Mikä on todennäköisyys?

OnnekasSelviytyjä

Pari vuotta sitten, olin polkupyöräilemässä metsässä. Metsässä on korkeita mäkiä ylös ja yhdessä reunassa mäkeä on jyrkkä ''Hiekkamonttu'' n. 120m syvä rinne pudotus (saman tapainen kun liukumäki). Lähdin polkemaan mäen reunaa pitkin ylös päin ja oli vain muutaman metrin ero että olisin päässyt mäen huipulle, mutta rinteen reuna petti alta. Ymmärsin siinä vaiheessa että henki lähtee, en kyennyt huutamaan en miettimään yritin vain suojaa päätä käsilläni. Ensimmäiset pyörähdykset montussa olivat kamalia, mitä enemmän tuli vauhtia sitä enemmän kehoni alkoi pomppia ilmassa kunnes joka kerralla kun kehoni irtosi maasta niin tunsin putoavani ainakin 10m alaspäin. Yhdessä vaiheessa tunsin kuinka kantapääni kolahtivat takaraivoon, jalat kolahtelivat kiviin ja kädet koko ajan tiukasti pään ympärillä ottamassa iskuja, teki mieli huutaa kivusta. Tiesin että polkupyörä tulee perässä ja se pelotti minua eniten koko pudotuksessa. Vauhtini hiipui siihen kun kehoni runnoutui isoa kiveä vasten, kuulin kuinka pyörä kolisee perässä ja sain toisen pahan iskun itseeni. En pystynyt hetkeen liikkumaan koska elin siinä uskossa että kaikki luuni on murtunu tai pahempaa, joka kohtaa kehossani sattui paitsi päätä jota onnistuin suojaamaan hyvin. Makasin varmaan siinä 5minuuttia ennen kun uskalsin yrittää tehdä mitään. Aloitin liikuttamalla varpaita sitten jalkoja, käsiä, sitten yritin nousta ylös ottamalla kivestä tukea, kun pääsin ylös niin otin askelia ja nostin pyörän ja menin aivan alas asti. Minua vain särki vähän joka paikkaan, mutta mitään ei ollut murtunut. Joten lähdin polkemaan takaisin kotia päin. Seuraavana päivänä ei ollut edes särkyä jäljellä, pieni mustelma käsivarressa.

2

241

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnea oli

      Onnekas olit kyllä, olisi voinut henki lähteä. Onneksi ei pahemmin käynyt :)

    • 8+9

      No mene nyt IHMEESSÄ edes lääkäriin siltä varalta että joku sisuskalu olisi vahingoittunut, aikamoinen tälli kun oli. Ja fiksusti teit suojatessasi päätäsi! Mutta sinne lääkäriin nyt ja sassiin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      25
      1036
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      922
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      591
      865
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      748
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      654
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    Aihe