Hei kaikille!
Olen 22v nuorimies ja tyttöystäväni (kihlattuni) on 17v, olemme seurustelleet vuosi ja 9kk:tta. Viime kesänä mentiin kihloihin. Silloin kun aloimme seurustelemaan niin kihlattuni oli 15v ja itse olin tuolloin 20v. Olemme antaneet neitsyytemme toisillemme ja se on ihan tosi! :) eli yhdessä opettelimme ja koimme sen "eka kerran". Meillä on ollut vaikeuksia vähän väliä hänen perheensä kans...muutamien tyyppien kans. Hänen perheensä on vanhoillis-Lestadiolainen mutta tyttö ei itse ole, kuten en minäkään. Suhteemme on ollut täynnä rakkautta kuuluen hyvät että huonot päivät, kuten varmasti kaikilla ihmisillä. Kumpikaan meistä ei polta eikä juo...ei ole ns. teinejä niinku nykynuoret monet yleensä on. Eikä kumpikaan ole koskaan pettänyt toista tai sitten koittanu lopettaa suhdetta.
Nyt kuitenkin eräänä päivänä rakkaani paljasti mulle eräitä ajatuksia joita on salanut multa, jota ei ole uskaltanut kertoa, koska hän pelkäsi että ne loukkaisi mua, hylkäisin hänet viereltäni ja sitten jättäisin hänet sen takia mitä hän ajattelee...ei ollut mitenkään mukava kuunnella...hän sanoi että noita tunne-ailahteluita on ollu jo jonkin aikaa silloin tällöin. Kultani ei kuitenkaan pidä noista ajatuksista...hän pitää niitä typerinä.
Tyttöni käski ottaa mut puhutteluun liittyen kyseiseen asiaan ja niinhän mä tein ja juteltiin asiat selväksi. Hän kertoi ne vaivaavat asiat vedet silmissä ja mä kuuntelin niitä itku kurkussa...niin pahalta se tuntui. Molemmilla oli vaikea hetki....
Hän kertoi asioista kuten siitä että tavallaan haluais katella muitakin poikia, kokeilla rakastella jotain toista kun tuntee ettei koe mun kans hyvää seksiä (aika jännä juttu toi kokeilla toista kun hänellä on ollut kuitenkin mua aikaisemmin jo yks pieni suhde joka ei tosin kestänyt kuin kuukauden, jos sitä ny suhteeksi voi sanoa), pitää taukoa ensi kesänä!?...vasta silloin, hän kertoi myös sen että siitä tuntuu ettei rakasta mua tarpeeksi ja ettei osaa arvostaa mua niin paljon kuten mä tahtoisin.
Onko kyseiset ailahtelut aivan normaalia? Koska tuollaiset asiat saa aina vatsan kipeäksi ja olon kurjaksi ja kyyneleet silmille. Kuten taisin mainita jo aikaisemmin niin rakkaani kanssa ollaan jo asiat juteltu selviksi ja molemmat kysyttiin sitä että tahtooko jatkaa niin molemmat tahtoi :). Mulla ei ole ollut aikomustakaan jättää rakkaimpaani eikä myös hänelläkään ole ollut. Molemmat rakastamme todella paljon toisiamme vaikka sitä ei osaa aina näyttääkään...ja eihän sitä oikeasti tarvikaan aina näyttääkään. Olemme jo vaihdellu suudelmia, halailut hymyillen, tunnustaneet rakkautta kyseisen aiheen jälkeenkin..:).
Elämä on ihanaa silloin kun on oma tyttöystävä jota rakastaa ja joka rakastaa myös mua.
Meillä on ollut sitä ns. "vikaa" molempien mielestä suhteessa, että me tavataan liikaa ja vietetään aikaa liian paljon yhdessä...eli meillä ei oikein ollut kaveripiiriä jonka kans oltais vietetty yhteisiä hetkiä. Mutta on niitäkin välillä ollut mutta kuitenkin todella harvoin...ja esimerkiksi kultani on jättänyt välillä läksyt ja kotityöt tekemättä, kärsinyt unettomuutta...tuo on just todella tärkeää että nukkuisi riittävän pitkiä unia. Mulla kans nuo samat asiat koskee, ja erittäin paljon koskeekin! :). Se on kans huono tapa ollut molemmilla että jättää taakseen asioita joita olisi pitänyt hoitaa ajoissa tai suorittaa pian...yleensä ne asiat on jääny piinaamaan eteenpäin ja niistä sitte on masentunu...tuo on inhottavaa! Ei varmaan kenenkään mielestä ole mukavaa...toinen asia on kans rahahuolet...Mielestäni meidän molempien pitäisi hoitaa asiat tästä lähtien pikemmiten, nukkua riittävät yöunet, harrastaa terveellistä liikuntaa ja syödä terveellisemmin...ja olla myös useammin kavereiden kans....ja toki viettää myös niitä kahdenkeskeisiä hetkiä ja iloita siitä että meillä on toisemme ja että elämme ihanaa aikaa! =)
Sinulle rakkaimpani....
Tahdon vain sanoa että...
...Rakastan sinua mielettömästi...
...Sinulla on aina paikka sydämessäni...
...Tahdon auttaa sinua vaikeita hetkinä...
...En voisi koskaan pettää sinua...
...En voisi jättää sinua...
...Elämäni ei olisi mitään ilman sinua...
...Tahdon että olet onnellinen...
...Toivon että voit hyvin...
...Elä pitkään hyvää elämää...
...Toivon että olen osannut olla sulle hyvä poikaystävä ja elämänkumppani...
...Tahdon että tiedät sen kuinka kunnioitan ja arvostan sinua...
Rakkaudella, poikaystäväsi Marko
**ps. Toivon että olen osannut ilmaista asiat tarpeeksi hyvin...
Olen 22v nuorimies ja tyttöystäväni (kihlattuni) on 17v, olemme seurustelleet vuosi ja 9kk:tta. Viime kesänä mentiin kihloihin. Silloin kun aloimme seurustelemaan niin kihlattuni oli 15v ja itse olin tuolloin 20v. Olemme antaneet neitsyytemme toisillemme ja se on ihan tosi! :) eli yhdessä opettelimme ja koimme sen "eka kerran". Meillä on ollut vaikeuksia vähän väliä hänen perheensä kans...muutamien tyyppien kans. Hänen perheensä on vanhoillis-Lestadiolainen mutta tyttö ei itse ole, kuten en minäkään. Suhteemme on ollut täynnä rakkautta kuuluen hyvät että huonot päivät, kuten varmasti kaikilla ihmisillä. Kumpikaan meistä ei polta eikä juo...ei ole ns. teinejä niinku nykynuoret monet yleensä on. Eikä kumpikaan ole koskaan pettänyt toista tai sitten koittanu lopettaa suhdetta.
Nyt kuitenkin eräänä päivänä rakkaani paljasti mulle eräitä ajatuksia joita on salanut multa, jota ei ole uskaltanut kertoa, koska hän pelkäsi että ne loukkaisi mua, hylkäisin hänet viereltäni ja sitten jättäisin hänet sen takia mitä hän ajattelee...ei ollut mitenkään mukava kuunnella...hän sanoi että noita tunne-ailahteluita on ollu jo jonkin aikaa silloin tällöin. Kultani ei kuitenkaan pidä noista ajatuksista...hän pitää niitä typerinä.
Tyttöni käski ottaa mut puhutteluun liittyen kyseiseen asiaan ja niinhän mä tein ja juteltiin asiat selväksi. Hän kertoi ne vaivaavat asiat vedet silmissä ja mä kuuntelin niitä itku kurkussa...niin pahalta se tuntui. Molemmilla oli vaikea hetki....
Hän kertoi asioista kuten siitä että tavallaan haluais katella muitakin poikia, kokeilla rakastella jotain toista kun tuntee ettei koe mun kans hyvää seksiä (aika jännä juttu toi kokeilla toista kun hänellä on ollut kuitenkin mua aikaisemmin jo yks pieni suhde joka ei tosin kestänyt kuin kuukauden, jos sitä ny suhteeksi voi sanoa), pitää taukoa ensi kesänä!?...vasta silloin, hän kertoi myös sen että siitä tuntuu ettei rakasta mua tarpeeksi ja ettei osaa arvostaa mua niin paljon kuten mä tahtoisin.
Onko kyseiset ailahtelut aivan normaalia? Koska tuollaiset asiat saa aina vatsan kipeäksi ja olon kurjaksi ja kyyneleet silmille. Kuten taisin mainita jo aikaisemmin niin rakkaani kanssa ollaan jo asiat juteltu selviksi ja molemmat kysyttiin sitä että tahtooko jatkaa niin molemmat tahtoi :). Mulla ei ole ollut aikomustakaan jättää rakkaimpaani eikä myös hänelläkään ole ollut. Molemmat rakastamme todella paljon toisiamme vaikka sitä ei osaa aina näyttääkään...ja eihän sitä oikeasti tarvikaan aina näyttääkään. Olemme jo vaihdellu suudelmia, halailut hymyillen, tunnustaneet rakkautta kyseisen aiheen jälkeenkin..:).
Elämä on ihanaa silloin kun on oma tyttöystävä jota rakastaa ja joka rakastaa myös mua.
Meillä on ollut sitä ns. "vikaa" molempien mielestä suhteessa, että me tavataan liikaa ja vietetään aikaa liian paljon yhdessä...eli meillä ei oikein ollut kaveripiiriä jonka kans oltais vietetty yhteisiä hetkiä. Mutta on niitäkin välillä ollut mutta kuitenkin todella harvoin...ja esimerkiksi kultani on jättänyt välillä läksyt ja kotityöt tekemättä, kärsinyt unettomuutta...tuo on just todella tärkeää että nukkuisi riittävän pitkiä unia. Mulla kans nuo samat asiat koskee, ja erittäin paljon koskeekin! :). Se on kans huono tapa ollut molemmilla että jättää taakseen asioita joita olisi pitänyt hoitaa ajoissa tai suorittaa pian...yleensä ne asiat on jääny piinaamaan eteenpäin ja niistä sitte on masentunu...tuo on inhottavaa! Ei varmaan kenenkään mielestä ole mukavaa...toinen asia on kans rahahuolet...Mielestäni meidän molempien pitäisi hoitaa asiat tästä lähtien pikemmiten, nukkua riittävät yöunet, harrastaa terveellistä liikuntaa ja syödä terveellisemmin...ja olla myös useammin kavereiden kans....ja toki viettää myös niitä kahdenkeskeisiä hetkiä ja iloita siitä että meillä on toisemme ja että elämme ihanaa aikaa! =)
Sinulle rakkaimpani....
Tahdon vain sanoa että...
...Rakastan sinua mielettömästi...
...Sinulla on aina paikka sydämessäni...
...Tahdon auttaa sinua vaikeita hetkinä...
...En voisi koskaan pettää sinua...
...En voisi jättää sinua...
...Elämäni ei olisi mitään ilman sinua...
...Tahdon että olet onnellinen...
...Toivon että voit hyvin...
...Elä pitkään hyvää elämää...
...Toivon että olen osannut olla sulle hyvä poikaystävä ja elämänkumppani...
...Tahdon että tiedät sen kuinka kunnioitan ja arvostan sinua...
Rakkaudella, poikaystäväsi Marko
**ps. Toivon että olen osannut ilmaista asiat tarpeeksi hyvin...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllähän tuo ihan elämää on.
Pitäkää tauko ja kokeilkaa muita. Huonompi se sitten on kun tajuaa neljäkymppisenä äitinä/isänä, että on ollu saman ihmisen kanssa koko elämän ja lähtee etsimään sutinaa muualta, jolloin siitä kärsii useampi ihminen.
Emme aio kokeilla muita, tyhmäähän se ois! :(...suorastaan pettämistä. Sitä paitsi emmehän ole olleet koko elämää vielä yhdessä...ja sellaisia parejahan arvostetaan todella paljon jotka ovat tulleet toimeen keskenään ja niinhän sen kuuluisi kaiken järjen mukaan olla!. Ja ainahan asioista voidaan keskustella järkevästi...Molemmat rakastamme toisiamme ja mielet voivat ailahdella harvoin silloin tällöin ja niillä ei ole päätä eikä häntää. Voihan sitä ns. taukoa pitää siis sillai ettei tiedosta sitä että sattuis olemaan ns. erossa toisesta jonkin aikaa...sitähän voi keksiä muutakin tekemistä ja munki pitäis välillä keskittyä kotiasioihin, kavereihin ja siihen että sais nukuttua tarpeeksi ja mieleen jääneet asiat pitäis hoitaa pois tieltä...samat koskee monelle muillekin ihmiselle ympäri maailmaa. Oletko muuten minkä ikäinen? Toivon että tulisi positiivisia vastauksia...
Olen 19...
Onhan se varsin ideaalista pysyä koko loppu elämänsä saman ihmisen kanssa. Tiedän vain tapauksen, jossa pari alkoi seurustelemaan n.13-vuotiaana. Elivät onnellisina, saivat lapsia. Toinen petti. Tuli ero. Mutta tämä pari oli niin vankkaa tekoa, että menivät sitten uudestaan naimisiin 6kk eron jälkeen. Ehkäpä pieni ero jossain vaiheessa ja muiden "kokeileminen" ennen lapsia ja avioliittoa olisi estänyt tämänkin tapahtumasta.
Se vaan, että kerta (jos luin oikein) tyttöystäväsi ilmaisi haluavansa kokeilla muitakin, miksi sitten ei kokeilisi. Se, että hän suostui jatkamaan kanssasi, oli mahdollisesti syyllisyydentunnosta ja "omien halujensa kieltämistä" koska suhteesta pois lähteminen on aina vaikeaa, varsinkin jos toinen ei halua eroa. En tosiaan tiedä, mutta on tuokin mahdollisuus.
Teksteistäsi saan hieman sellaista kuvaa, että kirjoitat "teistä" ja "teidän tunteista", mutta itse asiassa puhutkin vain omistasi. Haluaisin kuulla tyttöystäväsi suusta samat sanat.. Tuskin hän vaivautuu puhumaan sinulle itku kurkussa siitä miten hän haluaisi pitää taukoa, jos se pelkkä ailahdus on.
Itsellänikin oli "ailahduksia". Niitä kesti monta kuukautta, mutten kuunnellut itseäni. Nehän olivat vain "ailahduksia". Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että on parempi lähteä suhteesta. Se oli vaikeaa, mutta en ole hetkeäkään katunut päätöstäni. Pidin kyllä poikaystävästäni (en rakkaudesta voi puhua enää) enkä oikeastaan olisi halunnut jättää häntä, mutta mitä enemmän mietin mahdollista eroa, sitä enemmän sitä halusin, vaikka edelleen pidin poikaystävästäni. Mietin ensin, että katson tilanteen kesän läpi ja sitten ehkä voin sanoa etten halua olla hänen kanssaan enää. Viivyttelin eroa jopa siksi, että mietin mitä hänen vanhempansa ja sukulaisensa ajattelisivat. Luojan kiitos kaverini puhui minulle järkeä.
Tyttösi on nuori ja on varmaan vaikeaa katsoa sivusta kun kaverit tutustuvat uusiin poikiin ja pitävät hauskaa, samalla kun itse on jo kihloissa. Enkä nyt puhu mistään rellestämisestä..
Pitäkää se "tauko", tehkää omia juttuja, älkää nähkö viikkoihin... jos oikein innostutte, kokeilkaa muita, koska siinäpähän näette oletteko tarkoitetut toisillenne. Ehkä säästytte sitten tulevaisuudessa siltä pettämiseltä ja avioerolta.
Tarkoitin tuolla otsikolla "Onko tämä vain sitä elämää...?" :
Sitä että onko tämä vain sitä elämää jota muutkin ihmiset, niin naiset kuin miehet käyvät läpi...tarkkaan ottaen parisuhteet...uskon että monissa suhteissa on tällasta ja että se on normaalia. Ei voi olla olemassa täydellistä suhdetta, mutta tottakai siihen onnellisuuteen saa tavoitella, ja niin pitääkin ajatellen myös omia etuja...mutta jos on ongelmia suhteessa, niin niistä pitää puhua ennen kuin tekee hätiköityjä johtopäätöksiä, koska sitten saattaa katua jäljestä päin jos tekee väärin...
Olenko oikeassa?
Ja tosiaan tyttöystäväni katuu ja pitää ajatuksiaan typeränä...ja nyt olemme valmiita unohtamaan hänen ajatuksensa. Mä ainakin ja niin pitääkin...
...elämää taitaa olla tuo.Kyllä kaikenmoiset tunneailahtelut ja ajtusailahtelut on ihan normaaleja,oli sitten parisuhteessa tai ei.Ihan hyvä juttu ois jos tosiaanki alkasitte viettää enempi aikaa niiden kavereitten kanssa,se on uskoakseni erittäin terveellistä siinä kahdestaan kiehnäämisen keskellä..:) tasapainoisesti molempia.Ja tietysti kannattaa alkaa myös nukkumaan tarpeeksi ja syömään kunnolla ja sitä rataa..Jatkakaa asioista puhumista,sekin asia helpottuu kun otatte oikeen kunnolla tavaksi.Joskus asioitten sanominen ja jopa niiden kirjoittaminen on vaan niin hemmetin vaikeeta,mtta kyllä se siitä aina sitten jossain vaiheessa.Rakastakaa tosianne ja onnea vaan teille!:) p.s.Toivottavasti musta oli jotain apua..:)
Tuossahan tuo tuli jo ilmi...ei tarvitse enää kommentoida, olemme keksineet ratkaisun onkelmaan! =)