Rottweilerin yskästä kysyttävää!!??? Kokemuksia?

Hulluna huolesta

Hei kaikki ihanien rotikoiden omistajat. Koitin metsästää täällä keskusteluja, josko ois löytynyt tekstiä rotikan yskästä. Ei löytynyt mitään uusimpia ainakaan..:(
Minun koirallani on ollut yskä noin kolme kuukautta. Oulussa Lääkärissä käytiin kuukausi sitten ja keuhkoissa oli monta tiivistymää useassa eri kohdassa :( Tänään kontrolli ja Ei ollut huomattavissa mitään muutosta!! En haluaisi kuitenkaan antaa periksi, vaikka lääkäri Oulussa oli sitä mieltä, ettei lääkkeet enää auta.

Koira on normaali ja ihana, reipas oma itsensä. Olen miettinyt pääni puhki mistä tälläinen voisi johtua. Koira tippui parvekkeelta alas noin reilu kolme vuotta sitten. Voisko olla siitä syy? Kotonani voisi olla jopa hometta, voisiko vaikuttaa? Kaikki pyörii päässä.. ja sydän surusta sekaisin. Kaksi antibioottikuuria annettu parin kuukauden aikana. Ensin 10 pv kuuri ja sen jälkeen nenäpunkkilääke. Eivät auttaneet, Sitten ouluun ja määräsivät keuhkokuvien jälkeen kolmen viikon kuurin kortisonia ja antib. Ei muutosta keuhkoissa. Ois kiva tietää, oisko koiran sukulaisilla samaa vikaa!!
Luottaako tämän lääkärin sanaan,, joka ei oikeen ollut varma onko kasvaimia, ja jatkaa toivoa, että koira paranee, vai onko kaikki menetetty??? :(

3

210

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nää on aika vaikeita

      Minkä ikäisestä koirasta kysymys? Kannattaa käyttää ehkä kuitenkin vielä toisella eläinlääkärillä mielipiteet kuuntelemassa..Jos iäkäs koira niin voi olla, että en hirveitä enää toivoisi.Rotikat kun eivät elä kuitenkaan ihan kamalan vanhoiksi, tai harvempi yksilö.
      Miehen isän rotikkalla rupes kerääntymään vettä keuhkoihin ja se rohis ja yski...Jonkinaikaa nesteenpoisto tms lääkitystä mutta loppupelissä mitään ei ollut tehtävissä ja koiran joutuivat lopettamaan :( Eli 10 vuotiaaksi saakka.

    • Hulluna huolesta

      Koira on vasta viisi ja puoli vuotias. Aikaisemmin ei ole ollut mitään suurempia eikä tälläisia vaivoja ja tuntuu niin oudolta, että koira on vielä ihan oma itsensä. Kyllä mä koitan vielä kysyä muidenkin lääkäreiden mielipiteitä. Ja lähettelen keuhkokuvia eteenpäin. Nesteestä ei ole puhuttu, vaan tiivistymistä joissa ei ole muutosta ja kasvainta ei ole poissuljettu :( Ois vaan tärkeää minulle kuulla, onko muilla ollut tällästä. Vissiinkin on. Äiti just kerto puhelimessa,että jonku rotikka oli kuollut keuhkosyöpään. Tuntuu niin epäreilulta, mahtava koira etten toista tällästä ole tavannu. Kiitti sulle vastauksesta!

    • mahdollista on

      Näyttäisi nuo kasvaimet ja syövät olevan rodun yleisin kuolinsyy jalostustietojärjestelmän mukaan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1563
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      296
      820
    5. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

      😊
      Ikävä
      68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      591
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      587
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe