metsästä hakea.
Hyvin jalka nousee, kiitettävästi on kroppa iän mukana myötäillyt menohalujani.
Selkä tahtoo minun polvistuvan aika ajoin parempien mättäiden äärelle, liika kumaran asennon jousto ja ojennus tuntuvat nikamia rasittavan.
Suolle, en niin suuri lakkojen ihailija ole, että niiden perään yhden hengen taloudessa kannattaa pitkiä matkoja ajella, kuten ennen tehtiin, asuntovaunua perässä vetäen. Rakastan suota, metsiä ja laakeita lakia, niiden perässä taas tuonne Lappiin, Sielulle lepoa ja mielelle rauhaa, erämaan keskelle, mielenmaisemaan.
Suomen suurenmoisia jokamiehenoikeuksia maailmalla ihmetellään, ei pitäisi unohtaa tätä marjastuskulttuuriamme. Kärsimään en metsään lähde, onhan puutarhamarjojakin yllin kyllin, vaikka eihän metsämarjojen hienoa aromia viljelty voita. Jokapäiväiselle koiralenkille metsään otan marja-aikaan pienen rasian tai pari, niihin poimin puhtaina mustikoita tai vadelmia, jotka käytetään tuoreeltaan puuron, viilin ja jäätelön päälle ja marjamaitoon ... ovatpa osanneet suomalaiset aina pirtelöitä tehdä. Kun sopivasti tuulee, muutaman mustikkalitran poimii saaresta ihan lystikseen, paarmojen kanssa en ala tapella . Kyyt livahtavat sentään tieltä pois. Puolukka-aikaan kangasmetsissä punervilla mättäillä marjastus onkin silkkaa nautintoa. Lakkasoita ei näillä seuduin ole eikä soilla rämpiminen muutenkaan houkuttele, ostan hiukan että saan joskus tarjota leipäjuustoa lakkojen kanssa kanssa.
Marjojen satonäkymät on hieno suomalainen small talk -aihe, kuka tahansa voi ottaa kantaa loukkaamatta ketään. Korkeintaan tulee kinaa, saavatko kaukoidän kansalaiset tulla apajillemme. Metsän tuotto taitaakin olla näinä aikoina paras marjojensa takia.
Minä kutsun piirakaksi sellaista leivonnaista, jonka päälle on marjakerros, oli se pulla- tai muropohjainen, torttuun on höysteet kääritty tai muuten piilotettu levyjen väliin tai kannen alle. Pullapohjaisessa mustikkapiirakassa pitää olla ohut pohja ja kunnon kerros mustikkaa, perunajauhoja se hiukan vaatii ja hillosokerikin auttaa koossa pysymiseen. Ja mikä ihana näky, kun on koko porukka suut mustikassa.
Tuo ajatus marjojen hukkaan jäämisestä metsissä on monesti ihmetyttänyt minua.
Eihän marjat koskaan jää hukkaan, metsäväki niistä saa ravintonsa , karhuista koiransukuisiin, linnut ja pieneliöt maassa, loput ravinteiksi maahan
Ei luonto tuotteitaan hukkaa:D
yksin en uskalla enään mennä mettään, kuolisin sinne.
vanhan ihmisen on riskaapelia mennä mettään, varsinki soille jotka on kaukana,
eilen oli lehdessä kun keskiviikkona 66 vuotias nainen ei ollukkaan tullu kotiin,
järjestettiin suuretsintä, hänet löydettiin eilen elävänä, mutta oli hyvin uupunu,
kohta olisi nukkuku kuolon uneen jos löytäjät ei olisi tullu ajoissa,
moni vanha joka vuosi löytyy kuolleena marjamettästä,
paras marjastuspaikka on torit , se on kohtuulisen matkanpäässä ja osaa vielä suunnistaa kotiinki.
Vanhus kuolee sillai vähin erin ensin sosiaalisesti, että kaikki entiset tuttavat alkavat sen kiertää kaukaa, siitä se suuttuu ja antaa tietää huutia, no siinä meni nekin tutut, sitten alkaa syyttää jälelle jääneitä, sinä varastit minulta yhen kirjeen,miks niin teit?
Ja toiselle, sinä aiheutit minulle pahat välit sen ja sen kaa,
näin kuolo leviää kulovalean tavoin, sitten yksin jääneenä heittää lusikan nurkkaan.
miten nopeimmin pääset kaikista lopullisesti eroon, niin keksi syytöksiä ja pane ne muitten syyksi. Se on tehokas konsti. Pian saat olla rauhassa ypösen yksin.
Niin, nopeasti ja tehokkaasti pääset eroon ikuisesta ystävästäkin lataamalla syytöksiä hänen päälleen.
Jokaisen elämässä on vastoinkäymisiä ja negatiivisiakin tapahtumia, mutta sinä voit ladata ne kaikki parhaan ystäväsi syyksi, otat vain hänet syntipukiksesi, kaikki paha on hänen syytään.
Mikään ei ole sinun virheittesi aiheuttamaa silloin. Sinähän olet täydellinen.
Ja kun on vain yksi syyllinen, niin hänet voit hukata.
Mutta sitten taas tapahtuu jotain todella kamalaa!
Ota sitten seuraava tuttu, ja syytä häntä siitä.
Näin kuolet sosiaalisesti ensin, ja sitten kun potkaiset tyhjää, ei kukaaan jää suremaan.
Siinä on sekin hyvä puoli.
(hehhee...") hyvin selostettu sosiaalinen kuolema, joka usein edeltää varsinaista poismenoa. Juuri vainoharhaisuus on ehkä yksi tärkeimmistä oireista.
Ja tottahan onkin, että aiheettomasti syyttäminen rikkoo
välit lopullisesti. Muistetaan vanhojen sisarusten mouruamiset, sitähän se oli, syyttelyä omista asioistaan, joista toinen ei edes tiennyt.
Noin sinä näet lähimmäisesi, käännä katseesi itseesi tai peiliin. Mitä sieltä löytyy?
Hauska marjastusketju muuttui syyttelyksi syyttelystä. Aloittakaa oma ketjunne jossa selvittäkää tuo asia, níin muu palsta saa rauhassa kirjoittaa !!!
niin oleellisesti vanhusten retkiin, olkoot sitten marja- tai muita.
kenenkään syntipukiksi, voi silloin viheltää sairaan pelin poikki.
pakkokin tehdä, ellei kestä enempää.
Itselleni kävi niin, että kun veljiä oli monta ja itse olin toiseksi nuorin, ja nuorin oli syytellyt vaninta todella vihassa jo pitkään miullekin siitä puhuen,, niin sitten kun vanhin kuoli, vähitellen ajan mentyä havaitsin, että minä olinkin nyt muuttunut hänelle tuoksi vanhimmaksi ja sen saman vihan kohteeksi.
Joki aika se oli, jolloin tunsin, että pakko on nyt loppua tuon.
leikkaus ol, mut niihä se on leikkaus aina,, eikä siinä nukutustakaan aina ole, toipuminen voi omien vaivojen ohessa ottaa aikaa se sekin. Mukavanpaa ois tieennii ollu toinen toistaan autaa vanhanakin ainakin kesku stelemalla ja kuuntelemalla, se liekin yks niitä tärkeitä juur.
täällä on menny porukka sekasi, höpisevät mitä sattuu,
aiassa ei päätä eikä häntää,
muutama asiallinen marjastajan mielipide vain on tullu palstalle ,,,
perää tuossa sosiaalisessa kuolemassa, ne elää pitempään ja paremmin voivina ,ketkä pitää hyvät välit keskenään. Tietenkin muutkin asiat sitten siihen lisäksi.
Kun jalka kapsaa niin suu napsaa sanottiin siihen aikaan kun velimies kattolampun osti. Se oli väelliselle, vielä toimiville ihmisille tarkoitettu ohje. Vaikka ei marjaan eikä luonnonvesiin uimaan, niin tänään sentään pihatöihin ylsin.
Hiukkakin liian kuumassa ilmanalassa työskentely ottaa hiukan kunnon päälle.
Se on iän ajan todistettu tosiasia, että jo pienikin lähimaastossa liikkuminen ilahuttaa mieltä ja pernaa, ehkä. Ensimmäiset kuusen herkkusienet ovat rynnineet kuusikon kätkössä maan pinnalle. Kyllä niistä paistopannullisen saa.
Olen sienitietoutta vailla, sillä kotonani ei niitä lainkaan harrastettu, en tiedä miksi.
Käyn sienessä aina Prismassa tai joskus Lidlissä, ja herkkusieniä juuri valitsenkin. Hyvää kerma sipuli-kastikkeessa.
Sanoitko, että kuusien alla? Ai niin, mutta kun täällä pitäisi ensin sataa!