Aina välillä joku työn puolesta antaa lausunnon, jonka mukaan lama on ohi ja kohta alkaa taas nousukausi. Kukaan ei niihin oikeasti usko.
Sen lisäksi tämä lama on ihan erilainen. Se ei ole sykli jonka pohjassa ollaan jonkin aikaa ja josta sitten noustaan ylös niinkuin ennenkin. Tästäkin noustaan ylös mutta tämän laman jälkeen on tapahtunut seuraavaa:
1) Palkkaerot maailman eri valtioiden välillä ovat tasoittuneet. Eli kiinalainen hikipajan työntekijä saa saman kuin suomalainen pekkasreino. Arvata vain saattaa kumman palkka nouseee ja kumman laskee.
2) Maailma on oppinut tulemaan toimeen vähemmällä öljyllä. Öljyä on enää vähän jäljellä ja siitä tapellaan. Lisäksi öljynkäyttäjät joutuvat maksamaan jumalattomia haittaveroja kun ilmaston kuumeneminen kärventää viljapellot karrelle.
3) Maailman väkiluvun kasvu tasoittuu sotien ja nälänhädän myötä. Egyptissä jo aletaan nähdä miten käy kun uutta porukkaa porsitaan lisää eikä ruoka riitä kaikille. Maailmanlaajuisesti ruoan kulutus ylittää tuotannon siinä syys- lokakuun vaihteessa ja se päivämäärä tulee vuosi vuodelta aikaisemmin vastaan. Kohta täälläkin on nälkäisiä hottentotteja tulossa joka ovesta ja ikkunasta sisään.
4) Keskiluokka katoaa. Pankit yleensä pystyvät tyhjentämään veronmaksajien taskut ennen kuin itse menevät nurin ja näin näyttää käyvän Euroopassakin. Sen jälkeen keskiluokka on mennyttä ja jos näin käy Saksassakin niin rautasaappaiden valmistus alkaa.
Eli tämä aika on erilainen, todellakin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.