Sihteerit kunniaan

Asiallinen sihteeri

Haluaisin aloittaa keskustelun sihteerien duunista, työhän on vastuullista ellei tee vain kahvinkeittoa. Mikä on koulutuksenne, ja mitä vasttuulesi kuuluu? Mitä hyviä puolia työssäsi on? Joudutko matkustamaan paljon? Entä palkka?

11

418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1214

      Eikö täältä löydy yhtään itseään arvostavaa sihteeriä?

    • Sihteeri22

      Hei,

      olen sihteerinä valtiolla, en halua täällä tarkemmin kertoa missä, mutta työni on erittäin vastuullista (en ole siis kenenkään kahvinkeittäjä-assistentti). Minulla on työpari, jonka kanssa teen töitä, mutta minulla on omat vastuualueeni, josta (huomattavasti kokeammin koulutettu) työparini ei tiedä mitään. Siksi meitä kutsutaan työpareiksi, kun toista ei voi siis "käskyttää" tekemään asioita joista toinen ei tiedä paljon mitään. Työni puolesta en matkustele.

      Olen koulutukseltani ylioppila ja merkonomi. Olen 22-vuotias ja olen ollut nykyisessä työpaikassani 2 vuotta. Palkka ei ole korkea, valtion taulukoista kun tulee. On tällä hetkellä hieman yli 2200/kk.

      Olen sihteeri ja arvostan itseäni :)

    • niinpä niin niinpä

      On se sun ikäisellesi ja sun työkokemuksellasi korkea palkka...

    • Osastonsihteerikkö:)

      Olen osastonsihteeri isossa yliopistosairaalassa. Olen ammatiltani asiakaspalveluun ja tietohallintoon erikoistunut lähihoitaja. Työ on TODELLA kiireistä, hektistä ja vaatii kyllä jos jonkinmoista osaamista. Kyse ei todellakaan ole mistään kahvin keitosta tai pelkästä puhelimeen vastaamisesta (tosin joudun myös olemaan kaiken muun ohessa miltei koko ajan puhelimessa). Hoidan potilasasioita (tilaan lääkärin määräämiä tutkimuksia, laitan potilaspapereita, hoidan lähetteitä, hoidan jotain laskutuksia, kirjoitan joskus kiireisiä saneluita, neuvon potilaita ja heidän omaisia esimerkiksi kuolemaan liittyvissä järjestelyissä ja käytännöissä ja paljon paljon muuta). Yleensä kaikki olettaa, että sihteeri tietää kaikesta kaiken :D

      Palkkani on jotain vähän päälle 2100 € / kk lisät.

      Pidän työstäni ja teen tätä kyllä mielummin kuin lähihoitajan töitä. Enkä ole KOSKAAN törmännyt siihen, että minua ei arvostettaisi tai minua katsottaisiin jotenkin nenänvartta pitkin. Tulen erittäin hyvin toimeen niin lääkäreiden kuin hoitajienkin kanssa. Välillä jopa lääkärit kauhistelevat osastonsihteereiden työn määrää! Silloin, kun pöytä pursuaa papereista, kaikki sihteerit ovat puhelimessa, luukulla on jono ihmisiä, hoitajat ja lääkärit tarvitsevat jotakin neuvoa/apua, huhhuh... Välillä on pää niin pyörällä töiden jälkeen!

    • Sihteeri22

      Niin siis itsekin olen tyytyväinen tuohon palkkaani :) Joskus myöhemmin haluaisin kuitenkin ansaita hieman enemmän, tällä hetkellä ei mitään valittamista.

    • <viveli

      Olen töissä pääkaupunkiseudulla pienessä yksityisessä yrityksessä. Työkokemusta on noin 20 vuotta eli olen siis suunnilleen työurani puolivälissä. Olen ollut yksityisellä sektorilla koko työurani ajan.

      Työtehtävät:
      - puhelimeen vastaaminen
      - tilaustenkäsittely, laskutus yms.
      - sähköpostin lukeminen
      - kahvinkeitot ja tarjoilut
      - toimistotarvikkeiden hankkiminen
      - kaikkien poissaolevien työntekijöiden sijaistaminen
      - pienet käännöstyöt
      - huolintaan ja tavaraliikenteeseen liittyvät asiat, myös sopimusasiat
      - vakuutusasiat
      - työterveyshuoltoasiat
      - ATK-tukihommat
      - reklamaatioiden hoitaminen
      - sopimusten kilpailuttaminen
      - ylipäätään kaikki mahdolliset työt, joita ei ole erikseen nimetty jollekulle muulle

      Aika paljon siis hommaa ja niistäkin iso osa olisi toimistopäällikkötason hommaa, mutta tosi paljon on ihan rutiiniakin.

      Työssäni hyvää:
      - monipuolisuus
      - itsenäisyys
      - työmäärä sesongin ulkopuolella hiljaista
      - ei kellokorttia, joten pystyy hoitamaan omiakin hommia tarvittaessa esim. lähtemään hammaslääkäriin ennen työpäivän päättymistä
      - arvostus ja kivat työkaverit sekä pomot
      - kohtuullinen palkka (yli 3000 e/kk)
      - työsuhdepuhelin ja hyvä työterveyshuolto

      Työssäni ikävää:
      - palkka työmäärään nähden huono
      - sesonkiaikana lähes joka päivä ylitöitä
      - ei koulutusta
      - ei ketään kollegaa tai muuta, jonka kanssa läpikäydä asioita
      - ei oikeastaan edes sijaista, joten lomat aina pikkupätkinä
      - jos olen poissa sairaana, minun hommia ei tuurata
      - tässä työpaikassa ei ole mahdollisuutta vaihtaa osastoa tai yletä
      - työkavereiden sijaistaminen erittäin haastavaa, kun ei ole alan koulutusta (joudun siis hoitamaan muiden hommia, vaikka olen "vain" toimistosihteeri)

      Kaikenkaikkiaan siis työtä ja työpaikkaa kohtaan aika ristiriitaiset fiilikset. Ymmärrän kyllä, että toimistotyöpaikkoja on vähän tarjolla. Toistaiseksi positiivisia asioita on kuitenkin enemmän kuin negatiivisia. En myöskään usko, että pääsisin samaan palkkaan monessa muussa paikassa, vaan ainakin julkisella sektorilla joutuisin varmasti tinkimään 600-700 e/kk bruttopalkasta.

    • motivaatio hukassa

      Tällä sihteerillä vuosien ammattitaito karttunut pienehkössä firmassa, arvostus ja kunnioitus olematonta. Vapaita miten sattuu, töitä enempi kuin pitäisikään, koska vuoden lakisääteiset ylityöt paukkuu jo kesällä. Ja nettopalkka alle 1100€/kk. Oikein ilo tehdä töitä rehelliselle suomalaiselle yritykselle. Jokohan kohta peritään sisäänpääsymaksu, kun töihin menen?

    • Uutta etsimässä

      Olen koulutukseltani taloushallinnon tradenomi ja työskentelen sihteerinä. Työkokemus n. 8 vuotta, määräaikainen edelleen.

      Tradenomeja ja sihteereitä ei mielestäni arvosteta. Palkka 2400 euroa /kk, mutta kunnalla/valtiolla palkkaus 1800-2100 e /kk, tosin sieltä on helpompi saada vakituinen paikka. Tässä yrityksessä sihteerit ei matkustele, mutta eivät myöskään keitä kahvia. Kahvin keittää siistijä. Työn hyvät puolet stressivapaa ja kevyt työ.

    • Hallintoassistentti

      Näin meillä:
      Koulutus: yo-merkonomi v:lta -86
      Toimenkuva: kansainvälisessä yrityksessä erilaiset hallintoon liittyvät asiat omalla osastollani kuten ostot, matkavaraukset, HR-asiat, laskujen hyväksymiset ja muita taloushallinnon töitä, erilaisten ohjelmien pääkäyttäjänä toimiminen (esim. SAP), erilaisten tilaisuuksien järjestäminen ym.
      Työmäärä valtava, pääkieli englanti, palkka kohtuullinen (3.300,- kännykkä bonukset). Pidempi työmatka noin kerran vuodessa lähinnä Eurooppaan, kesto max. viikon. Olen tyytyväinen haasteelliseen toimenkuvaani ja työympäristööni, huonoa on ajoittain liiallinen työmäärä. Koen olevani arvostettu, ei mitään epäilystä! Työkokemusta alalta vajaa 30 vuotta.

    • Tasa-arvoa ei ole

      Insinöörit ovat pahimpia. Aivan kuin sihteerin palkka olisi heiltä pois.
      Insinöörit kun eivät tajua että sihteerit kun ovat luonteeltaan tarkkoja ja huolellisia, heillä on ollut hyvä todistus koulussa (esim. AMK ja lukio) ja täydet mahdollisuudet opiskella insinööriksi, kiinnostuksen kohteet vaan ovat erilaisia.

    • TosiUtelias

      Siis mitä pahaa ne insinöörit teille tekee?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe