Onko kenelläkään tietoa Helsingin yliopiston englannin kielen varasijoista? Onkohan kukaan saanut paikkaa varasijalta nyt tai aiempina vuosina?
englanti
miten on
4104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Viime vuonna ainakin on tarjottu useammallekin varasijalla olleelle, olisikohan jollekin kahdeksalle. Tietty joka vuosi tilanne on eri: joskus voidaan tarjota vaikka kymmenelle ja toisena ei yhdellekään.
Varasijasivun mukaan "ykkösvarasijalla" on yhteensä viisi hakijaa tuonne enkkuun (pisteillä 82). Pitää siis vapautua ensin viisi paikkaa, ennen kuin yhdellekään varasijalla olevalle tarjotaan paikkaa. Ei kuitenkaan kannata heittää kirvestä kaivoon, sillä vielä kuukauden verran valitaan varasijoilta. Useat epävarmat valituksi tulleet tekevät päätöksen opiskelupaikan vastaanottamisesta tai siitä luopumisesta mahdollisimman myöhään eli tämän kuun lopussa.
Niin ja vielä varasijalta ei ole valittu ketään tälle vuodelle, listaa on edellisen kerran päivitetty 16.7 iltapäivällä.
Eipä taida olla mahdollisuuksia enää yli 20 menevältä sijalta, harmittaa.
Epätodennäköistä se valitettavasti on. Englanti on kuitenkin yksi suosituimmista aloista ja hakijoita riittää. Varasijoille asetetaan kaikki kokeen läpäisseet (eli minimipisteet saaneet) ja tänäkin vuonna varasijoilla on 143 hakijaa!
Sisään valittiin tänä vuonna koepisteillä 83. Varasijoilla "1-5" on pisteillä 82, "6-7" pisteillä 80 ja "8-9" 79. Veikkaisin, että tänä vuonna paikkaa tarjottaisiin seitsemälle ensimmäiselle, maksimissaan yhdeksälle. Voi tietenkin olla, että tänä vuonna monet valitsevatkin muun alan, mutta harvoin niin on enkun kohdalla.
Ensi vuonna uudestaan kovemmilla paukuilla! Opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta englannin kääntämistä, eikä minullekaan yliopiston ovet avautuneet ensimmäisellä hakukerralla lukemisesta huolimatta. Toisella hakukerralla luin huomattavasti enemmän ja kirkkaasti mentiin sisälle :) Jos edessä on välivuosi, kannattaa miettiä esim. avoimen opintoja (vaikka töiden ohessa), sillä avoimen opinnot saa hyväksiluettua tutkintoon, sitten KUN pääset sisälle :)